Heinäkuun alun ihanat kukkijat

Miten ihania kukkasia nyt onkaan kaikkialla.

Tämä on sitä  ihanaista heinäkuun kukkailoa,

joka puhuttelee ohikiitävällä kauneudellaan.

Juoksentelin alkuillasta mökille

ja nautin tien penkereellä kasvavien luonnonkukkien väriloistosta.

Siellä oli puna-apilaa, angeroa, talvikkia ja kärsämöitä.

Ja keltaisenaan niittyleinikkiä,

josta nousi yllättäen mieleeni neljännen luokan biologian tunnit 

ja muistin pohjalle painuneet 

"hede; ponsi ja palho,

emi; sikiäin, vartalo ja luotti,

liuskalehtisyys, myrkyllisyys".

Hyvin vanha opettajatar on ne aikoinaan isosta kasvitaulusta opettanut

ja muutamat pistokkaatkin hän taisi pitää. ;) 

Tosi tärkeä asia;

kukkakauneuden perusta!

Nyt se avautui minulle! ;)

Ja sitten löysin tämän ihanan kukkamättään,

jonka kellomaiset kukat keinuivat tuulessa kuin keijun mekot.

Siinä minä sitten kyykin tien poskessa kännykkäni kanssa

ja napsin kuvia puhtaan valkoisten kellokukkien kauneudesta.

Tämän kesän tienvarsien kaunistajat ja matkalaisten ilahduttajat

ovat  hetken ilonamme,

kunnes tulee niittokone ja kaataa kukoistuksen.

Mutta lohdullista on, 

että kukat jäävät siemeninä ojanpenkkan tämän kesän muistoksi ja tulevan kesän varaksi.

 💚

Kyllä muistan 

miten kevät kouraisi

viisitoistakesäisenä

kun tuomet ja vuokot

kun käet ja pääskyset

kun kaikki kukat 

ja siivekkäät

yhtenä mylläkkänä

Ja etteikö nyt

vuosikymmeniä myöhemmin

Ellei sitten 

vielä syvempää

Vielä vihlovammin.

-Maaria Leinonen-

💚

Olen ihastellut Luojan luomaa kauneutta

ja iloinnut siitä, että on ollut aikaa pysähtyä

tai että olen oppinut pysähtymään.

Olen kuljeskellut tien varsilla, pellolla ja puutarhassa

ja kuvannut nuppuja sekä

avautuvia kukkia ja 

täydessä kukassa olevia kukintoja. 

Olen kurkistellut terälehtien sisään

ja ihmetellyt kukan keskeltä ja terälehtien suojasta löytyvää pientä, sievää kauneutta.

Niitä heteitä ja emiä luultavimmin.

Elämän pieniä onnellisia hetkiä, joista saa nauttia täysillä ilmaiseksi!

💚

Kukkaisajatuksia täältä ja ihanaa alkanutta heinäkuuta!

Kevätilta mökillä

Kevään saan jo,

toisen kevään,

päivään yhä pitenevään,

helenevään aamuun herään,

kaikki metsän tuoksut kerään.

Pienen ilonkukan terään 

hyvän silmäin hymyilyllä

luotu onni sopii kyllä.

Tämä Helvi Juvosen Ilo -runo sopii 

tähän hetkeen,

keväiseen päivään

-ja iltaan.

Pikkuhiljaa etenevää kevyttä viherrystä on ollut ihana odotella ja  katsella.

Kun koivunlehti on täydessä mitassaan,

on kevään aikakirjassa yksi sivu taas kääntynyt

ja siltä osin yksi odottamisen virstanpylväs saavutettu.

Mökilläkin vihreys alkaa puskea pintaan niin puissa kuin laihossakin.

Ilta-auringon säteet sävyttävät vielä karun oloista pihapiiriä 

ja saavat sen ilostumaan auringon valossa.

Sitä valon leikkiä ja keväistä tunnelmaa katselin illalla itsekseni 

ja olisin tahtonut jäädä siihen kauneuteen,

niille sijoille

ja antaa ajan lipua omia menojaan.

Siinä ympärilläni tunsin menneitä keväitä, kesiä,

yhteisiä hetkiä ja muistoja.

