Luettuani Mustasuon mysteerit tajusin, että kyseessä on trilogian toinen osa. Lainasin loputkin kirjat, ja suorastaan ahmin ne. Kyseinen sarjakuva taitaa olla paras koskaan lukemani. Jokin asetelmassa - tyttöjen sisäoppilaitos, salapoliisia leikkivä tyttö ja mielenkiintoisten filosofisten kysymysten pohtiminen huumorin välissä saivat minut innostumaan.
Agnesissa on varmasti jotain sellaista, mitä haluaisin itsessäni olevan. Rohkeutta, oikeudenmukaisuutta ja ei-niin-tervettä uteliaisuutta. Ylipäänsä on helppo ihastella hahmoja, joiden piirteet vastaavat omaa ihanneminää. Agnes selättää vaikeudet neuvokkuudellaan - vähän kuin Flavia de Luce, jota myös ihailen. Salapoliisitytöt ovat vain jotain aivan mahtavaa, siitä ei pääse mihinkään.
Närhellä on mielenkiintoinen tapa käyttää synkähköä, Burton-tyylistä värimaailmaa tunnelman luomiseen. Jokainen kuva on sinisensävyinen, melankolinen mutta silti rauhallinen - tummimmissa ruuduissa kuitenkin on jonkinlainen uhkan painostava vivahde. Piirtojälki on viehättävän spontaania olematta silti sotkuista tai mitenkään epämiellyttävän näköistä (vrt. Salla Savolaisen kuvitustyyli).
Miljöö saattaisi vaikuttaa epärealistiselta, mikäli ei tietäisi paremmin: Suomessa todella on sisäoppilaitos yläkouluikäisille. Niitä on vain yksi, Anna Tapion koulu, josta minäkin olen inspiroitunut kirjoittamaan... no, vaikka mitä. Yläkoululaiseksi Agneksen voisi arvata työssäoppimisjaksosta, jonka hän tekee alusvaateliikkeessä (arvatkaa vain kuka nauroi sydämensä kyllyydestä näitä kohtauksia lukiessaan?).
Suosittelen tätä sarjakuvatrilogiaa niille, jotka rakastavat mysteerejä ja näsäviisaita pikkutyttöjä. Ja mikäli olet jo lukenut tämän ja haluat lisää samanlaista, kannattaa lukea Alan Bradleyn Flavia de Luce -sarjaa. Sisäoppilaitosten ystäville Night School -sarja taas on hyvä valinta.
