Riikka Jäntti, Pikku hiiri opintiellä

 

Teos: Pikku hiiri opintiellä 

Kirjailija: Riikka Jäntti

Kuvitus: Riikka Jäntti

Kustantaja: Tammi 2023

Kovakantinen

Yleisvaikutelma: Napakymppi

Lisätietoja Adlibris: klik.

Ateneumin remontti on juuri valmistunut ja museo avautuu yleisölle 14.4.2023. Yle uutisoi siitä näin ja esitteli taideaarteita: klik.

Ilahduin kun näin että oli ilmestynyt teos, jossa yhdistyi minulle tuttuja mieluisia juttuja; Pikku Hiiru, taidekasvatus ja Ateneum, missä olen opettanut englantia ja ruotsia. Tunnit pidettiin maanantaisin, jolloin museo ei ollut yleisölle auki ja joskus menin opiskelijoiden kanssa tauluja katsomaan osana kieltenopiskelua. Kiehtova maailma.   

Pikku hiiri menee äitinsä kanssa tutustumaan taiteeseen. Taidekasvatus onkin hyvä aloittaa varhain. Ihmisellä on taipumus nähdä ja tehdä kuvataidetta, uskon. Jo aika pieninä tykkäämme piirtää jos meille annetaan kyniä.

Museossa kohtaa historian. Äidillä ja Hiirulla on paljon ihmeteltävää. Hiiru menee sisään teokseen nimeltä Ensi opetus ja juttelee siellä toisen hiirilapsen kanssa. Tulee puheeksi asioita jotka ovat nykyhiirelle outoja ja vanhan ajan hiirelle vielä tuntemattomia kuten sähkö. On siinä Pikku Hiiren äidillä selittämistä kun lapsi alkaa tarkemmin kysellä. Pitää katsoa kotona netistä. 

Onpa ollut koukeroista tekstiviestintää, eikä hymiöitä lainkaan. Pitkälle ollaan kuitenkin päästy luolakirjoitusten ajoista kun on kehitetty kirjapainotaito. 

Kirja on näennäisen suppea, mutta siitä aukeaa valtavasti kaikenlaista pohtimista. Taide, historia, museot, kulttuuri, suomalaisuus, kasvatus, yhteiskunta...

Muita iki-ihania saman kirjailijan Pikku hiiri - teoksia aikaisemmissa bloggauksissani: klik.

Italian opetus alkaa, uudet tuulet puhaltelevat

Ohhoh, olipa keittiössä hetken aikaa tyhjää ennen kuin aloimme kantaa sinne tavaraa. Aloimme elellä normaalisti, eikä yhtään haittaa vaikka vielä on joitakin hommia tekemättä. Tästä viikosta alkaa erilainen elämä koska palaan töihin pitkän loman jälkeen. Osa-aikaisiin ja tosi kivoihin. Italiaa ja suomea. 

Olipa keittiössä tosiaankin siistiä ja autiota kotvan aikaa.

Nyt ovat työtasot ja kaapit osaksi täyttyneet tavarasta.

En ehtinyt tänään ottaa kuvia kun valmistelin italiaa.

Olemme purkaneet tilapäisen keittiön olohuoneesta.

Sielläkin ihanan avaraa ja mukavaa.

Huomenna menen aloittamaan italian kurssin kansalaisopistoon. Nimesin sen näin: ITALIAN ALKEISTREENIT DA CAPO. Da capo on musiikkitermi ja merkitsee "uudelleen alusta". Kurssille voi tulla kertaamaan aiemmin oppimaansa tai alkamaan aivan alusta. 

Onko minulla tällainenkin opus?

Kirjahyllystä löytyi. 

No kiva, antiikin latinasta, puhutusta sellaisesta

italiakin on kehittynyt. Sopii minulle, kiitos,

vaikka ei latinan kirja olekaan.

Tämmöinenkin teos ajankohtainen minulle. 😄

Kylläpä heijastukseni näyttää hoikalta jääkaappi-pakastimessa.

Uusi mauste, hyvää on. Kiitos blogikaveri Stansta.

Runsaasti uutta elämässä, hyvä fiilis.

Kaikella on aikansa. 

