Kirjan nimi kertoo hyvin paljon siitä, mitä tämä kirja pitää sisällään. Se kertoo miehestä nimeltä Shin Dong-hyuk, joka syntyi ja vietti nuoruutensa Pohjois-Korean vankileirillä numero 14. Hän ei kasvaessaan tiennyt mitään elämästä leirin ulkopuolella, eikä häntä aivopesty uskomaan Kim-suvun jumaluuteen - hän ei itseasiassa tiennyt heistä mitään. Hän ei tiennyt mitään myöskään uskollisuudesta, rakkaudesta tai lähimmäisyydestä. Mielessä oli vain selviytyminen hengissä, ja se onnistui lapsilta parhaiten kantelemalla muista ihmisistä. Shin on maailman ensimmäinen ihminen, joka on onnistunut pakenemaan Pohjois-Korean vankileireiltä ja jäänyt kertomaan tarinaansa siitä. Hänen pakenemisensa on ollut kiinni puhtaasti onnesta ja sisukkuudesta.
Kirja ei helli lukijaa missään vaiheessa. Omistuskirjoituskin (niille pohjoiskorealaisille, jotka edelleet raatavat vankileireillä) muistuttaa lukijaa, että tarina on totta ja tämä kaikki tapahtuu tälläkin hetkellä. Kirja on raaka ja kuvailee kauheuksia tarkkaan. En siis suosittele tätä liian herkille ihmisille. On toki tärkeää tietää näistä asioista, mutta kenenkään ei tarvitse pahoittaa mieltään lukemalla kaikki tästä kirjasta. Shin on kuvittanut muutaman sivun, eikä yksikään kuva ole kepeämielinen. Kirjasta löytyy myös kartta vankileirin ympäristöstä (Shinin kuvittama/kuvailema) ja lopussa vankileirin säännöt. Lähdeviittauksine ja haastattelemalla useita henkilöitä kirjailija haluaa tehdä lukijalle selväksi, että kaikki tämä on faktaa. Ajoittain kirja ei enää kerrokaan Shinistä, vaan Pohjois-Korean ihmisoikeustilanteesta. Amnesty International mainitaan monta kertaa.
Shin on tehnyt vääryyksiä hyvin paljon sekä Pohjois-Koreassa että myöhemmin Yhdysvalloissa. Hän on selvinnyt hengissä varastamalla ja asettamalla toisia huonoon valoon nostaakseen itsensä jalustalle. Yhdysvalloissa hän on vaatinut vain erityiskohtaloa ja saanut raivokohtauksia jos häneltä vaaditaan työntekoa. Blaine Harden ei yritä selitellä lukijalle, että "hän on väärinymmärretty, hänellä on ollut niin rankkaa". Kirjailija ei tee Shinistä pyhimystä, vaan ihmisen joka on sopeutunut vain maailmaan, jossa keneenkään ei voi luottaa. Mielestäni Shinistä on siis tehty hyvin inhimillinen hahmo, vaikka kirjan pääpiste pyrkiikin luomaan suurempaa kuvaa Pohjois-Korean vankileirien tilanteesta.
En sano että kirja pitää otteessaan. Nukahdin muutaman kerran kesken, vaikkei kirjasta löydykään mitään turhaa. Kirjoitustyyli ei jostain syystä iskenyt minuun. Pidän tätä vain mielenkiintoisena ja yleissivistävänä opuksena, enkä kadu sitä että ostin sen omakseni.
