Laitilasta kuoriutui maankuulu kanapitäjä

Markus Rantasen Prenttelin Hessu -kirjassa oli pelimanniasioiden ohessa mielenkiintoinen yksityiskohta. Historiikkien mukaan Laitilan kanatalous olisi saanut sankarillisen lähtölaukauksensa siitä, kun vuonna 1904 kirkonkylässä asunut värjäri Josef Leivo oli käynyt kananhoitokursseilla Köyliössä. Itse ehätin siitä paikasta jo ehdottamaan patsasta Leivolle ja vaurautta luoneelle miljoonien munien laitilalaiselle kanataloudelle! 

(Laitilan Sanomat 6.11.2020)

Eikä maine entinen suinkaan ole mennyttä – tänäkin päivänä kanat ja munat näyttelevät erittäin merkittävää roolia Laitilalle ja laitilalaisille. Äskettäin Munax Oy tiedotti peräti 480 000 kanan yksiköstään Mynämäkeen ja myös Kieku aikoo rakentaa saman suuruusluokan yhteiskanalan Säkylään. Mutta miten se munabisnes on ne kananvarpaiset alkuaskeleensa juuri tälle paikkakunnalle ottanut?

Vaski-kirjastosta löytyy digitaalisenakin ytimekäs ja kieltämättä hieman rehvakaskin teos: Laitilan munanmyyntiosuuskunta I.L. 1914-1939 – 25 vuotta paikallista kananmunakauppaa. 

Sen alussa todetaan, että kanoja laitilalaisilla on ollut iät ja ajat. Ei ole siis tarkkaa tietoa, kumpi on ollut ensin, muna vai laitilalainen. 

Ja kirjanen selvittää, että rahatuloja tuoneen kananhoidon uranuurtajana pidetään edellä mainittua Leivoa. Hän oli Köyliön kursseiltaan tuonut mukanaan myös ruskeita Leghorn-kanoja, joita vallankumouksellisen hyviä rotukanoja alkoi ahkerasti munittaa ja kauppa kävi. Miehen innostus kananhoitoon ja varsinkin hyvät tulokset silloisissa oloissa ja ruokinnalla alkoivat tietenkin kiinnostaa naapureita kirkonkylässä, josta toiminta alkoi levitä sivukyliinkin. 

Rehellinen naapurikateus on aina ollut hyvää polttoainetta omalle yritteliäisyydelle - laitilalaista kuivakkaankitsasta perusnuukuutta unohtamatta.

Kun munatuotanto nousi niin suureksi, ettei oman pitäjän markkinat enää vetäneet, heräsi ajatus yhtymästä, joka huolehtisi munien yhteismyynnistä suurempiin kulutuskeskuksiin.

Kirjan mukaan pyhäiltoina kirkonkylän kananhoitajilla oli tapana kokoontua Leivon luokse, jossa kaikki kananhoitoa ja myyntiä koskevat asiat pohdittiin.

Täten monien kokouskotkotusten jälkeen 20.4.1913 ehkäpä karvalakkeja heiteltiin ilmaan taputusten ja jihuu!-huutojen saattelemina: tuolloin saatiin perustetuksi suurin odotuksin Laitilan munanmyyntiosuuskunta.

 

Voiton kautta vaikeuksien puolelle

No ei ollut näemmä helppoa munanmyyntiosuuskunnan alkutaipaleet. Jäsenmäärä oli aluksi 14, munien vastaanoton järjestäminen oli työlästä, liiketoiminta pientä ja hinta alhainen. Kananhoitajat saivat munista vain 5 penniä kappaleelta. Hevoskuljetukset Turkuun tai Raumalle tekivät rahtikustannukset kovin kalliiksi. 

Samoihin aikoihin alkoi ilmestyä myös (kuvailun perusteella mafioso-tyyppisiä) yksityisiä munanostajia ja osuuskunnalle tuli vaikeuksia aggressiivisen hintakilpailun takia. Siihen lisukkeeksi alkoi vielä ensimmäinen maailmansota ja sitä seurannut "kulashikausi", joka häiritsi erityisesti munanmyyntiosuuskuntaa. Täten kokkeli oli valmis: osuuskunta lopetettiin toistaiseksi heinäkuussa 1915.

