Sekin on sitten ohi. Miksi kaikki hyvät kirjasarjat loppuvat? En ollut mitenkään valmistautunut siihen, että joutuisin heittämään hyvästit Unnalle, Rufukselle, Joonelle, Vikelle, Ronnille, Edenille ja Nemolle. Rakastin kaikkia noita hahmoja ja rakastan yhä, vaikka kirjasarja onkin jo luettu.
On upeaa huomata, kuinka urbaani, suomalainen fantasia voi olla näinkin laadukasta ja mukaansatempaavaa. Oma käsitykseni suomalaisesta nuortenkirjasta on ollut aika suppea - tiedättehän, ne kirjat, mitä opettajat tuputtavat oppilailleen - Tottisalmen perilliset ynnä muut vastaavat, sormea raivokkaasti heristelevät, opettavaiset ja kuivakkaat opukset. Harakanloukussa kuljetaan toista äärilaitaa: siinä nuoret ovat oman elämänsä valtiaita ja täysin vailla sääntöjä. Tavallaan nuortenkirjakulttuurin vapautuminen on hyvä asia, toisaalta se saattaa luoda nuorille turhia paineita sen suhteen, millainen pitäisi olla ollakseen hyväksytty ja ihailtu.
Faunoidit-trilogia on onnistunut täyttämään trilogian määritelmän täydellisesti ja vieläkin paremmin. Jokainen kirja on oma kokonaisuutensa, mutta kolme kirjaa muodostavat yhdessä saumattomasti toimivan kokonaisuuden, jossa kulkee oma juonikaarensa. Jokainen kirja nostaa päähenkilöiden lisäksi esiin myös yhden tai useamman sivuhenkilön, joiden elämää sitten seurataan.
Minua yllätti myös, kuinka taidokkaasti kirjasarja muuttuu aikuisempaan suuntaan - Käärmeenlumooja on kepeä, paranormaali teiniromanssi, Piraijakuiskaaja taas raikas ja hitusen jännittäväkin, ja tämä viimeinen on sysimustaa, lähestulkoon raivokkaan synkkää selviytymistaistelua. Trilogioille epätyypillisesti Faunoideissa kaikki osat olivat lähestulkoon yhtä hyviä. Ei siis ollut sitä tavallista kaavaa - ensimmäinen upea, toinen floppi ja kolmas keskinkertainen - vaan kaikki kirjat olivat tasalaatuisen hyviä. Ehkä jonkinlaista väliosalle tyypillistä notkahdusta oli havaittavissa Piraijakuiskaajassa, mutta muuten kirjat olivat täydellisen punnittuja paketteja.
Itse pidin eniten viimeisestä osasta. Joonen ja Ivarin rakkaus oli ihanan suloista seurattavaa - sellainen ällömakea siirappiromanssi oli niin kaukana kuin vain mahdollista. Toisaalta myös sellainen "tämä on homokirja, ostakaa ja valistakaa itseänne!" -tyylinen mäkätyskin oli autuaasti poissa. En tiedä yhtään ei-heteroromanssia, joka olisi näin onnistunut. Kukkahattutätikirjailijat, ottakaahan oppia!
Faunoidijengin villiori Vikke on kaapattu Venoriin, metsästäjien kaupunkiin, ja muiden on tehtävä kaikkensa pelastaakseen hänet. Venorin faunoidinnahkakatto suojaa lumelta, mutta kylmyys hiipii silti luihin ja ytimiin asti. Tunnelma on silti tulikuuma, ja lopussa jännitys tiivistyy käsinkosketeltavaksi. Vikke täytyy pelastaa. Mutta onko Venorista enää ulospääsyä, kun sinne on kerran astunut?
Suosittelen! Parasta suomalaista nuortenfantasiaa ikinä.
Suosittelen! Parasta suomalaista nuortenfantasiaa ikinä.
