Tämän viikonlopun näkymä on puhutellut minua.
Olen katsellut korkealta ja kauas.
On ollut pysäyttävää katsoa samaa maisemaa ajatuksella ja kiireettömästi
ja nähdä valon ja muuttuvien tekijöiden vaikutus siihen mitä näemme.
Maisema näyttää niin eriltä aamun hämärässä,
auringon noustessa ja päivän valossa
sekä myöhään illalla.
Voin vain aavistaa, miltä tämä näkymä näyttää keväällä, kesällä tai syksyllä.
Tämän samaisen elämän puitteiden,
valojen ja varjojen vaikutuksen huomaa monta kertaa omassa mielessä ja elämässä.
Viime päivinä huolenpilven tumma reuna on heittänyt taas varjoaan
ja huoli läheisen terveydestä on väkisin kaventanut omia arjen näkymiä.
Tuntuu, että en näe kaunista niin kirkkaasti ja yksityiskohtaisesti kuin tavallisesti,
enkä ole jaksanut innostua kauniiden asioiden kuvaamisestakaan.
Ajatukset harhailevat toisaalla.
Me läheiset olemme osa toistemme kohtaloa.
Sitä on läheisyys; ettei voi sanoutua irti toisen kohtalosta.
Mikä vastuu!
Ja vaikka sanoutuisi irti,
haavoittaa ja haavoittuu.
Eikä se sittenkään onnistu!
-Eeva Kilpi-
Elämä on myötäistä ja vastaista,
iloa ja murhetta,
toivoa ja toivottomuutta,
terveyttä ja sairautta,
vakautta ja yllätyksellisyyttä.
Elämä on suuri salaisuus, josta näemme vain yhden kuvan kerrallaan.
Valot ja varjot vaihtuvat hetkessäkin.
Varjot voivat venyä sietämättömän pitkiksikin,
mutta kaiken yllä lepää kuitenkin toivon valo.
Se kannattelee elämää.
Rohkaisu, toivo ja lohtu.
Niitä elämässä tarvitsee.
Ne ovat yhtä tärkeitä kuin klassiset
usko, toivo ja rakkaus.
~~~~~~
Hataria ja hajanaisia ajatuksia lomaselta,
joka tuntui tulleen tarpeeseen ja juuri oikeaan "saumaan".
