Voi, kuinka ihanaa olikaan jälleen palata Rakkaus ei katso aikaa -sarjan pariin ja lukea pitkään odotettu viimeinen osa! Smaragdinvihreä päättää tarinan, johon rakastuin heti ensimmäisen kirjan ilmestyttyä. Jokin tuossa lievästi sekopäisessä aikamatkaajasuvussa vain viehättää minua ihan hirmuisesti.
Saatan muuten spoilata edellisiä osia juonesta kertoessani, joten jos et ole lukenut aiempia osia, en suosittele lukemaan seuraavaa kappaletta lainkaan.
Gwendolynin ja Gideonin rakkaudessa on ongelmia - Gwenny on joutunut jätetyksi, ja on oikeutetusti raivoissaan. Paras ystävä Leslie koettaa auttaa Gwendolynia parhaansa mukaan, mutta lopulta tilanne äityy niin monimutkaiseksi, että Leslie on vain hämmentämässä entisestään sekaista soppaa. Gideon kun ei taidakaan olla aivan niin hirveä auervaara kuin tytöt ovat olettaneet.
Kirjassa käsitellään kepeällä ja humoristisella otteella nuoren tytön elämän vaikeuksia ja iloja. Gwedolyn on päähenkilönä eräänlainen antisankari, jonka elämä on näennäisen helppoa, mutta hän onnistuu silti järjestämään itsensä aina vaikeuksiin.
Kirjan kantava idea, kokonainen aikamatkustajasuku, on kiehtova ja erilainen. Ja kuten joka suvulla, Montroseilla ja De Villierseilläkin on omat mustat lampaansa ja paimenensa. Charlotte äiteineen edustaa maailman raivostuttavinta ihmistyyppiä, kun taas Gwendolyn on empatiaa herättävä altavastaaja. Mutta, kuten kirjaa lukiessa saa huomata, erinomaisen sitkeä vastustaja.
Suosittelisin Smaragdinvihreää jokaiselle romantiikan ja fantasian ystävälle. Jos pidät vielä aikamatkustuksestakin, lukunautinto on taattu. Tosin jos liika romantiikka saa niskakarvat nousemaan pystyyn, tämä ei ole ihan oikea kirja. En sanoisi siirappiseksi, mutta... Aika makea kirja.
Suomentajaa voisin vielä vähän ylistää. Verbejä oli käytetty ihanan monipuolisesti, ja kirjoitusvirheitäkään ei mainittavasti näkynyt. Kiitosta myös kansitaiteilijalle, koko kirjasarjan kannet ovat aivan tyrmäävän kauniita!
