Kahdeksan vuoden kotiäitiys

Luin juttua pienten lasten äitien työllisyydestä ja päähäni iski melko pysäyttävä ajatus: jos olisin pitänyt kaikki lapsivapaat täysimääräisinä, olisin aika tarkkaan kaksi viikkoa sitten ollut palaamassa työelämään äitiyslomalta, joka olisi* alkanut huhtikuun alussa 2008.

Sen sijaan olimme ensimmäisellä konferenssimatkallani lokakuussa 2008.

Yritin luoda päässäni vaihtoehtoista todellisuuskuvaa tuosta kahdeksan vuoden kotiäitiydestä, mutta en lopulta uskaltanut lähteä sille tielle. Sen sijaan mietin missä olisin nyt, kaivelemassa kahdeksan vuoden takaisia mappeja ja pohtimassa kahdeksan vuoden aikana päivittynyttä tutkimuskirjallisuutta, keksimässä rahoittajille perusteluita miksi apuraha kannattaisi myöntää minulle ja lupaavalle alulleni viime vuosikymmeneltä.

Väitän, että vaikka yliopistoja ei olisi tällä aikavälillä päätetty ajaa alas, tutkimusrahoituksen olisin voinut unohtaa. Ja sen myötä väitöskirjan. Koska jos vaikka olisin onnistunut viitisen vuotta kituuttamaan kotihoidontuella, ihan hirveästi siitä ei olisi varmaankaan jäänyt sukanvarteen tehdäkseni tutkimusta omarahoituksella.

Tulisiko soittoa jos kaikki yllämainittu jotenkin eriskummallisesti kumoutuen väittelisin neljän, viiden vuoden kuluttua tästä hetkestä?

Jos nyt varovasti koittaisi viedä postausta johonkin kantaaottavampaan suuntaan, niin äkkiseltään tulee mieleen esimerkiksi, että perhevapaiden jakaminen ihan vaikka lainsäädännön tasolla olisi varmaan aika hyvä juttu.** Ja toiseksi, että kun sanotaan, että naiset ei voi saada kaikkea, niin miksi eivät, jos kerran miehetkin voivat. Pitää vaan määritellä se "kaikki" samoilla kriteereillä: pitääkö siihen kuulua lasten kotona hoitaminen?

(Vaikka teinhän minä sitäkin silti vuosia.)

Mutta eiköhän mun todellinen pointtini ollut, että kahdeksan vuotta on muuten tosi pitkä aika. Ja jos se aika on kulunut kolmikymppisistä... Tai ei, ainakaan se ei ollut mun pointtini. (Kahdeksan vuotta!)

* Sanon olisi, vaikka tokihan se virallisesti alkoi silloin. Esikoista odottavana kammiotutkijana en vain keksinyt syytä lopettaa työntekoa ennen laskettua aikaa - ja koska lapsi ei pitänyt deadlineaan, ehdinkin lomailla yli viikon täysin toimettomana.

** Ai entä jos haluaa olla kotiäiti, eikä vain patriarkaatin pakottamana? Antaa mennä! Perhevapaiden jakaminen olisi vain kannustin saada ne mahdollisimman täysimääräisesti käytetyksi. Äitini valintaa esimerkiksi on paha mennä tuomitsemaan, koska minulla oli maailman leppoisin lapsuus. Itselleni tuottaa vaikeuksia tarjoilla leppoisuutta edes iltapäivän mittaisissa jaksoissa.