Mutta asiaan. Eli kirjaan, jonka nimi itsessään riittää herättämään kiinnostuksen: Ikkunat yöhön. Laura Lähteenmäki on kirjoittanut aiemmin pääasiassa nuortenkirjoja, kuten Iskelmiä ja North end-trilogian. Edellä mainitut eivät kiinnostaneet (eivätkä kiinnosta edelleenkään), joten päätin tutustua Lähteenmäen ainoaan (?) aikuisille suunnattuun kirjaan.
Ensiksi on sanottava, että kirja oli hyvin, hyvin sekava. Ja minä vihaan sekavia kirjoja. Kirjan henkilöiden sukulaisuussuhteista ei saanut selvää edes puolessavälissä. Arja ja Asta ovat sisaruksia, hyvä on, mutta entäs Riikka ja Hanna? Roope on Astan, sukutilan hirmuvaltiaan, poika. Entä Jukka, rahahuolissaan rypevä sosiaalipummi? En saanut ollenkaan selvää Jukan osuudesta kirjassa.
Kirjassa poukkoillaan menneisyyden ja nykypäivän välillä. Elsi sairastaa synnytyksenjälkeistä masennusta, ja pari sukupolvea myöhemmin alkaa paljastua eräs melkoisen karmiva juttu. Elsistä nimittäin. Minua ärsytti se, kuinka Astan häiriintyneisyys ja omistushaluisuus laitettiin Elsin masennuksen syyksi. Ja ylipäänsä kaikki muutkin suvun ongelmat. Enkä spoilaa, kun kerron, että niitä on paljon.
Ärsytyksen aiheeksi laskettanee myös nuortenkirjailijan kerrontatyyli. Ja minun käsittääkseni Lähteenmäen nuortenkirjat kuuluvat siihen nuoria reippaasti aliarvioivaan ryhmään. "Siis omg, mun pikkuveli kaipais nyt turvaa ja lohdutusta, so what, mä järjestän kotibileet." Ylipäänsä tuntuu, että kaikki Lähteenmäen kirjojen päähenkilöt ovat rasittavia vastuunpakoilijoita. Sanon "tuntuu, että", koska en ole lukenut kirjailijalta muita kirjoja kuin Ikkunat yöhön.
En taida suositella. Kuka tykkää, niin tykkää. Makuasioista ei voi kiistellä.
