Timo K. Mukka: Tabu. Kirja-analyysi.

Seireenin rukouksia

Tabu (1965) on Timo K. Mukan toinen teos. Se kertoo esikoisteoksen tapaan nuoren tytön seksuaalisesta heräämisestä. Kuitenkin Tabussa on jo nimensä mukaisesti makua kielletystä, vaietusta asiasta: tytön ja vanhemman miehen suhteesta. 

Päähenkilö Milka on isätön, äitinsä kanssa asuva nuori tyttö. Erään sadonkorjuun aikana hän saa tutustua vanhaan perhetuttuun, Kristus-Perkeleeseen, aivan uudella tavalla. Tästä tapahtumasta alkaa suhde, jota sekä Kristus-Perkele että Milka molemmat vuoroin vihaavat, vuoroin rakastavat. Kristus-Perkele antaa Milkalle hopeakolikon ja pallon, jonka sisälle sulkea tuo symbolinen synnin palkka. 

Päähenkilö esitetään seireeninä, joka viettelee niin niittoapulaisen kuin kanttorinkin, ja vaikka kirjassa on minäkertoja, paistaa aikakauden sovinistinen ajattelutapa siitä silti läpi. Kristus-Perkele koettaa paeta Milkaa, mutta tyttö liimautuu iholle ja tekee miehen elämän tukalaksi.

Tarinan miljöönä toimii lappilainen pikkukylä, jonka uskonnollisuus on kutakuinkin samaa luokkaa kuin Maa on syntinen laulu -kirjassa. Yksittäisistä rakennuksista voisi yhtenä tärkeimmistä mainita Milkan oman kotitalon sekä Kristus-Perkeleen pienen mökin.

Teoksen suurimmiksi teemoiksi kasvavat aikuistuminen ja valtava kaipuu. Rukouksissaan Milka kutsuu Taivaan isää, mutta todellinen ikävä kohdistuu omaan, teillä tietymättömillä olevaan isään sekä isähahmoon, jota Milka vääristyneesti luulee ensirakkaudekseen. Kuitenkin hidas tunne-elämän tervehtyminen paistaa läpi Milkan ajatuksista. “Näin minä sinua hyvästelen...”

*******

Pidin kirjan monikerroksisuudesta ja symboliikasta. Tabu on kenties paras lukemistani Mukan teoksista.

Maria

Valdemar Melanko - Puistohomot

Valdemar Melanko valottaa vuonna 2012 julkaistussa tietokirjassa suomalaisen homokulttuurin historiaa. Kirja on kirjoitettu kirjeiden muotoon, ja näitä kirjeitä Melanko lähettää läheisille ystävilleen pyytäen näitä pitämään ne piilossa. Jo tästä saattaa huomata, kuinka 60- ja 70-luvuilla, hippiliikkeen jälkimainingeissa, Suomessa homoseksuaalisuutta on pidetty suurena tabuna. Tietyissä asioissa Suomi on kieltämättä kulkenut hiukan jäljessä muita Euroopan maita. Vasta vuonna 1971 homoseksuaalinen toiminta ei ollut enää rikos, ja kymmenen vuotta myöhemmin se poistettiin tautiluokituksesta.

Usein homoseksuaalisuuden historiasta puhuttaessa keskitytään 1980-lukuun, aikaan, jolloin ihmisiä sairastui AIDS:iin laajalti Euroopassa ja Yhdysvalloissa. Juuri hiv-epidemia pysäytti sen seksuaalisen vapautumisen, joka oli ollut havaittavissa 60-luvulta lähtien.

Melanko on kuitenkin tehnyt empiirisen tutkimuksensa 60- ja 70-lukujen vaihteessa. Taudeista ei kirjassa paljoa puhuta, mutta yllättävän moni haastatelluista henkilöistä ei ollut saanut sukupuolitautia edes yli kahdensadan ihmisen kanssa maattuaan. Nykypäivänä tämä tuskin olisi mahdollista.

Puistohomot valottaa useita surullisia ihmiskohtaloita: seksiaddikteja ja seksuaalisuutensa kanssa kamppailevia, mutta myös esimerkiksi perheenisiä, jotka Helsinkiin viikonloppulomalle lähtiessään lähtevät tosiasiassa pettämään vaimojaan.