Risto Isomäki, Viiden meren kansa

Kirjailija: Risto Isomäki

Teos: Viiden meren kansa

Kustantaja: Into (2018)

Kansi: Jussi Karjalainen

Laji: Episodiromaani tai novellikokoelma

Sivuja: 333

Oma kirjani: Lahja kustantajalta. ♥

Tämä kirja oli minulla lukupinon alimmaisena, koska historia ei pääsääntöisesti saa minua innostumaan. Kun olin lukenut blogikaverin esittelyn (Kirjablogi Mummo matkalla), läpsäytin Viiden meren kansan kuitenkin pinooni päällimmäiseksi. Niin mainiolta se vaikutti. Enkä totisesti joutunut pettymään. Päinvastoin. Minusta saattoi tulla historiafani.

Ensimmäinen kertomus, Jäiset rannat, vie lyhykäisyydessään lukijan valtaviin elämyksiin kelluvien jäälauttojen, jäälohkareiden, ja molskivien hylkeiden ja valaiden keskelle. Aavistin että lukukokemuksesta tulisi huikea. Siitä tuli.


(Ensimmäiset asukkaat saapuivat Suomeen noin 11000 vuotta sitten.)

"Määrättömästi hylkeitä. Enemmän kuin kukaan pystyisi ikinä laskemaan. Enemmän kuin kaikki maailman ihmiset pystyisivät koskaan pyydystämään.
Sen parempaa kukaan ei voinut toivoa. Tyytyväiset ilmeet levisivät matkalaisten kasvoille. Täällä olisi hyvä. Tänne he jäisivät." (s.14.)

Toiseenkin kertomukseen, Maailmanmeren rannalla, eläydyin ja uppouduin, ihailin ja jännitin. Kuvaus on niin mukaansatempaavaa ja valokuvantarkkaa että voisi olla luontodokumentti ja täyttä totta. Muinaisuus ja ikiaikaisuus, jonkinlainen ajattomuuden tunne valtasi minut kun luin. Jospa näkymät ja tapahtumat piilevät geeneissäni?

Kolmas kertomus, jossa mies lähtee etsimään itselleen vaimoa miellytti kovasti. Tyylikkäästi ja sydämellisesti kirjoitettu. Henkilöt ovat moniulotteisia ja inhimillisiä, ja tuntuvat pohjimmiltaan meidän aikamme kihlaparilta. Huumoriakin on mukana.

"Metsästäjä lakkasi hetkeksi melomasta ja laski melansa kanootin kannelle. - Kylämme on tuon niemen takana, sanoi Metsästäjä. - Jumalten kivikehä on tuolla noin, tuon kallion laella. 

Hänen takanaan istuva Varpu oli myös laskenut melansa ja katseli maisemaa kiinnostuneena. - Kivikehänne on niemessä eikä saaressa? 

- Se oli ennen saari, mutta vesi on pitkän ajan kuluessa paennut sen verran että siitä tuli niemi. Vaikka niin kuin sanoin, ranta ei kylän kohdalla ole siirtynyt juuri lainkaan. Varpu osoitti uhrilehtoa kädellään. - Tuo on varmaan kylän hiisi, sanoi Varpu. - Mikä noista on sinun sukusi karsikkopuu? 

- Tuo tuolla. kolmas vasemmalta. 

Varpu nyökkäsi hyväksyvästi." (s.88)

Tieto ja fiktio sulautuvat luontevasti yhteen. Viihdyin tarinan ja omien mielikuvieni luomissa maisemissa. Kävin välillä Marsin pinnalla ja toisinaan piipahdin Kalevalan tanhuvilla. Ympäristö on kaiken aikaa läsnä, luonto on äärettömän tärkeä. Ihmiset ovat ajattelevia, pohtivia olentoja pelkoineen ja toiveineen. Tarina tulee lähelle lukijaa. Etäännyttäviä kohtia olivat itselleni esimerkiksi muinaiset uskomukset. Välillä piti pysähtyä pohtimaan ilmastonmuutosta ja ympäristöasioita. Silti kaikenkaikkiaan oli hassun helppoa elää tarinassa, mennä mukaan retkille, kuvitella hankkivansa oman elantonsa luonnosta, olla osa sitä kaikkea. 

Raakuudet olivat väistämättömiä. Niistä en totisesti tykännyt lukea ja kääntelin sivuja vähän tiuhempaan tahtiin niiden kohdalla. Onneksi niitä ei ollut joka välissä. 

Nyt kun pääsin historiatunnelmaan aion lukea vielä taustoja sivulta 285 eteenpäin, otsikolla "Muutama jälkihuomautus: Suomi 11000 vs Suomi 101". Viitisenkymmentä sivua. Hienoa.

