tiistai 31. tammikuuta 2012

Seksuaalisesti pätevä

Niinistöä ajetaan presidentiksi, koska hän on hetero, Kansallinen Kivääriyhdistys ilmaisee asian mm. näin:
NIINISTÖ ON RESERVIN KAPTEENI

NIINISTÖN PUOLISO ON NAINEN
NIINISTÖ ON SELKEÄSTI HETERO KUTEN USEIMMAT SUOMALAISET

Moni tuntuu kannattavan Haavistoa siksi, että hän on homo.

Joku aina välillä huomauttaa, että ehkä presidentinkin hommassa olisi kysymys muista asioista kuin seksuaalisesta suuntautumisesta, mutta jos asia puhuttaa niin se puhuttaa, minkä sille voi.

Koko tietoisen elämäni ajan on eletty seksuaalipainotteista aikaa. Meidät on opetettu mittaamaan elämänlaatuamme sen kautta miten paljon, monipuolista ja laadukasta seksiä meillä on ollut. Tärkeää ei ole pelkästään oma nautinto, vaan kyky tuottaa nautintoa muille. Mielellään enemmän ja parempaa, kuin mitä joku toinen pystyy tuottamaan.

Muistan kun nuorina pohdittiin, oliko se hyvä sängyssä. Pojan kohdalla se tarkoitti, että osasi ottaa tytön toiveet huomioon. Tytöt tiesivät, että on huono juttu jos tyttö makaa sängyssä kuin kuollut lahna. Pitää olla halukas, himokas, ääntelehtiä ja olla aktiivinen. Toisaalta ei saanut olla liian aktiivinen. Voin vain kuvitella, mitä nykyajan tytöt ja pojat pohtivat, millaisiin suorituksiin heidän pitää yltää. Ihmiset trimmaavat itseään seksikoneiksi, eivät niinkään nauttiakseen seksistä, vaan päteäkseen. On itsetunnon kannalta tärkeää kokea olevansa seksuaalisesti pätevä.

Mitä vaaliin tulee, en pidä homoseksuaalisuutta inhimillisen elämän huipentumana, niin kuin jotkut Haaviston kannattajat tuntuvat ajattelevan. Mutta tarkoitus on silti äänestää Haavistoa, ehkä siksi että hän vaikuttaa niin ystävälliseltä.


Share/Bookmark

43 kommenttia:

  1. Moni on sitä mieltä, että on yhtä typerää äänestää Haavistoa homouden takia, kuin äänestää Niinistöä siksi, että Haavisto on homo. Olen vähän eri mieltä. Niin kauan kuin homoilla ei ole tasavertaisia oikeuksia, niin minusta on ihan järkevää äänestää ihmistä, jonka uskoo ajavan tämän ihmisryhmän asioita paremmin kuin muut.

    Jotkut tietysti äänestävät Haavistoa homouden takia siksi, että olisi "cool" jos presidentti olisi homo. Saataisiin huomiota ulkomailla. Suomi vaikuttaisi suvaitsevaiselta jne. En tiedä, onko tämäkään välttämättä huono argumentti, jos se on vain yksi asia, joka painaa vaakakupissa, eikä ainoa motivaatio.

    Suurin osa ihmisistä äänestää kuitenkin täysin tunne- ei faktapohjaisesti. Eräs jenkki sanoi aikoinaan, ettei voinut äänestää John Kerryä, koska tällä oli outo leuka. Toisille Tarjan suurin vika on tätimäisyys.

    Onhan se huvittavaa, että presidentinvaali-instituutioon, joka on kuivaakin kuivempi, aletaan nykyään yhdistää myös seksuaalisuus.

    VastaaPoista
  2. "Moni tuntuu kannattavan Haavistoa siksi, että hän on homo."

    Ilmeisesti FB maailmassa syntyy tälläinen mielikuva. Näin olen ymmärtänyt. En liiku siinä maailmassa tai keskustelukulttuurissa, joten käsitykseni perustuu toisen käden tietoihin.

