Mietin tuossa illalla nukkumaan mennessäni, että kauhean negatiivista kuvaa piirrän elämästämme. Että on tässä hyviäkin puolia.
Illalla, kun menen sänkyyn, saan ottaa molemmat peitot päälleni. Kolmen aikaan, kun mies käy nukkumaan, on jo sen verran lämmin, että voin luovuttaa toisen miehelle.
Ja sitä paitsi teemme me asioita yhdessä perheenä: nukumme aamuyöstä kaikki neljä samassa vuoteessa. Tosin yhdestä kolmeen henkeä valvoo. Mutta noin teoriassa.
keskiviikko 29. helmikuuta 2012
tiistai 28. helmikuuta 2012
Vuorotöissä
Tässä on nyt jonkin aikaa ollut arjen kuvio sellainen, että minä lähden töistä klo 17 ja avaan kotioven n. 17.25. Puoli kuuden maissa mies ryhtyy töihin ja jatkaa pieniä iltapuuhataukoja lukuunottamatta kahteen, kolmeen. Eilen neljään.
Onneksi mies on onnistunut kotiäitikaudellaan uudelleenlanseeraamaan päiväunet, koska muuten olisi tuskin elävien kirjoissa. (Minun kotiäitivuotenani esikoinen ei vahingossakaan nukkunut päiväunia. Nimim. en ole katkera, mutta kuitenkin.)
Deadline koittaa torstaina eli pari päivää enää. Tosin välillä saan itseni kiinni tästä suuresta huijauksesta – ihan kuin asiat tästä oikeasti muuttuisivat. Ehkä muutamaksi viikoksi.
Kohta koittaa kyllä suuri muutos, kun olemme molemmat töissä ja molemmat lapset päiväkodissa, mutta uskaltanen ennustaa, että teemme vuoroilloin pitkää työpäivää ja vuoroilloin olemme lasten kanssa. Lasten hoitopäivä kun pyritään kuitenkin pitämään lyhyenä.
Eikä tässä sinänsä mitään ongelmaa ole. Paitsi että olisi joskus ihan kiva tehdä jotain koko perheen voimin. Elämässä ennen lapsia säälin pariskuntia, jotka vain vaihtoivat vuoroja lapsenhoidossa, ja päätin ettei minun perheestäni ainakaan tule sellaista. No, lista siitä mitä minusta ei ainakaan koskaan tule on aikamoista huumoria kaiken kaikkiaan.
Haaveilen idyllistä, jossa kello viiden aikaan koko perhe istahtaa yhteiseen ruokapöytään ja vaihtaa lämpimästi, mutta nokkelasti päivän kuulumiset. Siihen elämään vaan taitavat kuulua kahdeksasta-neljään-työt – sellaiset, jotka jätetään työpaikalle sieltä lähdettäessä. Ja sellaiset vanhemmat, jotka eivät liiemmin harrasta. Sellaiset, jotka puhuvat nokkelasti mutta lämpimästi.
Toisaalta, kukaan ei tiedä millaisissa töissä olemme vuoden kuluttua. Sitähän voi jäädä vaikka uudelleen hoitovapaalle ja alkaa laittaa perheelle ruokaa viideksi, jos oikein haluaa unelmiaan tavoitella.
Olen kuullut puhuttavan ruuhkavuosista. Mietin, että kelpaisikohan tämä vuosi 2012 sellaiseksi: ruokakunnassamme pitäisi valmistua kaksi väitöskirjaa ja lasten yhteenlaskettu ikä on viisi.
Mietin, että pitäisköhän alkaa rakentaa taloa?
Onneksi mies on onnistunut kotiäitikaudellaan uudelleenlanseeraamaan päiväunet, koska muuten olisi tuskin elävien kirjoissa. (Minun kotiäitivuotenani esikoinen ei vahingossakaan nukkunut päiväunia. Nimim. en ole katkera, mutta kuitenkin.)
Deadline koittaa torstaina eli pari päivää enää. Tosin välillä saan itseni kiinni tästä suuresta huijauksesta – ihan kuin asiat tästä oikeasti muuttuisivat. Ehkä muutamaksi viikoksi.
Kohta koittaa kyllä suuri muutos, kun olemme molemmat töissä ja molemmat lapset päiväkodissa, mutta uskaltanen ennustaa, että teemme vuoroilloin pitkää työpäivää ja vuoroilloin olemme lasten kanssa. Lasten hoitopäivä kun pyritään kuitenkin pitämään lyhyenä.
Eikä tässä sinänsä mitään ongelmaa ole. Paitsi että olisi joskus ihan kiva tehdä jotain koko perheen voimin. Elämässä ennen lapsia säälin pariskuntia, jotka vain vaihtoivat vuoroja lapsenhoidossa, ja päätin ettei minun perheestäni ainakaan tule sellaista. No, lista siitä mitä minusta ei ainakaan koskaan tule on aikamoista huumoria kaiken kaikkiaan.
Haaveilen idyllistä, jossa kello viiden aikaan koko perhe istahtaa yhteiseen ruokapöytään ja vaihtaa lämpimästi, mutta nokkelasti päivän kuulumiset. Siihen elämään vaan taitavat kuulua kahdeksasta-neljään-työt – sellaiset, jotka jätetään työpaikalle sieltä lähdettäessä. Ja sellaiset vanhemmat, jotka eivät liiemmin harrasta. Sellaiset, jotka puhuvat nokkelasti mutta lämpimästi.
Toisaalta, kukaan ei tiedä millaisissa töissä olemme vuoden kuluttua. Sitähän voi jäädä vaikka uudelleen hoitovapaalle ja alkaa laittaa perheelle ruokaa viideksi, jos oikein haluaa unelmiaan tavoitella.
Olen kuullut puhuttavan ruuhkavuosista. Mietin, että kelpaisikohan tämä vuosi 2012 sellaiseksi: ruokakunnassamme pitäisi valmistua kaksi väitöskirjaa ja lasten yhteenlaskettu ikä on viisi.
Mietin, että pitäisköhän alkaa rakentaa taloa?
maanantai 27. helmikuuta 2012
Enempi parempi
Töissä on nyt hyvä meininki. Mikä tarkoittaa myöskin aikamoista haipakkaa. Kuolonviiva koittaa kesällä, ja tässä välissä on vielä pääsiäinen, vappu ja helatorstai hyviä työpäiviä poistamassa. Siksi kiitän kauniisti keskiviikkoisesta karkauspäivästä.