ADLIBRIS: Klik.

INTO KUSTANNUS: Klik. "Aikamatka", "kirjallista arkeologiaa".

Hyiset maisemat hylkeineen jäivät eniten mieleen. Ihan mahtavaa kuvausta ja kerrontaa. Odotan talvea innokkaasti ja kuvittelen näkeväni hylkeitä läheisessä joessa. Sitä on mukava ajatella ja muistella Viiden meren kansaa. 

Esko Juhola, Autismin muuttuvat kasvot

Teos: Autismin muuttuvat kasvot

Kirjoittaja: Esko Juhola

Kustantaja: Into Kustannus (2018)

Sivuja: 232

Kirjan esittely kustantamon sivuilla: linkki.

Tiedättekö mikä on autisti? Ihmisille tulee sanasta joskus  itseään edestakaisin heijaava omissa maailmoissaan elävä kummajainen tai Sademies - elokuvan savant, kehitysvammainen, jolla oli poikkeuksellisia lahjoja. Televisiossa olemme nähneet myös Saga Norénin, Silta-sarjan lahjakkaan rikosetsivän, joka on sosiaalisessa elämässään töksähtelevä ja joka ei osaa noudattaa yleisiä käyttäytymissääntöjä. Noiden kolmen kaltaiset autistit edustavat jotain niin outoa että se jää pakostakin ihmisten mieleen ja siitä voi muodostua käsitys että autistit ovat viittä vaille hulluja, tai vähintäänkin outoja otuksia. 

Autismin kirjo on oikeasti hyvin laaja ja erilaisia autistisia ihmisiä on paljon. Toiset käyttäytyvät enemmän tai vähemmän erikoisesti, joistakuista autismi ei näy ulospäin lainkaan. Autismin piirteitä on olemassa aika joukko, mutta kaikilla ei ole kaikkia. 

"Nykykäsityksen mukaan autismi on aivojen neurobiologinen kehityshäiriö." 

"Monet luulevat autistien elävän omassa kuplassaan."

"Yhteistä autismin kirjon henkilöille ovat erilaiset rajoitteet sosiaalisesssa vuorovaikutuksessa ja kommunikaatiossa." 

Autismin historia on väärinymmärryksen historiaa. Hyvä kuvaus tästä Esko Juholan kirjoittamasta Autismisäätiön historiasta Into Kustannuksen omilla sivuilla: klik. 

TV:ssä on esitetty autismista kertovia dokumentteja 1980-luvun puolestavälistä lähtien ja siten tehty asiaa tunnetuksi. Autismi on kehityshäiriö. Autistiset ihmiset kokevat maailman eri tavalla kuin muut ja saattavat pärjätä huonosti vuorovaikutustilanteissa, mutta toisaalta heillä voi olla vahvuuksia, kuten ilmiömäinen muisti ja yksityiskohtien taju. 

Autismisäätiö tarjoaa erilaisia palveluja autisteille ja heidän omaisilleen. Tietokirjailija Esko Juholan kirjoittama 20 vuotta vanhan säätiön historia on asiallista kertomaa, ei tylsää eikä kuivaa. Erityisesti pidin niistä luvuista joissa esiteltiin ihminen; säätiön työntekijä tai joku autismin kirjolainen, kerrottiin "asiakkaan tarina". 

(Sara s. 106): "Sara oli erilainen lapsi. Lukemaan hän oppi alle kolmivuotiaana ja oli pienestä pitäen valtavan kiinnostunut erilaisista asioista. Ehkä siksi Sara oli myös vähän sisäänpäin kääntynyt ja kiinnostunut enemmän kirjojen maailmasta kuin todellisuudesta..."

Katsoin kirjan lukemisen yhteydessä yhden TV-haastattelun vuodelta 2008. Ohjelman nimi on Inhimillinen tekijä ja siinä haastatellaan kahden autistisen lapsen äitiä sekä yhtä Asperger-henkilöä, jolla on itsellään kirjon diagnoosi; Heta Pukki. Heta toimii nykyään Asperger-yhdistyksen kouluttajana ja kuuluu yhdistyksen hallitukseen. Asperger on niitä autismin muotoja, joista ei välttämättä ulospäin huomaa että ihminen on neurobiologisesti eri tavalla viritetty kuin valtaväestö. Esimerkiksi Juice Leskinen ja Spede Pasanen ovat olleet Aspergerhenkilöitä. 

