Gillian Flynn: Paha Paikka

"En ollut herttainen lapsi ja minusta oli kasvanut kaikkea muuta kuin herttainen aikuinen. Jos sielustani piirtäisi kuvan, se olisi töherrys, jolla on torahampaat."

Kun Libby Day oli seitsemän, hänen äitinsä ja kaksi siskoaan surmattiin. Pakoon päässeen Libbyn todistus oli ratkaiseva kun tämän isoveli Ben tuomittiin elinkautiseen koko kansakuntaa kuohuttaneista Kansasin Kinnakeen maatilamurhista.

Kuluu 25 vuotta. Itseinhossa rypevän, työtä välttelevän Libbyn nimeä kantava hyväntekeväisyysrahasto on viimein ehtynyt. Kun Kill Club -niminen, ratkaisemattomista murhista kiinnostunut salaseura ottaa Libbyyn yhteyttä, hän vainuaa tilaisuuden tehdä rahaa. Palkkiota vastaan Libby tarjoutuu haastattelemaan kohtalokkaaseen murhapäivään liittyviä ihmisiä ja raportoimaan löydöksistään klubilaisille.

Libbyn etsinnät vievät hänet Missourin nuhjuisilta strippiklubeilta Oklahoman hylättyihin turistikaupunkeihin. Ja kun kauhistuttava, uskomaton totuus lopulta valkenee, Libby joutuu jälleen pakenemaan henkensä edestä.

Tässä kirjassa ei ole mukavia ihmisiä. Ei sillä että he olisivat pahoja, mutta kirjan alkuperäinen nimi, Dark Places, kuvastaa erittäin hyvin hahmojen elämäntilannetta. Jopa päähenkilömme on tempperamenttinen, laiska ja varasteleva pummi. Kirja kuvaa, kuinka he liittyvät Libbyn perheen joukkomurhaan, ja millaisia ihmisiä heistä kasvoi sen jälkeen. Ei kovin tasapainoisia.

Tässä on siis jälleen yksi kirja murhamysteeristä, jossa amatöörit selvittävät murhaajaa. Perinteisestä mysteeritarinasta tämä poikkeaa siten, että vankilassa istuu jo murhasta tuomittu, mutta joka ei välttämättä olekaan syyllinen. Tapahtumat kulkevat usean henkiön näkökulmasta eri aikajanoilla. Kuten aiemminkin olen maininnut, en ole usean näkökulman ja aikajanalla heittelemisen fani. Tässä tuo heittelehtiminen on kuitenkin välttämätöntä, sillä rikosta ratkoessa kuulusteltavat ihmiset eivät ole vilpittömiä syystä tai toisesta. Menneisyyteen kurkkaaminen on ainoa rehellinen tapa ilmaista lukijalle, kuinka tapahtumat todella etenevät.

En ole aiemmin tutustunut Gillian Flynnin tuotantoon enkä tapaa lukea murhamysteereitä. Mielestäni tämäntyyppiset kirjat kuitenkin menevät saman kaavan mukaan: 90% kirjasta juostaan johtolankojen perässä, sitten 10% kun murhaaja selviää ja mahdollisesti perinteinen toiminta-kohtaus kun hänet saadaan kiinni (takaa-ajo välttämätön). Jos etsit jotain uutta, tämä kirja ei sitä välttämättä tarjoa lukuunottamatta aiemmin mainitsemaani pientä perinteiden poikkemaa, kun joku on jo vangittu. Ja kysymys johon jokainen haluaa vastauksen: "voiko lukija päätellä murhaajan ennen kuin se paljastetaan?", vastaukseni on: ehkä hyvällä arvauksella. Useat ovat sanoneet kuinka yllättyivät loppuratkaisusta, mutta oma reaktioni oli lähestulkoon tämä:

 Mutta tämä kirja on siitä huolimatta melko hyvä. Pidin hahmoista ja kuinka synkkiä he ovat. He eivät selvästikään toimi kuin normaali ihminen toimisi, mutta synkkyys toimi niin hyvin. Päähenkilö on eräänlainen anti-sankari: hän on vain utelias ja haluaa päästä varmuuteen murhayön tapahtumista. Motiivit on ehkä jopa itsekäs: mielenrauhan hakeminen. Emme siis pääse perehtymään poliisien käyttämään teknologiaan tai maailmankuulun salapoliisin älykkyyteen: ainoastaan perheenjäsenen maalaisjärkeen ja tuntemiinsa ihmisiin. Ja se saa lukijan jatkamaan eteenpäin.