Muistoja, jotka merkitsevät  vuosi vuodelta yhä enemmän.

Muistoja, jotka tuntuvat yhä syvemmin, syvemmältä. <3

Mökin pihassa kasvoi aikanaan uljas pihakoivu,

joka kätki lehdistöönsä lintujen pesän ja linnunlaulun.

Eräänä myrskyisenä yönä se oli vanhuudessaan ja hauraudessaan tullut tiensä päähän

ja kaatunut pihaan latvat asuntovaunua ja puojia hipoen. 

Pihasta tuntui puuttuvan sen jälkeen paljon.

Kanto merkkasi pihassa tyhjää paikkaa.

Kannon vähän pehmettyä

mieheni kaivoi sen sisään kolon 

ja istutimme sinne pienen koivun.

Päätimme kokeilla.

Joku epäili, 

ettei se onnistu.

Koivu näyttää jatkavan kasvuaan.

Meidän koivu,

mökkikoivu.

Meidän toiveiden ja tulevaisuuden puu.

Ehkä jonakin kesänä 

se kätkee sisäänsä linnunlaulun ja uljaan kiipeilyoksan.

Mutta kasvaako se koskaan edeltäjänsä mittaan

ja näemmekö me sen uljauden;

se on tänään vielä salaisuus. 

Pieniä liinoja ja lasikulhoja

Viikonloppuna tuli pitkästä aikaa piipahdettua kirpputoreilla.

Tällä kertaa löysin kaksi pientä liinaa.

Olen keräillyt  sävvyiltään ja brodeeraukseltaan samanlaisia liinoja pitemmän aikaa.

Olen käyttänyt niitä liinoina sekä kotona että mökillä,

mutta ehkä joskus teen niistä jotakin isompaa.

Ehkäpä kokoan niistä verhot mökille tai ison liinan.

Yhdet salusiinit olen kerrattain ommellut pikkuliinoista mökin makkariin,  klik

Kerrattain ostin kirppikseltä ison lasisen kulhon, joka palautti mieleeni 

37 vuotta sitten kihlajaislahjaksi saamamme lasikulhosetin.

Tuohon lahjaan kuului iso kulho ja kuusi jälkiruokamaljaa

ja se  astiasto on käytetty ja kulutettu aikoja sitten.

Eilen löysin neljä tuohon  samaiseen sarjaan kuuluvia jälkiruokamaljoja  eurolla

ja päätin siltä seisomalta alkaa keräämään niitä maljoja meille.

Nämä kulhot pinoutuvat mukavasti 

ja lisäksi ne ovat siroja sekä sopivasti kruusailtuja arkea piristämään.

~~~~~~

Tällaisia kirppistelyjä ja tällaisia keräilyjä tällä erää.

Onko sinulla jotakin, mitä etsit ja keräät ajan kanssa?

Ulkona sataa vettä ja hanget alenevat hurjaa vauhtia.

Mukavaa helmikuun viimeistä viikkoa meille kaikille.

Meidän alueen talvilomaviikkoa kohden mennään hyvää vauhtia! 

Kaisu

Hetki pihalla ja kuistilla

Minä tykkään  kiireettömistä kotiinpaluista.

Siitä, kun on aikaa katsoa kuistin ohi lähimetsään,

puiston reunaan

ja puhutelella kotoiset nurkat.

~~~~

Tänään oli juuri sellainen leppoinen talvi-ilma ja olo,

että ennen "taloksi asettumista" piipahdin pihalla kameran kanssa.

Autotallin katolta riippui lumilakanat somasti viikattuina

ja jänön jäljet olivat hangella kuin valkoisen kankaan reikäommel.

Syksyisessä metsässä tekemäni kranssi on kestänyt tuiskut ja tuulet.

 Siinä se tervehtii kotiintulijoita joulurusetissaan

tyttäreni tekemä tulijaiskranssi seuranaan.

Kuistilla on vielä joulu, 

mutta kohta Nuutti vie sen sieltäkin pois!

Välillä on hyvä kulkea hitaasti ja katsella ympärille

niinkin tutussa paikassa kuin oman kuistin tuntumassa. <3

-Kaisu-

Räntää, vesipisaroita ja talviaikaa

Kotiuduimme tänään syyslomareissusta.