Tästä TV-haastatteluun: linkki. Vähän jouduin siellä kelailemaan alaspäin ennen kuin sen löysin. Videon kuvassa lukee: "Inhimillinen tekijä, Autismin kirjo."

Autismisäätiön toimijoina ja asiakkaina ovat autististen lasten vanhemmat, eivät autistit itse. Poikkeuksena tästä ovat autismin kirjon Aspergerhenkilöt. Heillä on oma yhdistys, Suomen Asperger-yhdistys, jossa autismikirjon ihmiset ovat itse pääasiallisia toimijoita ja päätöksentekijöitä. Linkki Asperger-yhdistyksen sivuille: klik. 

Myös on olemassa Autismi- ja Aspergerliitto: linkki. 

"Kirjon henkilöllä voi olla vaikeuksia tulkita toisen ihmisen tunteita. Autismin kirjon henkilö kiinnittyy usein erilaisiin rituaaleihin ja rutiineihin. Myös aistiyliherkkyydet valolle, äänelle tai kosketukselle ovat yleisiä. Edellä mainitut piirteet ilmenevät jokaisella kirjon henkilöllä eri tavoin. Joidenkin yksilöiden kohdalla puhutaan vain "autistisista piirteistä", toisten kohdalla häiriö ilmenee laajempina elämään liittyvinä rajoitteina." 

Esko Juholan kirja valaisee autismin käsitettä, kertoo niistä  ihmisistä jotka ovat puurtaneet säätiön hyväksi, autistien kuntoutuksesta, taideprojekteista ja muusta toiminnasta, autismitietouden levittämisestä. Pitkälle ollaan päästy esimerkiksi 1940-luvun uskosta jolloin luultiin että autismi johtui tunnekylmistä äideistä, "jääkaappiäideistä". Jossain vaiheessa teoria onneksi hylättiin, mutta sitkeästi se käsitys kuitenkin kansan keskuudessa eli (ja elää). 

Teoksen viimeisessä luvussa pohdiskellaan sote-uudistusta ja sitä mitä se tuo tullessaan.  

Teoksesta saa hyvän kuvan siitä miten valtava joukko erilaisia ihmisiä autismin kirjolaisiin kuuluu. Olen itsekin kirjolainen, minulla on Aspergerin oireyhtymä. Aivoni ovat eri tyyppisesti virittyneet kuin neurotyypillisten ihmisten. "Häiriöihini" kuuluu muun muassa aistirasituksia ( = herkkyys melulle, kirkkaalle valolle, hajuille) ja stressialttius. Toisaalta minulla on kykyprofiilissani erityislahjakkuuksia, muun muassa osaan 8 kieltä. Olen vetänyt vertaistukiryhmää Asperger-yhdistyksessä puolitoista vuotta ja osallistunut eri vertaisryhmiin vuodesta 2011. 

Autismisäätiö ei ole ollut minulle juurikaan tuttu. Oli kiinnostavaa lukea säätiön vaiheista. Ihan mahtavaa mitä kaikkea siellä on saatu aikaan yksilötasolla, perheissä ja myös kansainvälisessä yhteistyössä maailman autistien kanssa. Esko Juhola on tehnyt hieno työn teoksen kirjoittamisessa. Hatunnosto sekä säätiölle että hänelle.

Raidat / Stripes

Stars and stripes.

In 1969, American astronauts Neil Armstrong and Edwin Buzz Aldrin were the first humans to set foot on the moon.

Yleviä tunteita, ihanteita, isänmaallisuutta... loistavan tulevaisuuden toiveita, vapauden, veljeyden ja tasa-arvon aatteita kansallishymnin soidessa komeasti. 

TV:n kanssa kasvaneena rakastuin lapsena Amerikkaan ja amerikkalaisuuteen, sellaisena kuin sen näin. Ekat englannin sanani opin telkkarista. Minusta tuli enkun ope.  Teeveestä omaksumani ääntämys vaihtui brittiin kun opiskeluajan opettajani olivat englantilaisia ja suoritin kieliharjoittelun Lontoossa.

Kirja osui silmiin Fida-kirpparilla. Olihan se ostettava. Vuodelta 2004. Teksti April Jones Prince, kuvitus Joan Paley. Meet Our Flag, Old Glory.