Hieman hätkähdyttävää oli kuitenkin huomata, että minun kalenteriini oli myös maaliskuulle annettu yksi päivä ylimääräistä. Ja mikä pettymys kun se puuttuvakin päivä kalenterista löytyi. Mielelläni minä sen kolmannenkymmenennentoisenkin päivän olisin ottanut.
Hieman hätkähdyttävää oli kuitenkin huomata, että minun kalenteriini oli myös maaliskuulle annettu yksi päivä ylimääräistä. Ja mikä pettymys kun se puuttuvakin päivä kalenterista löytyi. Mielelläni minä sen kolmannenkymmenennentoisenkin päivän olisin ottanut.
perjantai 24. helmikuuta 2012
Huolehtija
En ole ainoa, joka on murehtinut kuopuksen hoitoonmenoa. Aamulla esikoinen alkoi kysellä milloin pikkusisko aloittaa hoidossa.
- Kuukauden päästä.
- Ai sitten kun se osaa puhua?
- Ei se kyllä vielä silloin taida osata puhua.
- No entä sitten kun on ruoka-aika ja sanotaan, että "Maija (nimi muutettu), tule tänne" ja sitten sanotaan, että "Ole hyvä", niin mitä sitten tapahtuu?
Lapsi oli huolissaan, että pikkusisko ei saa ruokaa, koska ei osaa kiittää sen tarjoajaa. Sanoin, että ei pienten puolella tarvitse osata, riittää varmasti nyökytys ja "Nnn-n", ja kuopus nyökytteli päätään ja hymyili leveästi. Että ei niiden tarvitse hakea ruokaakaan itse.
Mutta miten näenkään tuon lapsen alkavan kantaa maailman murheita niskoillaan. Olen antanut hänelle jo mikroluokan vastuutehtäviä, tyyliin "Haen lehden olohuoneesta, huuda jos pikkusisko meinaa nousta tuolista." Mietin, ettei pitäisi sitäkään - tuolla luonteenlaadulla huolehtii pian (vai nyt jo?) liikaakin.
- Kuukauden päästä.
- Ai sitten kun se osaa puhua?
- Ei se kyllä vielä silloin taida osata puhua.
- No entä sitten kun on ruoka-aika ja sanotaan, että "Maija (nimi muutettu), tule tänne" ja sitten sanotaan, että "Ole hyvä", niin mitä sitten tapahtuu?
Lapsi oli huolissaan, että pikkusisko ei saa ruokaa, koska ei osaa kiittää sen tarjoajaa. Sanoin, että ei pienten puolella tarvitse osata, riittää varmasti nyökytys ja "Nnn-n", ja kuopus nyökytteli päätään ja hymyili leveästi. Että ei niiden tarvitse hakea ruokaakaan itse.
Mutta miten näenkään tuon lapsen alkavan kantaa maailman murheita niskoillaan. Olen antanut hänelle jo mikroluokan vastuutehtäviä, tyyliin "Haen lehden olohuoneesta, huuda jos pikkusisko meinaa nousta tuolista." Mietin, ettei pitäisi sitäkään - tuolla luonteenlaadulla huolehtii pian (vai nyt jo?) liikaakin.
keskiviikko 22. helmikuuta 2012
Voihan home!
Rupesin bussipysäkillä juttelemaan vieraan ihmisen kanssa. Bussissa hän tuli viereeni istumaan ja juttelimme koko yhteisen matkan ajan. Oikeastaan se on jo itsessään niin erikoista, että kokisin tarpeelliseksi raportoida tapauksen.
Nainen puhui tuttavansa kanssa bussipysäkillä lapsensa koulun homeongelmista. Tämän toisen keskustelijan lapsi on samassa päiväkodissa meidän lapsemme (pian monikossa) kanssa, ja kertoi, että sielläkin on ollut sitä kosteusongelmaa. Mutta ei kai se haittaa, koska syksyllähän päiväkoti on kuitenkin menossa remonttiin.
Tässä kohtaa minä aloin huudella vieraisiin pöytiin: päiväkodissa on tosiaan puhuttu tulevasta remontista, mutta. Mitään rahaa kaupungin budjetissa ei ole tähän varattu eli remontti ei tule alkamaan tänä vuonna. Ehkä ensi vuonna. Ehkä.
Olin unohtanut koko jutun. Kosteutta on mitattu kahdessa eri pisteessä päiväkodissa: bussipysäkkinaisen lapsen ryhmän tiloissa ja meidän kuopuksen tulevissa tiloissa. Päiväkodin johtaja viime syksynä painotti, että kyseessä ei missään nimessä ole home, vaan jonkinlaiset sieni-itiöt. En muista minkälaiset.
En ole hysteriaan taipuvainen ihminen (mies olkoon kommentoimatta) mutta hetkeksi alkoi taas mietityttää. Lapsemme ovat olleet käsittämättömän terveitä koko ikänsä (kop kop) – toissa viikolla ärhäkkä influenssa kaatoi 75% esikoisen tarharyhmästä, mutta meille se ei viitsinyt tulla. Pistää miettimään, että entäshomesieni-itiöaltistus sitten, ikävää olisi jos sellainen laukaisisisisi sairastelukierteen.
Ja sitten toisaalta, eipä sitä enää tässä kohtaa voi allergiapalloonkaan totuttaa. Olisi heti syntymästä pitänyt aloittaa.
Nainen puhui tuttavansa kanssa bussipysäkillä lapsensa koulun homeongelmista. Tämän toisen keskustelijan lapsi on samassa päiväkodissa meidän lapsemme (pian monikossa) kanssa, ja kertoi, että sielläkin on ollut sitä kosteusongelmaa. Mutta ei kai se haittaa, koska syksyllähän päiväkoti on kuitenkin menossa remonttiin.
Tässä kohtaa minä aloin huudella vieraisiin pöytiin: päiväkodissa on tosiaan puhuttu tulevasta remontista, mutta. Mitään rahaa kaupungin budjetissa ei ole tähän varattu eli remontti ei tule alkamaan tänä vuonna. Ehkä ensi vuonna. Ehkä.
Olin unohtanut koko jutun. Kosteutta on mitattu kahdessa eri pisteessä päiväkodissa: bussipysäkkinaisen lapsen ryhmän tiloissa ja meidän kuopuksen tulevissa tiloissa. Päiväkodin johtaja viime syksynä painotti, että kyseessä ei missään nimessä ole home, vaan jonkinlaiset sieni-itiöt. En muista minkälaiset.