    Äänestin Haavistoa siksi, että hän on useimmilta luonteen ominaisuuksiltaan ja taidoiltaan sekä kansainvälisellä kokemuksellaa pätevämpi kuin Niinistö. Haaviston vuorovaikutus- ja keskustelutaidot ovat vain paremmat. Hän toisi presidenttiyteen jotain uutta.

    Tämänpäivän Hesaria lukiessa mieleni murehtui siitä, että homo-hetero asia on ilmeisesti se oleellisin asia.

    Mutta aivan varmaa on eräs asia: miehet voittavat nämä vaalit! Mieskulttuuri on myös murroksessa ja se näkyy näissä vaaleissa.

    VastaaPoista
  3. Tosiaan monet varmaan äänestävät seksuaalista suuntausta silmällä pitäen, mutta minä äänestin Haavistoa siksi, että hän ajattelee enemmän esimerkiksi luontoa kuin rahaa. Monissa muissakin asioissa hänen ajatuksensa ovat lähempänä minun ajatuksiani kuin Niinistöllä. Joten go go Haavisto :)

    VastaaPoista
  4. Maija, ainahan presidenttiehdokkaat tietysti ovat olleet seksuaalisia olentoja, mutta tämä aika näyttää seksualisoivan heidät niin, että nimenomaan seksuaalisuudesta tulee määräävä tekijä.

    Anonyymi, ihan totta, miehet voittavat! Ja juu, facebookista on peräisin havainto, että jotkut pitävät homoutta Haaviston suurimpana saavutuksena. Suurin osa ihmisistä ei varmaankaan näin ajattele, mutta yhtä kaikki, seksuaalivaalit nämä nyt ovat.

    Helmi-Maaria, minunkin ajatukseni ovat niin kaukana Niinistöä, että äänestäisin ennen vaikka opossumia kuin häntä Suomen presidentiksi.

    VastaaPoista
  5. Toi "Homo presidentiksi! - Ei missään nimessä homoa presidentiksi!" -huutomyrsky todistaa vain ja ainoastaan sen, että mitä pienempi äo, sitä suurempi ääni, ihan riippumatta siitä kummalla puolella huutaa :)

    VastaaPoista
  6. Voi Kirsti, kunpa tohtisi kerran kirjoittaa ulos kaiken niiltä vuosilta, kun oltiin ensimmäinen sukupolvi, joka sai e-pillerit, poltettiin rintaliivit yhdessä Jane Fondan kanssa, koska vastustettiin miesten käymää Vietnamin sotaa, kotiin tilasin Punalipun, vaikka äiti uhkasi tyttökodilla, Tytti Parras kävi kylässä ja luin Jojon, päätin elää vaarallisesti ja kokea kaiken...Aika paljon ehdin;-)

    Kaunista pakkaspäivää!

    VastaaPoista
  7. Kansallinen Kivääriyhdistyshän alkaa olla aivan kuin amerikkalainen NRA!

    Testasin eilen ehdokaat Hesarin vaalikoneessa, molemmat menivät niin paljon miinukselle, ettei äänestämättä jättäminen liene suuri vahinko (lähetystö liian kaukana). Mutta kyllä Haavisto vaikuttaa ystävälliseltä, hän on ollut puolueelleen loistava ehdokas, en olisi uskonut vihreän ehdokkaan pääsevän toiselle kierrokselle.

    Kuolleista lahnoista tuli taas kerran mieleen, että itse asiassa on älyttömän hauskaa olla keski-ikäinen.

    VastaaPoista
  8. Anu, kun se olisikin noin, että kysymyksessä olisi äo:n pienuus, mutta ei maailmassa taida asiat mennä ihan näin kätevästi meidän älykkäisen kannalta;-)

    Leena, oi voi voi voi. Tytti Parraksen Jojo oli niin rohkea. Mutta Jane Fonda taisi sittemmin palata rintaliivien käyttäjäksi ja niin haalistuu moni muukin aktivismi. Niin, siis miksi et kirjoittaisi? Kannustan tohtimaan, alkoi itsekin tehdä mieli kirjoittaa noista.

