HASSINEN, PIRJO: Toisella tavalla onnellinen

Kustantaja: Otava 2022

Toisella tavalla onnellinen -teoksen kertoja on nelikymppinen Sanna, aikuislukion rehtori ja vakuutusmatemaatikko Y:n avopuoliso jo viidentoista vuoden ajalta. Hänen elämässään tapahtuu yhtäkkinen käänne, kun hän viedessään kelloa korjattavaksi kultasepänliikkeeseen joutuu keskelle ryöstöä ja tulee tönäistyksi nurin. Tietoisuudesta pois painettuja muistoja nousee pintaan, mutta samaan aikaan alkaa hahmottua myös tulevaisuudensuunnitelmia.

Alku on kuin sipuli: kun aloittaa yhdestä kohtaa, joutuukin kohta perumaan ja sanomaan, että oikeastaan on olemassa vielä sisempikin tapahtumasarja.

Kasvoille painetun käden tönäisy palauttaa Sannan mieleen elokuisen päivän vuonna 1995, jolloin hän oli seitsemäntoistavuotias ja ystävänsä Saran kanssa kaupungilla ahnehtimassa elämää ja kokemuksia. Sanna rakastui suinpäin rannalla näkemäänsä lippalakkipoikaan, mutta tilanne päättyi hänen kannaltaan kirvelevästi. Ahdistusta lisäsi Saran huvittunut suhtautuminen Sannan kokemaan nöyryytykseen.

Toinen satuttava asia Sannan elämässä on hänen isänsä tekemä itsemurha. Sannalla ei ollut murheellisessa tilanteessa ketään, jonka kanssa keskustella ja etsiä syitä isän tekoon, koska äiti sulkeutui katkeruuteensa ja veli vihaan. Miksi isän viimeinen viesti oli ”Jäänyt on päivän työ, ilta varjoja tielleni siirtää”? Nuo sanathan ovat laulusta Rakastan elämää! Vuosien päästäkin Sanna yrittää ymmärtää ja puolustella isäänsä.

Sannaa kaihertaa myös Y:n suhde kuvataiteilija Miiaan ja tämän perheeseen, sillä Miia oli Y:n salaa palvoma ensirakkaus vuosikausien ajan. Varsinaista yhteiseloa kesti lopulta vain kolme hurmiollista vuotta, mutta eron jälkeenkin Y huolehtii Miiasta ja lapsista, joista etenkin Elmeri pitää Y:tä isänään. Sanna ei pääse eroon tunteesta, että on Y:lle vain korvike, joka sysättäisiin syrjään, jos Miia vain niin haluaisi.

Kultasepänliikkeen tapahtumilla puolestaan on yllättävä seuraus: Sannan viemä kello paljastuu vuosia sitten kadonneeksi ryöstösaaliiksi ja liittyy jotenkin Y:n isään. Sannan päässä alkaa kehkeytyä surujen, kaunojen ja epävarmuuksien sekamelskassa ruma suunnitelma, vaikka hän tuskin tietää, mitä haluaa teoillaan aiheuttaa ja kenelle.

Niin kuin ihminen kaunistelee kaikkea sietämätöntä, minäkin järkeistän nyt mietteitäni sinä yönä. Liitän mukaan maustekakkuja ja polkupyöriä, joita en todellisuudessa sillä hetkellä muistellut. Sillä kaiken yllä, yönkin ja pakkasen ja kuusen mahtailevuuden yllä, sytkytti ylivoimaisena yksi ainoa ajatus. Tajusin kyllä, miten ruma se oli ja miten vastoin kaikkea sitä, mitä pidin oikeana.

Sisäinen taistelu uuvuttaa Sannan niin pahasti, että lopulta hänen edessään tuntuu olevan vain kaksi vaihtoehtoa: kuolla tai syntyä uudelleen. Sannan valinta on uusi alku elämälle ja siihen kuuluu kaikkien mielessä pyörineiden ajatusten ja tehtyjen tekojen tunnustaminen Y:lle, joka saisi kuulla kaiken niin rehellisesti kerrottuna kuin suinkin pystyn. Y:n päätettäväksi jää, onko kertomus tunnustus anteeksiantamattomista teoista vai ehkä sittenkin rakkaudentunnustus.

Ammattinsa osaavan kirjailijan ei tarvitse turvautua kikkailuun, koska tarina kantaa jo itsessään. Eri kerrostumat paljastuvat vähitellen kuin kuorisi sipulia ja lukija kokee oivalluksen iloa henkilökuvia rakennellessaan. Kertoja ei säästä itseään, mutta kuvaa kaunistelematta myös ystäviään, läheisiään ja rakkaitaan, jotka käyvät kukin omalla tavallaan selviytymistaistelua. Kuka voi heitä tuomita?

