Tracy Chevalier: Tyttö ja helmikorvakoru

Eräänä aamuna Grietin lapsuudenkotiin hollantilaisessa pikkukaupungissa ilmaantuu outo pariskunta. Mies on Vermeer, arvostettu taidemaalari ja demoninen nero, yhdentoista lapsen isä. Kuusitoistavuotiaan Grietin on määrä lähteä perheen palvelukseen.
Protestanttiperheen kuuliaisen tyttären ei ole helppo kotiutua palveluspaikkaansa. Hänellä on kuitenkin pääsy sen pyhättöön, Vermeerin ateljeehen, jossa taianomaiset maalaukset valmistuva.
Ja vääjäämättä koittaa päivä, jolloin nuori piikatyttö istuu taiteilijan malliksi. Mutta järjestely ei miellytä kaikkia - eikä piikatytön pitäisi koskaan unohtaa taustaansa.

Genre: Historiallinen

Turbaanipäinen tyttö, tai kuten itse sitä tapaan nimittää, Tyttö ja helmikorvakoru, on yksi suosikki-maalauksiani, ja tutustuin siihen kunnolla lukio-aikana tehdessäni kyseisestä maalauksesta pastissia. Maalauksen tytössä on samanlaista salaperäisyyttä kuin Mona Lisassa: Kuka tuo tyttö on? Mihin luokkaan hän kuuluu? Miksi hänestä on tehty maalaus? Tracy Chevalier on kirjoittanut fiktiivisen tarinan maalauksen synnystä. Tarina kertoo köyhästä tytöstä, Grietistä, joka työskentelee maalari Johannes Vermeerin kodissa piikana. Hän seuraa tarkkaan Vermeerin työskentelyä taulujen parissa ja lopulta joutuu itse malliksi.

Jos tämä kirja ei saa sinua aloittamaan maalaamista, mikä sitten saa? Minulle tuli suorastaan haikea olo ja huono omatunto siitä, etten ole maalannut kankaalle vuosiin! Koko kirjan lempikohtani on se, kuinka Vermeer näkee sävyjä eri väreissä ja kuinka hän tuo nämä sävyt kankaalle. Kuinka maalata valkoinen seinä käyttämättä yhtään valkoista väriä. Ihanaa! Voisin laittaa siihen kohtaan kirjanmerkin ja lukea se aina silloin tällöin uudelleen. Kyseinen kohta oli päässyt aikoinaan myös äidinkielen kirjaan ja se sai minut kiinnostumaan tästä kirjasta - vaikken edes välitä tämänkaltaisesta genrestä. Ostin tämän kirjan itselleni divarista, ja onnekseni sieltä löytyi juuri kuvitettu laitos, jossa sivujen välissä on tarinassa mainittuja Vermeerin maalauksia. Chevalier osaa kyllä kuvailla näitä teoksia mielettömän hyvin, ja pystyy hyvin kuvittelemaan, millainen tarina näiden maalauksien takana voisi olla.

Griet on ihastuttava. Ehkä kaipailinkin jotain muuta kuin toiminnantäytteisiä ja sarkasmia hyvin puhuvia sankarittaria. Griet on vain tavallinen tyttö, joka työskentelee semi-rikkaassa perheessä, johon kuuluu myös inhottavia perheenjäseniä. Hän kiinnostuu Vermeerin maalauksista, tutustuu poikaan, välttelee ikävää seuraa ja tekee työnsä tunnollisesti. Ihanan tavallista, mutta silti hurmaavaa. Suurin viehätys kuitenkin on maalauksissa, mikä on myös Grietille tärkeä aihe.Ja Turbaanipäisen tytön synty: ah, se on niin nerokas. Chevalierin kuvitelma maalauksen synnystä on niin uskottava, että se voisi ihan hyvin olla tottakin. Hän on ottanut kaikki yksityiskohdat huomioon, jopa kosteat huulet ja ympäristön! Chevalier on täysin uskollinen Vermeerin elämälle ja sisällyttää jopa hänen kaikki yksitoista lastaan.

