Pieni metromatka Itiksestä Rastilaan

 Kello 9 keskiviikkoaamuna.

Ajoin ensin kotoa bussilla Itikseen.

Sitten metrolla Vuosaaren suuntaan.

 Väliasema oli Puotila, tässä jo tulossa Rastilaan.

 Ikkunasta näkyy meri. 

Kotvan aikaa matkataan maan päällä.

 Meri näkyy toisellakin puolella junaa. 

Matka kestää 4 minuuttia Itiksestä Meri-Rastilaan.

 Humps ja perillä ollaan.

 Liukuportaat vievät minut maan päälle.

 Kauniisti vihreällä valaistut.

 Vilauksessa ylhäällä.

 Siistiä, avaraa ja tarkoituksenmukaista.

 Katson vielä taakseni. Tuossa koneessa 

leimaan lippuni kun palaan opettamasta.

 Kävelen tuosta vasemmalle muutaman minuutin.

Pientä nostalgiaa ilmassa... Sain nimittäin hiljattain tietää että opetustilamme ei välttämättä ole enää ensi vuonna käytettävissä. Asia selviää puolen kuun jälkeen.   

Kumma miten jutut nousevat uuteen arvoon kun ne uhkaa menettää. Tuntiopettajan työ on muutenkin hiukan uhanalaista. Kevään ryhmän syntyminen riippuu siitä ilmoittautuuko siihen tarpeeksi osallistujia. Tämä ryhmä oli siitä hassu tapaus että ensi oli 3 ilmoittautunutta ja olimme jo vähällä perua. Sitten sinne alkoi loppumetreillä ilmestyä nimiä. 10 otettiin ja 15 jäi jonoon. 

Tähän postaukseen tuli innostus sekä Saran Walk With me - haasteesta että halustani tallettaa blogiin muistoja työmatkasta jos en enää menekään tuonne ensi kaudella.

Hauska muisto viime keskiviikolta. Odotin Itiksessä metroa ja huomasin afrikkalaisen miehen joka tuli portaita alas, musiikkia korvalapuista kuunnellen ja siihen tanssien eläytyen, niin onnellisen näköisenä että en voinut olla hänelle hymyilemättä. Hän hymyili takaisin ja sanoi: Good morning. Katsoin vielä hänen peräänsä kun hän puoleksi käveli, puoleksi tanssi laituria eteenpäin. Näen aina jotain kivaa joka reissulla mutta tuosta syntyi poikkeuksellisen lämmin fiilis. 

 

Rastilassa opettamassa

                                                                                                                                                                                                                                                                               

Kävele kanssani - haasteen hengessä (kiitos Sara) otin kuvia siltä pieneltä osuudelta jonka kävelen metrolta opetuspaikalle Rastilassa ma ja ke. Ensi vaikutelma Rastilan kaupunginosasta on samantapainen kuin Pasilasta; betonia, laatikkomaisia taloja, ei viihtyisää, mutta tarkempi tarkastelu osoittaa että muutakin on.

Toriaukio, aika ankea. Sen toisella puolella on S Market. Marketin edessä näkyy usein väkeä, josta välittyy vaikutelma kiireettömästä, töissä käymättömästä kansan osasta. (En ottanut kuvaa.)

                                                                                                   

Puut pelastavat paljon, kunnes lehdet 

putoavat ja näkyväisyys paranee. 

Nuo rappuset ovat aika nätit.

Pitää katsella tarkkaan niin näkee yksityiskohtia.

Kivat istutukset. Takana näkyy työpaikkani torni. 

Rakennus on entinen kappeli. 

Korkeat huoneet.

Tuolla taaempana näkyy koulurakennusta. 

Sen pihaan on jätetty luontoa lapsille, tässä 

ei näy, mutta otan uusia kuvia tuonnempana.

Sisäänkäynti kulttuuritilaan, jossa opetan.

Opetustilaamme näkyy koulun pihaa, missä

lapset kirmailevat välitunneilla.         

           

Suloisia satumetsiä on ymmärretty 

jättää kulkijoita ihastuttamaan. 

Syksy hurmaa, metsä hurmaa.

Lisää luontoa maisemaan niin viihdymme.

Uusi alikulku ja pari ihanaa tuotetta

 

Oodi. Aina vaikuttava näky.

Rakennuksen vieressä oli rakennustöitä mitä pisimmän aikaa. Junalta tullessani, opettamaan mennessäni jouduin kiertämään hankalasti, muhkuraisen jään aikanakin, mutta hups - niinpäs olikin iloinen yllätys kun yhtenä päivänä kesäloman jälkeen katu oli entistä ehompi ja vielä isompi yllätys että oli rakennettu näppärä alikulku Kaisaniemestä Oodin kohdalle. 

Kun tulen junasta, kävelen tuohon tunneliin ja olen hetken kuluttua vaivattomasti toisella puolella rataa. Tuulelta ja sateelta suojassa. Siinä on jalankulku sekä pyörätie. Hieno ratkaisu liikkumiseen.

Suihkusaippua. Tämä oli onnistunut löytö.  Ihana appelsiinin tuoksu. Sisältää ihoa raikastavaa ja pehmentävää appelsiiniöljyä, sanoo esite. Prismasta.