    VastaaPoista
  9. Anonyymi, minä en ole viitsinyt testata vaalikoneella, kun on niin älytön ajatuskin, että joku yksi henkilö voisi edustaa koko kansaa. Keski-ikä on jees, pitää nauttia niin kauan kuin sitä riittää.

    VastaaPoista
  10. Äänestämisessä on aina mukana tiedostamattomia aineksia. Minua ärsyttää Niinistö. Löydän sille, etten häntä äänestänyt täysin järkevät perusteet, mutta ovatko ne seikat oikeasti niitä, joiden vuoksi en häntä kannatan. Rehellisesti sanottuna Haaviston homous ja alakynnessä olo sekä selvästi pienempi vaalibudjetti tekevät hänen äänestämisestään ikäänkuin hyvän teon. Mukana minulla on vielä kapinaa kokoomuslaisia vanhempiani (niitä nuoria, ei näitä vanhoja) vastaan.

    VastaaPoista
  11. Politiikassa on paljon sellaista, mikä tulee selkäytimestä. Tapasin juuri puolalaisen munkin ja oikein nauratti, kun hän kertoi ajatuksistaan presidentinvaaleihin liittyen. En voisi itse koskaan äänestää kokoomusta, enkä siis Niinistöäkään, vaikka jos olen rehellinen, eivät jonkun toisen puolueen hemmot mielestäni välttämättä ole sen kummempia.

    VastaaPoista
  12. Kirsti, olin joskus melkein yhtä rohkea kuin sinä...en tiedä, mihin se on kadonnut. En ole ujo, mutta...Äiti ei tiedä vielä puoliakaan ja hän lukee KAIKEN. Tämä voi olla sekä todellinen että myös tekosyy. Yksi voi olla se, että olen liian laiska (lue:mukavuudenhaluinen) kirjoittamaan proosaa. Olen häiriöaltis ja sitten pitäisi päästä jonnekin eristyksiin. Tajuan nyt täysin, miksi niin monet kirjailijat katoavat kirjoittamisen ajaksi.

    Fonda sai siitä silti ikimuistoisen haukkumanimen ja ehkä myös paljon vaarallista uhkailua etc. Minä en vieläkään käytä...paitsi kun lähden kaupungille;-) Senkin aloitin vasta jokunen vuosi sitten.

    Äiti taisi takavarikoida Jojonkin ja poltti yhden päiväkirjani. Katselin Tyttiä ihaillen ja ajattelin:"Muutama vuosi vielä ja sitten..." Sitten kun kaikki alkoi siihen liittyi niin monenmoista, mitä ei ollut ollut koskaan aikaisemmin ja jotenkin ei sen jälkeenkään. Oma tyttäreni pitää itseään jonkinsortin kapinallisena, mutta hän ei ole ikinä rikkonut riitä rajoja, kiivennyt niille barrikadeille kuin minä. Ehkä minä sitten pääsin äitiäini helpommalla, mutta se säälittää kun nuorilla on jo lähdössä niin kovat urapaineet, ettei siihen kuin mahdu mitään muuta.

    Pidin kovasti Helen Mirrenin kirjasta In the Frame Helen Mirren My Life in Words and Pictures, sillä siinä hän hyvin rohkeasti kertoo kapinavuosistaan, eikä hän ole vieläkään 'kesytetty' - onneksi. Enkä minäkään, mutta kaikessa on tärkeintä ajoitus.

    No, onneksi äitini ei käytä nettiä;-)

    VastaaPoista
  13. Siis enhän minä ole rohkea. Se minun tragediani onkin. Olen arka pupujussi. Minulla ei ollut koskaan kunnollisia kapinavuosia, ja siksi napinointi ja kapinointi jatkuu läpi vuosikymmenten.

    Eläydyn täysin äiti-dilemmaasi, etkä ole ainoa joka joutuu miettimään samoja asioita. Ja että voi tapahtua sellaistakin, että äiti polttaa tyttärensä päiväkirjan... Sitä olen myös ajatellut, että kyllä nuoret ovat aika helteessä tässä kilpailukeskeisessä maailmassa.