Suosittelen tätä kirjaa lämpimästi kaikille, erityisesti taiteesta kiinnostuneille. Tämä on realistinen kuvaelma 1600-luvun Hollannista, ja vaikka itse olen melko tarkka yksityiskohdille, en missään vaiheessa alkanut epäillä taustatutkimuksen riittävyyttä. Tämä on ihana.

Tracy Chevalier: Tyttö ja helmikorvakoru (Girl with a Pearl Earring, 1999)

335 s.

Gillian Flynn: Paha Paikka

"En ollut herttainen lapsi ja minusta oli kasvanut kaikkea muuta kuin herttainen aikuinen. Jos sielustani piirtäisi kuvan, se olisi töherrys, jolla on torahampaat."

Kun Libby Day oli seitsemän, hänen äitinsä ja kaksi siskoaan surmattiin. Pakoon päässeen Libbyn todistus oli ratkaiseva kun tämän isoveli Ben tuomittiin elinkautiseen koko kansakuntaa kuohuttaneista Kansasin Kinnakeen maatilamurhista.

Kuluu 25 vuotta. Itseinhossa rypevän, työtä välttelevän Libbyn nimeä kantava hyväntekeväisyysrahasto on viimein ehtynyt. Kun Kill Club -niminen, ratkaisemattomista murhista kiinnostunut salaseura ottaa Libbyyn yhteyttä, hän vainuaa tilaisuuden tehdä rahaa. Palkkiota vastaan Libby tarjoutuu haastattelemaan kohtalokkaaseen murhapäivään liittyviä ihmisiä ja raportoimaan löydöksistään klubilaisille.

Libbyn etsinnät vievät hänet Missourin nuhjuisilta strippiklubeilta Oklahoman hylättyihin turistikaupunkeihin. Ja kun kauhistuttava, uskomaton totuus lopulta valkenee, Libby joutuu jälleen pakenemaan henkensä edestä.

Tässä kirjassa ei ole mukavia ihmisiä. Ei sillä että he olisivat pahoja, mutta kirjan alkuperäinen nimi, Dark Places, kuvastaa erittäin hyvin hahmojen elämäntilannetta. Jopa päähenkilömme on tempperamenttinen, laiska ja varasteleva pummi. Kirja kuvaa, kuinka he liittyvät Libbyn perheen joukkomurhaan, ja millaisia ihmisiä heistä kasvoi sen jälkeen. Ei kovin tasapainoisia.

Tässä on siis jälleen yksi kirja murhamysteeristä, jossa amatöörit selvittävät murhaajaa. Perinteisestä mysteeritarinasta tämä poikkeaa siten, että vankilassa istuu jo murhasta tuomittu, mutta joka ei välttämättä olekaan syyllinen. Tapahtumat kulkevat usean henkiön näkökulmasta eri aikajanoilla. Kuten aiemminkin olen maininnut, en ole usean näkökulman ja aikajanalla heittelemisen fani. Tässä tuo heittelehtiminen on kuitenkin välttämätöntä, sillä rikosta ratkoessa kuulusteltavat ihmiset eivät ole vilpittömiä syystä tai toisesta. Menneisyyteen kurkkaaminen on ainoa rehellinen tapa ilmaista lukijalle, kuinka tapahtumat todella etenevät.

En ole aiemmin tutustunut Gillian Flynnin tuotantoon enkä tapaa lukea murhamysteereitä. Mielestäni tämäntyyppiset kirjat kuitenkin menevät saman kaavan mukaan: 90% kirjasta juostaan johtolankojen perässä, sitten 10% kun murhaaja selviää ja mahdollisesti perinteinen toiminta-kohtaus kun hänet saadaan kiinni (takaa-ajo välttämätön). Jos etsit jotain uutta, tämä kirja ei sitä välttämättä tarjoa lukuunottamatta aiemmin mainitsemaani pientä perinteiden poikkemaa, kun joku on jo vangittu. Ja kysymys johon jokainen haluaa vastauksen: "voiko lukija päätellä murhaajan ennen kuin se paljastetaan?", vastaukseni on: ehkä hyvällä arvauksella. Useat ovat sanoneet kuinka yllättyivät loppuratkaisusta, mutta oma reaktioni oli lähestulkoon tämä:

 Mutta tämä kirja on siitä huolimatta melko hyvä. Pidin hahmoista ja kuinka synkkiä he ovat. He eivät selvästikään toimi kuin normaali ihminen toimisi, mutta synkkyys toimi niin hyvin. Päähenkilö on eräänlainen anti-sankari: hän on vain utelias ja haluaa päästä varmuuteen murhayön tapahtumista. Motiivit on ehkä jopa itsekäs: mielenrauhan hakeminen. Emme siis pääse perehtymään poliisien käyttämään teknologiaan tai maailmankuulun salapoliisin älykkyyteen: ainoastaan perheenjäsenen maalaisjärkeen ja tuntemiinsa ihmisiin. Ja se saa lukijan jatkamaan eteenpäin.

Gillian Flynn: Paha Paikka (Dark Places, 2009)

WSOY, 381 s.

Victor Hugo: Kurjat

Vallankumouksellisessa maineessa olleen kirjailijan Viktor Hugo (1802-1885) kuuluisin teos Kurjat ilmestyi vuonna 1862. Sillä oli poikkeuksellinen vaikutus koko silloisen Ranskan omaantuntoon, ja se menestyi heti myös muualla Euroopassa. Upean kaunokirjallisen tarinan lisäksi Hugo oli kirjoittanut vastaansanomattoman julistuksen köyhien oikeuksien puolesta. Klassikkoromaani on sittemmin noussut kestosuosioon myös Les Misérables -musikaalina.
Kurjat rakentuu vaikuttavan keskushahmon Jean Valjeanin ja hänen ystäviensä ympärille. Tämä kaleeriorja ja kuritushuonevanki kulkee vääjäämättä kohti tuhoa epäoikeudenmukaisessa yhteiskunnassa. Äkillinen henkinen havahtuminen antaa sankarille ylimääräisiä voimia taistella rikkauden ja köyhyyden sekä rakkauden ja tragedian kuohuissa kohti onnea ja vapautta.

Tämä oli hieno kirja tavoilla, joilla moni kirja ei voi olla. Sen lisäksi että tarina on hyvin nautinnollista lukea, se kahden viikon lukukokemuksen aikana toimi pitkän junamatkan pelastajana, lyömäaseena ahdistelevaa äijää vastaan, keskustelunkirvoittajana ystävien kesken ja porttina hyvään musiikkiin: Les Misérables -elokuvamusiikaalin soundtrackiin. Enpä voisi sanoa että moni muu kirja pystyisi samaan.

Kirjan päähenkilö on Ranskan kansa. Se kuvaa lukuisia erilaisia ihmispoloisia, jotka aiheuttavat 1800-luvun Ranskassa hylkimisreaktiota. On orpoa, elinkautisvankia, köyhää, katulapsia ja perheen inhoamaa. Tavalla tai toisella näiden kaikkien kohtalot kietoutuvat yhteen ja huipentuvat Ranskan vallankumoukseen. Victor Hugo kritisoi kirjassa erittäin rankasti yhteiskuntaa ja puolustaa ihmisoikeuksia. Koko teos on kirjoitettu Hugon omien asenteiden mukaisesti - voi hyvänen aika miten viisas mies hän onkaan.

Kaikista lähimmin seuraamme kaleeriorjan Jean Valjeanin elämää. Hän on paennut elinkautistuomiosta, ja etsii itselleen uutta elämää. Lain koura saa hänet kiinni jatkuvasti, ja hänen on jatkuvasti sopeuduttava uusiin tilanteisiin.

Toinen merkittävä hahmo on Cosette, joka äitinsä kuoltua joutuu orvoksi ja työskentelemään sorrettuna erään pariskunnan majatalossa.