Kookoksen tuoksuinen vartalovoide on samasta kaupasta. Vastaava oli puteli minulla tyhjennyt ja tarvitsin uuden voiteen. Jonkin aikaa mietin kokeilenko jotain toista merkkiä, mutta kun olen tuohon tottunut ja siitä pidän, päätin ostaa saman. Uusi tuote voisi olla pettymys ja sitä täytyisi kestää pitkän aikaa.  

Pannari kärähti sopivasti. Herkullinen.

  Iltasanomista otin ohjeen.

Maailman paras pannukakku

4 dl vehnäjauhoja

1 ½ dl sokeria

1 tl leivinjauhetta

1 tl suolaa

1 tl vaniljasokeria

8 dl maitoa

2 kananmunaa

100 g sulatettua margariinia

1. Sulata margariini.

2. Sekoita kuivat aineet keskenään.

3. Lisää maito, munat sekä sulatettu, jäähtynyt margariini.

4. Sekoita, kunnes seos on tasaista.

5. Kaada taikina leivinpaperille uunipellille ja paista 200–225 asteessa noin puoli tuntia.

Hurjasti on ollut työkiireitä kursseja käynnistäessä ja vauhtiin saattamisessa. Hauska kahden päivän sijaisuus maahanmuuttajien lukutaitokoulutuksessa. Ihan haikea siitä luopua, mutta oma vastaavanlainen kurssi on alkamassa ensi viikolla. 

Harmi vaan että olen saanut flunssan oireita. Muu ei haittaa mutta olen huolissani äänestäni. Sehän on melkeinpä tärkein työkaluni. Kiva juttu on että yhdellä italian kurssillani on ohjelmassa sekä lähiopetusta että etätehtäviä. Lähetin tällä viikolla etätehtäviä. Toisen italian kurssini tunnit peruutin. Samoin ranskan. 

Tanssiharrastus alkaisi tänään mutta en voi tietenkään mennä muita tartuttamaan. Eipä tässä muuta kuin odotellaan että oireet haihtuvat. Ei ole kuin yskää ja käheyttä. Mikäs tässä ollessa, mutta opettamaan en voi mennä. 

Voi että oli kesäisen lämmin päivä eilen. Kävin lakaisemassa männyn neulaset ja kitkin hiukan. Sen jälkeen sain kamalan yskänpuuskan. Siinä on perää että flunssaisena kannattaa välttää fyysisiä ponnistuksia. 

Oletteko säästyneet flunssalta? 

Perunanvarsihan se siellä

Perunanvarsi, miten veikeää. Viimekesäisestä pikku perunamaastamme jäänyt jotain itämään. Millainen sato mahtaa tuosta nousta? Melkein jännittää. 

Istuin bussissa matkalla Hesan keskustaan italiaa opettamaan kun jouduimme toviksi pysähtymään. Pitkä letka pyöräilijöitä oli juuri lähdössä matkaan. Mikähän tapahtuma tuo oli? Yritin ottaa kuvia mutta bussin ikkunassa ei ollut isosti aukkoa, joten saalis jäi laihaksi.

 

Kuivuudesta huolimatta ketokukkia kasvoi aika kivasti pihaamme. Tuo kuva oli aika alkuvaiheesta, ehkä heinäkuun alussa otettu. Lystikäs myöhempi muisto tuosta alueesta oli kun yhtenä aamuna näin ikkunasta jäniksen puputtavan siellä jotain. Itse asiassa näin vain korvat ja se oli jotenkin niin hassua. 

Huomenna menen sijaistamaan maahanmuuttajien lukukoulutukseen ja eilen oli sekä ranskan opetusta että Kalliolan opekokous. Kokous päättyi vasta kello 18. Mikä onni että siihen saattoi osallistua etänä. 

Kiinnostavia aiheita taas ja puheenvuoro aiheesta Opiskelijoiden sensitiivinen kohtaaminen. Pitää olla varovainen ja hienotunteinen kun joukossa saattaa olla esimerkiksi sateenkaariväkeä. Maahanmuuttajissa minulla on sotaa käyvistä maista tulevia pakolaisia. Täytyy aina ottaa huomioon erilaiset taustat ja kohdata ihmiset ihmisinä. Toivottavasti saamme - ja kyllä varmasti saamme - jotain koostetta eilisestä kokouksesta meilitse ja infranettiin.

Hauskasti jännittää huominen sijaisuus. 11 opiskelijaa, en vielä tiedä minkä maalaisia ja -kielisiä. Neljä tuntia lukutaito-opetusta. Kiva. 

Kaveritapaaminen Oodin kahvilassa

Englantilainen ystävämme Cathy kävi lomallaan Suomessa ja tapasimme hänet pienellä porukalla Keskustakirjasto Oodin kahvilassa 9.7. Minä ja mieheni suomalaisia, muut englantilaisia, opettajakolleegoita niiltä ajoilta kun Cathy opetti Suomessa. Nyt hän opettaa englantia Kiinassa. 

