Noidan rippi – romaani sijoittuu Skotlantiin 1600-luvun loppupuolelle. Tuolloin Skotlanti oli jakaantunut kahtia: toisella puolella oli protestanttinen hollantilaissyntyistä kuningas Vilhelmiä kannattava Alamaa ja toisella puolella katolinen Stuartien sukua kannattava Ylämaa. Uusi kuningas Vilhelm vaati kaikilta klaaneilta uskollisuudenvalaa vuoden 1691 loppuun mennessä, kuolemanrangaistuksen uhalla. Glencoen MacDonaldit katsoivat voivansa vannoa valan vasta saatuaan siihen luvan ”omalta” kuninkaaltaan eli Jaakko II:lta. Lupa tuli viime tipassa, MacDonaldien päällikkö erehtyi kaupungista ja lumi tukki tiet, joten vala vannottiin kuusi päivää myöhässä. Tätä kilpaileva Campbellien klaani käytti tekosyynä kostoretkeen. Glencoen joukkomurha on jäänyt historiaan erityisen pahamaineisena se vuoksi, että ”maanpettureita” rankaisemaan lähetetyt sotilaat käyttivät ensin MacDonaldien vieraanvaraisuutta hyväkseen ja hyökkäsivät sitten isäntiensä kimppuun keskellä yötä. Talot poltettiin ja kaikki kiinni saadut tapettiin naisia ja lapsia myöten. Osa MacDonaldeista pääsi kuitenkin pakenemaan lumisille vuorille – koska heitä oli varoitettu.
Teoksen alussa irlantilainen pappi Charles Leslie saapuu Inveraryn kaupunkiin. Hän haluaa haastatella Glencoen tapahtumien silminnäkijää, vankilassa kuolemaansa odottavaa Corragia. Corragia pidetään noitana ja Pirun morsiamena, sillä sekä hänen äidinäitinsä että äitinsä ovat kuolleet noitavainoissa. Charles Lesliekin suhtautuu Corragiin ensin epäluuloisesti ja vihamielisesti, mutta pehmenee vähitellen kuunnellessaan Corragin tarinaa elämästään. Hänelle valkenee, että kyseessä on vain yksinäinen ja rakkautta kaipaava tyttö, jonka parantajanvoimat perustuvat perusteelliseen kasvien tuntemukseen. Rovion varjossa syntyy yllättävä ystävyyssuhde.
Kirjan jokainen luku on nimetty jonkun lääkeyrtin mukaan. Tarina etenee kahden kertojan äänellä eli siinä vuorottelevat Corragin ”rippi” ja Leslien kirjeet vaimolle Irlantiin. Nämä eroavat toisistaan tyylinsä lisäksi myös fontiltaan ja samaten siteeratut repliikit eroavat muusta tekstistä erilaisen fonttinsa ansiosta – yllättävän sujuva ja toimiva ratkaisu. Leslien kirjeet ovat aluksi aika asiallisia, mutta muuttuvat vähitellen tunteellisemmiksi. Corrag puolestaan on todellinen sanataituri, joka kuvaa runollisesti ja tarkasti kaikkea näkemäänsä, kuulemaansa ja tuntemaansa. Hänen silmillään nähdään jylhä Ylämaa ja sen karuluontoiset asujat. Liikuttavinta on sanoista paistava rakkaus koko luomakuntaa kohtaan, lempeys ja ilo.
Tässä pari esimerkkiä kirjan kauniista kielestä. Äänessä on siis Corrag, noita.
”On ilta. Kuu on pieni, uusi. Taivaalla näkyy tähtiä, ja virta kohisee, ja kuulen hyönteisten siipien äänen pimeässä. Ajattelen millaisia lahjoja ihminen saakaan. Suuria lahjoja – joka päivä.”
”Puhukaa niistä, jotka kohtasivat kuolemansa lumisessa Glencoessa – ei heidän kuolemastaan, vaan elämästä ennen sitä. Ei siitä miten he kuolivat, vaan siitä miten he kumartuivat silittämään koiran päätä, ja siitä mitä balladeja he osasivat, ja miten heidän silmäkulmansa rypistyivät kun he hymyilivät, ja mikä sää oli heidän säänsä – sillä se pitää heidät elossa. Se lopettaa heidän kuolemansa.”
