Päivän asu

Ei tämän päivän kuitenkaan (herätys oli epäinhimillisesti kuudelta ja nyt olen jo puolessa välissä matkaa Helsinkiin), vaan yhä häistä (3/4).

Tästä lähdettiin.

Puku itsessään oli kaunis, vuodelta 1970, käsintehtyä paksua puuvillapitsiä. Mutta koska äitini oli simpsakkaana kaksnelosena morsiamena viisi kiloa laihempi ja viisi senttiä lyhyempi, puku oli hieman, öh, nafti (se on turkua ja tarkoitaa pieni). Ja ylipäätään vähän turhan tiukaksi vedetty minun makuuni.

Halusin säilyttää helman mallin ja pitsilaahuksen, mutta yläosaa piti keventää, mielellään mahdollisimman vähillä toimenpiteillä ja puvun henkeä kunnioittaen.

Siispä sakset töihin. Puvusta poistettiin hihat ja kaulus, ja se leikattiin rintojen alta kahtia, jotta pukuun saataisiin lisää pituutta ja hieman imartelevampi siluetti.

Halusin keventää yläosaa siten, että pitsi näkyisi yläosasta paljasta ihoa vasten, joten vuorikangasta poistettiin puvun alta. Myös kaula-aukkoa suurennettiin ja selkä avattiin. Ensin näin orgaanisesti, pitsin omia linjoja seuraten. 

Yön yli nukuttuani tulin siihen tulokseen, että tämä näyttää römppäiseltä ja halusin, että reunat suoristetaan ja käännetään. Ompelijan ehdotuksesta myös vyötärönauha vaihtui yläkuvan silkistä satiiniin ja sitä kavennettiin paljon. Pituutta helmaan saatiin avaamalla päärmeet. (Helmaan jäi pieni raita, mutta ei sellaisia kukaan huomaan.)

Ja tällainen siitä sitten tuli.

Aika ihana, eikö? Kampaus oli myös erityishieno, mutta näkyy näissä päättömissä kuvissa hiukan huonommin. 

Kiitos vatsaa litistävän alusmekon ja ennen kaikkea kiitos hyvin ajoitetun vatsataudin, puku myös istui lopulta kauniisti. Häitä edeltävän paaston kunniaksi vielä kuva ruokapöydästä.

Puvun muokkasi Boutique Minnen Marjo. Sinne hop kaikki vintagemorsiamet ja ihmiset!

PS: (7.3.) Viralliset kuvat ovat saapuneet: tässä siis puku koko komeudessaan.