Voiman Runoilija. -palsta osa 16: Harri Nordell

Harri Nordell (valokuva: Timo Jakonen)

Runon lautturi, uskaltaja

Kuudes itsenäinen runokirjasi Hajo (WSOY) ilmestyi 10 vuoden jälkeen. Mitä vaatii runokokoelman aikaan saaminen?

Edelliseen kirjaan tulee ensinnäkin saada riittävästi etäisyyttä. Tekstien pitää tulla luonnollisesti: silmät kiinni, ja puhetta alkaa tulla, miellekarkuja. Kirjoittaminen on minulle pirullista ja raskasta, koska itsekritiikki on hirveän korkealla. Mitään falskia ei saa olla. En ole uskonnollinen ihminen, mutta minulle runo on pyhä.

Operoit syvällä ja kaukana kielen maailmoissa, samoilla alueilla kuin Scott Walker musiikin puolella. Kolme asiaa mitkä sinua runoilijana suomen kielessä kiinnostaa?

Se on mahdottoman taipuisa runouteen, uudissanojen muodostus on helppoa. Kaunis kieli, ehkä joitakin ääkkösiä lukuun ottamatta. Se on äidinkieleni, se on kotimaani.

Jääkö runoilijalta koskaan sanomatta jotakin kun ei ole kieltä, sanoja?

Runous jää aina kesken, koska se on prosessi. Yksittäinen runo on vain yksi etappi kirjoittajan historiassa. Aina jää jotakin sanomatta, sitä ei kirjoiteta, mutta sen voi lukea rivien välistä. Se ei ole kikkailua, vaan runon luonnollista hengittämistä.

Käytät runoissasi runsaasti luonnon elementtejä. Oma suhteesi luontoon?

Kaikki viittaa kesäpaikkaamme Västanfjärdissä, Kemiön saaristossa. Siellä on horisontti kaukana, kiviä paljon, pilviä. Siksi myös runoissanikin keveys ja raskaus vaihtelevat.

Hajon sivuilla on yllättävän suuressa roolissa Marjaana Virran grafiikka. Miten yhteistyönne on tapahtunut?

En halunnut perinteistä osastojakoa, ja Marjaanaa kiinnosti ehdotukseni. Hänen teoksensa eivät ole runojeni kuvitusta, vaan se on hänen olemistaan mukana runojen teksteissä. Kirjassa on täten kaksi arvoa.

Et tunnetusti pidä julkisuudesta tässä minäminäkulttuurissa. Mikä olisi paras tasapaino kirjailijalle, julkisen ammatin harjoittajalle?

Mun runot kaipaa julkisuutta, minä en kaipaa julkisuutta. Minulla on uskoakseni lukijapiiri, ja siksi runoja pitää vähän tuupata.

Mistä kiinalaisuudet ovat Hajoon kulkeutuneet?

Se on tekstilähtöistä kiinnostusta, alun perin Tuomas Anhavan japanilaisista runoista, ja siitä Pertti Niemisen suomentamiin kiinalaisiin runoihin. Hajossa on haikujakin, se muoto kirjoitusrajoitteena auttoi pääsemään tietystä sumasta yli. Kielirekisterini on iso, mutta eri asia saako sen auki. Valintojen tekeminen on saatanan hankalaa, ja tiiviissä muodossa perusteiden paino on raskas.

Mitä toivoisit suomalaiselle runoudelle?

Julkisuutta. Suomalainen runous on isossa mielessä hyvää, mutta katoamassa kaikkialta. Tekemisen mahdollisuuksia on.

Runoilijan oma kysymys ja vastaus siihen?

Pystytkö vielä parempaan? Pystyn. (vastattu hybriksen hetkellä.)

(Julkaistu Voima-lehden numerossa 10/2016)

Voima-lehden Runoilija.-palsta osa 7: Marianna Kurtto

Tuoreimman Voima-lehden 8/2015 haastattelussani on runoilija Marianna Kurtto.

Kuva: Noora Sällström

Rotta, tuo nelijalkainen eloonjäämisviettimme?

Viides runokokoelmasi Rottakuningas (WSOY) ilmestyi tänä vuonna. Kirjan nimi juontuu myyttisestä keskieurooppalaisesta ilmiöstä, jossa rotat tarttuvat ahtaudessa hännistään toisiinsa kiinni pääsemättä irti. Millainen henkilökohtainen suhde sinulla on rottiin?

    Ehdottomasti enemmän teoreettinen kuin käytännöllinen. Kiinnostuin tästä pieneläimestä, koska siihen liitetään mustan surman ja muun takia niin paljon inhoa ja vihaa.

Kokoelmasi on täynnä eriskummallisia eläimiä, monet ihmisen toimista sukupuuttoon kuolleita. Miksi juuri eläimistä puroutui tämän runokirjan päälähde?