Kuorin Marianne-karkkia kääreistä, mietin zeebran ja suojatien raitoja, Daltonin veljesten vankila-asuja, Obelixin housuja... Mitähän raitajuttuja blogikaverit ovat kuvanneet tämän viikon haasteeseen. Niitä katsomaan täältä: linkki.  

Raidallista tiistaita!

Terveisiä Tampereelta

Kylmä viima puhalsi lauantaiaamuna kun sukulointireissulla pysähdyimme ottamaan kuvia Tampereen Keskustorilta. Tampere eli Manse, "Suomen Manchester", on entinen koti- ja koulukaupunkini, oli ennen kuin lähdin Helsinkiin opiskelemaan. 

Uljasta arkkitehtuuria.

 Raatihuone.  

Tampereen teatteri.

Vanha kirkko.

Keskustoria ympäröivät rakennukset: linkki.

Hämeenlinnan Janne, Tapani Bagge - Salla Savolainen

Teos: Hämeenlinnan Janne 

alaotsikko: Kuinka Jannesta tuli Jean Sibelius

Kirjoittaja: Tapani Bagge

Kuvittaja: Salla Savolainen

Kustantaja: Tammi 2015

Lasten ja nuorten tietokirja

Kovakantinen, sivuja 42

Linkki: Adlibris.

Viehätyin tästä teoksesta tavattomasti. Luin sitä kiireettä useana päivänä mukavassa asennossa sohvalla lojuen. Suomen ja Hämeenlinnan historiaa, kulttuuria, perinnettä, Kalevalaa, suuri säveltäjämme Jean Sibelius pienenä Janne Sibeliuksena. Poika syntyi 8.12.1865 ja sai nimekseen Johan Kristian Julius Sibelius. Saamme tietää miksi hän otti nimekseen Jean, mutta enpäs paljastele juttuja. Olkoon kirjan lukijoilla yhtä hauskoja hetkiä kuin minulla erilaisia tietoja kirjan lehdiltä lukiessani. Kirja on minä-muodossa kerrottu, pientä veijarimaisuutta tarinoinnissa ja kuvituksessakin. Janne olisi takuulla arvostanut sanaleikkiä Sibelius-Akatemia / Abelius Sikatemia. Aika kujeilija.

Hämeenlinnan karttaa tutkailin kauan. Tuolla Sibelius asui lapsena ja kävi koulunsa. Sibeliuspuisto oli tuolloin Tähtipuisto. 

Kirjan lukija oppii monenmoista: "JOUSISOITTIMIIN kuuluvat viulu, alttoviulu ja sello sekä kontrabasso." Kuvitus on lahjakkaan Salla Savolaisen luomusta. Hän on ammentanut ideoita historian museon kuva-arkistoista. Pidin kovasti ruskeiden sävyistä joita hän on käyttänyt kirjassa. 

Suomi oli Sibeliuksen lapsuuden aikaan suuriruhtinaskunta Venäjän alla. Sotaväki puhui venäjää, sivistyneistö ruotsia ja kansa suomea. Hämeenlinna oli kansainvälinen kaupunki. (Klikkaa kuvat isommiksi.)

Sibelius näki ja koki ja kuuli musiikkia kaikessa ja kaikkialla. Hän olisi varmasti kuullut noiden kellokukkien soivan, joiden edessä otin tuon ensimmäisen kuvan kirjasta. Viimeisen kuvan olen ottanut meidän pihan sammalpeitteisen kaivon kannella. Molemmat mainitut kuvat otin sinä päivänä kun posti toi kirjan minulle. Satuin olemaan kameran kanssa pihalla. Kyllä huvitti kun sitten kirjasta löytyi:

"Samoilin usein metsissä viulun kanssa ja pidin konsertteja linnuille ja muille eläimille. pääsymaksuksi otin vähän sammalta taskuun."

Tuumailin lukiessa kaikenlaista, muun muassa lahjakkuuden mukanaan tuomia etuja ja haittoja ja sitä miten lahjakas ihminen huomataan jo  lapsena. 

Teos on oikea runsaudensarvi, joka innostaa ottamaan historian kirjan ja muita hakuteoksia käteen ja ahmimaan lisää tietoa Suomesta ja musiikista ja soittimista. Kuvituskin pistää mielikuvituksen ja ajatukset liikkeelle. Tunsin viihtyväni, virkistyväni ja sivistyväni Hämeenlinnan Jannen seurassa. Verraton opus. Vaihtoehto tiukan asialliselle tietokirjalle. Sopii lapsille ja nuorille. Sopii aikuisille. Sopi minulle. Suosittelen lämpimästi.