En ole hysteriaan taipuvainen ihminen (mies olkoon kommentoimatta) mutta hetkeksi alkoi taas mietityttää. Lapsemme ovat olleet käsittämättömän terveitä koko ikänsä (kop kop) – toissa viikolla ärhäkkä influenssa kaatoi 75% esikoisen tarharyhmästä, mutta meille se ei viitsinyt tulla. Pistää miettimään, että entäs
Ja sitten toisaalta, eipä sitä enää tässä kohtaa voi allergiapalloonkaan totuttaa. Olisi heti syntymästä pitänyt aloittaa.
tiistai 21. helmikuuta 2012
Uutinen: Soini paheksuu!
Tänään on uutisoitu, että Soini tuomitsee perussuomalaisten kunnanvaltuutetun kirjoituksen, jossa ehdotetaan mitalia oululaisessa pizzeriassa miehen tappaneelle jengiläiselle. Ruutukaappauksen puheenvuorosta ja sivistytynyttä pohdintaa sananvapaudesta voi lukea täältä.
Mutta miksi Soinin lausuntoa saatiin odottaa? Miten muuten tällaiseen puheeseen voi reagoida?
Myös perussuomalaisten Satakunnan puheenjohtaja Seppo Toriseva on tiukkana:
- Mielestäni nyt on ylitetty se raja, joka voi oikeasti johtaa puolueesta erottamiseen.
- Sen verran olen kuullut, ettei häntä todennäköisesti enää otettaisi puolueemme listoille tulevissa kunnallisvaaleissa.
Soini pesee kuitenkin kätensä: puolueen puheenjohtajan mukaan on mahdotonta ennakolta estää vastaavanlaisia möläytyksiä, Iltalehti kertoo.
- Ei auta kuin käydä yksitellen läpi, jos tällaista tulee. Meillä on 560 000 kannattajaa, ei kukaan pysty käymään heitä nuppi nupilta läpi.
No ei tietenkään! Eikä tietenkään voi ajatella, että puolue on mahdollistanut samankaltaisten viestien esittämisen toistuvasti, kenties varoituksella tai huomautuksella näpäyttäen. (Ja sivumennen sanoen, perussuomalaisten kannattajien möläytyksistä harva on kiinnostunut, mutta puolueen valtuutettuja luulisi voivan pitää jonkinlaisessa järjestyksessä. Tai toinen villi ajatus: voisiko tehdä valikointia ehdokasasettelun hetkellä?)
Perussuomalaiset ovat olleet mielessä myös koska kuulin poliittisen juorun: kansanedustaja Kike Elomaa on hankkinut kelomökin Turusta ja aikoo asettua ehdolle Turun kaupunginvaltuustoon.
Perussuomalaiset saivat vuonna 2008 kaksi paikkaa kokoomusenemmistöisessä kaupunginvaltuustossa. Pahoin pelkään, että ensi lokakuussa uutisoidaan turkulaisjytkystä. Eduskuntavaaleissa 2011 Kike Elomaa sai 13 121 ääntä, niistä 4 433 Turusta. Vertailun vuoksi: Turun oma poika Ilkka Kanerva sai kuntavaaleissa (2008) 3 136 ääntä ja eduskuntavaaleissa (2011) 3 473 ääntä Turusta. Jos Kike kerää eduskuntavaalien lukemansa ensi syksyn kuntavaaleissa, hän tulee vetämään valtuustoon perässään edustajia noin kolmella äänellä.
Jos harkitset äänestämistä, täältä voit lukea Kiken pitämät puheenvuorot eduskunnassa. Ensimmäisen kauden edustajaa on puhuttanut ainakin veteraanit, sudet, opintotuki ja yksityisautoilu. Ja tässä edustajan kuvaus itsestään:
Mutta miksi Soinin lausuntoa saatiin odottaa? Miten muuten tällaiseen puheeseen voi reagoida?
Myös perussuomalaisten Satakunnan puheenjohtaja Seppo Toriseva on tiukkana:
- Mielestäni nyt on ylitetty se raja, joka voi oikeasti johtaa puolueesta erottamiseen.
- Sen verran olen kuullut, ettei häntä todennäköisesti enää otettaisi puolueemme listoille tulevissa kunnallisvaaleissa.
Soini pesee kuitenkin kätensä: puolueen puheenjohtajan mukaan on mahdotonta ennakolta estää vastaavanlaisia möläytyksiä, Iltalehti kertoo.
- Ei auta kuin käydä yksitellen läpi, jos tällaista tulee. Meillä on 560 000 kannattajaa, ei kukaan pysty käymään heitä nuppi nupilta läpi.
No ei tietenkään! Eikä tietenkään voi ajatella, että puolue on mahdollistanut samankaltaisten viestien esittämisen toistuvasti, kenties varoituksella tai huomautuksella näpäyttäen. (Ja sivumennen sanoen, perussuomalaisten kannattajien möläytyksistä harva on kiinnostunut, mutta puolueen valtuutettuja luulisi voivan pitää jonkinlaisessa järjestyksessä. Tai toinen villi ajatus: voisiko tehdä valikointia ehdokasasettelun hetkellä?)
Perussuomalaiset ovat olleet mielessä myös koska kuulin poliittisen juorun: kansanedustaja Kike Elomaa on hankkinut kelomökin Turusta ja aikoo asettua ehdolle Turun kaupunginvaltuustoon.
Perussuomalaiset saivat vuonna 2008 kaksi paikkaa kokoomusenemmistöisessä kaupunginvaltuustossa. Pahoin pelkään, että ensi lokakuussa uutisoidaan turkulaisjytkystä. Eduskuntavaaleissa 2011 Kike Elomaa sai 13 121 ääntä, niistä 4 433 Turusta. Vertailun vuoksi: Turun oma poika Ilkka Kanerva sai kuntavaaleissa (2008) 3 136 ääntä ja eduskuntavaaleissa (2011) 3 473 ääntä Turusta. Jos Kike kerää eduskuntavaalien lukemansa ensi syksyn kuntavaaleissa, hän tulee vetämään valtuustoon perässään edustajia noin kolmella äänellä.
