OKSANEN, SOFI: Koirapuisto

Kustantaja: Like 2019

Koirapuisto-romaanin kertoja on ukrainalainen Olenka. Ensimmäisessä luvussa tapaamme hänet vuonna 2016 Helsingissä, istumassa penkillä koirapuiston lähellä. Viereen istahtaa toinen nainen ja saamme ensimmäisen aavistuksen pinnan alla piilevistä synkistä salaisuuksista.

Ehkä kaikki olisi mennyt toisin, jos olisin tunnistanut hänet heti ja ymmärtänyt paeta. En kuitenkaan tehnyt niin; en edes kääntänyt päätäni, kun penkin päähän istui tuntematon nainen, jonka liikkeissä oli ihmisenkipeyttä ennakoivaa hitautta. Toivoin hänen ymmärtävän, etten kaivannut keskustelua, ja rapistelin äänekkäästi sylissäni makaavan kirjan sivuja. En ollut puistossa seuran tähden.

Mitä Olenka pelkää? Miksi hän on nimenomaan Helsingissä? Kirjan edetessä herää lisää kysymyksiä. Kuka on se Olenkalle ilmeisen tärkeä ja samalla pelottava henkilö, jota hän kutsuu sanalla ”sinä”? Miksi asuinpaikka Ukrainassa pitää niin visusti salata? Miksi Olenka sanoo valinneensa koristaan mädän omenan?

Olenkan perheessä on aina ollut salaisuuksia. Äidinäiti oli ukrainalainen, mutta joutui Stalinin aikana pakkosiirretyksi Siperiaan. Tavatessaan siellä tulevan aviomiehensä, virolaisen, isoäiti väitti olevansa virolainen itsekin ja piti tästä kiinni vanhuuteensa saakka. Tallinnassa syntynyt tytär ei hänkään koskaan paljastanut ulkopuolisille osittain ukrainalaista taustaansa. Ehkä siksi, että Viro oli jotenkin lähempänä länsimaita ja Ukrainaa pidettiin siihen verrattuna köyhänä ja korruptoituneena takapajulana, jossa elantoa joutui raapimaan laittomin keinoin ja tasapainoilemaan samalla mafian ja miliisin välissä.

Epämääräisiin liiketoimiin sotkeutunut isä vei perheensä tyttären kiihkeästä vastustuksesta huolimatta Virosta Ukrainaan 1990-luvulla, mutta Olenka karkasi heti ensimmäisen tilaisuuden tullen. Ensimmäinen yritys mallina Pariisissa ei vielä onnistunut, mutta koordinoijan työ ukrainalaisella hedelmöitysklinikalla tarjoaa jo mahdollisuuden taistella kohti makeaa elämää.

Hedelmöityshoidot ovat Ukrainassa tuottoisaa kansainvälistä liiketoimintaa. Munasolujen luovuttajaksi tai sijaissynnyttäjäksi ei käy kuka tahansa, vaan etenkin vauraat länsimaiset naisasiakkaat arvioivat ehdokkaita kuin hevosia markkinoilla. Naisen on oltava nuori ja ulkonäöltään edustava. Hänen tulee olla älykäs: mielellään korkeakouluopintoja ja useamman kielen hallinta. Terveyden tulee olla hyvä. Kotipaikkakuntakin on tärkeä, sillä luovuttaja ei saisi olla kotoisin seudulta, jossa ilma on saastunut. Ei hätää – Olenka järjestää kaiken!

Iho kelpasi. Hiukset kelpasivat. Hampaat ja kulmat. Ei silmälaseja, ei verensiirtoja, ei röntgenissä juoksentelua, ei matkustelua riskimaihin, joista oli tehtävä erillinen merkintä lomakkeeseen. Ei fyysisiä tauteja, ei mielenterveyshäiriöitä, ei lääkitystä. Ei hänellä, ei äidillä, ei isällä, ei kummankaan vanhemman vanhemmilla, ei sisaruksilla, ei tädeillä, ei sedillä, ei enoilla, ei serkuilla. Darialla ei ollut edes reikiä hampaissa ja hammasluu oli niin valkoinen, että sitä olisi voinut luulla valkaistuksi. Hän oli täydellinen ja nainen halusi täydellisen tyttären.

Näistä lähtökohdista alkaa kirjan tarina kehittyä. Erilaisista tapahtumista ja yhteensattumista kehkeytyy todellinen vyyhti, jonka päätä ei ole millään tavoittaa. Jokainen uusi paljastus on yllätys, mutta liittyy silti saumattomasti kokonaisuuteen. Kaikki annetut yksityiskohdat ovat merkittäviä, mikään ei ole sattumaa.