    VastaaPoista
  14. Minusta on samalla tavalla mukavaa se, että presidentti voisi olla homo, kuin minusta on ollut se, että siinä hommassa on pitkään ollut nainen. Ihan siksikin, että presidentti on kuitenkin roolimalli, ja minusta on hienoa ja tärkeää, etteivät kaikki roolimallit ole heteroita ja miehiä. Olkoon vaan seksuaalisuusvaalit, luulen, että vaikkapa 90-luvun presidentinvaaleistakin olisi äkkiä tullut sellaiset, jos joku voittoisa ehdokas olisi paljastunut vaikkapa homoksi.

    Eikä se ole kovin tärkeää, mitä ehdokas on, vaan miten hän sitä on. Voisihan Haavisto elää kulissiavioliitossa olematta sen vähempää homo, eikä hänen seksuaalisuudestaan silloin puhuttaisi. Vastaavasti, jos Niinistöllä ei olisi kumppania, olisi varmaan meneillään kuuma keskustelu siitä, pitääkö presidentillä olla puoliso.

    Ja onhan tämä seksuaalipainotteista aikaa, ja se ahdistaa. Mutta on siinä hyvätkin puolensa. Myös seksuaaliseen tasa-arvoon liittyvät asiat ovat helpommin ja enemmän esillä kuin seksuaalihiljaisempana aikana, samoin kuin seksuaaliseen väkivaltaan.

    Joku joskus haikaili entisaikojen "seksuaalista kasvurauhaa", mutta minusta sellaista ei ole ei-heterolla ihmisellä, joka ei miltään yleisesti kunnioitetulta taholta kuule mitään homoista ja muista seksuaalisuuksista, vaan joutuu itse keksimään, ettei ole huono. Joillakin heteroilla on ehkä joskus ollut seksuaalinen kasvurauha.

    VastaaPoista
  15. Äh, lisäys äskeiseen: Anteeksi, automaattinen urputus iski taas. Ei ollut tarkoitus kuulostaa noin erimieliseltä.

    VastaaPoista
  16. Ihan reipasta olla erimielinen:-)

    Entisaikojen seksuaalisesta kasvurauhasta en minäkään menisi vannomaan, mutta toisaalta tiedän ettei seksuaalisuus ole ollut ihmisten elämässä aina niin suuressa roolissa kuin nykyään. Ja aika usein mietin, että mitä kaikkea tämä seksuaalisuuden korostaminen ja korostuminen oikeastaan peittääkään alleen. Minusta myös menetetään paljon nyansseja, kun ihmiselämää tulkitaan nykyään aina nimenomaan seksuaalisuuden kautta. Tarkoitan, että jos jotain haikailen, niin sitä ettei jonkun ihmisen seksuaalinen suuhtauminen olisi niin tärkeä asia, että sitä seurataan kiinnostuneena ja pidetään ihmistä roolimallina. En nyt taida saada puettua sanoiksi sitä mitä tarkoitan. Täytyy vielä miettiä.

    VastaaPoista
  17. Minä olen kyllä äänestänyt Haavistoa jo ihan sen homouden vuoksi :) En ole jaksanut tutkia teesejä tms. mutta moinusta on mukava äänestää sitä, joka on vaihoehto. Niinkuin Elisabeth Rehnkin oli silloin....
    Minua ravisti aikonaan Helvi Sipilän presidenttiehdokkuus 1982 vaaleissa... olisin suonut koko 14-vuotiaan tytön vimmalla hälle voiton.

    Lainasin muuten Leene Lumen blogista löytynyttä Wilde-sitaattia.... se oli hyvä. Aina oppii jotain uutta :)

    terveisin toinen Leena

    VastaaPoista
  18. Mä elän ilmeisesti ihan eri kuplassa kuin Kirsti, kun en oikein näe missään tuota yletöntä seksin korostusta ja tuputusta. Tietysti jos verrataan johonkin 1800-lukuun, seksi on aivan siveettömästi "esillä", mutta mun näkökulmasta on vain tervettä että tästäkin elämänalueesta puhutaan avoimesti ja asiallisesti, ei salaa supatellen ja isiltä varastettua nakulehteä selaillen. Seksualisuus on aina ollut, on, ja tulee olemaan ihmisessä - ei se vaikenemalla katoa, painuu vain pinnan alle jossa siitä pahimmillaan kasvaa luonnoton hirviö.