Jos harkitset äänestämistä, täältä voit lukea Kiken pitämät puheenvuorot eduskunnassa. Ensimmäisen kauden edustajaa on puhuttanut ainakin veteraanit, sudet, opintotuki ja yksityisautoilu. Ja tässä edustajan kuvaus itsestään:
"Yrittäjä,röntgenhoitaja.Isänmaallinen ja oikeudenmukainen kansalainen.Historiassa myös viiden vuoden ammattilaisurheilu-ura pääosin ulkomailla.Isän kansanedustajuus SMP:n riveissä kylvi kiinnostuksen politiikkaan.Perussuomalaisiin liityin 2006,kun kannatus oli n. 2 %.Olen Varsinais-Suomen Peruss. 1. var.puh.johtaja jo toista kautta,samoin Peruss. Naisten hallituksen jäsen. Mottoni on : OIKEUDENMUKAISUUS KUNNIAAN. Tuloerojen kasvu on katastrofaalista.Kansan ääni ei ole kuulunut aikoihin.Nyt siihen on mahdollisuus,vaalit ovat ovella."Mietinkin tässä pitäisikö lähteä perussuomalaisten listoille ehdokkaaksi? Aukeaisi heittämällä ovet politiikan ytimeen.
sunnuntai 19. helmikuuta 2012
Aikataulutettu viikonloppu
eli "Miksi ohjeiden lukeminen kannattaa".
Olin ilmoittautunut jälleen entisöintikurssille, intensiivisellaiselle. Torstaina serkkuni kysyi olinko huomannut, että kurssi ei olekaan kahtena peräkkäisenä viikonloppuna kuten yleensä.
Arvaatte olinko.
Kurssi alkoi siis vastoin kuvitelmiani jo tänä viikonloppuna. Onneksi olimme sopineet viikonloppuun vain blini- ja peli-illan vanhempieni luona, tuparit, ravintola- ja teatteri-illan kavereiden kanssa sekä yhdet lastenjuhlat (ja pari jumppaa, mutta ne oli helposti peruttu).* Niin ja mainitsinko jo, että miehellä on yksi tiukka deadline ensi viikolla?
Hän mainitsi.
Tilanteen valjettua pohdimme miehen kanssa asiaa ja totesimme tosiasiat kuten että minä en osallistu lainkaan kodin enkä lasten hoitoon ja että minä en mitään muuta teekään työaika poislukien.
Koska eteisen lipastomme näytti tältä, menin kuitenkin kurssille.
Siispä perjantaina suoraan töistä Nitromorsilla läträämään ja yhdeksän aikaan vanhempieni luo syömään fondueta (joksi blinit olivat muuttuneet) ja Trivial Pursuitia pelaamaan. Nukkumaan yhdeltä ja yhdeksältä aamulla hiekkapaperoimaan. Hetki lasten kanssa ja ravintolaan, sitten Kakolan kautta toiseen. Puoli kolmelta kotiin (paimensin myös miehen töiden ääreltä nukkumaan), puoli kasilta herätys jayhdeksältä kymmeneltä petsaamaan.
Peruslapsiperhemeininki löysäsi viikonloppua sen verran, että sekä lauantain tuparit että sunnuntain synttärit oli peruttu isäntäväen sairastumisen vuoksi.
Ihan jees viikonloppu. Nyt ajattelin mennä nukkumaan.
* Kymmenisen vuotta sitten ohjelma olisi ollut tavanomainen, jos ei tylsä.
Olin ilmoittautunut jälleen entisöintikurssille, intensiivisellaiselle. Torstaina serkkuni kysyi olinko huomannut, että kurssi ei olekaan kahtena peräkkäisenä viikonloppuna kuten yleensä.
Arvaatte olinko.
Kurssi alkoi siis vastoin kuvitelmiani jo tänä viikonloppuna. Onneksi olimme sopineet viikonloppuun vain blini- ja peli-illan vanhempieni luona, tuparit, ravintola- ja teatteri-illan kavereiden kanssa sekä yhdet lastenjuhlat (ja pari jumppaa, mutta ne oli helposti peruttu).* Niin ja mainitsinko jo, että miehellä on yksi tiukka deadline ensi viikolla?
Hän mainitsi.
Tilanteen valjettua pohdimme miehen kanssa asiaa ja totesimme tosiasiat kuten että minä en osallistu lainkaan kodin enkä lasten hoitoon ja että minä en mitään muuta teekään työaika poislukien.
Koska eteisen lipastomme näytti tältä, menin kuitenkin kurssille.
Siispä perjantaina suoraan töistä Nitromorsilla läträämään ja yhdeksän aikaan vanhempieni luo syömään fondueta (joksi blinit olivat muuttuneet) ja Trivial Pursuitia pelaamaan. Nukkumaan yhdeltä ja yhdeksältä aamulla hiekkapaperoimaan. Hetki lasten kanssa ja ravintolaan, sitten Kakolan kautta toiseen. Puoli kolmelta kotiin (paimensin myös miehen töiden ääreltä nukkumaan), puoli kasilta herätys ja
Peruslapsiperhemeininki löysäsi viikonloppua sen verran, että sekä lauantain tuparit että sunnuntain synttärit oli peruttu isäntäväen sairastumisen vuoksi.
Ihan jees viikonloppu. Nyt ajattelin mennä nukkumaan.
* Kymmenisen vuotta sitten ohjelma olisi ollut tavanomainen, jos ei tylsä.
torstai 16. helmikuuta 2012
Teräviä havaintoja vuodenaikojen vaihtumisesta (ja vähän ajankäytöstä)
Töistä palatessa puoli kuuden aikaan on valoisaa. Se luo toivoa.
Tosin kovin keväiseltä ei vielä noin muuten näytä.
Vaikka päivä on niin sanotusti pidentynyt, minun kohdallani se on radikaalisti lyhentynyt. Kahdeksantuntinen töissä meneeblogia kirjoitellessa ihan hujauksessa, eikä kotona ehdi sanomaan lapsille kuin hei, kun on taas jo iltapuuhien aika.
No, kunhan mieskin palaa töihin huhtikuussa, ehtii joka toinen päivä elelemään arkea hiukan pidempään, kun lapset pitää lunastaa jo neljän aikaan. Mutta kukakohan pyykkiä sitten ehtii pesemään? (Saatiblogia kirjoittamaan töitä tekemään?)
Tosin kovin keväiseltä ei vielä noin muuten näytä.
Vaikka päivä on niin sanotusti pidentynyt, minun kohdallani se on radikaalisti lyhentynyt. Kahdeksantuntinen töissä menee
No, kunhan mieskin palaa töihin huhtikuussa, ehtii joka toinen päivä elelemään arkea hiukan pidempään, kun lapset pitää lunastaa jo neljän aikaan. Mutta kukakohan pyykkiä sitten ehtii pesemään? (Saati
Lapset ja linnut
Esikoinen puki tänään ulkovaatteet melkein vapaaehtoisesti. Pyysi:
- Lähetä minut jo pihalle.
