Voihan home!

Rupesin bussipysäkillä juttelemaan vieraan ihmisen kanssa. Bussissa hän tuli viereeni istumaan ja juttelimme koko yhteisen matkan ajan. Oikeastaan se on jo itsessään niin erikoista, että kokisin tarpeelliseksi raportoida tapauksen.

Nainen puhui tuttavansa kanssa bussipysäkillä lapsensa koulun homeongelmista. Tämän toisen keskustelijan lapsi on samassa päiväkodissa meidän lapsemme (pian monikossa) kanssa, ja kertoi, että sielläkin on ollut sitä kosteusongelmaa. Mutta ei kai se haittaa, koska syksyllähän päiväkoti on kuitenkin menossa remonttiin.

Tässä kohtaa minä aloin huudella vieraisiin pöytiin: päiväkodissa on tosiaan puhuttu tulevasta remontista, mutta. Mitään rahaa kaupungin budjetissa ei ole tähän varattu eli remontti ei tule alkamaan tänä vuonna. Ehkä ensi vuonna. Ehkä.

Olin unohtanut koko jutun. Kosteutta on mitattu kahdessa eri pisteessä päiväkodissa: bussipysäkkinaisen lapsen ryhmän tiloissa ja meidän kuopuksen tulevissa tiloissa. Päiväkodin johtaja viime syksynä painotti, että kyseessä ei missään nimessä ole home, vaan jonkinlaiset sieni-itiöt. En muista minkälaiset.

En ole hysteriaan taipuvainen ihminen (mies olkoon kommentoimatta) mutta hetkeksi alkoi taas mietityttää. Lapsemme ovat olleet käsittämättömän terveitä koko ikänsä (kop kop) – toissa viikolla ärhäkkä influenssa kaatoi 75% esikoisen tarharyhmästä, mutta meille se ei viitsinyt tulla. Pistää miettimään, että entäs homesieni-itiöaltistus sitten, ikävää olisi jos sellainen laukaisisisisi sairastelukierteen.

Ja sitten toisaalta, eipä sitä enää tässä kohtaa voi allergiapalloonkaan totuttaa. Olisi heti syntymästä pitänyt aloittaa.