Marian Keyes: The Brightest Star in the Sky
Irlanti 2009
613 sivua
MIKSI?: Olen lukenut kaikki Keyesin romaanit. Hän on minun hömppä-ykköseni (aika harvoin luen chick-littiä).
LYHYESTI: Erään talon asukkaiden elämät sotkeutuvat toisiinsa monin eri tavoin.
FIILIS: Jännitti vähän, että voiko Keyes enää osata kirjoittaa vetävästi. Alku olikin vähän hankala ja säikähdin jo, ettei tästä tule mitään. Mutta vauhtiin päästyään tarina toimi ihan hyvin.
Nimetön kertoja tarkkailee elämää 66päivää Star Streetillä. Talossa asuu monenlaista väkeä ja 3 kuukaudessa ehditään rakastua ja erota ja selvittää monta salaisuutta. Hahmot ovat ihan hauskoja ja joitain yllätyksiä tulee. Vakavampiakin aiheita on käsitelty, mutta selkeästi varovaisemmin, mikä on minusta ihan positiivista. Hömpän pitää pitää lukija hyvällä mielellä.
Loppu on niin satumainen, että alkoi jo naurattaa. Mutta se olkoon hömpälle sallittua. Sanoisin, että Keyesin parhaat vuodet saattavat olla ohi, mutta ihan hauskasti hän edelleen kirjoittaa.
LAINAUS: Pakko laittaa tämä tänne kun oli niin hauska:
"But what will I do without you?" "Try a Younger woman" she said. He was aghast. "I don't want a younger woman. I want you."
"A girl in her twenties." She carried on as if he hadn't spoken. "They usually can't tell the difference between challenging and fucked up." She should know. She'd wasted her twenties unable to tell the difference."
MUUTA: Tämä oli paljon parempi kuin "Hurmaava mies", mutta suosittelisin silti aloittaamaan Keyesin lukemisen "Naura, Claire, naura" (Watermelon) kirjasta.
ERITYISTÄ: Jos luet englanniksi, voit oppia kaikenlaisia slangi-sanoja irlanniksi :)
TÄHDET:
+ + + (+)
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Irlanti. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Irlanti. Näytä kaikki tekstit
23. heinäkuuta 2010
16. maaliskuuta 2010
Anne Enright: Valvojaiset
Anne Enright: Valvojaiset
(Irlanti 2007)
Booker 2007
297sivua
LYHYESTI: 12-lapsisen irlantilaisperheen poika Liam tekee itsemurhan. Kirjan kertoja, Liamin sisko, kertoo tästä surun ajasta sekä muistoistaan. Salaisuudet nousevat vuosien takaa.
FIILIS: Tätä kirjaa tuntuu vaikealta arvioida. Lukukokemus on intiimi, eikä arviointikaan voi olla paljastamatta jotain lukijasta. Tuo juonenkuvaus vaikuttaisi siltä kun kyseessä olisi perinteinen surukertomus, mutta tämä ei ole sitä. Kertoja sekoittaa muistoissaan totta, kokemuksia, sitä mitä olisi voinut olla ja sitä mitä ehkä kuitenkin tapahtui. Aiheet ovat raskaita ja kertoja puhuu ääneen asioita, joita ei saisi ääneen sanoa.
Jossain kohtaa jatkuvasti housuissa sojottavat penikset ärsytti, mutta kerronnallisena kikkana sekin on jotenkin ymmärrettävää. Ensi sivuilta olin innoissani, mutta jossain kohtaa väsyin suruun ja pelottavaan totuudenmukaisuuteen (tiedättekö kun joskus ei jaksa katsoa jotain dokumenttia kun se on vaan niin kauhea?). Loppujen lopuksi kirjassa ei tapahdu paljoakaan. Eikä kirja ole tositarina, mutta kuvaa läheisen menettämisen aiheuttamaa kaaosta tarkasti. Kirjoittaja on oikein taitava. Minusta 12-jäsenisen perheen kuvaus oli myös mielenkiintoinen, vaikka se ei ollut lainkaan keskiössä kerronnassa.
Ehkä kirjasta jäi vähän liian sekava ja ahdistava jälkimaku, jossain kohdin pitkästyttäväkin. Kirjalla on ehdottomasti ansioita, mutta suosikkeihini se ei pääse, enkä tiedä lukisinko enää Enrightia.
LUKUNÄYTE: s.189: "En ole juonut votkaa vuosiin. Sen hajussa on vieläkin jotain makeaa ja haarojen väliä muistuttavaa, lasista nousee voimakas lehahdus maata ja nuoruusikää ja iskee vasten kasvoja."
MUUTA: Kirjassa ei puututa juurikaan Irlannin poliittiseen tilanteeseen ja uskonnostakin puhutaan vain vähän.
TÄHDET:
+ + +
(Irlanti 2007)
Booker 2007
297sivua
LYHYESTI: 12-lapsisen irlantilaisperheen poika Liam tekee itsemurhan. Kirjan kertoja, Liamin sisko, kertoo tästä surun ajasta sekä muistoistaan. Salaisuudet nousevat vuosien takaa.
FIILIS: Tätä kirjaa tuntuu vaikealta arvioida. Lukukokemus on intiimi, eikä arviointikaan voi olla paljastamatta jotain lukijasta. Tuo juonenkuvaus vaikuttaisi siltä kun kyseessä olisi perinteinen surukertomus, mutta tämä ei ole sitä. Kertoja sekoittaa muistoissaan totta, kokemuksia, sitä mitä olisi voinut olla ja sitä mitä ehkä kuitenkin tapahtui. Aiheet ovat raskaita ja kertoja puhuu ääneen asioita, joita ei saisi ääneen sanoa.
Jossain kohtaa jatkuvasti housuissa sojottavat penikset ärsytti, mutta kerronnallisena kikkana sekin on jotenkin ymmärrettävää. Ensi sivuilta olin innoissani, mutta jossain kohtaa väsyin suruun ja pelottavaan totuudenmukaisuuteen (tiedättekö kun joskus ei jaksa katsoa jotain dokumenttia kun se on vaan niin kauhea?). Loppujen lopuksi kirjassa ei tapahdu paljoakaan. Eikä kirja ole tositarina, mutta kuvaa läheisen menettämisen aiheuttamaa kaaosta tarkasti. Kirjoittaja on oikein taitava. Minusta 12-jäsenisen perheen kuvaus oli myös mielenkiintoinen, vaikka se ei ollut lainkaan keskiössä kerronnassa.
Ehkä kirjasta jäi vähän liian sekava ja ahdistava jälkimaku, jossain kohdin pitkästyttäväkin. Kirjalla on ehdottomasti ansioita, mutta suosikkeihini se ei pääse, enkä tiedä lukisinko enää Enrightia.
LUKUNÄYTE: s.189: "En ole juonut votkaa vuosiin. Sen hajussa on vieläkin jotain makeaa ja haarojen väliä muistuttavaa, lasista nousee voimakas lehahdus maata ja nuoruusikää ja iskee vasten kasvoja."
MUUTA: Kirjassa ei puututa juurikaan Irlannin poliittiseen tilanteeseen ja uskonnostakin puhutaan vain vähän.
TÄHDET:
+ + +
Tunnisteet:
3 tähteä,
Anne Enright,
Irlanti,
kaunokirjallisuus,
salaisuus,
suru
10. helmikuuta 2010
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)