 

Uusi yritys munittaa laadukasta tulosta

Yksityiset munakauppiaat yrittivät toden teolla nujertaa osuuskunnan pois päiviltä. Mutta kananhoitajien sitkeyden ansiosta toiminta alkoi 17.1.1920 käytännössä uudelleen. Merkitystä oli silläkin, että Kodjalan kananhoitajat liittyivät tähän osuuskuntaan eivätkä perustaneetkaan omaa.

Nyt liiketoiminta alkoi kasvaa nopeasti. Munien vastaanottopaikkoja oli pitäjän eri kulmilla. Rahtaaminen markkinapaikoille halpeni autoliikenteen kehittymisen ja Uudenkaupungin rautatien myötä.

Heinäkuussa 1924 osuuskunta muutti omaan toimitaloon - hulppea rakennus sijaitsi nykyisen Kirkkokodin paikalla. Tällä vuosikymmenellä se Laitilan maankuulu maine kanapitäjänä syntyi.

Kananmunien hinnoissa oli alkuvuosien mittaan suuria vaihteluita. Sodan jälkeen munista maksettiin satumaisen korkeita hintoja, mikä tietenkin innosti uusia kanalayrittäjiä mukaan. Myöhemmin hinnat normaalisoituivat kasvaneen tarjonnan myötä.

Munien hyvän laadun suhteen iso askel tapahtui, kun käytäntöön otettiin valotarkastus. Osuuskunta harjoitti myös kaurojen, näkinkuorien ja kalajauhojen kauppaa jäsenilleen. Kanoja ja toimintaa jalostettiin koko ajan paremmaksi ja tehokkaammaksi. Kananpoikien haudonnassa siirryttiin konehaudontaan. Myöskin kananhoidollisella neuvontatyöllä lienee ollut rikastava vaikutus - siitä saatiin apua mm. poikaskasvatusta vaivanneiden tautien hoidossa. 

Kirjan mukaan parhaimmillaan Laitilassa oli kyliä, jossa melkein joka talossa oli kanala. Ymmärrettävää, koska sen perustaminen ei ollut kallista eikä hoito ei vaatinut suuria työpanoksia. Ehkei liene kaukana todesta sekään vanha juttu, että joskus olisi Laitilan kunnasta saanut köyhäin sosiaaliapuna muutaman kanan.

Vuonna 1938 lopulla osuuskunnalla oli munia tuovia jäseniä jo hulppeasti 486. 

Laitilan munanmyyntiosuuskunta, tuo paikallisen kanatalouden merkittävä taustavoima lopetettiin vuonna 1959. Tuolloin siitä voiton veivät yksiköiden suureneminen, Vientikunta Munan suoran keräilyn järjestäminen sekä kauppaliikkeiden oma vastaanotto. 

Aiheeseen liittyen Poukan talolta löytyy pysyvä ja suositeltava Pali muni -näyttely.  

 

 

Lähteet: Laitilan munanmyyntiosuuskunta I.L. 1914-1939 – 25 vuotta paikallista kananmunakauppaa, Jukka Vehmas ja Kari Alifrosti: Laitila 1900-luvulla, Markus Rantanen: Prenttelin Hessu - värikkään kansanviulistin tarina ja laulut.

Juttu on alunperin julkaistu 6.11.2020 Laitilan Sanomain 95-vuotisjulkaisussa, jonka teemana oli Juuret.

Puukenkki-orkester ja Prenttelin Hessun laulut

(Juttu julkaistu Laitilan Sanomissa 8.9.2015)

Elojuhlassa satapäinen yleisö

Vanhoja lauluja tuoreina esityksinä

Viikko sitten sunnuntaina oli Kauppilan umpihan museolla tarjolla perinteistä uuden sadon uutispuuroa ja alkupalaksi Prenttelin Hessun lauluja. Herkullisesta puurosta vastasi Laitilan Oppaiden Virpi Rantala, ja musiikkia aikojen takaa hämmenteli taidokkaasti Puukenkki-orkester.