Gillian Flynn: Paha Paikka (Dark Places, 2009)

WSOY, 381 s.

Paula Hawkins: The Girl on the Train

To everyone else in this carriage I must look normal; I’m doing exactly what they do: commuting to work, making appointments, ticking things off lists.
Just goes to show.

Rachel takes the same commuter train every morning and every evening. Every day she passes the same Victorian terraces, stops at the same signal, and sees the same couple, breakfasting on their roof terrace. Jason and Jess seem so happy together.

Then one day Rachel sees something she shouldn't have seen, and soon after, Jess disappears. Suddenly Rachel is chasing the truth and unable to trust anyone. Not even herself.

The Girl on the Train on nyt puhutuimpia kirjoja ja tulee varmasti olemaan Suomessakin jos kirja käännetään. Tästä kuhistaan lukijoiden kesken ja kirjan suuri suosio johtuu juuri tästä keskustelun valtavasta määrästä. Muuten tätä ei varmaan löytäisi kukaan, sillä vaikka kirja onkin todella hyvä, se ei tarjoa mitään uutta.

Minulla meni todella kauan lukea tämä, vaikka tässä on vain vähän päälle 300 sivua. Luin 1000-sivuisen Kurjatkin nopeammin. Syynä voi olla aikaa vievä muutto, mutta osittain myös se että kirjassa tapahtuu aika vähän. Seuraamme tapahtumia kolmen eri naisen näkökulmasta, mutta silti tapahtumat junnaavat paikoillaan. Megan katoaa, ja Rachel kiinnostuu tapauksesta alkaen tekemään pientä salapoliisintyötä. Anna seurustelee Rachelin entisen aviomiehen kanssa, eikä hän ole tyytyväinen kun Rachel ilmaantuu jatkuvasti heidän kotinsa lähettyville. Kun tämä alkuasetelma on sysätty liikkeelle, poljemmekin paikallamme kunnes loppuratkaisu rysähtää niskaan kertaheitolla.

Pidän tästä kirjasta hahmojen vuoksi. Rachel on alkoholisoitunut. Hän on saanut potkut töistä, muttei uskalla kertoa sitä kämppäkaverilleen vaan ajaa silti junalla Lontooseen kuin olisi töihin menossa. Kännissä hän soittelee entiselle aviomiehelleen ja täten häiritsee hänen uutta perhe-elämäänsä. En tiedä miksi Rachel saa sympatiani puolelleen, mutta minusta hän on ihana. Annasta on tullut jopa vainoharhainen ja yliherkkä Rachelin suhteen, ja haluaa hänet vain elämästään pois. Tämä on kärjistynyt hieman jopa pelkoon, että Rachel vahingoittaa häntä ja perhettään. Meganista kerrotaan flashbackien muodossa, mutta juonipaljastuksia välttääkseni en hänestä paljoa kerro.

Kirja on melko realistisen oloinen, joka saa lukijan miettimään, mitä jos tämä tapahtuisi omalle kohdalleni?

Ymmärrän täysin miksi tämä on noussut useiden lempikirjaksi. Tämä on viehättävä, mystinen ja sisältää mieleenpainuvia henkilöhahmoja. Tämä kirja ei ollut ihan minun tyyppiseni, mutta en silti väitä että tämä olisi millään tavalla huono tai edes keskinkertainen. Kirjoitus on ammattimaista (luin tämän alkuperäiskielellä) ja tapahtumien rytmitys erittäin onnistunutta. Valitettavasti vain Rachelin salapoliisityö on melko latteaa, ja Rachelin ja Annan välinen kanssakäynti toistuvaa. Toisaalta kaikki tämä pohjustaa tajunnanräjäyttävää loppuratkaisua mielettömän hyvin, joten ehkä tämä vaatii toisen lukukerran pitääkseni tästä enemmän.

Paula Hawkins: The girl on the train, 2015

Transworld, 315 s.