    Tokihan ihmiskehoa esineellisestään esim. mainoksissa, joka ei ole hyvä asia varsinkin kun se "kauneus" on Photoshopilla luotua, mutta onhan seksuaalisuudesta esillä todella paljon myös fiksua, helposti lähestyttävää tietoa, joka korostaa itsemääräämisoikeuden, terveen itsetunnon, riittävän kypsyyden, ehkäisyn ja muun vastuunoton, kumppanin huomioimisen yms. seikkojen tärkeyttä seksiasioissa.

    VastaaPoista
  19. Täytyy nostaa hattua kummallekin ehdokkaalle, jo tässä vaiheessa. On ollut mielenkiintoiset vaalit, kiitos vaan, eikä jännitys ole vielä päättynyt. Loppuhuipentuma lähestyy.

    Lokaviemäri FB Oy:n keskusteluja en ole seurannut, kuulun suomalaisten enemmistöön tässä asiassa. Eikä FB ole onneksi sosiaalisen median ainoa areena. Minusta on ollut hyvä, että tämä asia kiinnostaa ihmisiä. Että yhteiset asiat (politiikka) ja yhteiskunnallinen vaikuttaminen kukoistaa, vaikka se vähän läikkyykin yli. Se myös näkyy kuinka suurta tietämättömyyttä näissä asioissa monilla on.

    Kaksi suomalaista miestä mittelee nyt työpaikasta johon kansalaiset hänet valitsevat. Julkipuheissa voi minusta nähdä suomalaisen mieskulttuurin kipupisteet. (siksi tuo edellinen: miehet voittavat!) Nyt voi tehdä havaintoja minkälaista miestä pidetään ”hyvänä ja pätevänä” ja ”kunnollisena kelpo miehenä”. Onko kiväärinkäsittelytaidot hyödyllisempiä ja parempia taitoja kuin keskustelu- ja neuvottelu taidot? Suomi on väkivaltainen maa ja meillä on ongelmaksi asti väkivaltaisia toimintatapoja. Hyvä malli mieheksi olisi keskustelutaitoinen ja kuuntelukykyinen mies.

    Haavisto on pätevä, hyvin pätevä. Hän murtaa myös mieskulttuurin arvoja ja toimintatapoja. Äänestän häntä siksi, että hän on homo ja sivari ja elää ulkomaalaisen kanssa parisuhteessa.

    VastaaPoista
  20. Lentsu, tosiaan minäkin muistan Helvi Sipilän...

    Anu, ei ole kysymys mistään siveettömyys-siveellisyysakselista tässä. Ihmiset ovat aina harrastaneet sopivaa ja sopimatonta seksiä, mutta se muuttuu että miten suuressa määrin ihmiset mieltävät ja tulkitsevat elämää ja maailmaa nimenomaan seksuaalisuuden kautta.

    Anonyymi, se on hyvä jos tosiaan on niin, että politiikka kiinnostaa. Mutta en ole ihan varma ilmentääkö tämä vaali sitä kiinnostusta. on tietysti totta, että sukupuoleen liittyvät asiat ovat myös politiikkaa, siinä mielessä Haavisto edustaa uutta kulttuuria. Voin itsekin äänestää häntä sen vuoksi, että olen niin kyllästynyt vanhaan. Mutta silti suhtaudun skeptisesti myös siihen mitä hän edustaa. Minusta on ok. elää ulkomaalaisen miehen kanssa parisuhteessa, mutta en toisaalta tiedä miksi jotain ihmistä pitää äänestää sen vuoksi.

    VastaaPoista
  21. Politiikkaa on kaikki mitä elämme, liittyy kaikkeen siihen mitä ihminen on. Siihen kuuluu mm sukupuoli.

