Jennifer Egan: Sydäntorni

Riemastuttava yhdistelmä dekkaria ja goottilaista kauhukertomusta - ja pahuksen viihdyttävä lukukokemus!Jossakin päin kesytöntä Itä-Eurooppaa kohoaa ikiaikainen linna. Sen vanhin ja vahvin osa on liki tuhat vuotta valloittamattomana säilynyt sydäntorni, jossa linnan tuore omistaja Howard näkee sukupolvien ylvään jatkumon. Howardin serkku, restaurointipuuhiin kutsuttu raikulipoika Danny ei näe muuta kuin puuttuvan internetyhteyden. Ja sydäntorniin linnoittautuneen 98-vuotiaan paronitar von Ausblinkerin.
Mutta maaginen sydäntorni kätkee sisäänsä muutakin kuin varsijousella ja muurinmurtajalla varustautuneen, Howardin hotellihankkeeseen vähintäänkin nyreästi suhtautuvan paronittaren. Howard kutsuu sitä menneisyyden nosteeksi, Danny mätäneviksi rakenteiksi. Lapsuuden tragedian muovaamat serkukset hahmottavat paikkansa maailmassa kovin eri tavoin, kunnes osat pikkuhiljaa alkavat vaihtua. Mitä tapahtuu, kun menneisyys lakkaa kantamasta ja sydäntorni murtuu - sen tietää vain tarinaa vankilan kirjoitusterapiaryhmässä kirjoittava Ray. Mutta kuka tarinan henkilöistä on murhasta tuomittu Ray?

Tämän kirjoittaminen on erittäin vaikeaa. Olen pyyhkinyt tekstin ja kirjoittanut tätä uudelleen monta kertaa. En vain osaa pukea sanoiksi sitä, mitä mieltä olen tästä kirjasta. Haluan kuitenkin yrittää, vaikka tarkoitukseni tässä blogissa ei ole kertoa joka ikisestä lukemastani kirjasta.

Elämästään huolta pitämätön Danny kutsutaan serkkunsa ostamaan linnaan huoltotöihin. Serkun tapaaminen jännittää, sillä Danny on osasyyllinen siihen, miksi serkku Howard traumatisoitui nuorena eikä Danny ole varma, millainen jälleennäkeminen tulee olemaan luonteeltaan.
Tätä tarinaa kertoo Ray vankilan kirjoituskurssilta. Hänen tehtävänään on kirjoittaa eheä tarina, ja päätyy kirjoittamaan oman tarinansa. On selvää, että Ray on seurannut lähietäisyydeltä linnan restaurointitöitä, mutta lukija saa jäädä vain arvailemaan, kuka heistä on Ray.

Kirja on kirjoitettu kuin amatööri sen kirjoittaisi, mikä tuo eräänlaista viehätystä tarinaan. Välissä voi huomata, kuinka tarinaa on kirjoitettu kuin tajunnanvirtana eikä Ray tiedä kaikille asioille oikeaa termiä, joten päätyy vain kuvailemaan sitä. Kirjailijalla on ollut selvästi paljon töitä saada kirjan kieli ammattimaiseksi ja mukaansatempaavaksi, ja samaan aikaan kuin amatööri olisi sen kirjoittanut. Aivan kuin näyttelijä, joka näyttelee huonoa näyttelijää.

Minuun tämä kirja ei kuitenkaan iskenyt. Se on toki kirjoitettu kauniisti, mutta siihen se jäikin. En oikein välittänyt hahmoista lainkaan. Ne eivät jääneet etäisiksi, mutten kiinnostunut heistä. Rayn ihastuminen kirjoittamisen opettajaansa oli mielestäni jopa teennäistä. Ja koska tämä tarina kulkeutui paljon vain ja ainoastaan hahmojen varassa, tarinalla ei ollut paljoakaan annettavaa minulle. Hyvin valitettavaa, mutta ehkä tämä on niitä kirjoja jotka vaativat toisen lukukerran.

Kirjassa toki oli muutama asia, jotka saivat minut kiemurtelemaan ja tuntemaan itseni salaliittolaiselta. Te, jotka olette tämän kirjan lukeneet, muistatteko kun Howard kysyi Dannylta, oliko putoaminen vahinko? Tarkoittiko hän Dannyn vai Howardin putoamista?

Jennifer Egan: Sydäntorni (The Keep, 2006)

Suom. Heikki Karjalainen

Tammi, 346 s.