Se kadonnut, rappioromanttinen kulttuuri, josta Melanko kirjeissään kertoo, on eittämättä kiehtova. Nykyisin poliisi ei enää partioi pidättämässä homoja, eivätkä puistovahdit ryntäile julkisiin käymälöihin siinä toivossa, että saisi jonkun kiinni itse teossa. Historiasta kiinnostuneelle tämä kirja on oikea aarre.

Jotain aiheen arkuudesta kertoo varmasti se, että kirjeet julkaistiin vasta neljänkymmenen vuoden päästä aineiston keruusta. En voinut olla miettimättä kirjaa lukiessani, missä kaikki nuo haastatellut ihmiset ovat nyt. Ehtivätkö he nähdä nykyisen, suvaitsevaisemman maailman, vai kävivätkö toisenlaisena elämisen taakka liian raskaaksi?

Aivan kirjan alussa Melanko mainitsee itse omistavansa silmää mieskauneudelle. Kuten sosiologeille usein, tutkimuksen aihe on varmasti kirjailijallekin hyvin henkilökohtainen. Ymmärrys ja myötätunto paistavat tekstistä läpi, ja vaikka aikakauden asenteet ovatkin olleet omanlaisiaan, eivät ne selkeästi ole koskeneet kaikkia ihmisiä. Jokaisella aikakaudella on oma suvaitsevaistonsa, joka vie kulttuuria vähitellen parempaan suuntaan.

Kirja on äärimmäisen kiehtovaa luettavaa, enkä tiedä toista samankaltaista tutkimusta tehdyn. Suosittelen kovasti. Kirja on myös helppo- ja nopealukuinen, eikä lainkaan sellainen, kuin tutkimuksen olettaisi olevan.

Hanna Kauppinen - Kirja, jota kukaan ei koskaan lukenut

Kirja, jota kukaan ei koskaan lukenut on talvinen kertomus, joka viehättää erityisesti niitä, jotka rakastavat kirjoja enemmän kuin mitään.

Nuori Mila asuu antikvariaateissa ja auttelee niiden omistajia. Kaupunki on täynnä kirjakauppoja, mutta kun eksentrisen Herra H:n pitämä kirjakauppa avaa ovensa, Mila lähetetään tutkimaan uutta kilpailijaa. Kauppa on ihmeellinen: se on täynnä kirjoja, ja se siivoaa itse itsensä.

Kaupassa Mila tapaa Tonin, joka on aluksi hyvin varautunut häntä kohtaan. Hän vaikuttaa inhoavan Milaa, mutta sittemmin muuttuu suopeammaksi ja antaa Milan jopa tutustua perheeseensä - ja millainen perhe se onkaan! Erikoinen Herra H on vasta alkua, kun lukija saa ihasteltavakseen jos jonkinlaisia perheenjäseniä.

Kirjan tunnelma on vertaansa vailla. Kun suljen silmät ja palaan kirjan tapahtumiin, saatan tuntea saman tunnelman kuin kirjaa lukiessani. Elävä kuvailu mutta toisaalta myös lukijalle jätetty kuvittelunvapaus tekevät KJEKL:stä hienon lukukokemuksen.

Hahmot ovat kiinnostavia, erityisesti yliluonnollisia asioita metsästävä Sebastian Kunnas. Vaikka hahmo onkin tavallaan pahis, pidin hänestä kuitenkin eniten. Toni oli suloinen, mutta Kunnas... No, Kunnas on mikä on (eli mahtava). Tiedätte, kun luette.

Muutkin hahmot ovat hyvin toteutettuja. Koko kirjakaupan väki huvittaa sydämellisyydellään, ja erään antikvariaatin omistajan ja Milan välillä oleva jännite on hienovaraisuudessaan nerokas.

Kirjailijan ikä on tuskin relevantti asia, mutta on hämmästyttävää, kuinka nuorena Kauppinen esikoiskirjansa kirjoitti. Kun jo 18-vuotiaana kirjoittaa noin hyvin, mitä voikaan odottaa kymmenen tai kahdenkymmenen vuoden päästä? En malta odottaa mahdollisia tulevia teoksia. Suosittelen!

