Näytetään tekstit, joissa on tunniste sushi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste sushi. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 28. tammikuuta 2015

Ruokainspiraatiota

Foodspiration? No, oli mitä oli, niin imagomuutosta – niin, blogin ilme on tosiaan muuttunut :) – suunnitellessa törmäsin samalla toinen toistaan herkullisempiin kuviin terveellisistä, puhtaista ja kevyistä ruuista, joita koko blogi onkin pullollaan. Nyt vielä kollaasin muodossa muutamat räpsyt tähän hetkeen, olkaapa hyvät!


Ps. Parannusehdotuksia ja muita kommentteja uudesta ulkoasusta otetaan aina ilolla vastaan! Hion mielelläni tätä vielä lisää, kunhan keksin ensin mihin suuntaan. 

lauantai 26. heinäkuuta 2014

Kvinoa-sushi


Eilisen jalkatreenin päätteeksi päätin kokeilla jotain uutta ja ehkä vähän ihmeellistäkin post-workout -ateriaksi. Sushia rakastavana tein itselleni vähän terveellisemmät diy-sushirullat käyttämällä sushiriisin sijaan kvinoaa ja korvaamalla maustamiseen käytetyn sokerin Stevialla. Hyviä olivat, joskin muiden sushiaddiktien kannattaa jo tässä vaiheessa tiedostaa, että se "riisi" maistuu kyllä edelleen vain kvinoalle eikä niinkään sushiriisille. Ihan sushia vastaavaa makuelämystä ei kannata siis odottaa, mutta mukavaa vaihtelua ja herkullista treeniruokaa joka tapauksessa. :)


Tarvitset:
~ 100g kvinoaa
~ 1,5 ruokalusikallista (arvio, voi laittaa enemmänkin) riisiviinietikkaa
~ kolme merileväarkkia
~ 0,5 ruokalusikallista (jälleen arvio) Steviaa
~ 0,5 teelusikallista (arvio) suolaa
~ wasabia (itseltäni oli loppunut)
~ täytteiksi esim. surimi-puikkoja ja kurkkua – tai mitä vain haluat!

Keitä kvinoaa ohjeistettua keittoaikaa hieman pidempään ja valuta sen jälkeen siivilässä. Siirrä erilliseen kulhoon ja anna kulhon jäähtyä (esim. kylmällä vedellä täytetyssä tiskialtaassa). Sekoita riisiviinietikka, sokeri ja suola keskenään astiassa ja kaada sen jälkeen jäähtyneen kvinoan joukkoon sekä luonnollisesti sekoita hyvin.

Sitten päästäänkin kasailemaan. Merileväarkki karhea puoli ylöspäin sushimaton päälle ja kohtuu-ohut kerros kvinoaa lusikalla levitettynä päälle. Lusikkaa kannattaa vähän väliä kastella vedellä, jotta "riisi" levittyy helpommin ja säästytään hermojen totaaliselta menetykseltä. Käsin levittämistä ei kannata edes harkita.


Kvinoan päälle ylläolevan kuvan mukaisesti haluamasi täytteet (+ wasabi) ja varovasti rullailemaan. Rulla kannattaa alusta asti pitää melko tiukkana ja sitä kannattaa puristaa matkan varrella pikkuhiljaa kauttaaltaan kasaan pelkän rullailun sijaan. Leväarkin yläreunan voi myös kastella vedellä, jotta se tarttuisi paremmin kiinni eikä jäisi repsottamaan.

Valmiit rullat kannattaa kvinoa-sushin kohdalla laittaa hetkeksi tai pidemmäksikin jääkaappiin, jotta "riisi" ehtii hieman jämähtää. Kvinoa-rullista tulee nimittäin normaaliin sushirullaan verrattuna huomattavasti löysempiä ja niitä on siksi myös hankalampi leikata. Itse maltoin antaa olla jääkaapissa suunnilleen 2 minuuttia ja 42 sekuntia, joten haastetta leikkaamisen suhteen riitti.


Sitten leikkailemaan! Suosittelen vahvasti terävän ja sahalaitaisen veitsen käyttöä sekä minimaalista painetta rullaan muulla kuin veitsellä. Varovainen edestakainen sahausliike does the trick täällä suunnassa. Mitään kaunottaria on turha odottaa näin pehmoisella kvinoa-koostumuksella, mutta kyllä niistä ihan sushipalleroiden näköisiä tuli. Halutessasi dippaa soijakastikkeeseen ja nauti. :)

Tällä reseptillä valmistettuna itse kvinoasta ja mausteista saa hiilareita noin 70 grammaa ja loput ainesosat määrittelevät sitten mahdolliset lisähiilarit, proteiinit ja rasvat. Omassa satsissani ei esimerkiksi ollut siis juurikaan rasvaa, mikä tarkoittaa tämän menevän täydellisesti tämänhetkiseen ruokavaliooni treeninjälkeisenä hiilaritankkauksena. Herkuttelua hyvällä omallatunnolla!

maanantai 7. heinäkuuta 2014

Cheat day

Täällä allekirjoittanut otti viikonloppuna äkkilähdön Lahteen ja vietti viikonlopun ystävien, yhden hännänheiluttajan, viinin ja cheat dayn merkeissä. Lauantaille tupsahti jälleen erittäin ansaittu herkkupäivä, sillä seuraamukset ovat tällä kertaa astetta radikaalimmat ja vieläkin voimassa.

Olen siis paastolla. Vettä, teetä ja BCAA:ta, ei muuta.