Sillä ihminen ei ole milloinkaan keveä eikä täysin vapaa. Ihminen on kärpäspaperi, maailmalle tahmea. Totaalisen puhdas on vain sen ohikiitävän ajan, kun käsittää kaiken juuri muuttuneen.

HASSINEN, PIRJO: Parit

Kustantaja: Otava 2018

Ei kukaan sanan varsinaisessa merkityksessä valitse toista, mutta rakkaus näköjään menee pareiksi… Rakkaus pyörittelee pareja kaikkialle, äitejä ja poikia, miehiä ja vaimoja, sydänystäviä. Niitäkin, joita pitää yhdessä vain ajat sitten mädäntynyt intohimo…

Romaani kertoo Grahnin perheen tarinan 1930-luvulta nykypäivään asti. Läpi teoksen kantavana voimana on Leena, joka alussa on vasta koulutyttö ja lopussa 94-vuotias matriarkka.

Kirja kuvaa nimensä mukaisesti perheen sisällä muodostuneita pareja eri sukupolvissa. Ihmisellehän ei ole olemassa vain yhtä oikeaa paria, vaan elämän mittaan on tarvetta monenlaisille suhteille. Esimerkiksi Leenan suurin rakkaus tuntuu olevan keuhkotautiin sairastunut äiti.

- Minä rakastin lopussa omaa äitiäni kuin lastani, en niin kuin tytär, Leena sanoi. – Kukaan äiti ei voisi olla hellempi eikä kärsiä enemmän kuin minä kärsin äitirukkani puolesta… Sellaista rakkautta minä en toivo kenellekään… Että liität oman eksistenttisi hänen kylkeensä, ilman mitään rajoja lihassa ja hengessä, että elätte samoilla keuhkoilla ja sydämellä.

Olihan Leenalla tietysti sodan alla nuoruudenrakkaus Heino ja sitten Werner, jonka kanssa vanhemmiten olo on kodikkaan toverillinen. Viimeisinä vuosina on vielä hyvin lämmin ja läheinen suhde lapsenlapsen aviopuolisoon Markoon.

Rakkautta ja erotiikkaa Hassinen kuvaa kirjassa laajalla skaalalla raikkaasta nuoruudenrakkaudesta riuduttavaan intohimoon, mutta usein tuntuu vallitsevan jonkinlainen epätasapaino. Toinen osapuoli rakastaa ehdoitta ja sitoutuneesta ja toinen on koko ajan valmis lähtemään. Kuten Leena kuivasti toteaa: niin kauan kuin sukupuolielimet ja romantiikka esiintyivät samoissa lauseissa ja samoissa huoneissa, kaikki oli hyvin.

Mukana on myös lempeämpää ja henkisempää tunnetta, joka lähentelee ystävyyttä. Ja loppujen lopuksi jokainen on yksin rakastaessaankin.

Vaikka olisi liimaantuneena toisen kylkeen, ensin äidin ja sitten ystävän ja rakastetun, oli aina yksin, niinäkin hetkinä kun luuli sulautuneensa toisen kanssa niin kuin kaksi puuntainta yhtyvät ja niiden erillisyydet katoavat. Eikä yksin oltu siksi, että jossain vaiheessa muut kumminkin pettävät ja käyttävät hyväkseen, vaan siksi, että elämä oli pelkkä matka olemassaolon kahden portin lävitse. Ja aivan niin kuin tänne ei tultu käsi kädessä, ei täältä myöskään käsikynkkää armastellen lähdetty.

Kirjassa naisnäkökulma on vahva. Leenalla on jo nuorena näkemys siitä, miten jokainen syntyy lihaksi ja vereksi vain emomme lihan ja veren kautta.  Leena on itsenäinen nainen, joka latautuu ja rauhoittuu ajelemalla autolla ympäriinsä – melko ainutlaatuista 1930-luvun lopulla! Hän kouluttautuu ja luo kunnioitettavan uran, mutta sysii liikkeelle myös öykkärimäisen lapsensa Ollin apatiaan vajonnutta vaimoa ja tukee Markoa, jonka vaimo Aino tuntuu kantavan enemmän huolta maailma tilasta kuin miehestään.

Kertomus sijoittuu osittain Kuopioon, mutta suurimmaksi osaksi Jyväskylään. Vaikka ei näitä kaupunkeja juuri tuntisikaan, tarjoaa Parit värikästä kulttuurihistoriaa köyhälistökortteleineen, ravintoloineen ja porvariskoteineen. Myös Kinkomaan keuhkotautiparantolasta kertova osuus on mielenkiintoinen: hoitokäytännöt, potilaiden väliset suhteet, tavat etsiä kevennystä päiviin.

