Alison Bechdel: Äideistä parhain

Alison Bechdel: Äideistä parhain
Yhdysvallat 2012 (suom. 2012)
288s. Like

MIKSI?: Pidin todella paljon Bechdelin Hautuukodista. Tämä uusi äitisuhdetta ja terapiaa käsittelevä kirja kiinnosti kovasti, vaikka kirjailijan Lepakkoelämää - sarjikset aiheuttivat minulle pettymyksen.

LYHYESTI: Lukijalle piirretään kirjailijan oma äitisuhde terapiaprosessin kautta.

FIILIS: Terapiassa Bechdel käsittelee aika usein myös sitä, miten kadehtii muiden menestystä kirjailijan tai sarjakuvataiteilijan urallaan. Siksi tuntuu aika vaikealta lytätä tätä, mutta täytyy vaan toivoa että kymmenien vuosien psykoanalyysi ja-terapia ovat opettaneet suhtautumaan tyynesti krittiikkiin. (Ja jättämään väliin arviot joiden lukemiseen tarvitsee google translate-toimintoa.)

Minua kiinnostavat kirjan aiheet erityisen paljon: terapia ja äitisuhde. Olen itsekin käyttänyt samaan tarkoitukseen paljon aikaa ja rahaa. Kirja sisältää samoja oivalluksia kuin omassa prosessissani, se menee syvälle psykoterapian termeihin ja teoriaan, ja tarjoaa monta yllättävääkin löytöä kuvan ja teksin yhdistelmillä.

Silti tämä oli kirjana jotenkin liian teoreettinen ja raskas. Jokainen tekee tietysti itse omat valinnat, mutta oman terapiaprosessin piirtäminen avoimesti "koko maailman" pällisteltäväksi osoittaa minusta myös jonkin sortin itsesuojeluvaistoin puutetta ja vaikuttaa lopulta hitusen itsetuhoiselta. Älkääkä ymmärtäkö väärin: kirja ei sisällä mitään suuria paljastuksia tai kauheuksia. Mutta silti.

Tämä on ihan varmasti must-read listalla kaikille psykoterapiasta syvällisesti kiinnostuneille ja terapeuteille myöskin. Voisin kuvitella tätä käytettävän jopa oppikirjana terapiaopinnoissa. Kaunokirjaillisuutena en osaa kirjaa arvostaa. Ehkä tuo kannen lupaus tai määritelmä "koomisesta draamasta" vei minut väärälle raiteelle tämän kanssa.

LAINAUS: (Otin tämän nyt törkeästi laiskuuttani eng.kielisestä versiosta:)

TÄHDET:
+ + +

saa katsoa

... ja muutakin mikä ei naurata.  Reeta Karoliina kertoi blogissaan tarvitsevansa jotain kevyempää luettavaa Hirvosen (itse olen edelleen kirjastojonossa) lukemisen jälkeen. Ja K-blogin Jennillä oli ollu myös mielessä herättää keskustelua siitä tarvitseeko kirjan olla hauska tai naurattaa.

Ajattelin vastapainoksi postata aiheista jotka ei naurata ketään. En mene näihin kirjoihin sen syvemmälle. Suosittelen ainakin niille joita itseään (tai lähipiiriä tai työtä), aiheet koskettaa jollain tapaa niin näihin voi kannattaa tarttua. Näitä ei ole poimittu mistään erityisestä syystä tähän, vaan ovat tulleet vastaan ihan sattumalta lähiaikoina.

Leena Louhivaara: Saa katsoa (valokuvakirja)
Valokuvaaja on kuvannut 12 (rinta)syöpään sairastunutta naista ja yhden miehen (eturauhassyöpä). Kuvat ovat kauniita ja jokaiseen littyy muutaman rivin verran ajatuksia elämästä ja sairaudesta kuvatulta itseltään. Kirja on pieni, mutta merkittävä.











Jennifer Saake: Hannah´s Hope
Lapsettomuudesta, lapsen menetyksestä, keskenmenosta, adoptiosta. Tämä kirja on vahvasti kristillinen ja amerikkalainen (huh). Enkä yleensä lue tämän tyyppisiä opuksia, mutta tämä oli hyvä. Vaikka jotkut kerrotut asiat olivat naurettavuuden rajoilla, niin kuitenkin tulkinta Samuelin äidistä Hannasta on ihanan lohdullinen. Ja Jenniferin oma tarina ihan kertomisen arvoinen.
(Kindle version for iPhone)

Aune-Inkeri Björkström: Rikotut rajat
Tämä kirja on insestin uhrin oma tarina toipumisestaan. Ja tässäkin on vahva kristillinen sävy, liiankin. Kirja oli minusta tarpeettoman sekava ja huonosti rakennettu. En voisi tätä kirjana suositella, mutta tuon tämän tähän listaa siksi, että Suomessa ei juurikaan ole julkaistu aiheesta kirjoja (löytyy lähinnä ammattikirjallisuutta aiheista insesti ja seksuaalinen hyväksikäyttö). Josko tästä on jollekin apua niin hyvä.

Sheldon B. Kopp: Jos kohtaat matkallasi Buddhan, tapa hänet! (Julkaistu Yhdysvalloissa 1972)

JA sitten: jos olet edellä mainittujen jälkeen terapian tarpeessa, niin tartu tähän kirjaan. Tähän tosin kannattaa tarttua joka tapauksessa. Tämä on klassikko. Lue säästellen.
"Teos ohjaa ihmistä kohtaamaan omat pimeät puolensa, ottamaan vastuun itsestään, hyväksymään elämän epävarmuuden ja antamaan itselleen anteeksi." Vaatimattomasti.


"Me kaikki teemme jo kuolemaa ja pysymme kuolleina kauan aikaa." ja
 "Ihme että niinkin usein kaikki tuntuu vaivan arvoiselta."

Keksin nyt vielä lisätä tähän teatterin. Kun kerran päästiin kristillisyyteen ja vaikeisiin aiheisiin, vaikkakin mutkan kautta. Eli olin katsomassa jotain viikkoja sitten Kansallisteatterissa Kristuksen Morsiammen ennakkonäytöksen.  Olen unohtanut suositella sitä kaikille. Tämä nyt ei ole ihan linjassa tämän postauksen kanssa, sillä näytelmä naurattaa monessa kohtaa, vaikka on aiheeltaan vakava. Näytelmän kirjoittanut Heini Junkkaala sanoo lehtihaastattelussa näin:
"Ihmisessä itsessään on monia ääniä, monia vastakkaisia ajattelutapoja, eikä niitä voi amputoida pois... Minussa on ristiriitoja, eikä se ole paha asia, vaan juuri se antaa elinvoimaa ja pitää valppaana, antaa mahdollisuuden kuunnella muita ihmisiä... kun oma identiteetti on jännitteinen tila, ei ole varaa asettua toisten yläpuolelle, vaan pystyy eläytymään myös muiden tuntemuksiin ja mielipiteisiin (vrt. Hamlet... "vaan oletko niin kuin paha pappi, joka toisia kiviselle tielle vaatii, vaan ei itse sillä kulje")...Viholliskuvien luominen, jossa toisinajattelevasta elävästä ihmisestä tulee vihollinen.. on astumista fundamentalismin, ehdottoman oikeassa olemisen tielle". 
Hyvin sanottu. 

TÄÄLTÄ LISÄTIETOJA, ARVOSTELUJA JA ESITYSAIKOJA