Hahmoista suosikkini kuitenkin on Gavroche, suurisuinen katupoika, joka on suurimmilla sydämellä mukana mielenosoituksessa. Myös epätoivoisen rakastunut Éponine on lohduton ja sydäntäsärkevä hahmo.

Kirja on erittäin paksu, melkein 1000-sivuinen. Ja minä luin vieläpä lyhennetyn suomennoksen! On yleinen vitsi, että Victor Hugo unohti välillä kirjoittavansa romaania, sillä pitkät kuvaukset Waterloon taistelusta ja Napoleonista ei kytkeydy tarinaan. Käsittääkseni lyhennetystä versiosta puuttuu myös pitkä kertomus Pariisin viemäreistä. Vaikka nämä yllättävät tietopaketit eivät liity kirjan tapahtumiin, on niistä hauska lukea. Victor Hugo kuitenkin eli juuri tuota aikaa, ja hänellä on lähempää kokemusta asioista kuin nykyajan historioitsijoilla. Paksut kirjat ovat yleensä melko uhkaavia, sillä ne vaativat omistautumista ja suurempaa tarkkaavaisuutta. Kurjat on kuitenkin nopealukuinen sen helpon ja mukaansatempaavan kielen ansiosta. Kirjassa on paljon paikkoja, tilanteita ja henkilöhahmoja, mutta Victor Hugo saa langat pysymään loistavasti käsissään.

Tämä kirja on ajaton ja sen vuoksi kaikkien tulisi lukea tämä. Minä ainakin aion poimia tämän järkäleen vielä monta kertaa tulevaisuudessa. Vaikka nykyään ihmiset eivät saa elinkautisvankeutta vain lukutaidottomuuttaan (ja täten eivät ole mahdollisia puolustamaan itseään oikeudessa), se kuvaa kansalaisten unohtamista. Köyhien täytyy pitää huolta toisistaan, kun porvaristo huijaa heitä ja pitää juuri ja juuri hengissä nälkäpalkalla. Sinun tulee tehdä oma tulevaisuutesi, vaikka se tarkoittaisi koko yhteiskunnan muuttamista.

Victor Hugo: Kurjat (Les Misérables, 1857)

WSOY, 978 s.

lyhennetty suomennos

Vikas Swarup: Slummien miljonääri

Kun 18-vuotias tarjoilija Ram Mohammad Thomas voittaa tv:n uuden tietokilpailun miljardin rupian päävoiton, hänet pidätetään. Tyhjentäessään ohjelman kassan hän tuhosi samalla tuottajien suunnitelmat uusista jaksoista. Miljardin voittaminen ei ole mikään rikos, mutta köyhän tarjoilijan voitto herättää epäilyksiä.

Poliisin kuulusteluissa Ram saa avukseen viehättävän asianajajan, joka ensi töikseen tahtoo kuulla vastauksen kaikkia askarruttavaan kysymykseen: kuinka kouluja käymätön poika onnistui voittamaan jättipotin? Oliko voitto onnea, noituutta vai huijausta?

Siihen vastatakseen Ramin on kerrottava huikea, yhtä aikaa hauska ja liikuttava elämäntarinansa Delhin ja Mumbain vilkkailta kaduilta. Seuratessaan roistojen, sankareiden ja kuuluisten Bollywood-tähtien elämää Ram on oppinut paljon eikä voitto ehkä ollutkaan pelkkää sattumaa.

Slummien miljonääri -teos on hyvin naiivi satukirja. Se näkyy ensinnäkin dialogissa, joka on hyvin runollinen eikä sovi lainkaan kirjan hahmoille. Hahmot ovat melko yksinkertaisia olentoja jotka eivät olisi hengissä elleivät olisi niin käsittämättömän onnekkaita (vaaratilanteista selvitään vain koska paikalle sattuu joku hyväntekijä).