Ensitöikseni kiersin pihalla kameran kanssa katselemassa syystalven pieniä ihmeitä, 

sillä kotipiha oli saanut poissaollessamme osansa ensilumen kosketuksesta.

Lumi oli märkää.

Syystalven vesikyyneleet kimaltelivat hetken puiden oksilla, 

pihlajanmarjoissa,

havuissa

 ja tippuivat sitten maahan kuin jatkuva kyynelten vuo.

Sää olikylmän kolea, kostea, 

suorastaan kalsea.

~~~~

Ruskalehdet näyttivät erilaisilta, väreiltään jotensakin syvemmiltä 

lumenvalkoa kuin nurmen vihreää vasten.

Koivuangervo -pensaan liepeillä oli jonkinlaisen viivystystaistelun maku;

kuin syksy ja talvi olisivat mitelleet keskenään kumpi voittaa!

 '

Harakka oli ilmeisesti yrittänyt kylään

eli etsinyt portaille mahdollisesti unohtunutta roskapussia, 

sillä sen varpaitten jäljet olivat jääneet etupihan laatoille. :)

Puupino on ressun alla kuivassa, tallessa syksyn sateilta ja lumelta.

Ajatus noista aikanaan tehdyista haloista ja leivinuunipuista lämmitti jo pihalla ajatuksissa,

saati nyt kun punaiset kekäleet hehkuvat leivinuunissa 

ja luovuttavat lämpöä huoneisiin.

Elävän tuli tuo kotiin sanoittamattoman pehmeää lämpöä!

~~~~~~~~~~~~

.

Lokakuun lopun säätähän tämä on!

Tavallista tuttua loskaa ja nollakelin tuntua,

syystalvea,

josta löytyy kuitenkin monia pieniä kauniita asioita. 

Niin kuin tämäkin kaunis lumisydän, joka oli kertynyt pojan pyörän satulaan.

Marraskuuta kohti mennään.
Viime yönä siirryttiin taas talviaikaan.

Tovi menee taas ennen kuin keho mukautuu tunnin muutokseen.

~~~~~~

Sytytellään valkeita tulisijoihin,

nauttitaan kynttilöistä 

ja käpreennytään sohvan kulmaan viltin sisään.

Tämä aika vuodesta on juuri sitä varten

ja sillä tavoin siitä selviää.

Voikaa hyvin!

-Kaisu-

Syyssunnuntain tunnelmia

Tämänkin kauniin peltomaiseman ohitse kulki aamuinen lenkkipolkuni.

Sisäinen minäni kaipasi tänään erityisesti luonnon helmaan ja meren rantaan. 

Seisoin pitkään tässä meren rannalla,

aavan, äärettömältä tuntuvan  vesimassan äärellä.

Vesi oli paennut kymmeniä metrejä

ja paljastanut rannan hiekan, kivet ja meren kuljettamat puut.

Siinä oli näkysällä kaikki se,

minkä meri yleensä kätkee alleen,

peittää pauhaavien aaltojensa alle.

Katselin kuivaa merenpohjaa ja ajattelin,

että joskus itselläkin on samantapainen olo,

kun voima ja jaksaminen on paennut.

On jäljellä vain rahiseva hiekka,  karikot ja kannot.

Kun voimat ja hyvä mieli taas palautuvat,

kaikki kuona peittyy ja mielenmaisemakin näyttää sekä tuntuu taas hyvältä.

Vastarannalta näkyi kirkontorni ja kuvittelin kuulevani sunnuntaisten kirkonkellojen äänen.

Tässä luonnonhelmassa, veden partaalla oli minun hiljentymisen paikka;

kirkkoni katto taivaan sinessä ja musiikkina muuttolintujen kaihoisat matkalaulut.

Viileän ja sateisen kesän jälkeen myös tämä syksy on ollut erilainen, erikoinen.
Viljat ovat monin paikoin vielä puimatta.

Kesän vihreys on vaihtunut hitaasti syksyn väreihin 

ja nyt nämä syksyn värit ovat sävyttäneet maisemaa yllättävän pitkään.

Ruskan värit ovat tuoneet kauneutta vielä lokakuullekin.

 Se on ollut oivaa väriterapiaa.