    Jossain vaiheessa aloin vain havaitsemaan näitä oikeasti kummallisia ja ihmeellisiä eläimiä. Samaan aikaan kiinnitin huomiota myös rottiin, ja totesin että voin yhdistää nämä samaan kokonaisuuteen. Halusin jakaa muille tätä omaa ihmetystäni näiden eliöiden edessä. Vaikka mustuutta onkin, toivon tietenkin että kirjastani löydetään myös siellä olevaa valoa.

Kirjassasi elävät varsin pienessä tilassa myös mies ja nainen. Kuinka paljon muut runosi kertovat juuri ihmiseläimelle lajityypillisistä ominaisuuksista?

    Ilman muuta ne kertovat, sillä runouteni tarkoitus on ylisummaan kertoa, millaista on olla ihminen. Tässä kirjassa siitä kerrotaan eläinten kautta, joihin toki myös mies ja nainen kuuluvat.

Kriitikot ovat löytäneet runoistasi vahvaa kapitalismikriittisyyttä. Mainitse kolme muutettavaa asiaa nykymaailmasta?

    Tiedän että sellaista kritiikkiä kirjassa on, mutta se on syntynyt sinne lähinnä vahingossa. En ole yhteiskunnallinen kannanottaja, mutta koska yhteiskunta kuuluu ihmisen elinpiiriin, olen viitannut siihen kuten mihin tahansa muuhun asiaan maailmassa.

Kerro jokin oma menetelmäsi, miten paperille voi runollistaa luonnontieteiden todellisuutta?

    Oma tapani on, että alan vain kiinnittämään intuitiivisesti huomiota johonkin yksityiskohtaan, joka minusta tuntuu jostain syystä laajenevan. Se voi olla esimerkiksi aivan sattumalta eteen tullut wikipediatieto. Kirjoitan sen ylös, ja lähden laajentamaan sitä sitten kirjoittamalla.

Olet suomentanut mm. Muhammad Alin elämästä kertovan kirjan – mitä yhteistä nyrkkeilijällä ja runoilijalla on?

    Taisteleminen.

Tunnet myös leffamaailmaa – kuvaile millainen Rottakuningas olisi elokuvana?

    Vähän vaikea koska siinä ei ole juonta – kokeellinen luontodokumentti, missä esiintyisi myös ihmisiä.

Runoilijan oma kysymys ja vastaus siihen?

    Mikä runokokoelmasi eläimistä haluaisit itse olla?

Ehkä meduusa joka elää ikuisesti tai kampasimpukka jolla on sata silmää. Mutta ehkä lopulta kuitenkin tähtikuonokontiainen, sokea maamyyrä jolla on supernopeat aistit, se ”ei mieti puuttuvaa / vaan mitä on”.

Muutamat valitut sanat

Kävelevät kalat harhauttavat, ekologiset lonkerot

purkautuvat kun puhaltaa, limaajakala limaa

ja eritteestä ommellaan vaatteita, kekseliäs ihminen

ei keksi syytä lumesta löytyville madoille, lumiukko hapertuu

kasaan, elimet syödään sisältä

että terveisiä vain, puhun rakkaudesta, vaikka sitä on vaikea nähdä

kaikkia asioita kohtaan.

Mikko Kalajoki: Kolme tärkeintä asiaa (WSOY 2014)

Viime kuukausina on ollut sellaista vilskettä, ettei ole yksinkertaisesti ollut aikaa lukea romaaneja. Nyt tuli sellaista rakoa, että muutamissa pätkissä luin Mikko Kalajoen tuoreen kirjan. Se on järjestyksessään hänen toinen romaaninsa.

Huomasin myös, miten omat lukuasetukset päässä ovat selkeästi oman käsikirjoituksen viimeistelyfiilauksen takia aforistiikan ja runouden säädöissä. Romaanit ovat laveaa tavaraa. :-)

Pyrin välttämään juonipaljastuksia mutta niitä luiskahtanee joukkoon.

Ari Hiltunen on määritellyt:"Romaanissa on kyse sanoilla luodusta visuaalisesta todellisuudesta, joka rakentuu lukijan mielikuvituksessa ja saa hänet uskomaan fiktiiviseen todellisuuteen."

Kolme tärkeintä asiaa luettuani - varsinkin sitä jälkeen päin pohdittuani minulle syntyi vaikutelma, että kirjoittaja on luonut keskeisistä päähenkilöistään Sakusta, Heinistä, Jukasta, Veerasta ja poissaolevana alati mukanaolevasta äidistä Tarusta tahallaan eräänlaisia karikatyyrejä. Tämän ajan arvopuista veistettyjä kirjallisia marinonetteja, joita hän liikuttelee kertoakseen tarinaa, kirjansa sanomaa, pääviestejä. Tietyin kohdin henkilöhahmot eivät nimittäin minusta ole uskottavia perinteisessä mielessä. Heini on liian nuori ottamaan kirjassa kuvattuja aikuismaisia rooleja ja varsinkin ajatusmalleja, Jukka lipeää vähän liian älykkääseen dokujengiin asti varsin vauhdikkaasti kun lähtee luisumaan työpaikastaan. Jukan, Heinin ja Sakun keskinäisiä suhteita, arkisia jollain lailla positiivisia välejä ei juurikaan kuvata vai eikö niitä ole ollenkaan? Voiko kirjaston maailmassa (!) työskennellä niin tunteeton ihminen lapsiaan kohtaan kuin millaiseksi Taru kuvataan? Miksi Veera innostui Jukan kaltaisesta tyypistä? Sakussa on ehkä eniten perinteistä todenperäistä uskottavuutta - rakkauden puutos näkyy syömishäiriönä. Tosin hänelle puhuu jokin aika pitkiä vuorisaarnoja Zlatan Ibrahimovićin hahmossa: liekö Jumala, Perkele, opittu omatunto vaiko tämän ajan huono-osaisten puolelta ponnistavan voittaja-tyypin arvot ja persoonallistetut toimintametodit huipulle? En tiedä.