Kirja seuraa tiiviisti Ram Mohammed Thomasin elämää. Hän on Intian slummeissa elänyt poika, joka voittaa pääpotin tietokilpailussa. Häntä syytetään vilpistä, ja kirja kertoo tarinoita hänen elämästään perustellen, kuinka hän tiesi oikeast vastaukset tietokilpailun kysymyksiin. Ramin muisti on kieltämättä uskomaton, sillä yleensä kysymykset eivät liity millään tavalla itse hänen elämäntarinaansa, vaan on jokin mitätön pieni seikka (esimerkiksi julkisuuden henkilön palvoman jumalan nimi) joka vilahtaa ohimennen yhden kerran dialogissa. Olisihan se liian onnekasta että hänen elämänsä olisi jotenkin keskiössä kysymysten kanssa.

Muuten, muistuta minua etten ikinä käy Intiassa. Ilmeisesti voit murhata jonkun ja paeta ongelmaa vain lähtemällä toiseen kaupunkiin, mutta jos voitat tietokilpailun, anukseesi tungetaan puukeppi.

Kirja kuvaa Intian karumpaa puolta, mutta lukiessani kirjan arvosteluja sain tietää, ettei kuvaus ole lainkaan realistinen. Ilmeisesti kirjailija (joka toimii Intian ulkoministeriön diplomaattina) ei asu Intiassa ja on todennäköisesti elämässään nähnyt vain keskiluokan elämää. Hänen kuvaamansa slummielämä onkin hyvin karua: kirjassa esiintyy lähes kaikki ihmisen oikeutta riistävät asiat jotka Swarup vain on keksinyt: prostituutio, väkivalta, pedofilia, raiskaus, murha, insesti, rasismi, mellakat... Ihmiset ovat myös harvinaisen välinpitämättömiä ympärillä tapahtuvia asioita kohtaan:

"Kuulehan nyt", hän sanoo, "tapahtukoon neljän seinän sisällä mitä tahansa, se on perheen yksityisasia emmekä me voi puuttua siihen. Sinä olet nuori orpopoika. Et ole nähnyt elämää. Mutta minä kuulen joka päivä kertomuksia perheväkivallasta ja hyväksikäytöstä ja insestistä ja raiskauksista, koska sellaista tapahtuu chawleissa joka puolella Mumbaita. Silti kukaan ei tee mitään. Meillä intialaisilla on suurenmoinen kyky olla välittämättä tuskasta ja kurjuudesta jota näemme kaikkialla ympärillämme. Tee sinäkin niin kuin kunnon mumbailainen: sulje silmäsi, sulje korvasi, sulje suusi, niin olet yhtä tyytyväinen kuin minä. Menehän nyt, minun on aika ruveta nukkumaan."
- Slummien miljonääri, sivu 74

Minulla ei ole varmaa tietoa, millaista slummielämä Intiassa on, mutta olen melko varma etteivät ihmiset voi olla näin kapeakatseisia. Olen elänyt siinä käsityksessä, että köyhissä yhteisöissä on auttavainen yhteishenki. Voin toki olla väärässä, mutta minusta Swarup on tuonut esille vain yhteiskunnan harvojen mätäpaiseiden mielipiteen ja yleistää sitä.

Saanko muuten ilmaista, etten pidä kirjan kannesta lainkaan. Se on napsaistu elokuvasta (jonka olen nähnyt mutta josta en muista yhtään mitään). Kuka tuo tyttö on? Mihin hänellä on kiire? Kirjassa asianajaja sanoo tulleensa paikalle niin nopeasti kuin pystyi, mutta miksi tämä juoksu (joka ei liity mitenkään kirjan pääpointtiin) on laitettu kanteen?

Minulla olisi vielä paljon napistavaa tästä kirjasta, mutten aio viilata häiritseviä yksityiskohtia tämän enempää. Toteutuksesta annan tälle kirjalle huonon arvosanan, mutta idea on hauska ja se nostaa arvosanaa hiukan. Muistaakseni elokuva kuitenkin teki tästä paremman.

Vikas Swarup: Slummien miljonääri (Q and A, 2005)

Suom. Pirkko Biström

Loisto, 335 s.