Vuonna 1977 Terhi, Sirpa, Outi, Hannele, Katja, Markku, Jukka ja mää istuttiin Kaariaisten koulun punakeltaisissa paripulpeteissa ja opeteltiin lukemaan Juvalan Jaanan opetuksella. Heti alkuun todettakoon, että kaikki opimme lukemaan ja peräti ihan sujuvasti. Menetelmä oli silloin vielä tavaaminen, ja jostain syystä muistan, että sana LE-LU oli ensimmäinen, josta itselleni se lukemisen oivallus knapsahti päälle: äl ee le, äl uu lu: lelu!
Lukemisen kyvystä alkoi ympäröivä maailma aueta. Koulukirjoja luin jossain määrin kyllä, mutta oma ykkössuosikkini oli Aku Ankan, kylmän maidon ja limppuvoileivän pyörryttävän hyvä yhdistelmä.
Ytön korvessa kun asuttiin, niin kirjastoauto tarjoomuksineen oli äärimmäisen tärkeä. Todellinen kulttuuripalvelu. Takaosassa olivat sarjakuvat, ja sieltä suosikkeja olivat Lucky Luke, Asterix, Ahmed Ahne ja Avaruusagentti Valerian. Villin lännen maailmaan sijoittuvat sarjakuvat innostivat, kuten West, Lännentie ja Tex Willer. Korkeajännitykset tulivat tutuiksi tietenkin, suosikkeina agentti ja ilmojen korkkarit. Myöhemmin nuoruuden medialukutaitoa kehittivät jallut ja ratot ja Poliisi kertoo -kirjat. Niissäpä oli sitä aidosti kiinnostavaa ja jännittävää sanakamaa valokuvien kera. Ja mielikuvitus kehittyi niin, että pieni prutina vaan kuului pään ulkopuolellekin.
Jos tähän päivään hypätään, niin täällä huushollissa on yksi kirjapesä keittiössä ja toinen sängyn vieressä. Useampaa kirjaa luen samaan aikaan - on ostettuja ja kirjaston kirjoja ja sanomalehtiä. Oma lukemisen lelu on kiitettävästi villiintynyt.
Yle uutisoi äskettäin taas kerran, miten huonolla tolalla lukutaito on osalla lapsista. Ja jos sanavarasto on suppea ja sen päälle vielä ei ymmärrä mistä kyse, on suuri vaara, että nykyvaatimusten edessä tipahtaa kelkasta hyvin äkkiä.
Yksi mitä voisi tehdä paremmin, on purkaa ne jonot, jossa tutkimuksiin pääsyä odottavat ne lapset ja nuoret, joilla on myötäsyntyisiä oppimisvaikeuksia. Siellä nepsyjonossa ollaan helposti vuosikin, ja ilman diagnoosia asianmukaisiin palveluihin ja tukimuotoihin ei pääse. Varhain on parhain.
Itse olen ottanut lukuvaivoihin haastetta vastaan, ja syksyllä ilmestyy yhteistyössä opettaja Hanna Tähtisen ja kuvittaja Emmi Oksan kanssa selkokielinen nuortenkirja, jonka ykköskohderyhmä ovat yläkouluikäiset pojat, joita ei v****akaan kiinnosta lukeminen. Saas sitten nähdä, miten onnistumme.
Kirjoittaja asuu Turussa, ja tietää olevansa onnekas maksuttoman suomalaisen opetus- ja kirjastosysteemien ansiosta.
Kolumni julkaistu Laitilan Sanomissa 16.8.2022