Avasin oven, ja etsin kuumeisesti auton avaimia, jotka olin hajasijoittanut eilen ja joita mies tarvitsi tänään. Siinä se seisoi oven takana ja lauloi siihen asti kunnes tulin ulos.
- Lauloin linnuille.
Aamu voi siis myös onnistua.
- Lähetä minut jo pihalle.
Avasin oven, ja etsin kuumeisesti auton avaimia, jotka olin hajasijoittanut eilen ja joita mies tarvitsi tänään. Siinä se seisoi oven takana ja lauloi siihen asti kunnes tulin ulos.
- Lauloin linnuille.
Aamu voi siis myös onnistua.
keskiviikko 15. helmikuuta 2012
Kuinka pieni on iso?
Sain puhelun, että kuopus saa hoitopaikan samasta päiväkodista kuin esikoinen. On helpotus, että arjen logistiikkaa ei tarvitse vaikeuttaa kahden hoitopaikan takia.
En minä silti pelkästään helpotusta tuntenut. Voisi kuvitella – eli siis minä kuvittelin – että ensimmäistä lasta suojelisi enemmän ja toinen olisi helpompi vaikkapa laittaa hoitoon. Mutta päinvastoin. Esikoinen tuntui aina isolta ja taitavalta kun ei ollut kokemusta isommasta lapsesta. Eli vaikka taidollisesti kuopus on samalla tasolla kuin esikoinen hoitoon mennessään, hoitoonlaitto tuntuu vähintään yhtä kurjalta.
Toki hoitopaikkakin on erilainen. Nyt kyseessä ei ole mikään sympaattinen kodinomainen pikku yhteisö vaan ihan aito iso parakkimainen päiväkoti. Kuopuksen tulevan ryhmän sängyt katetaan päiväuniaikaan käytävälle, koska tiloista on vähän pulaa. (Ja tiedän minä senkin, että tämä ei ole hyvän tai huonon hoidon mitta.)
Mutta kuten esikoisen kohdalla, uskon kyllä lapseni pärjäävän. Osaa se sentään kävellä. Ja syö itse, kaikkea mitä tarjotaan. Isosiskon käsittelyssä on oppinut pitämään puoliaan eikä ihan pienestä järkyty. Komentaa tomerasti, vaikka ei puhukaan.
Mitä hän ei osaa, on ymmärtää mikä häntä odottaa. Kuuden viikon kuluttua sitten.
En minä silti pelkästään helpotusta tuntenut. Voisi kuvitella – eli siis minä kuvittelin – että ensimmäistä lasta suojelisi enemmän ja toinen olisi helpompi vaikkapa laittaa hoitoon. Mutta päinvastoin. Esikoinen tuntui aina isolta ja taitavalta kun ei ollut kokemusta isommasta lapsesta. Eli vaikka taidollisesti kuopus on samalla tasolla kuin esikoinen hoitoon mennessään, hoitoonlaitto tuntuu vähintään yhtä kurjalta.
Toki hoitopaikkakin on erilainen. Nyt kyseessä ei ole mikään sympaattinen kodinomainen pikku yhteisö vaan ihan aito iso parakkimainen päiväkoti. Kuopuksen tulevan ryhmän sängyt katetaan päiväuniaikaan käytävälle, koska tiloista on vähän pulaa. (Ja tiedän minä senkin, että tämä ei ole hyvän tai huonon hoidon mitta.)
Mutta kuten esikoisen kohdalla, uskon kyllä lapseni pärjäävän. Osaa se sentään kävellä. Ja syö itse, kaikkea mitä tarjotaan. Isosiskon käsittelyssä on oppinut pitämään puoliaan eikä ihan pienestä järkyty. Komentaa tomerasti, vaikka ei puhukaan.
Mitä hän ei osaa, on ymmärtää mikä häntä odottaa. Kuuden viikon kuluttua sitten.
tiistai 14. helmikuuta 2012
Keskitä, saat kalliimmalla!
Olen katsellut lentoja. (Jee!) Häät - kaiken muun mukavan ohella - tarjoavat legitiimin syyn karata miehen kanssa kahdestaan matkoille. Ensimmäistä kertaa sitten vuoden 2008. (Se tuntuu pidemmältä kuin mitä kuulostaa.)
Joskus entisessä elämässä kävin myös ulkomailla, ja niinpä Finnairin pisteitä on jäänyt varastoon. Sen verran, että saisi pari "palkintolentoa" lunastettua. Lentoja katsellessani taas muistinkin, miksi niitä palkintolentoja ei ole lunastettu.
Lennot Kiovaan: 24.000 pistettä + 264 euroa veroja ja muita kuluja. Kilpailija lentää halvemmalla normihintaan.
Minua kanta-asiakkuudet enemmän harmittavat kuin ilahduttavat. Kaupoista ei tahdo enää päästä ulos ilman kanta-asiakaskorttia; tarjoukset saa vasta kirjauduttuaan taas yhteen rekisteriin ja otettuaan sadannen muoviläpyskän lompakkoon.* Kaksi vuotta sitten taivuin plussakorttiin, kun huomasin millaisia satasmääriä kannoimme Itäkeskuksen Citymarketiin. Ja muiden plussapisteitä minäkin kuitenkin ostoksissani maksoin. Silti ne viiden euron lipukkeet ovat suurinta puhallusta mitä tiedän. Yhtä ilmaisia kuin nuo Finskin lennot.
Mutta takaisin saarnastuolista: olisiko kellään kivoja vinkkejä matkakohteeksi? Lyhyt lento eli Euroopassa. Neljän päivän matkalle ei saa olla liikaa nähtävyyksiä - ei siis Roomaan. Saisi olla lämmintä kesäkuussa - ei siis Islantiin. Ehkä mieluummin idässä päin: Ukraina, Slovakia, Kroatia..? Sellainen kaupunki, missä voi harhailla pari päivää kivoilla kaduilla ja syödä hyvää ruokaa. Emme siis pyydä paljoa.
* Kaikkien kaksien asuntokauppojemme seurauksena meillä on myös kahden eri kiinteistövälittäjän "kanta-asiakaskortit". Kamoon, hei...
Joskus entisessä elämässä kävin myös ulkomailla, ja niinpä Finnairin pisteitä on jäänyt varastoon. Sen verran, että saisi pari "palkintolentoa" lunastettua. Lentoja katsellessani taas muistinkin, miksi niitä palkintolentoja ei ole lunastettu.
Lennot Kiovaan: 24.000 pistettä + 264 euroa veroja ja muita kuluja. Kilpailija lentää halvemmalla normihintaan.