Parit ei ole voimakkainta ja intohimoisinta Hassista, mutta mukava ja sujuva lukuromaani se silti on. Tähän voisi liittää vielä pari lainausta rakkauden olemuksesta:

Kun ihminen rakastaa, vain rakkauden oma puolisko on näkyvissä. Minä tiedän, miten minä rakastan, mutta sitä en voi tietää, miten tuo toinen minusta välittää.

Rakkaus lapsen ja vanhemman välillä on suurimman osan elämää etärakkautta, se on fyysisesti heikompaa kuin puolisoiden välinen. Sano siis minulle, miksi sen etääntyjän pitäisi välttämättä olla omatekoinen?

HASSINEN, PIRJO: Sauna Paradis

Kustantaja: Otava 2014

Anne Hornin lapsuuteen 1960-luvulla kuului erottamattomasti Sauna Paradis, yleinen sauna jonka hänen isänsä omisti ja jossa Anne kävi pienestä pitäen auttamassa. Aikuisena Annesta tuli kirjailija, joka sai teoksiinsa aiheita kotikadultaan ja lapsuutensa kokemuksista. Myös saunasta, jota ei enää vuosiin ole ollut olemassa – kuten ei isääkään.

Erään kirjastovierailun yhteydessä Annea lähestyy tyylikäs virkamies, Lauri Kovanen. Mies toivoo, että Anne voisi auttaa häntä muistamaan lapsuuden tapahtumia ja etenkin sitä, oliko hän aikoinaan syyllinen isänsä kuolemaan. Laurin perhe asui samalla kadulla kuin Anne ja kävi Sauna Paradisissa, mutta lapset tuskin huomasivat toisiaan tuolloin. Silti muistikuvien verestäminen ja yhdisteleminen saattaisi tuoda valaistusta menneisyyden tapahtumiin. Syöttinä Annelle on Laurin lupaus kertoa jotain salaista tietoa jostakusta Annelle läheisestä ihmisestä.

Kehyskertomukseen limittyy otteita Annen kirjasta Tuhlaajatyttö. Sen päähenkilö on nuori aviovaimo Silja, joka kaipaa kipeästi omaa lasta, muttei pysty sellaista saamaan. Kuin tilauksesta kotimaahan palaa isosisko Sonja, joka on aina ollut vanhempien lempilapsi, mutta jonka urasta pornotähtenä näillä ei ole aavistustakaan. Silja käyttää tilaisuutta hyväkseen ja kiristää siskoa ryhtymään sijaissynnyttäjäksi. Tämä osuus ei ole Hassisen teoksessa mikään irrallinen lisä, vaan rinnastuu Annen lapsenkaipuuseen, joka jää vaille täyttymystä. Myös aviomiesten erilaiset suhtautumistavat selviävät.

Sauna Paradis pohdiskelee lasten suhdetta vanhempiinsa. Annen mielestä hänen lapsuutensa oli onnellinen nimenomaan isän ansiosta: isä tuntui viisaalta ja lämminsydämiseltä mieheltä, paljon läheisemmältä kuin äiti. Lauri taas häpesi isäänsä tämän juopottelun takia, mutta kaihtoi äitiäänkin. Halusiko hän silti isälleen pahaa? Mistä tuli tuo ahdistava syyllisyydentunne? Laurin chileläissyntyinen vaimo taas ei tunne minkäänlaisia omantunnontuskia, vaikka täysin tietoisesti kavalsi isänsä vallankumouksen pyörteissä vuonna 1973.

Hassisen kertomuksessa vilisee rujoja yksityiskohtia, likaa ja eritteitä. Seksuaalisuus on hänellä aina vahvassa roolissa, usein hieman häpeällisissä tai jopa kieroutuneissa muodoissa. Saunan alastomuudessa paljastuvat salaisuudet johtavat yllättävän kauaskantoisiin seuraamuksiin, aina nykyhetkeen saakka.

HASSINEN, PIRJO: Popula

Pirjo Hassinen (s. 1957) on yksi vuoden 2012 Finlandia-palkintoehdokkaista teoksellaan Popula. Hassinen on ollut Finlandia-ehdokkaana aiemminkin eli vuonna 1996 teoksella Voimanaiset, vuonna 2002 teoksella Jouluvaimo ja vuonna 2004 teoksella Kuninkaanpuisto. Vuonna 2003 hän oli ehdolla Pohjoismaiden neuvoston kirjallisuuspalkinnon voittajaksi teoksellaan Mansikoita marraskuussa.