Koirapuisto on ammattitaidolla rakennettu ja piinaavan jännittävä romaani, jonka langat pysyvät täysin kirjailijan käsissä. Saamme nähdä Ukrainan historian ja kulttuurin hienot perinteet, mutta myös sekasortoisen nykyhetken, johon kuuluvat Putinin toimet ja malesialaiskoneen kohtalo. Yhteiskunnan kovuus heijastuu kirjan henkilöihinkin, joihin aivan toisenlaiseen elämään tottuneen on hyvin vaikea samaistua. Heitä kohtaan voi kuitenkin tuntea sääliä, sillä he ovat olosuhteiden uhreja. Eivätkä he tunteettomia suinkaan ole, vaan rakastavat, kaipaavat, surevat ja vihaavat hyvinkin voimakkaasti. Ehkä omaksi turmiokseen.

OKSANEN, SOFI: Norma

Kustantaja: Like 2015

Sofi Oksanen on Suomen menestynein nykykirjailija monella mittarilla mitattuna. Hän on voittanut lukuisia kirjallisuuspalkintoja, joista merkittävimmät ovat Finlandia-palkinto vuodelta 2008 ja Ruotsin akatemian pohjoismainen kirjallisuuspalkinto vuodelta 2013. Oksasen teoksia on käännetty 48 kielialueelle.

Norma on uudenlaista Oksasta. Nyt ei olla maailmanhistorian kuohuissa, vaan nykyajassa ja Helsingin Kalliossa. Kirja alkaa kirjan nimihenkilön eli Norman äidin hautajaisista. Anita on tehnyt itsemurhan heittäytymällä Sörnäisissä metrojunan eteen, mutta miksi? Onko Anita sekaantunut rikollisjärjestön toimintaan ja siksi kuollut? Tätä pohditaan kirjan loppuun saakka. Normassa on siis trillerin aineksia.

Vähitellen tutustutaan Norman kiharaiseen lähipiiriin ja sukuun. Henkilöitä on aika paljon ja heidän välistensä suhteiden hahmottaminen vaatii hieman aivovoimistelua. Pienestä Naakan kylästä ovat lähtöisin niin Anita kuin hänen paras ystävättärensä Helena ja naakkalaisia ovat ystävysten aviopuolisotkin. Petolliset miehet lähtevät rikollisille teille ja hylkäävät perheensä ja Helenasta tulee Hullu-Helena. Hänen ex-miehensä Max Lambert onnistuu toisen vaimonsa, venäläisen Allan, avustuksella nousemaan rikollisliigan johtajaksi ja rupeaa lastensa kanssa pyörittämään monelle eri alalle haarautuvaa bisnestä. Tuottoisinta on köyhien maiden naisten käyttäminen hyväksi kohdunvuokrauksessa, kun räätälöidään lapsia varakkaille homopareille, yksineläjille, menopaussin ohittaneille ja pedofiileille. Peitetoimintana käytetään hiuspidennyksiin tarvittavan materiaalin hankintaa eri puolilta maailmaa, mikä ei ole pikkurahalla pelaamista sekään. Tämä osuus edustaa realismia.

Se joka hallitsee unelmia, hallitsee maailmaa. Se joka hallitsee hiuksia, hallitsee naisia. Se joka hallitsee heidän lisääntymiskykyään, hallitsee myös miehiä.

Norma itse paljastuu nykyajan Tähkäpääksi. Hänen tukkansa kasvaa metrin vuorokaudessa ja vaatii jatkuvaa leikkaamista pysyäkseen kurissa – kutreilla nimittäin on oma tahtonsa ja käyttäytymistapansa. Tukkaan liittyy muutakin outoa, sillä sen avulla Norma pystyy tunnistamaan ihmisten tunteita, sairauksia ja jopa ruokavalioita. Hiuksien käyttäminen pössyttelyyn on luku sinänsä. Näin kirjassa on myös hulppeaa fantasiaa ja sadunomaisuutta.

Norma on kokonaisuutena aika hämmentävä fantasian ja realismin yhdistelmä. Sofi Oksanen on kuitenkin niin taitava kirjoittaja, että onnistuu pitämään juonen kasassa ja jännitystä yllä. Henkilöistä useimmat jäävät aika etäisiksi, pikemminkin tyypeiksi kuin eläviksi ihmisiksi, mutta kaikilla on palapelissä paikkansa. Mikä sitten mahtaa olla kirjan sanoma? Naisen asema? Kohdunvuokrauksessa käytetään häikäilemättä hyväksi naisia niin Nigeriassa ja Romaniassa kuin Ukrainassa. Hiusbisneksessä pelataan naisten ulkonäköpaineilla. Köyhiltä naisilta Intiassa, Thaimaassa, Kiinassa ja Venäjällä viedään hiukset pikkurahalla ja hyvinvointivaltioissa naiset käyttävät suunnattomia summia oman tukkansa kohentamiseen.

