John Ajvide Lindqvist: Kultatukka, tähtönen

Kultatukkainen tyttö löytyy parin viikon ikäisenä avoimesta haudasta metsässä. Hän kasvaa yksin kellariin teljettynä seuranaan vain kasettisoitin ja satunnaiset kasvattivanhempien vierailut. Tytöllä on ainutlaatuinen kyky laulaa täysin puhtaasti ja jäljitellä kaikkea musiikkia, mutta häneltä puuttuu kokonaan kyky tuntea.

Samaan aikaa toinen, aivan tavallinen tyttö kasvaa tavallisessa perheessä. Hän on niin kuin kaikki muutkin, mutta tuntee olonsa ulkopuoliseksi ja yksinäiseksi. Kun tytöt kohtaavat 14-vuotiaina, heidän välilleen syntyy erikoinen ystävyys, josta kasvaa jotain täydellisen kauheaa. He eivät ole enää yksin, ja yhdessä he ovat voimakkaampia kuin kukaan muu.

Tämä on kolmas lukemani kirja John Ajvide Lindqvistiltä. Minulla on eräänlainen viha-rakkaussuhde hänen kirjojaan kohtaan. Ne ovat ideoiltaan ja toteutuksiltaan todella hyviä, ja kirjailija ei nössöile kun tarvitaan hiukan suolenpätkiä. Mutta silti hänen kirjoissaan on jotain... pielessä, mikä saa minut virnistelemään hänen teksteilleen. En osaa sanoa tarkalleen, mikä. Joskus henkilöhahmojen reaktiot asioihin eivät ole luonnollisia, joskus se on omituinen kohtaaminen uuden hahmon kanssa, joskus se on se yleinen tunnelma.

Kultatukka, tähtönen on juuri kuin kirjailijan esikoisteos, Ystävät hämärän jälkeen. Meillä on karmiva ja omituinen lapsi, jolla on erityinen vaikutus ihmisiin. Sekä karmivan lapsen suojeleva ystävä, pedofiilejä ja suolenpätkiä. Näistä on Ajvide Lindqvistin kirjat tehty.

Kultatukkamme on Theres, joka löydetään hätäisesti tehdystä haudasta metsästä kun hän oli vielä sylivauva. Hänet adoptoi pariskunta, joka pitää tytön maailmalta piilossa kellarissa, virikkeenä vain musiikinopetus. Heitä nimittäin kiehtoo ja kummastuttaa Theresin kyky äännellä (laulaa?) puhtaita säveliä ja tytön passiivisuus kaikkea elollista kohtaan. Pariskunnan hulttio-poika Jerry käy välillä vierailulla ja osoittaa myös kiinnostusta omituista lasta kohtaan. Ja ei aikaakaan kun Theresin ympärillä tapahtuu jo kauheita.

Toinen tyttö on Teresa. Hän on klassinen syrjäytynyt koulutyttö, joka purkaa ahdistustaan runoihin ja netin keskustelupalstoilla trollaamiseen. Mielessä pyörii oma riittämättömyys ja kuinka muut on ihan tyhmiä. Hän tutustuu Theresiin heidän ollessaan 14-vuotiaita, ja tietää täten löytäneensä paikkansa maailmassa. Theresin rinnalla, tuli mitä tuli.

Tykkäsin tästä! Vaikka (kuten sanottua) se on melko samankaltainen kuin Ystävät hämärän jälkeen, pidin tästä paljon enemmän. Tässä on paljon mystiikkaa: mistä Theres on tullut, mitä hän omituisillaan sanoillaan tarkoittaa ja miten tässä oikein käy? Vaikka Theres puhelee käsittämättömiä, häntä voi jopa ymmärtää jos kykenee asentamaan aivonsa oikeaan asentoon. Kiinnostaisi tietää, millainen vaikutus tällä kirjalla on sellaisiin ihmisiin kuin Teresa on, joka puolestaan on täysin myyty Theresistä.

Kirja on paksu. Perehdymme tyttöjen elämään heidän syntymästään lähtien, ja en tiedä onko se niin välttämätöntä Teresan kohdalla. Hänen elämänsä tuntuu olevan pettymystä pettymysten perään. Usein Teresasta kerrottaessa mietinkin: Äh, ei hällä väliä, kerro Theresistä! (hups, mikä on ihmisten reaktio Teresaan jopa kirjassa).

Jos John Ajvide Lindqvistin tuotantoon haluan tutustua, tällä tai Ystävät hämärän jälkeen -kirjalla on hyvä aloittaa. Se on hyvin klassista JAL:ia veriroiskeineen (varoitus: graafisesti kuvailtua verimättöä!), omituisine henkilöhahmoineen ja vatsaa kiertävine tapahtumineen. Minulla ei ollut tämän kirjan kanssa samanlaisia ongelmia kuin Kuinka kuolleita käsitellään -teoksen kanssa.

John Ajvide Lindqvist: Kultatukka, tähtönen (Lilla stjärna, 2010)

Suom. Jaana Nikula

Gummerus, 575 s.