Lloyd Alexander, Tiggardrottningen

Otin eilen kaksi kirjaa kierrätystorin pöydältä. Edellisessä blogipostauksessa kerroin lyhyesti tuosta italiankielisestä, sitä pienen aikaa tutkittuani ja netistä tietoja googlattuani. 

Nyt googlailen tuota toista. Kirjoittaja on amerikkalainen. Romaanin laji on fantasia, ja Tiggardrottningen on käännetty englanninkielisestä teoksesta The Beggar Queen. Esittelyn perusteella voin näemmä odottaa lukukokemusta jossa puhutaan kuningaskunnan kukoistuksesta ja sodista 1700-lukua muistuttavassa ajassa, pohditaan valtaa ja pahuutta. Kansa nousee kapinaan ja loppupuolella tarinaa jengi on harventunut huomattavasti, eli siis useat ovat kuolleet.

Kirjailija: Lloyd Alexander
Teos: Tiggardrottningen
Kustantaja: Sjöstands Förlag AB (1984)
Alkuperäisteos: The Beggar Queen
Laji: Fantasia
Sivuja: 209

Mahtaako olla minun tyyppiseni teos? Se näkee kun alan lukea. Fantasia ei vielä minulle tuttu laji, mutta ties vaikka innostun. 

Suur-Suomen unelma ja unohdus

Näre, Sari - Kirves Jenni,  Luvattu maa

En olisi voinut kuvitella kiinnostuvani sotahistoriasta mutta yhtä kaikki huomaan ajatuksieni askartelevan propagandassa, taisteluhengessä, natseissa, veteraaneissa, sotavangeissa... Miten minulla voikin olla niin valtavat päänsisäiset arkistot näistä asioista? Kaipa se kaikki on pikkuhiljaa karttunut kielten ja kirjallisuuden historian opintojen sivussa ja television dokumentteja seuratessa. 

Kiinnostuksen kipinä alkoi hehkua tiistaina WSOY:n Luvattu maa - teoksen julkistamistilaisuudessa. Kuuntelin henkeä pidättäen toimittaja Anna-Liisa Haavikon vetämää asiantuntijakeskustelua, jossa kirjan tekijöistä olivat lavalla (oikealta) Jenni Kirves, Sari Näre, (toimittaja keskellä), Tuomas Tepora ja Oula Silvennoinen. He ovat kaikki aika nuoria, uutta sukupolvea. Niin jännittävää oli että katsoin seinäkelloa ensimmäisen kerran vasta kun oli kulunut 45 minuuttia ja silloinkin vain nähdäkseni "ei kai tämä vielä lopu". 

Täältä voi lukea kustantajan esitteen. "Pelottavan ajankohtainen teos", jossa pohditaan kansallismielistä haave- ja vihapuhetta 1920 - 1930 -lukujen Suomessa. Alla hiukan selkeämpi kuva keskustelijoista vaikka Oula Silvennoinen jäikin sen ulkopuolelle. Kullakin kirjoittajista on oma näkökulmansa siihen miten suomalaiset osallistuivat kansallisen hengen nostatukseen. Minulle muodostui välittömästi oma kuvakulma; aloitan lukemisen sivulta 189, Sari Näreen psykohistoriallisesta esityksestä. Hän on sosiologian dosentti ja hänen alueensa tässä on sukupuolikulttuuri, nuoret ja väkivalta. 

Kyllä on vetävä kirja kun mainittu paneelikeskustelu ja kustantajan tekstit saivat mietteet poukkoilemaan aivoissani edestakaisin kuin pingisottelussa ennen kuin olen varsinaista kirjaa muuta kuin selannut. Niin se on että kannattaa aina kuunnella asiantuntijoita. Yleisössäkin oli historianharrastajia, päätellen niistä asiantuntevista kysymyksistä joita paneeli sai. 