~~~~~~~~~

Kiersin kotipihassakin kiireettömän syyskatselmuksen.

Särkynyt sydän  ja pikkusydän olivat  keränneet kauniita kosteuden kyyneleitä lehdilleen.

Pensashanhikin kukat ovat kuin
 syyspäivän pieniä aurinkoja ja 

haavan keltaiset lehdet ovat kuin lehtikultaa ruskettuneiden koivunlehtien seassa.

Löysin paljon ihania, kauniita, pieniä sieviä yksityiskohtia.

Niin kuin nämä Jasmikkeen lehdetkin;
kuin syksyistä pyykkiä narulla kuivamassa. 

Omenapuussa  -ja maassa - on vielä omenoita vierasvaraksi syksyisille lintuystäville.

Uusi pistolapioni odottaa kukkapenkissä kasvien siirtoa.

Alppiruusun paikka on jo siinä tyhjänä.

Ehkä ensi keväänä uudella innolla tartun tähän suunnitelmaan,

sillä enään ei tunnu olevan intoa eikä virtaa.

Tässä kukkaruukussa on kukkii äitienpäivänä saamani Hortensia,
lämmin ajatus. <3

Porraspielessä se on muistuttanut minua ihanista lapsistamme,
arjesta ja juhlasta,

kasvun ihmeestä,

elämän jatkumisesta,
vuodenaikojen vaihtumisesta.

Kohta upean Hortensiankin aika on ohi.
Kylmyys hiipii puutarhaan, portaiden luo
ja ottaa kukkani omakseen.

Minulle jää kaunis muisto
ja toivo uudesta äitienpäivästä ja Hortensiasta,

uudesta keväästä, kesästä,
uudesta kasvukaudesta ja
värikkäästä syksystä...

~~~~~~

Sunnuntai-illan pimeys on peittänyt kauniin syksyn alleen.
Huomenna avataan taas työn ovia
ja löydetään lokakuisen maanantain ilot
sekä kohdataan ehkä haasteitakin.

Lokakuisten päivien kauniita hetkiä toivottelen Sinulle!


~~Kaisu~~

Kukkia siellä, kukkia täällä...

Sunnuntai-ilta 13.8.2017.

Eilisen kauniin kesäisen,

aurinkoisen ja lämpimän päivän vastapainoksi tänään on ollut taas kylmää ja sateista.

Sään selvittyä kävin pihamaalla katsastamassa kukkapenkkini 

ja otin kuvia muistoksi tämän kesän kukkijoista.

~~~~

Vaalenpunaisen ja valkean sävymaailmaa olen tavoitellut

ja aika kivasti siihen päässytkin.

Vaaleanpunaiset liljat tosin vat muuttaneet väriä;

ne on nyt oranssin sävyisiä!

Onko se mahdollista vai muistanko niin pahasti väärin?

Kukkapenkistäni löytyy keltainen väri ainoastaan kevään ensikukkijoista

Vuohenjuuresta ja Esikosta

ja ainoa sininen perenna on perinteinen Ukonhattu.

Perennat ovat niin helppoja ratkaisuja ja varmoja valintoja, 

joita sitten muutamat ostetut ja siemenistä kasvatetut kesäkukat täydentävät.

Kivasti kukkamaalla onkin  kukintaa läpi kesän;

kauneutta,

väriä ja tuoksuja,

kukkien tuomaa iloa.

Mikähän lie tämän valkoisen perennan nimi?

Olen ostanut sen värin perusteella ja nimi on unohtunut.

Kukinnot ovat kuin valkoapiloita

ja ovat todella kestäviä niin ulkona kuin maljakossakin.

Tätä voisi hommata toisen taimenkin! 

Tämä äidin antama kukkanen,

onnenapila vai mitkä onkaan,

oli jo niin väsynyt tähän päivään. <3

Huomenna uuden aamun valon myötä kukat taas avautuvat!

~~~~~~~~~~

Näissä kukkaisajatuksissa toivottelen oikein mukavaa alkavaa viikkoa

ja tervetuloa uusille seuraajilleni!

Mitkä ovat muuten sinun kesäiset lempikukat?

-Kaisu-