    Ei Haavisto ollut minulle ensisijainen valinta ja eka kierros oli hankalaa kun en ihan tarkkaan tiennyt ketä äänestäisin. Omalta kohdaltani nämä ovat osin ei-vaalit. Antamalla ääneni jollekin sanoin samalla EI jollekin toiselle.

    Ei Haaviston arvomaailma täysin vastaa omaani, mutta hän on valmis keskustelemaan erilaisten ihmisten kanssa, aivan toisellalailla kuin Niinistö. Lisäksi Haavisto on vahvemmin kansalaisyhteiskunnan puolella, se on tärkeä suunta demokratiakehityksessämme. Vuoropuhelu, avoin keskustelu.

    Niinistö edustaa niin jäykkiä ja konservatiivisia arvoja etten voi äänestää häntä. Hän on (kaikista taidoistaan huolimatta) kuin oranssilaputettu leipä: parasta ennen päivä meni jo.

    VastaaPoista
  22. "mutta se muuttuu että miten suuressa määrin ihmiset mieltävät ja tulkitsevat elämää ja maailmaa nimenomaan seksuaalisuuden kautta."

    Niin no tämä on kaiketi luonnollinen seuraus siitä, että seksuaalisuudesta riisutaan (haha!) kielletyn ja salatun verho, ja siitä tulee luonnollinen osa elämää. Heiluriliike puolestaan johtaa siihen, että näin aluksi mennään asiassa jopa vähän överiksi, ihan siitä innosta että se ylipäätään on mahdollista :)

    Enkä kyllä edelleenkään muista tavanneeni ketään, joka tulkitsee elämää ja maailmaa NIMENOMAAN seksuaalisuuden kautta.. Vaikka biologisessa mielessä seksuaalisuus ja kaikki pariutumiseen ja lisääntymiseen liittyvä kyllä onkin aika määräävä asia, se on perimmäinen voima joka ohjaa toimintaamme aika yllättävissäkin asioissa.

    VastaaPoista
  23. Olet tosiaan sisäistänyt tuon ideologian. Menen ihan sanattomaksi.

    VastaaPoista
  24. Seksi vie ja taksi tuo..

    Minun kohdallani Haaviston homous on enemmänkin mauste.. herättää sellaisia "meidän maamme on edistyneempi kuin teidän maanne" tunteita..

    Mutta tämän vuoksi en häntä äänestä, vaan:

    1. Niinistö. En halua antaa ääntä miehelle, saati puolueelle.
    2. Haavisto on ollut rakentava ja voi avata keskustelua joka suuntaan ilman, että itse loukkaantuu, vaikka sieltä sylkäistäisiin takaisin.
    3. Hän on edustava ja maailmalla liikkunut mies. Presidentti on ensisijaisesti edustaja.

    VastaaPoista
  25. Lisään vielä: Niinistöstä sanoi EU:n johtavassa asemassa oleva henkilö (nimi hukassa), että hän on aika arvaamaton (johtuu Niinistön temperamentista joka on impulssiivinen ja lyhytjänteinen) ja että hänen kanssaan on vaikea neuvotella ja sopia asioista.

    Haavistosta sensijaan pidetään kansainvälisesti ja EU:n tasolla hyvin paljon, koska hän on luotettava ja keskusteleva.

    En totta vie halua sellaista presidenttiä jolla on impulssiivisuutensa takia vaikeuksia keskustella ja harkita sekä neuvotella asioita yhdessä toisten kanssa.

    Presidentinvaalit ovat henkilövaalit ja henkilökohtaisilla ominaisuuksilla on merkitystä, siksi ne myös nousevat pintaan ja ovat esillä.

    Silloin kun äänestin Tarja Halosta, äänestin m y ö s nimenomaan naista. Se oli hyvin täpärällä, että hän voitti. Kuten nytkin tulee olemaan, hyvin täpärällä - olipa voittaja kumpi tahansa.

    VastaaPoista
  26. "Olet tosiaan sisäistänyt tuon ideologian."