Järjestäjien mukavasti yllätykseksi museolle tuli runsaasti väkeä, paikallisten lisäksi myös Prenttelin Hessun, Henrik Toivosen sukulaisia. Näihin kuului mm. kansanedustaja Ilkka Kantola. Olipa paikalla myös eräs varttuneempi rouva, joka lapsuudestaan muisti tämän pehtsalolaisen musiikkimiehen.

Laulut välittivät tietoa ihmisille

    Puukenkki soitti kappaleita, jotka oli kirjoitettu talteen Laitilasta yli sata vuotta sitten. Lauluihin on entisaikaan pujoteltu historiallisia tapahtumia muistiin, ja ne ovat aikanaan toimineet myös levitettävinä uutisina. Ohjelmistossa kuultiikin lauluja kertomassa mm. Maarian kirkon palosta, Krimin sodasta ja siitä, miten Laitilassa oli kerran tehty yhtenä vuonna kolme murhaa.

    – Moni näistä lauluista oli kuitenkin sellaisia, etten ollut kuullut niitä koskaan aikaisemmin, ja se toki teki ne vieläkin kiinnostavimmiksi, laulujen henkiinpuhaltaja Markus Rantanen toteaa. 

    – Osa melodioista on niin vanhakantaisia, että uskoisin, että laulut on tehty hyvin lähellä kyseisten tapahtumien kanssa.

   Hän ei lähtenyt orkesterin muiden kansanmusiikin ammattilaisten Satu Lankisen ja Niiki Nuutisen kanssa lauluja myöskään tietoisesti sovittelemaan, vaan vanhaa perustaa kunnioitettiin. Toki käytetyt moninaiset soittimet ja laulu tuottivat kappaleisiin oman harmoniansa ja luontaista tuoreutta.

Laulujen takana sitkeä mies

    Rantanen kertoi kappaleiden välissä kuulemiaan tarinoita Prenttelin värikkäistä elämänvaiheista. Kerrankin Hessu oli jo pääsemässä Laitilan kanttorin virkaan, mutta oli sijaisena mennyt kirkon kupeessa leuhkimaan kaverilleen, että soitinpa tänään helvetin hyvin – pappi sattui kuulemaan, ja tyssähti se työ. Sitkeyttäkin miehestä löytyi, sillä hän teki Poriin senaikaisia pätkätöitä kanttorinhommiin, ja kulki matkat kävellen. Samoin oli sisäistä notkeutta; Prentteli oli tunnettu peräti hurmoshenkisenä seurapuhujana, mutta sen tilaisuuden loputtua mies otti viulun ja sitten alkoikin jo pikapuoliin iloiset tanssit.

 – Useampi Prenttelin sukulainen on ottanut minuun yhteyttä, ja olen saanut kuulla mielenkiintoisia tarinoita. Selvästi niistä piirtyy esille, että kyseessä on todellakin ollut varsin erikoislaatuinen ja monitaitoinen persoona – varmaan vähän kuin sen ajan Vesku Loiri, ellei parempikin, Rantanen kertoo hymyillen.

    Puukenkki-orkester teki keväällä laajan koulukiertueen tämän samaisen ohjelmiston kanssa, mutta Kauppilassa saatiin viimeiseksi kuulla sen ulkopuolelta myös yksi pikkutuhma laulu, mikä herätti hymyä siellä täällä.

    Lähiajan suunnitelmissa on, että Puukenkki äänittää Prenttelin Hessun kappaleet talteen. Eipä varmaan Hessu itse olisi aikanaan osannut edes kuvitella, että hänen vuonna 1909 kirjurille laulamansa laulut olisivat näin hyvässä hapessa vielä 2015.

               Puukenkki-orkester on Markus Rantanen, Satu Lankinen ja Niiki Nuutinen.

Kuvat ja teksti Marko Laihinen