Ohjatun keskustelun jälkeen päästiin nauttimaan viiniä ja pieniä yhden hengen quichejä. Voi että oli taas taivaallista punaviiniä. Juttelin innokkaasti WSOY:n viestintäpäällikön Ina Westmanin kanssa Luvatun maan kansikuvasta ja sisällöstä. Olin Elovena-kuvan innoittamana punonut tukastani letin taakse. Kerroin miten vilkasta aivotoimintaa keskustelu oli minussa herättänyt ja että päällimmäisenä mielessäni oli tämä kysymys: Miten helppoa (tai vaikeaa) olisi värvätä nykynuoria sotimaan uuden Suur-Suomen aikaansaamiseksi? Minua ei kukaan saa kuuna päivänä vakuutetuksi sodan tarpeellisuudesta tai aatteesta että on kunniakasta uhrata henkensä maansa puolesta.

Psykologia, taktikointi, peittely, valehtelu, pelko, kauhu... inhimillinen tekijä kaikessa. Näistä odotan saavani lukea. Ihminen kiinnostaa minua eniten, ei sodankäynti tai kaupankäynti.

Täältä(kin) voi ostaa. Ja täältä.  

Historian havinaa ja suomalaisen kirjallisuuden historian kahinaa WSOY:n seinällä. 

Helsinki, Esplanadi, tiistai 20.5. Suurenmoisen upea päivä. Ensimmäinen kesäpäivämme vuonna 2014.  Tämä Suomi on tarpeeksi suuri minulle. Aivan sopiva. 

Marjatta ja Vesa Rohila, Lasten uusi traktorikirja

Lasten uusi traktorikirja

Marjatta Rohila ja Vesa Rohila

Aurinko Kustannus (2014)

Ulkoasu Iiris Kallunki

77 sivua

Seisoin vuosia sitten 3-vuotiaan pikkukaverini  kanssa katselemassa naapuritalon pihaa jylläävää konetta. "Katso, kaivinkone", sanoin hänelle. Poika ei osannut vielä kunnolla sanoa ärrääkään, mutta korjasi virheeni oitis: "Ei ole vaan traktori". Edelleen muistan tuon pehmeällä ärrällä (englannin th-äänne sanassa mother) saamani oikaisun ja ihmetykseni muutaman vuoden ikäisen natiaisen tiedoista. Meikätäti katsoi vain kauhaa ja oletti kaivinkoneeksi. Nyt on tädille sopiva kirja kaupoissa. Adlibris-linkki.

Teos sopii kaikille ikäryhmille. Pienet lapset, koululaiset, vanhemmat, isovanhemmat hyötyvät ja nauttivat selkeästä, monipuolisesta katsauksesta maatilan töihin ennen ja jälkeen koneistumisen. Hevosten ystäville on luvassa monta mukavaa kuvaa ja tietoa. Pollen lisäksi listataan muitakin heppojen nimiä, ja hepan lisäksi saadaan kokoelma muita hevosen synonyymeja ( = samaa tarkoittavia sanoja ).

Muuta jännää koneellista samoilta traktorikirjailijoilta voi selata tästä linkistä.

Hevosvoimat, polttomoottori, hehtaari... tuttuja käsitteitä niiltä ajoilta kun opetin VTT:llä tekniikan englantia. Myös mieleen palaavat kokemukseni kielten opettamisesta autoalalla.  

Traktorikirja ei kerro ainoastaan koneista ja teollisuudesta. Luontokin on läsnä. Mukana on maatalouden historiaa. Menneisyyttä, nykyisyyttä ja jopa tulevaisuuden visioita. Työhevonen. Traktori. Kyntöaura. Leikkuupuimuri. Maitotila ennen ja nyt. 

Sisäkannen oranssi sävy hivelee silmää ja on paperilaatua jonka koskettamisesta pidän. 

Luvassa monipuolinen luku-, katselu- ja tuumailukokemus. Mikä kokemus siitä syntyykään jos isovanhemmat lukevat tätä lapsenlapsille! Tai päinvastoin.

Kun isä (tai äiti) lukee tätä lapsilleen illalla ja lapset ovat nukahtaneet, eiköhän ala odottaa innokkaasti seuraava iltaa jolloin päästään jatkamaan? 

Aluksi ajattelin vain että tämäpä saisi monen pikkupojan silmät loistamaan. Kirjan antiin tutustuessani ymmärsin että pitelin käsissäni koko perheen tai koko suvun aarretta. 

Aurinko Kustannus on tuonut lukijoille muitakin aarteita. Olen aikaisemmin esitellyt muun muassa Isoäidin perinnetietoa ja Balettiaarteen. Molemmat ovat sykähdyttävän ihania, kuten Traktorikirjakin.