    Öö ai minä? Minkä? -_O

    VastaaPoista
  27. Anu, tämän ideologian: "Vaikka biologisessa mielessä seksuaalisuus ja kaikki pariutumiseen ja lisääntymiseen liittyvä kyllä onkin aika määräävä asia, se on perimmäinen voima joka ohjaa toimintaamme aika yllättävissäkin asioissa." Siis aina kun puhutaan perimmäisistä voimista jotka meitä ohjaavat, liikutaan mielestäni ideologisissa sfääreissä.

    Anonyymi, minustakin Niinistö on äkäpussi.

    Anne, sinullekin varmaan löytyy vielä paikka jostain kampanjaorganisaatiosta. Ainesta on;-)

    VastaaPoista
  28. Ei kyseessä ole ideologia vaan tieteellinen teoria (osin tietty jo ihan arkijärjellä todettavaa empiiristä faktaakin), joka omien havaintojeni mukaan täsmää erittäin hyvin todellisuuteen. Seksihän se on tavalla tai toisella mielessä useimmilla, sinullakin Kirsti, päätellen siitä että se on monissa postauksissa vähintään sivuaiheena ;)

    Eihän lisääntymisbiologia toki ole AINOA perimmäinen voima, mutta yksi niistä kuitenkin, ja väittäisin että aika vahvakin :)

    VastaaPoista
  29. ha! Jätän sellaiset mummolle, joka on tulisieluinen vasemmistoliittolainen! ;)

    VastaaPoista
  30. Hienoa Anne, mummot rulettaa!

    Anu, minusta taas sellaista tieteellistä teoriaa ja tutkimusta ei olekaan missä ei olisi mukana ideologiaa. Sehän näkyy jo noissa ravintoväännöissä, karppaus jne jutuissa. Ensin ihminen on jotain mieltä, sitten se vääntää tieteellisen evidenssinsä osoittamaan että kysymyksessä on tieteellinen fakta. Ja toisen koulukunnan piirissä tehdään sama juttu. Sitten tapellaan että kummat ovat oikeassa ja viidenkymmenen vuoden kuluttua huomataan etteivät kummatkaan. Seksistä olen tietenkin kiinnostunut, mutta en pidä sitä perimmäisenä voimana omassa elämässäni enkä tulkitse elämääni sen kautta että miten paljon ja laadukasta seksiä olen viime aikoina kyennyt antamaan ja vastaanottamaan.

    VastaaPoista
  31. Höpsistä, Kirsti, aivan sama viettienergia se sinuakin kuljettaa kuin muitakin ihmisolentoja.

    Viettienergiaan toki liittyy muutakin kuin vain silkka seksi, mutta kyllä se meitä pyörittää ja kovasti. Sitä ei voi kieltää kukaan. Se kanavoituu jopa pressanvaaleihin ... hmm, kyllä joo kanavoituu.

    Viettienergia kohdistuu eri ikäisenä eri tavalla, mutta kyllä se on se perusenergia joka ihmistä pitää käynnissä, elossa ja vireänä. Eikä siis tarkoita pelkästään ja ainoastaan seksiä vaan sitä voisi kai kutsua myös elämänhaluksi.

    VastaaPoista
  32. Taas lisää uskontunnustuksia. Minä uskon viettienergiaan, kaikkivaltiaaseen taivaan ja maan luojaan.

    VastaaPoista
  33. Mihin sinä uskot, sehän se sinua vie ja kuljettaa. Eikö muka?

    kysyy anonyymi

    VastaaPoista
  34. Kyllä, jonkinlainen usko on käsittääkseni meillä kaikilla pohjaoletuksena, mikä kenellekin.

    VastaaPoista
  35. "en pidä sitä perimmäisenä voimana omassa elämässäni enkä tulkitse elämääni sen kautta että miten paljon ja laadukasta seksiä olen viime aikoina kyennyt antamaan ja vastaanottamaan."

    Oletat että minä teen näin? ;) Ei viettien voiman tunnistaminen ja tunnustaminen tarkoita sitä, että heittäytyy sokeasti niiden vietäväksi :)

    VastaaPoista
  36. Uskonto (ideologiana, ei muuten) minusta yrittää kanavoida tätä viettienergiaa, en lainkaan tiedä ajatteletko samoin vai eritavoin - ei sen väliä - mutta se lankeaa ihan samaan viettienergiaa ansaan kuin kaikki tämä muukin elämölö jonka kanssa elämme.

