"Rutiinit ovat lapselle tärkeitä."
Ketun viikset, sanon. Aikuiselle ne tärkeitä ovat. Kun olin lasten kanssa kotona, heräsimme kun satuimme - toivottavasti mahdollisimman myöhään - lähdimme kun ehdimme, ja söimme sitten. Lapsen elämän rutiinit katkaisivat aina väärään aikaan.
Nyt kun olen töissä, herään klo 7.50, pidän huolta, että ehdin klo 9.00 bussiin, menen lounaalle klo 12-12.30 (ja kokoan annokseni täsmälleen samalla tavoin: lautasen vierellä ruisleipää, Oivariinia ja rasvatonta piimää - kerran vahingossa otin Keijua, vieläkin harmittaa).
Kahden aikaan alan vilkuilemaan kelloa josko olisi kahviaika, keitän kahvit ja harmittelen kun minulla ei ole suklaata jemmassa. Puoli viideltä alan jälleen vilkuilla kelloa - vahingossakaan en lähde ennen viittä, yli viiden en anna mennä, koska siitä tapasin miehelle motkottaa. Tasan viideltä sammutan koneen, ja lähden kotiin. Sitten taas lasten kanssa strukturoimatonta elämää, kunnes palautan sen rutiineihin tasan kahdeksalta. Silloin syödään iltapuuro.
Tämä lapsi-aikuinen -jako on ihan pöljä. Toisille ihmisille rutiinit ovat tärkeitä, kaikki pitää tehdä samassa järjestyksessä, toiset taas tykkäävät vaihtelussa.
VastaaPoistaTämä ero näkyy jo ihan pikkulapsissa. Esikoinen seisoo hississä aina samalla paikalla, juo aina samanlaisesta lasista, tai muuten tulee maanjäristys. Kuopus taas tykkää tehdä nämä jutut milloin mitenkin. Kun haen molempia lapsia tai pelkkää esikoista päiväkodista, teen kaikki asiat aina samassa järjestyksessä. Kun haen pelkkää kuopusta, teemme ihan tahallamme kaiken sellaisessa järjestyksessä, mikä saisi esikoisen maailman sekaisin.
Kerran päiväkodin johtaja sanoi jotain tuollaista, kuinka lapselle rutiinit ovat tärkeitä, aikuinen tykkää tehdä asiat eri järjestyksessä. Kai noin jossain kurssikirjassa tosiaan on lukenut ja tuolla vastauksella on tenttipisteitäkin saanut, mutta itse olen näissä asioissa enempi esikoisen kuin kuopuksen kaltainen.
Olet Riitta oikeassa tietenkin. Itseäni on joskus pänninyt tuo oletettavasti neuvolan jakama totuus siitä miten lapsi tarvitsee rutiineita. Tietyllä perustarpeiden tasolla varmasti kyllä, ruokaa säännöllisin väliajoin ja nukkuminenkin on tarpeen. Mutta että äidit sitten hampaat irvessä takastavat päivän kulun kellosta ja varovat ettei mikään muuttuja koskaan muutu. (Kuten sanoit, jotkut lapset sitä vaativatkin.)
VastaaPoistaMinä olen enemmän sekä että kuin joko tai. Tykkään tehdä tietyt asiat rutiininomaisesti, toisia en. Tämän jutun pointtini oli miten työpäivän rakenne ajaa ihmisen (=minut) pakkotoistoon. Luonnollisessa tilassani elän pellossa.
Ikävintä tässä on se, että kun esikoiselle ne rutiinit tosiaan ovat olleet tärkeitä ja siitä olen päiväkodissa yrittänyt puhua, niin olen saanut takaisin "kaikille lapsille rutiinit ovat tärkeitä" -hymistelyä. Kuitenkin olen nähnyt, että jotkut asiat päiväkodissa ovat hänellä takunneet juurikin siksi, että työntekijät eivät ole tajunneet tämän asian tärkeyttä. Ovat ottaneet sen jotenkin kurinpidollisena ongelmana: "lapsen pitää kiltisti tehdä mitä aikuinen käskee siinä järjestyksessä, missä aikuinen kulloinkin sattuu haluamaan, ei lapsen saa antaa pompottaa".
VastaaPoistaIkävä kuulla. Tällaisiin "yleisiin totuuksiin" on tosiaan helppo takertua ja jättää yksilöt huomioimatta..
VastaaPoistaMinä olen yrittänyt jotain iltarutiineja mutta aina tulee jotain ja pitää muka improvisoida. Työelämässäkin opetuspuolella pistin joka vuosi systeemini uusiksi ja silti saatoin muuttaa niitä vielä kesken kurssin. Se oli tietysti tarpeenkin, jos huomasi, ettei juttu jonkun ryhmän kanssa toimi. Pointti on kuitenkin siis se, että mulle rutiinit on kauhistus, miehelle ehkä enemmän se kaunistus. Saa nähdä, toistaiseksi tytöt ovat pysyneet nahoissaan tässä kaaoksessa.
VastaaPoista