Minusta Kolme tärkeintä asiaa kyntää sivuillaan eniten tähän aikaan kohdistuvia moraalisia kannanottoja, kysymyksiä ja alleviivauksia. Siihen tarkoitukseen henkilöhahmo-marionetit on mielestäni ensisijaisesti tehty tai siihen ne ainakin ovat soveliaat.
Käytetty kieli on paikoin rujon rajua; se vastaa vallitsevaa todellisuutta kyllä.  Ja tietenkin luotu kieli luo myös omaa todellisuuttaan. Omaa kieltään ja kertovaa rakennettaan luovat myös - ainakin osittain todeksi otaksumani - napatut nettipuheenvuorot. 
Kirjassa on huumoria, mutta sen taltioimiseen tarvitaan jonkun sortin mieltymystä ja ymmärrystä mustaan huumoriin. Ei tätä miellyttämistarkoitukseen ole kirjoitettu. Kirjallisuustaidetta on tehty eikä viihdettä.

Moraalisen pohdinnan tuntua lisää myös jossain määrin kirjoittajan kunderamainen ulkopuolinen kommentointi tarinan kulun väleissä - välillä joutui pohtimaan, kenellä kirjoittajaminällä ja missä kerroksessa mikrofoni nyt on. Sinänsä ok. Kirjoittajalla on riviensä takana sanottavaa. Paikoin voluumi on kybällä ja sanojen reunat leikkaavan teräviä. 

Jalkapallon symboliarvo on lopulta varsin suuri - oppimisvaikeuksien kamppaamalle Sakulle se pomppii käytännön pelastuksen tienä. Valmentajalla on myös keskeinen rooli asioiden edistymisessä. 
Usko ja uskonnollisuus ovat kirjassa mukana vähintään eräänlaisena taustavaihtoehtona, ellei sitten peräti yhtenä jonkinlaisena tarjottuna, takaa kuultavana perinteisten arvojen moraalisena tukijalkana. Jokainen lukija tulkitsee näitä tietysti omalla tavallaan. 

"Vaikka ihmiset olisivat kuinka rikkinäisiä tai epäkunnossa, he pystyvät auttamaan toisiaan, kunhan ovat ajoissa. Ei tarvita ihmeitä, vaan aivan tavallisia asioita. Makaronin keittämistä, ilman pumppaamista jalkapalloon, pyykin pesemistä, kiipeämistä metalliseen mainostorniin keskellä yötä."

Kirja saa ajattelemaan, se haastaa pohtimaan omia suhtautumisia nykytodellisuudesta otettuihin teräviin lähi -ja yleiskuviin ja kehityskulkuihin. Lukuisat erilaiset perhevariaatiot, nykylasten asema, heidän kasvaminen näissä erilaisissa virityksissä. Yhteiskunnallinen jako kahteen eli hyväosaisuus/huono-osaisuus ja niiden vaikutukset lapsiin. Yksilöllisyys ja umpi-itsekeskeiset valinnat; miten moni ihminen karistaa omassa lähipiirissään olevat vaikeutensa ja ihmisssuhdeongelmat mielestään ryhtymällä Tarun lailla askartelemaan turvallisen etäisten pelastusprojektien kanssa? Ei tarvitse olla tunnetasolla kiinni ja mitä valheellisempaa itsepetosta, sen enemmän pumpuloi. 
Jukan kautta kuvatut nykyisen työelämän play-offit, joissa siivilöidään sisään kapenevaa, tietynkaltaista hyvin joustavaa ja pinnoitettua persoonallisuus -ja temperamenttityyppiä yrittäjähenkeä puhkuen. 

Miksi ihmiset käyttäytyvät niin kuin ihmiset käyttäytyvät? Millaista yhteisöllisyyttä tai ymmärryskuiluja tulevaisuudessa tulee olemaan, kun moniarvoisuus ja monet eri todellisuuskäsitykset väistämättä edelleen lisääntyvät? Kenelle se tarkoittaa kurjistumista ja syrjäytymistä, kenelle lisää onnen aiheita ja rikastumista eri muodoissaan?