    VastaaPoista
  37. Anu,tämä alkaa nyt kiertää kehää, mutta puhuit viettien yhteydessä "perimmäisyydestä" mikä minun käsittääkseni tarkoittaa, että se on ikäänkuin selitys ja pohja kaikelle muulle, näkökulma josta tarkastellaan ihmisen elämää ja tehdään siitä tulkintoja.

    Jos valitaan jokin muu asia perimmäiseksi, sanotaan nyt vaikka rakkaus totuuteen, niin kaleidoskoopista näkyykin vähän erilainen kuva. Minusta totuudenrakkauden voisi ihan hyvin määrittää sellaiseksi perimmäiseksi tekijäksi, joka on aina ja kaikkialla hyvin voimakkaasti ohjannut ihmisyhteisöjen elämää. En ainakaan toistaiseksi ole tavannut kulttuuria, jossa valehtelijat ja muut luikurityypit olisivat arvostettuja.

    Kumpi näistä sitten todella on se perimmäinen, on minusta ideologinen valinta.

    Anonyymi, saathan sinä noin uskoa, se on sinun oikeutesi ja valintasi:-)

    VastaaPoista
  38. En tietenkään tarkoita että se on pohja KAIKELLE MUULLE, mutta uskaltaisin väittää sen aika kiistatta olevan yksi syvistä, vahvoista voimista jotka meitä ohjailevat. Mun mielestä on silmien ummistamista ja suoraan sanottuna helkkarin ylimielistä kuvitella ihmisen olevan jotenkin niin täydellisesti erkaantunut luonnosta, etteivät viettivoimat jylläisi meissä yhäkin, ja usein hyvin tiedostamattomalla tasolla.

    On jännä miten esim. äitiyteen liittyvä erittäin voimakas primitiivisyys on todeksi tunnustettu, jopa ihailtu "eläimellinen" ominaisuus (leijonaemo-vertaukset jne), mutta kaikki sitä edeltävä viettitoiminta on ihan ei, ei, ei, ei, ihminen EI VOI olla niin luonnon vietävissä! ;)

    Ja tähän lopetan kehän kiertämisen ;)

    VastaaPoista
  39. :-)

    No mun mielestä laiminlyötyjen lasten paljous tässä maailmassa osoittaa, ettei se primitiivinen äitivietti pitkälle välttämättä kanna. "Kiistatta yksi syvä vahva voima" on mun sanastossa eri asia kuin "perimmäinen" josta tämä kiista alkoi. En siis kiistä seksuaalisuuden tai äidinvaiston tms tms voimaa, puhe oli vain siitä mikä on perimmäistä. Ja siinäkään en siis vaadi, että kukaan omaksuu minun näkemykseni siitä mikä on perimmäistä, vaan ainoastaan toivoisin ihmisten tunnistavan mikä kaikki on ideologiaa. Esim. nuo mammavaistojutut mitä suurimmassa määrin ovat voimakkaasti ideologisia.

    VastaaPoista
  40. "En ainakaan toistaiseksi ole tavannut kulttuuria, jossa valehtelijat ja muut luikurityypit olisivat arvostettuja."

    Ovat olleet, ikävä kyllä. Miten ihmeessä me muka olisimme nyt tässä eurokriisissä ellei näin olisi?

    VastaaPoista
  41. En tiedä mahdetaanko näitä eurokriisin tuottajia kauheasti arvostaa kuitenkaan?

    VastaaPoista
  42. Haavisto sanoo isänsä koulusta ”Isästäni tuli pedagogi, jolle vaikeista olosuhteista tulleiden lasten menestyminen koulussa ja elämässä oli sydämen asia. "

    Mutta Munkkivuoren yhteiskouluhan oli kallis yksityiskoulu, jossa oli korkea lukukausimaksu. Ainakin lukiossa suuri osa oppilaista oli varakkaista perheistä.

    VastaaPoista

Kerro mitä mielessä!