Ihmeelliset näkymät kahvilan terassilta katsoen. Rakennus on tuolta puolelta kuin laivan pohja. 

Hemaisevia kukkaistutuksia.  Ystävistä otimme kuvia kahvilan pöydässä. Lähetimme niitä heille muistoksi. 

Ihan minun värejäni kukissa. Pinkkiä, aniliininpunaista, lilaa. Tapaamisessa minulla oli mustaa ja pinkkiä. Seuraavassa kuvassa olen bussipysäkillä Oodiin lähdössä. 

Nykytaiteen museo Kiasma näkyy terassilta.

Samoin Eduskuntatalo.

Hauska sympaattinen kokoontuminen, sääkin suosi.  

Kiitos blogikavereille mielenkiinnosta edellistä postiani kohtaan ja erinomaisista kommenttikirjoituksista, joita se poiki. En ole ehtinyt viime aikoina kunnolla syventyä blogihin ja pahoittelen että olen niin niukasti vieraillut teidän päiväkirjoissanne. Nämä ihanat kesäpäivät vievät pihatöihin ja muualle, pois tietokoneen äärestä. Elämä on kuin seikkailua vaikka ei kotipihaa kauemmas lähtisi.

Hiukan on kesän aikana kaavailtu tulevan lukukauden ohjelmaa. Kurssien alkaminen riippuu aina siitä ilmoittautuuko tarpeeksi opiskelijoita. Suunniteltu on italian opetusta kaksi kurssia, myös pitkästä aikaa ranskaa, ja Kalliolassa suomen lukutaitokursseja maahanmuuttajille tiloissa joissa en ole ennen opettanut, Rastilassa. 

Kesä jatkukoon kauniina. Siitä nautin täysillä, mutta ajatus syksystä viehättää sen ohessa. Entä teitä?

Uudempaa Helsinkiä ja muutama elokuva

Olin tulossa Lapinlahdesta missä en ollut aikaisemmin käynyt ja piti suunnistaa Rautatieasemalle. Sain neuvon kävellä Ruoholahteen päin. Yhdessä kohdassa en tiennyt jatkanko suoraan vai käännynkö vasemmalle. Kysyin pyöräilijältä, joka odotti liikennevalojen vaihtumista. Hän neuvoi ystävällisesti: "Suoraan vaan tuosta." Mainiosti osasin perille ja katselin uusia maisemia matkaa tehdessäni.

Uusia rakennuksia.

Komeaa vanhaa arkkitehtuuria.

Jalkapatikassa on helppo pysähtyä ihailemaan yksityiskohtia. 

Joitakin huomaa vasta kotona kuvia katsellessaan. 

Mielenkiintoista seurata kirjailijan ja haamukirjoittajan tarinaa ja ihmetellä naisten alistettua asemaa miesten varjossa. Nimi Colette pisti  hullunkurisesti laulun Aloutte pyörimään polla-jukeboxissa, mutta filmi ollutkaan ranskankielinen kuten alunperin olisin toivonut. 

Pari elokuvaa palaamassa takaisin kierrätykseen. Kohtalaisen kiinnostavat tarinat, mutta eivät erityisen mieleenpainuvat. Toisessa onnellinen loppu, toisessa ei, mutta elokuvallisesti hyvä, yllätyksellinen ja arvaamaton. 

Kesä jatkuu auringonpaisteisena. Tänään tapaamme kauan Suomesta poissaolleen ystävämme Cathyn joka tulee tänne lomalle. Meitä on pieni porukka häntä vastaanottamassa ja tervehtimässä Hesan keskustassa. Edellisestä kerrasta on aikaa. Siitä tulee mukavaa. 

Oletteko tavanneet vanhoja ystäviä tai sukulaisia pitkästä aikaa tänä kesänä?

SATEENKAAREN VÄRIT

Huvittavaa. Kovin ilahduttavaa. Opettavaistakin? Repolainen pisti tavallisten värihaasteiden lomaan haasteen tehdä postaus sateenkaaren värisistä asioista. Mistä semmoisia muka voi tempaista esiin, ajattelin. Eihän tästä tule mitään.

Olin väärässä, iloisesti väärässä. Lähdin Lapinlahdesta 16.6. Autistic Pride Day - puuhien jälkeen ja ulkona isolla avokirpparilla näkökenttään osui tuo poncho. Voilà! 

Räpsäisin kuvan ja kävelin edelleen rautatieasemaa kohti. Mikäs lippu siinä liehuu? *Räps*

Hurja miten iso lintu... hetkonen...

Sen takana on lisää sateenkaarilippuja.

Tottakai! Pride Day lähestymässä.

*Räps*  *Räps*  *Räps*

Shoppaillessa huomaan rainbow-kamaa laareittain. 

Kätevät piknik-huovat ovat tämän kesän juttu.

Olipa väriä kerrakseen. Melkein uuvuttaa. Repolainen taitaa seuraavaksi laittaa jotain hillitympää etsittäväksi. En ehdi nyt linkitellä mutta jos ette Repolaista tunne sivulinkistäni hänen luokseen pääsee. Kiva reipas repolainen, kiitos mukavista haasteista.