Minua kanta-asiakkuudet enemmän harmittavat kuin ilahduttavat. Kaupoista ei tahdo enää päästä ulos ilman kanta-asiakaskorttia; tarjoukset saa vasta kirjauduttuaan taas yhteen rekisteriin ja otettuaan sadannen muoviläpyskän lompakkoon.* Kaksi vuotta sitten taivuin plussakorttiin, kun huomasin millaisia satasmääriä kannoimme Itäkeskuksen Citymarketiin. Ja muiden plussapisteitä minäkin kuitenkin ostoksissani maksoin. Silti ne viiden euron lipukkeet ovat suurinta puhallusta mitä tiedän. Yhtä ilmaisia kuin nuo Finskin lennot.
Mutta takaisin saarnastuolista: olisiko kellään kivoja vinkkejä matkakohteeksi? Lyhyt lento eli Euroopassa. Neljän päivän matkalle ei saa olla liikaa nähtävyyksiä - ei siis Roomaan. Saisi olla lämmintä kesäkuussa - ei siis Islantiin. Ehkä mieluummin idässä päin: Ukraina, Slovakia, Kroatia..? Sellainen kaupunki, missä voi harhailla pari päivää kivoilla kaduilla ja syödä hyvää ruokaa. Emme siis pyydä paljoa.
* Kaikkien kaksien asuntokauppojemme seurauksena meillä on myös kahden eri kiinteistövälittäjän "kanta-asiakaskortit". Kamoon, hei...
perjantai 10. helmikuuta 2012
Päivän asu
Ei tämän päivän kuitenkaan (herätys oli epäinhimillisesti kuudelta ja nyt olen jo puolessa välissä matkaa Helsinkiin), vaan yhä häistä (3/4).
Tästä lähdettiin.
Puku itsessään oli kaunis, vuodelta 1970, käsintehtyä paksua puuvillapitsiä. Mutta koska äitini oli simpsakkaana kaksnelosena morsiamena viisi kiloa laihempi ja viisi senttiä lyhyempi, puku oli hieman, öh, nafti (se on turkua ja tarkoitaa pieni). Ja ylipäätään vähän turhan tiukaksi vedetty minun makuuni.
Halusin säilyttää helman mallin ja pitsilaahuksen, mutta yläosaa piti keventää, mielellään mahdollisimman vähillä toimenpiteillä ja puvun henkeä kunnioittaen.
Siispä sakset töihin. Puvusta poistettiin hihat ja kaulus, ja se leikattiin rintojen alta kahtia, jotta pukuun saataisiin lisää pituutta ja hieman imartelevampi siluetti.
Tästä lähdettiin.
Puku itsessään oli kaunis, vuodelta 1970, käsintehtyä paksua puuvillapitsiä. Mutta koska äitini oli simpsakkaana kaksnelosena morsiamena viisi kiloa laihempi ja viisi senttiä lyhyempi, puku oli hieman, öh, nafti (se on turkua ja tarkoitaa pieni). Ja ylipäätään vähän turhan tiukaksi vedetty minun makuuni.
Halusin säilyttää helman mallin ja pitsilaahuksen, mutta yläosaa piti keventää, mielellään mahdollisimman vähillä toimenpiteillä ja puvun henkeä kunnioittaen.
Siispä sakset töihin. Puvusta poistettiin hihat ja kaulus, ja se leikattiin rintojen alta kahtia, jotta pukuun saataisiin lisää pituutta ja hieman imartelevampi siluetti.
Halusin keventää yläosaa siten, että pitsi näkyisi yläosasta paljasta ihoa vasten, joten vuorikangasta poistettiin puvun alta. Myös kaula-aukkoa suurennettiin ja selkä avattiin. Ensin näin orgaanisesti, pitsin omia linjoja seuraten.
Yön yli nukuttuani tulin siihen tulokseen, että tämä näyttää römppäiseltä ja halusin, että reunat suoristetaan ja käännetään. Ompelijan ehdotuksesta myös vyötärönauha vaihtui yläkuvan silkistä satiiniin ja sitä kavennettiin paljon. Pituutta helmaan saatiin avaamalla päärmeet. (Helmaan jäi pieni raita, mutta ei sellaisia kukaan huomaan.)
Ja tällainen siitä sitten tuli.
Aika ihana, eikö? Kampaus oli myös erityishieno, mutta näkyy näissä päättömissä kuvissa hiukan huonommin.
Kiitos vatsaa litistävän alusmekon
ja ennen kaikkea kiitos hyvin ajoitetun vatsataudin, puku myös istui lopulta kauniisti. Häitä edeltävän paaston kunniaksi vielä kuva ruokapöydästä.
Puvun muokkasi Boutique Minnen Marjo. Sinne hop kaikki vintagemorsiamet ja ihmiset!
PS: (7.3.) Viralliset kuvat ovat saapuneet: tässä siis puku koko komeudessaan.
keskiviikko 8. helmikuuta 2012
Top 10-listani
Tämä on sadas postaukseni (kevyet suosionosoitukset tähän). Sen kunniaksi numeerinen aihe.
Tykkään listata asioita. Listaaminen järjestää maailmaa. Joskus teininä diggasin Bertin päiväkirjoja ihan siksi kun sekin listasi asioita. Bridget Joneskin taisi listata. Kirja ei voi olla ihan huono jos sen päähenkilö tekee listoja. Siispä:
Täti-ihmisen Top 10-lista!
Tykkään listata asioita. Listaaminen järjestää maailmaa. Joskus teininä diggasin Bertin päiväkirjoja ihan siksi kun sekin listasi asioita. Bridget Joneskin taisi listata. Kirja ei voi olla ihan huono jos sen päähenkilö tekee listoja. Siispä:
Täti-ihmisen Top 10-lista!
- To-do -lista. Helpompaa kuin tehdä hommia, on listata ne. Ja jos on tehokas päivä takana, voi listalle laittaa pari jo tekemäänsä asiaa. Ne saa heti vetää yli tehokkuutta tehostaakseen.
- Muistilista. Sama asia, melkein. Häiden suunnittelu tarkoitti minulle lukemattomien (pun intended) listojen laatimista.
- Ostoslista. Hyödyllisyydessään lyömätön.
- Puolesta ja vastaan. Asioiden näkyväksi tekemiseen. Päätös on yleensä jo olemassa (mutta sitä ei ehkä vielä uskalla itselle tunnustaa).
- Nimilista. Juhlia ja sen sellaisia suunnitellessa.
- Kertomus listana. Toimii aina. Tai ainakin joskus.