Popula-teoksessa Hassinen käsittelee ajankohtaista aihetta eli äärioikeiston nousua poliittiseksi mahtitekijäksi. Millaisilla keinoilla ääniä kalastetaan? Miten suosiota pidetään yllä? Kuva on kärjistetty, mutta samalla pelottavan uskottava.

Hassisen kirjoissa henkilöt eivät juuri koskaan ole miellyttäviä, mutta silti heidän vaikuttimiaan saattaa ymmärtää. Populassa joukko ihmisiä ajautuu tilanteeseen, joka tuntuu epäoikeudenmukaiselta ja josta ei löydy tietä pois. Yksi näistä on Pirjo, entinen konttorin tehonainen ja nykyinen työtön. Viimeinen niitti itsetunnolle on taidekriitikon arvio Pirjon herkistä akvarelleista: ”Kyllä kukkataide on kakkataidetta”. Katkeroitunut Pirjo hyökkää taidemuseossa abstraktin kukkataulun kimppuun tussi kädessä – täytyyhän kukille saada edes ääriviivat! Osa ihmisistä aplodeeraa, osa tuomitsee. Tuomitsijoiden joukossa on Pirjon tytär Rita, jonka suhde äitiin on muutenkin kireä. Osittain tämä johtuu nuoruusaikoihin liittyvistä kipeistä ja hävettävistä asioista, joita Rita ei halua paljastaa äidilleen. Ahdistusta tuottaa myös takkuinen yritys rakentaa uusperhettä leskimiehen kanssa. Ehkä mies ei ylipäätään ole vielä valmis uuteen suhteeseen, mutta kiilaa puolisoiden väliin lyö myös miehen Etelä-Afrikasta adoptoima tytär Tuulia. Rita saa rasistin leiman ja potkut perheestä kivahtaessaan Tuulialle suutuspäissään: ”Mene sinä takaisin Afrikkaan!”

Pirjon tueksi ja lohduksi tulee pihapiirissä asuva Perttu. Perttu on (lievästi kehitysvammainen?) nuorimies, joka komean kroppansa ansiosta on päässyt ravintolan portsariksi. Liiallisesta voimankäytöstä seuraavat potkut ja samaan aikaan nolo väärinkäsitys aiheuttaa porttikiellon hoitokotiin, jossa Pertun Alzheimeria sairastava äiti viettää viimeisiä hetkiään. Itsetuntoa kohottaa asema Popula-puolueen johtajan luottomiehenä ja Pirjon syli. Pirjo taas saa Populalta tukea ja tunnustusta taiteilijanurallaan.

Popula-puolue tuntuu tarjoavan vastauksen syrjäytyneelle ja vihaiselle ihmiselle. Ministeri Jukka Kalmari on puolueen sujuvapuheinen johtaja, jonka paatos peittää alleen laskelmoinnin ja tunteettomuuden. Kerran Kalmarin pelisilmä tosin pettää pahasti, mutta raha ja vahvat taustavoimat vetävät miehen kuiville. Sijaiskärsijäksi joutuu Perttu, mutta väkivallasta saa osansa myös sattumalta paikalle osunut tummaihoinen Tuulia.

Hassisen tyyli on dramaattista ja joskus jopa yliampuvaa. Sen ironia puree kuitenkin tehokkaasti.

HASSINEN, PIRJO: Sano että haluat

Sano että haluat on trillerimäisen jännittävä kirja. Tarinan keskiössä on hurjan nuoruuden taakseen jättänyt kokki Jimi, vaikka hän ei itse juuri kommentoikaan tapahtumia. Kertojina vuorottelevat Jimin elämän naiset eli Laura-vaimo ja työtoveri Essi. Laura on psykologi, joka ratkoo työkseen ihmissuhteiden ongelmia, mutta aviomiehen sisintä hän ei tavoita. Jimin läheisin uskottu on Essi, jolle hän uskaltaa kertoa kunnianhimoisista urasuunnitelmistaan ja menneisyydestä nousevista painajaisistaan. Jimi puolestaan tietää Essin sekavasta yöelämästä ja ristiriitaisesta suhteesta aika pelottavalta vaikuttavaan Kimmoon. Monenlaisia epäluuloja herää, kun Essi eräänä aamuna näyttää kadonneen jäljettömiin.

Sano että haluat – kirja on ennen kaikkea kertomus unelmista. Lauran unelma on jotain ihan muuta kuin Jimin, mutta kenen unelma toteutuu? Vai onko lopputulos ihan muuta kuin kukaan toivoi – ja silti tyydyttävä?

Hassinen kirjoittaa vetävästi ja värikkäästi. Jotenkin köykäisen oloiseksi jää kuitenkin tämä kirja Hassisen aiempiin teoksiin verrattuna.