Yksi suosikeistani Turussa on
Impivaaran uimahalli. Siellä on monipuolinen kuntosali, kuuma sauna,
neliasteinen kylmäallas ja muitakin plutikointipaikkoja. Kun huhkii kolme
varttia punttivehkeiden kanssa, sitten päällisruuaksi kipakoita hikilöylyjä ja
dippauksia jäätävään veteen, ni ehtoks on ko uus miäs.
Laskeskelin ja elämässäni olen arviolta saunonut vähintään 5000 kertaa. Ennätysviikko
höyrystyy mieleen Laitilan uimahallista, jossa olin aikanaan uinninvalvojana ja
kerran lasten uimakoulun aikana kuskasin poikaryhmiä altaan ja saunan väliä.
Taisi 80 löylyttelykertaa mennä rikki viidessä päivässä.
En ole mikään suurhifistelijä saunojen suhteen: savusaunoista,
puukiukaista ja sähkökiukaista on löytynyt oivia ja erilaisia löylyjä. Muuten,
vanhan timpurivitsin mukaan se kertalämmitteinen puukiuas tehdään
kakkosnelosesta.
Saunominen tiivistyy helposti intohimoksi. Kaikki eivät toki saa löylyttelystä
mielihyvää itselleen – päinvastoin huonovointisuus iskee – mutta isolle osalle ihmisistä
kyseessä on suuri nautinto. Saunominen kohentaa terveyttä: tuoreitten savolaistutkimusten
mukaan 4–7 kertaa viikossa saunovilla vähenee merkittävästi aivoinfarktien ja
sepelvaltimotaudin riski. Veri kiertää ja paineet laskee ja immuunijärjestelmä
sekä autonominen hermosto aktivoituvat lauteilla.
Monelle saunominen tarkoittaa kropan syväkuurauksen lisäksi nimenomaan
sitä rauhoittumista, rentoutumista. Maailman melut ja elon murheet ne vaimenee.
Hyvin vanhaa perua onkin, että sauna on se kotipiirin tuonpuoleisin paikka; uudistumisen
ja parantumisen paikka. Ruumiit on aikanaan pesty saunassa, ja haltijoita ja
tonttuja siellä on asustanut eri uskomuksista kurkkien. Alastomuus on kuulunut
luonnollisena osana kylpemiseen, siinä ei ole ollut mitään eroottista firinää
mukana. Sana löyly on tarkoittanut alkujaan
paitsi kiukaan höyryä, niin myös fyysisistä elintoiminnoista huolta pitävää nk.
ruumissielua.
Onnellisessa saunahetkessä on hyvän hapen ja sopivan lämmön lisäksi
hämärän valon tuomaa hiljaista seesteisyyttä. Paitsi, jos on pikkumukulia
mukana – silloin se saunominen tuppaa olemaan kauniisti sanottuna yht helvetin
sättäämistä alusta loppuun. Hienoa jos selvitään ilman, että jollain lukee
persposkessa peilikuvaisena polttomerkkinä joku Kota tai Narvi.
Mutta, niin sitä vain käytäntöjen ja
toistojen kautta opitaan sisälle myös saunameininkiin. Omat flikat olen opastanut
lauteille pikkunatiaisesta asti. Vaikka yleistyvä trendi näyttää olevan, että
nykyasunnoista saunat ovat vähenemään päin, ajattelen, että saunominen on
sellaista arvokasta ja aidosti tuntuvaa viestikapulaa, mitä kannattaa siirtää
sukupolvelta toiselle.
Kirjoittaja on Turussa asuva
saunasieppo