- Asialista aka "listaa kaikki mitä tiedät". Työapuneuvo tyhjän ruudun kammoa vastaan.
- Toivelista. Tosin liika haaveilu rappeuttaa moraalin.
- Blogilista. Tämän blogin kuumuus on 0,8°, mitä ikinä se tarkoittaakaan. Suht kuumaa, oletan, koska suosituimmatkin pyörivät vain siinä 369°:ssa.
- Top 10 -listat. Vähän keinotekoista, mutta menköön.
 |
| Osaa sitä muutkin. |
tiistai 7. helmikuuta 2012
Äidin tyttö, isän tyttö
Töihinpaluuni on muuttanut perheen sisäistä dynamiikkaa muutenkin kuin pyykkivuorojen osalta. Eniten se on näkynyt esikoisen kasvaneena omistushaluna minua kohtaan, mikä tietysti tuntuu ihan mukavaltakin ellei halua syyllistyä liiasta poissaolosta. Valitettavasti sen kääntöpuolena on siskon osatta jättäminen: "Jätetään pikkusisko isän kanssa, mennään me kahdestaan!"
Kohta nelivuotiaan kanssa onkin helppo mennä retkille kirjastoon ja kahvilaan, ja lyödä ylävitosia salaseuralaisina. Tasapuolisuuspyrkimyksissäni epäonnistun, koska kuopus ei saa samanlaisia kahdenkeskeisiä hetkiä kanssani.
Tosin näyttäisi siltä, ettei hän niitä kaipaakaan, sillä kuopus on selkeästi ottanut nyt isää ensisijaiseksi hoitajakseen. Hän saattaa pyrkiä minun sylistäni isän syliin nähdessään tämän tulevan huoneeseen; jotain, mitä ei olisi aiemmin tehnyt.
Näyttäisi siis, että isompi lapsi kaipaa sitä, jota näkee vähemmän, ja pienempi sitä, jota näkee enemmän. Vai meneekö liikaa keittiöpsykologian puolelle? Mieleen tulee episodi äitiyslomalta, jolloin esikoinen alkoi lohduttomasti itkeä isää (mitä tapahtuu yleensä silloin kun kiellän häntä tai olen muuten ikävä).
"Ii-sää, ii-sää.... Silloinkunsäoletpoissamähuudansiinuuaaa......"
Paljasti korttinsa, raukka.
maanantai 6. helmikuuta 2012
Vuoden Mutsi
Kaksi äitiysblogosfäärin huippua Katja ja Satu julkaisevat kohta kirjan Vuoden Mutsi. Sitä odotellessa osallistutaan blogihaasteeseen.
1. Tunnen itseni Vuoden Mutsiksi kun en ole kotona ja/tai lapset nukkuvat. (Aktiiviäitihetkinä romutan luuloni nopeasti.)
2. Lapsiperhe-elämässä haasteellisinta on yrittää olla pilaamatta niitä. Siis lapsia tai perhe-elämää.
3. Suurin lapseltani saama kohteliaisuus on se, kun hän osoittaa kuunnelleensa minua.
4. Kello 12 yöllä olen yleensä silmät verestäen tietokoneella, hokien itselleni "pitäis mennä nukkumaan, pitäis mennä nukkumaan".
5. Kello 8 aamulla olen yleensä aamiaisella, kädessä kupillinen ihanaa lattea (pohtien pitikö taas valvoa niin myöhään).
6. Haluaisin sanoa lasten isälle, että älä yritä, minä olen oikeassa. (Oikeasti sanon sille tietysti, että "Kyllä sullakin on tuossa ihan hyvä pointti, mutta...") Ja että aika hyvä elämä meillä.
7. Haluaisin sanoa omalle äidilleni, että kiitos. Ja olen sanonutkin.
8. Viimeksi kiroilin, kun seurasin vaali-illan lusikanteräviä analyysejä.
9. En ole koskaan osannut napsuttaa sormiani. Enkä viheltääkään hyvin. Tällaisia lapsellisia taitoja.
10. Parasta, mitä housut jalassa ja ilman lapsia voi tehdä, on hyvin syöminen. Tosin sitä voi tehdä lasten kanssa ja housuittakin. Tarkennetaan siis hyvin syöminen hyvässä ravintolassa hyvässä seurassa - tai ei tarvi edes syödä jos saa kuohuviiniä. Eli sanotaan siis olla hyvässä seurassa.
Haaste lähtee eteenpäin Onialle.
1. Tunnen itseni Vuoden Mutsiksi kun en ole kotona ja/tai lapset nukkuvat. (Aktiiviäitihetkinä romutan luuloni nopeasti.)
2. Lapsiperhe-elämässä haasteellisinta on yrittää olla pilaamatta niitä. Siis lapsia tai perhe-elämää.
3. Suurin lapseltani saama kohteliaisuus on se, kun hän osoittaa kuunnelleensa minua.
4. Kello 12 yöllä olen yleensä silmät verestäen tietokoneella, hokien itselleni "pitäis mennä nukkumaan, pitäis mennä nukkumaan".
5. Kello 8 aamulla olen yleensä aamiaisella, kädessä kupillinen ihanaa lattea (pohtien pitikö taas valvoa niin myöhään).
6. Haluaisin sanoa lasten isälle, että älä yritä, minä olen oikeassa. (Oikeasti sanon sille tietysti, että "Kyllä sullakin on tuossa ihan hyvä pointti, mutta...") Ja että aika hyvä elämä meillä.
7. Haluaisin sanoa omalle äidilleni, että kiitos. Ja olen sanonutkin.
8. Viimeksi kiroilin, kun seurasin vaali-illan lusikanteräviä analyysejä.
9. En ole koskaan osannut napsuttaa sormiani. Enkä viheltääkään hyvin. Tällaisia lapsellisia taitoja.
10. Parasta, mitä housut jalassa ja ilman lapsia voi tehdä, on hyvin syöminen. Tosin sitä voi tehdä lasten kanssa ja housuittakin. Tarkennetaan siis hyvin syöminen hyvässä ravintolassa hyvässä seurassa - tai ei tarvi edes syödä jos saa kuohuviiniä. Eli sanotaan siis olla hyvässä seurassa.