Tunnen kirjailijan.
Arvostelukappale.

Unpopular bookish opinions

Kiitos Celestinelle! (Ja anteeksi, kun olen vähän myöhässä.)

Menettele seuraavasti:

1. Linkkaa haasteen antajan blogipostaukseesi. Lisää haasteen säännöt postaukseen.
2. Vastaa haasteen kysymyksiin.
3. Lähetä haaste vähintään kolmelle henkilölle ja linkkaa heidän bloginsa postaukseesi.
4. Ilmoita haasteen saajille haasteesta ja linkkaa heille postauksesi, jotta he tietävät, mikä on homman nimi.

*****

1. Kirja tai kirjasarja, josta melkein kaikki muut pitävät, mutta sinä et.

Haluaisin nimetä Twilightin melkein kaikkiin kategorioihin, mutta taidan säästää sen kuitenkin myöhemmäksi. Sen sijaan voisin mainita Locke Lamoran valheet, jonka lukeminen oli tuskaista kuin tervassa rämpiminen. Kirja on saanut Risingillä keskimäärin 4,48 tähteä viidestä, ja mielipiteensä on antanut peräti 183 ihmistä. En edes saanut koko kirjaa loppuun.

2. Kirja tai kirjasarja, josta melkein kukaan muu ei pidä, mutta sinä pidät.

Vampyyriteema jatkuu: Abigail Gibbsin Illallinen vampyyrin kanssa on ihan luettava kirja - huolimatta siitä, että kovin moni tuntuu olevan täysin eri mieltä.

3. Kolmiodraama, jossa päähenkilö päätyy yhteen sen henkilön kanssa, jonka et olisi halunnut.

Twilight. Ei, ei ja vielä kerran ei: nuorella ja suloisella tytöllä on koko elämä edessä, ja sitten hän valitsee pahimman mahdollisen vaihtoehdon. En tiedä muista, mutta minusta edes ihmissusi olisi ollut parempi vaihtoehto kuin kalvakka ja jääkylmä vampyyri.

4. Suosittu kirjagenre, josta et pidä tai josta haluaisit pitää, mutta et pidä. 

Dekkarit, sillä niitä olisi niin paljon. Jännityskirjallisuus on suosittua ja tarjonta suurta. Tyylipuhtaat dekkarit eivät iske, mutta Flavia de Lucen tyyliset dekkarit ovat kivoja.

5. Pidetty, suosittu tai rakastettu hahmo, josta et pidä.

Katniss Everdeen ei varsinaisesti sytytä. Katniss on kyllä rohkea, mutta voisi jopa sanoa, että liian rohkea. Passiivinen vastarinta olisi voinut olla loppujen lopuksi tehokkaampaa kuin alistuminen valtaapitävien tahtoon - siis taisteleminen. Muuten kirjasarja on ihan hyvä - ainakin parempi kuin sadat plagiaattinsa ja pastissinsa.

6. Kirjailija, josta monet pitävät, mutta sinä et.

Jari Tervo. Yhä hämmästelen, miten hänestä on voinut tulla niin suosittu.

7. Suosittu sarja, jonka lukemiseen sinulla ei ole mielenkiintoa.

Rick Riordanin antiikin Kreikkaan sijoittuvat fantasiakirjat. Minulla oli tosin vähän mielenkiintoa, mutta eräs ihminen pilasi kaiken sanomalla, että olen liian vanha. (Vähän hienotunteisuutta, herraseni!)

8. Kirja, joka on mielestäsi huonompi kuin siitä tehty elokuva/tv-sarja?

True Blood. Kirjat ovat kuraa, mutta sarja on hienosti toteutettu. Alan Ball on mahtava ja näyttelijät myös. Käsikirjoitus poikkeaa - luojan kiitos - Harrisin kirjoista aika paljon. Tälläkin sarjalla on tosin antifaninsa, mutta itse katselen sarjaa aidon innostuneena.

En taida haastaa ketään, sillä uskon, että haaste on lähtenyt jo etenemään blogimaailmassa (ja etenee ilman minuakin, haha).