Tästä lisää sitten myöhemmin, mutta nyt kiinni siihen pre-paastoon eli herkutteluihin. Herkkuruuaksi päätyi jälleen kerran sushia ja pakko kyllä myöntää ihan näin ääneen täällä blogissa, että mehän tehdään muuten maailman parhaimmat sushit ihan omin kätösin. Omnom. <3 Hanko Sushi ja Sushibar osuvat toki lähelle, mutta itsetehty on edelleen sitä kaikkein parasta – ja sitä saa myös ahmia kerralla ylivoimaisesti eniten, heh. :D




Sushin lisäksi masuun upposi myös karkkia, Twix-patukka, jonkinlainen kinkkupiirakka leivontapisteestä, kolme vohvelitikkua kermavaahdolla (kun jäätelöä ei enää mahtunut) ja Subwayn patonki kello 4 aamuyöllä. :D Sekä kiitettävästi punaviiniä.

Siinä missä aiempien cheat-päivien jälkeen (ja siis nimenomaan jälkeen, ei sillä herkkuhetkellä) on morkkistuttanut ja ällöttänyt koko herkuttelu, niin nyt olo on kevyt ja reipas ja normaali. Sain tankata hyvällä omatunnolla, sillä ajattelin koko ajan syöväni varastoon ja paastoavani sitten seuraavat 2-3 päivää. Ja hyvä ratkaisu tuntui kieltämättä olevan, sillä tämä paastoaminen ei tunnu lainkaan vaikealta tai vastenmieliseltä, vaan päinvastoin piristävältä ja ihmeellisen rauhoittavalta.

Huomenna sitten edelleen tyhjällä masulla kokeilemaan vihdoinkin sitä puistojoogaa tässä lähes trooppisen lämpöisessä kesäsäässä, jes! Puistojooga pidetään siis Kuntokeskus Tempon toimesta Turussa Kärsämäen kentällä tiistaisin kello 18, lisätietoa tunnista löytää vaikkapa täältä. JOS nyt joku ruudun sillä puolella sattuisi olemaan siellä myös, niin tulkaa moikkaamaan – olen joukon keskellä se bambi ajovaloissa, notkeana kuin norsunpoikanen ja todennäköisesti naureskelen joka toiselle liikkeelle, jota yritän saada aikaiseksi tällä elämäni toisella joogakerralla. :)

Cheat-päivän asuna mahdollisimman joustavat ja mukavat leggingsit

Huomenta <3 Tällaiselle sain antaa aamusuukot :)

sunnuntai 17. helmikuuta 2013

Tämän viikon aterioita, nom nom

Tällä viikolla on tullut herkuteltua mm. seuraavilla dieetin mukaisilla annoksilla. :)
Ja sitten niihin synninpäästöihin... Tekosyyhän tämä tottakai on, mutta "ystävänpäivän kunniaksi" herkuteltiin Tiinan kanssa itsetehdyillä susheilla sekä niiden lisäksi vielä Dumle-donitseilla. En sano ettei olisi pitänyt, koska siitä ei ole tässä vaiheessa enää mitään hyötyä. Sen sijaan sanon vain SNIIIIFS sille, ettei näitä tällaisia herkkupäiviä saa tulla yhtään lisää. Heippa taas herkut! :)


lauantai 19. tammikuuta 2013

Salmon nigiris & california rolls!

Eilen oli todellinen herkkupäivien herkkupäivä – teimme nimittäin kolmen hengen voimalla (varmaan oikeasti kuudelle hengelle riittävän annoksen) itsetehtyä SUSHIA! Nam nam nam nam nam, en voi sanoin kuvailla miten hyviä näistä tulikaan, oikein vesi herahtaa kielelle jo pelkästään kuvia katsellessa. :)
Näiden salaisuus taitaa piillä paitsi tottakai hyvissä ja tuoreissa raaka-aineissa, niin myös tuossa täysirasvaisessa kruununmajoneesissa jota päädyttiin laittamaan lopulta jokaiseen suupalaan... :D Mutta oli se sen kaiken extrakalorin arvoista! Illalla herkuteltiin vielä esipaistetulla maalaispatongilla ja pippurilevitteellä sekä Amarillossa Candy-kaakaolla, johon itse valitsin tarjolla olleista vaihtoehdoista vaahtokarkkeja. 
Lauantaiaamu alkoikin sitten reippaalla RPM-tunnilla (Les Mills -tyylinen spinning-tunti) ja proteiini-shakella. Vähän kurjaahan se oli tosin ajatella, että rasvan sijaan tirisi kehossa käytännössä vain ne eiliset kaakaot (ja sushit olisi vielä kuluttamatta pois, heh!), mutta hyvä olo seurasi joka tapauksessa. Ihanaa huomata, miten jaksaa joka spinning-tunnilla lisätä enemmän ja enemmän vastusta. :) 

Olen hurahtanut spinningiin nyt niin kovin, että luulenpa nappaavani kymppikortin loppuessa erillisen spinning-kuukausikortin itselleni. Tällä hetkellä kun Bodypumpin tuoma lihaskunto ja vahvuus ei houkuta niin paljoa kuin possuna hikoileminen spinning-pyörän päällä. Kun kerran tavoitteena on kalorinkulutus ja rasvanpoltto, saa kiinteytyminen ja lihasten kasvattaminen odottaa kiltisti vuoroaan siellä jossain hamassa tulevaisuudessa. :)