Haaste lähtee eteenpäin Onialle.
perjantai 3. helmikuuta 2012
Samanmielisyyden kuplassa
Vielä kerran vaaleista ennen kuin on maanantai ja paha mieli.*
Haavistolaisuutta on pidetty ilmiönä: että nyt on mieletön noste ja kerrankin yhteisöllisyyttä ilman känniä ja/tai jääkiekkoa ja ihanaa ihanaa, kaikkihan Pekasta tykkää. Ja onhan näissä vaaleissa uusia piirteitä: Haaviston kannattajakunta on äänekkäämpää (ja kuvittelenko vain, myös nuorempaa ja iloisempaa) kuin mihin on totuttu. Omaa ystäväpiiriäni seuraamalla huomaan, että väki jakautuu kahteen leiriin: on niitä, jotka hehkuttavat Haavistoa ja niitä, jotka ovat hiljaa. On näemmä helpompaa ilmaista kannattavansa Pekkaa kuin Salea.
Facebook-syötteestäni päätellen Haavisto olisikin saamassa 90% äänistä. Myös blogit, joita seuraan, liputtavat avoimesti: Katja, Satu, Tyttö, Onia ja moni muu; Kirsti vähän vaimeammin. En kuitenkaan ole valinnut lukemiani blogeja poliittisten vakaumusten mukaan. (Ja yhä, oletan niinistöläisten vaikenevan. No okei, Hups tunnusti.)
Kun Haavisto sunnuntaina häviää murskaavin luvuin, muistan jälleen miten helposti tällainen samanmielisyyden harha syntyy: verkostoni eivät ole tilastollisesti edustavia.
Vaikka helposti siten harhaudun kuvittelemaan (mikä lienee merkki syvällisestä omanapaisuudestani) niin ei, kaikki eivät ajattele samoin minä (ja kaverini). Tämä ei liity vaaleihin, mutta on hyvä esimerkki ajatusharhastani: minun on kirjaimellisesti ottaen vaikea ymmärtää, että kaikki eivät kierrätä. "Kyllähän nyt kaikki lajittelevat roskansa!"
Pahana päivänä sinne samanmielisten kuplaan on myös hyvä käpertyä.
* Sanotaan, että pessimisti ei pety, mutta kyllä mä petyn silti.
Haavistolaisuutta on pidetty ilmiönä: että nyt on mieletön noste ja kerrankin yhteisöllisyyttä ilman känniä ja/tai jääkiekkoa ja ihanaa ihanaa, kaikkihan Pekasta tykkää. Ja onhan näissä vaaleissa uusia piirteitä: Haaviston kannattajakunta on äänekkäämpää (ja kuvittelenko vain, myös nuorempaa ja iloisempaa) kuin mihin on totuttu. Omaa ystäväpiiriäni seuraamalla huomaan, että väki jakautuu kahteen leiriin: on niitä, jotka hehkuttavat Haavistoa ja niitä, jotka ovat hiljaa. On näemmä helpompaa ilmaista kannattavansa Pekkaa kuin Salea.
Facebook-syötteestäni päätellen Haavisto olisikin saamassa 90% äänistä. Myös blogit, joita seuraan, liputtavat avoimesti: Katja, Satu, Tyttö, Onia ja moni muu; Kirsti vähän vaimeammin. En kuitenkaan ole valinnut lukemiani blogeja poliittisten vakaumusten mukaan. (Ja yhä, oletan niinistöläisten vaikenevan. No okei, Hups tunnusti.)
Kun Haavisto sunnuntaina häviää murskaavin luvuin, muistan jälleen miten helposti tällainen samanmielisyyden harha syntyy: verkostoni eivät ole tilastollisesti edustavia.
Vaikka helposti siten harhaudun kuvittelemaan (mikä lienee merkki syvällisestä omanapaisuudestani) niin ei, kaikki eivät ajattele samoin minä (ja kaverini). Tämä ei liity vaaleihin, mutta on hyvä esimerkki ajatusharhastani: minun on kirjaimellisesti ottaen vaikea ymmärtää, että kaikki eivät kierrätä. "Kyllähän nyt kaikki lajittelevat roskansa!"
Pahana päivänä sinne samanmielisten kuplaan on myös hyvä käpertyä.
* Sanotaan, että pessimisti ei pety, mutta kyllä mä petyn silti.
keskiviikko 1. helmikuuta 2012
Rutiineista
"Rutiinit ovat lapselle tärkeitä."
Ketun viikset, sanon. Aikuiselle ne tärkeitä ovat. Kun olin lasten kanssa kotona, heräsimme kun satuimme - toivottavasti mahdollisimman myöhään - lähdimme kun ehdimme, ja söimme sitten. Lapsen elämän rutiinit katkaisivat aina väärään aikaan.
Nyt kun olen töissä, herään klo 7.50, pidän huolta, että ehdin klo 9.00 bussiin, menen lounaalle klo 12-12.30 (ja kokoan annokseni täsmälleen samalla tavoin: lautasen vierellä ruisleipää, Oivariinia ja rasvatonta piimää - kerran vahingossa otin Keijua, vieläkin harmittaa).
Kahden aikaan alan vilkuilemaan kelloa josko olisi kahviaika, keitän kahvit ja harmittelen kun minulla ei ole suklaata jemmassa. Puoli viideltä alan jälleen vilkuilla kelloa - vahingossakaan en lähde ennen viittä, yli viiden en anna mennä, koska siitä tapasin miehelle motkottaa. Tasan viideltä sammutan koneen, ja lähden kotiin. Sitten taas lasten kanssa strukturoimatonta elämää, kunnes palautan sen rutiineihin tasan kahdeksalta. Silloin syödään iltapuuro.
Ketun viikset, sanon. Aikuiselle ne tärkeitä ovat. Kun olin lasten kanssa kotona, heräsimme kun satuimme - toivottavasti mahdollisimman myöhään - lähdimme kun ehdimme, ja söimme sitten. Lapsen elämän rutiinit katkaisivat aina väärään aikaan.
Nyt kun olen töissä, herään klo 7.50, pidän huolta, että ehdin klo 9.00 bussiin, menen lounaalle klo 12-12.30 (ja kokoan annokseni täsmälleen samalla tavoin: lautasen vierellä ruisleipää, Oivariinia ja rasvatonta piimää - kerran vahingossa otin Keijua, vieläkin harmittaa).
Kahden aikaan alan vilkuilemaan kelloa josko olisi kahviaika, keitän kahvit ja harmittelen kun minulla ei ole suklaata jemmassa. Puoli viideltä alan jälleen vilkuilla kelloa - vahingossakaan en lähde ennen viittä, yli viiden en anna mennä, koska siitä tapasin miehelle motkottaa. Tasan viideltä sammutan koneen, ja lähden kotiin. Sitten taas lasten kanssa strukturoimatonta elämää, kunnes palautan sen rutiineihin tasan kahdeksalta. Silloin syödään iltapuuro.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