Ne asiakkaat, jotka osoittivat jonkinlaista mielenkiintoa uuden tukkansa alkuperää kohtaan, olivat nähneet temppelihiuksista kertovan dokumentin tai lukeneet siitä lehdessä. Siksi he olivat valmiita maksamaan Great Lenghts -pidennyksistään suolaisen hinnan ja he kuvittelivat tekevänsä samalla hyvän teon. Firma perusteli hintatasoaan eettisellä strategiallaan, johon kuului se, että hiukset hankittiin vain Tirupatista, korvauksetta hiuksensa uhraavilta pyhiinvaeltajilta.

OKSANEN, SOFI: Kun kyyhkyset katosivat

Sofi Oksasen vuonna 2008 ilmestynyt romaani Puhdistus oli sekä kriitikoiden ylistämä että suuren yleisön rakastama. Se voitti Finlandia-kirjallisuuspalkinnon ja kymmenkunta muuta palkintoa, se oli vuoden 2008 myydyin kaunokirjallinen teos Suomessa ja sen käännösoikeudet on myyty yli 40 kielelle. Puhdistuksen jälkeen harvaa suomalaista romaania on odotettu yhtä innokkaasti ja uteliaasti kuin Oksasen uutuutta. Täyttyvätkö suuret odotukset? Jatkuuko menestys?

Kun kyyhkyset katosivat –teos ei tempaa mukaansa samalla tavalla kuin Puhdistus. Ensi alkuun kirja vaikuttaa jopa sekavalta, kunnes sen rakenne selkiää ja henkilöt tulevat tutuiksi. Silti se ei täysin avaudu ensimmäisellä lukukerralla, vaan vasta toisella kerralla huomaa tekstiin kätkettyjä yksityiskohtia ja hienovaraisia vihjeitä. Teoksessa liikutaan kahdessa aikatasoissa eli toisaalta natsi-Saksan miehitysvuosissa 1941–1944 ja toisaalta neuvostovallan ajassa 1960-luvun alkupuolella. Postimerkin kuva lukujen alussa ilmaisee, mikä vuosi ja kuka vallanpitäjä on kulloinkin vuorossa. Kun kyyhkyset katosivat –teoksen luettuaan tietää millaista on olla suurvaltojen kynnysmattona ja alituisen pelon vallassa.

Kirjan keskeisimmissä rooleissa ovat serkukset Roland ja Edgar sekä Edgarin vaimo Juudit, joiden silmin tapahtumia vuoronperään seurataan. Edgar on mies vailla omaatuntoa eli tyyppi, joka luikertelee aina valtaapitävien suosioon ja omaksuu uuden menneisyyden ja uuden henkilöllisyyden tarpeen mukaan: saksalaisille hän on Eggert Fürst ja venäläisille toveri Parts. Hän on valmis uhraamaan omaisensa ja ystävänsä ja käyttämään näitä kaikin tavoin hyväkseen, jos vain pystyy sen kiinni jäämättä tekemään. Kokeeko hän silti missään vaiheessa todellista onnea? Tällä henkilöllä on esikuva todellisuudessa eli sankarilentäjänä esiintynyt Edgar Siegfried Meos.

Roland toimii kirjan minäkertojana. Hän on Suomessa koulutuksen saanut metsäveli ja puhdasotsainen sankari, joka ei luota sen paremmin natseihin kuin bolsevikkeihin. Hänen päämääränään on Viron täydellinen itsenäisyys, jonka vuoksi hän on valmis uhraamaan oman turvallisuutensa. Miten idealistin selkäranka kestää, kun itsenäisyys jää vain viiden päivän mittaiseksi? Rolandiin liittyy myös yksi kirjan mysteereistä: mitä tapahtui hänen morsiamelleen, Rosalielle?

Naiset ovat Kun kyyhkyset katosivat –teoksessa sivurooleissa, sillä ainoastaan Juudit nousee eläväksi hahmoksi. Aluksi hän on vinoutuneen miehen viaton morsian, sitten saksalaisupseeriin silmittömästi rakastunut nuori nainen ja lopuksi katkera narkomaani. Omat valinnat ovat toki vaikuttaneet hänen elämäänsä eivätkä ne aina ole olleet pyyteettömiä…

Kirjan nimi viittaa natsien kyyhkyspaisti-intoon, jolle virolaiset salaa naureskelevat. Huumoria kirjassa ei luonnollisestikaan juuri ole, koska kuvatut tapahtumat ovat niin raastavia. Paikoin teksti on miltei raportoivaa, mutta lähtee sitten taas vyörymään täynnä tunnetta: rakkautta, vihaa, kateutta, kostonhimoa ja pelkoa. Kaikkea ei kerrota tyhjentävästi, vaan lukijan on itse oivallettava asioita annettujen vihjeiden perusteella. Kun kyyhkyset katosivat on mielenkiintoinen ja hyvä kirja, mutta helppo se ei ole.