Tossua ja tassua toisen eteen

Voitaisiinko nostaa sheikkeriä ja kilistellä vähän sen kunniaksi, että tämä tyttö pystyy nykyään näemmä juoksemaan (tai hölkkäämään hitaan varmasti) ainakin tasaisella maastolla ilman mitään ongelmia ihan normaaliin tyyliin? Tämä on nyt nimittäin todistettavasti kokeiltu muutamaan otteeseen ja kärsivällisesti myöskin odoteltu, tuleeko mitään sivuvaikutuksia. Ei näy, kunnossa ollaan!

Kyseessähän on siis erittäin hitaasti parantunut ilmeisesti vähän pahempikin nilkan nyrjähdys, joka tosiaan meni vinkuraan jo niinkin kauan aikaa sitten kuin juhannuksena. Nyt kun mietin aikaa taaksepäin, niin kuinka turhauttavan kauan koko toipumisprosessi onkaan kestänyt... 

Ensimmäinen kuukausi meni aivan valehtelematta enemmän tai vähemmän turvonneen nilkan kanssa – jos pahin nonstop-turvotus laski ensimmäisten kahden viikon aikana, niin vähäistäkin kävelyä ja seisomista seurasi varmuudella turvonnut nilkka, jota sitten lepuutettiin tunnin verran kohoasennolla ja kylmäpussilla. Tätä se oli kaunistelematta ainakin kokonaisen kuukauden ajan, niin uskomattomalta kuin se nyt kuulostaakin. Koko kesä lähestulkoon liikkumislakossa, liikuntalakosta nyt puhumattakaan.

Äärimmäisen hitaasti, mutta lohdullisen varmasti ollaan kuitenkin menty eteenpäin ja nyt lokakuussa aletaan olla siinä tilanteessa, ettei juoksuaskel enää satu. Tähän on nyt pakko laittaa sydän: <3. Noin. Vielä tuntee, ettei liikkuvuus ole aivan täysin ennallaan terveeseen nilkkaan verrattuna ja että nyrjähtäneen nilkan lihaksisto (jos noin voi sanoa) on heikommassa kunnossa, mutta en jaksa näin pitkälle päästyä enää murehtia pikkujutuista. Pääasia, että pahin on ohi!

Siispä jatkamme harjoituksia, onneksi kirittäjänä on viime päivinä toiminut tämä karvaisempi kaveri, jonka suloista kipitystä seuratessa ei kertakaikkiaan voi olla seuraamatta hymyilemättä! :)

Miltä tuntuu lentää?

Haluatko tietää, miltä tuntuisi lentää – siis oikeasti lentää kuin lintu, tuntea tuuli hiuksissa, mennä eteenpäin kevyen kivuttomasti liidellen ja samalla vauhdikkaammin kuin koskaan aiemmin?

Yksi riskitön vaihtoehto kokea tämä tunne on ottaa juoksemista rakastava koira, valjastaa se vetoremmeihin, iskeä juoksuvyö omalle vyötärölle, sitoa jalkoihin Nike Freet ja pistää tossua toisen eteen suoralla, joka kallistaa aavistuksen alaspäin.

Kuin tuulispää, I'm telling you!

Näin me teimme viikko takaperin lapinporokoira Rytin kanssa ja voi pojat, voi pojat, mikä tunne. Hölköttelimme ensin hitaasti, mutta tasaisen varmasti puolet lenkistä Schwarzwaldin kukkuloita ylämäkeen välillä hölkäten ja välillä pieniä pätkiä kävellen, kunnes tossut osuivat vihdoin tasamaalle.

Muutama hengenveto happea, pari palauttavaa askelta, päähän ajatus lähteä vetämään pidempi spurtti kevyttä hölkkää ja viaton komento koiralle sanoilla "okei, kai me sit mennään, hop". Mutta hupsista.

Sitä todellakin mentiin, nimittäin niin lujaa kuin tossuista ikinä vain on päästy! En ole koskaan eläissäni juossut noin kovaa ja samanaikaisesti kevyesti, kiitos maailman iloisimman hauvelin, joka toimi erittäin kevyesti, mutta silti tehokkaasti vetojuhtana. Kun katsoo toisen tassuttavan eteenpäin sydämensä kyllyydestä niin lujaa kuin vain itse pystyt antamaan periksi, ei juurikaan tee mieli itsekään jarrutella, vaan sitä tulee mentyä tasan niin lujaa kuin fyysisesti mahdollista – ja sitten vielä vähän päälle. =)

Seuraavat hankinnat: vetovaljaat, vetovyö, vetohihna ja kaupan päälle toivottavasti koira, joka rakastaa juoksemista yhtä paljon kuin tämä hullunkurisen hupaisa Rytipyti. <3 Enää ei tekisi mieli lainkaan käydä juoksemassa itsekseen, niin älyttömän hauskaa ja tehokasta se nimittäin koirulin kanssa oli!

Väriestejuoksu 2015!

Oletteko kuulleet Väriestejuoksusta, olleet mukana avajaiskaudella viime vuonna tai ennen kaikkea menossa tänä vuonna uudelleen? MINÄÄÄÄ OLENNNN. Kaikkiin kysymyksiin. :D

Olin itse tapahtumassa jo viime vuonna ja sen verran into piukeana, etten malttaisi odottaa tämän vuoden kierrosta! Tapahtuma on Turun suunnalla vasta kesän lopussa eli 29. elokuuta ja valehtelematta melkein tekisi mieli lähteä matkaan jo Helsingin porukassa, niin ei tarvitsisi kuin kuukauden päivät odotella, hnnggh. Viime vuoteen on luvassa myös hienosäätöä parannusten osalta – uusia esteitä, musiikkia radan varrelle ja etukäteen määritellyt lähtöajat. Can't wait! :))

Väriestejuoksu.com:n omaa tapahtumakuvausta lainatakseni:

"Väriestejuoksussa ei pelkästään juosta ja värjäännytä. Siinä ylitetään erilaisia hulvattomia esteitä, painetaan vaahdon läpi musiikin tahdissa, hypitään alkujumpissa, biletetään maalifestareissa ja kaiken tämän aikana saadaan päälle mojova annos eriväristä jauhetta. Väriestejuoksu ei ole sama kuin Amerikasta lähtöisin olevat color runit, joissa juostaan tasaisella maalla ilman esteitä. Väriestejuoksu on täysin oma tapahtumansa, jossa tylsyys on minimoitu.

Ennen Väriestejuoksun starttia on mahdollisuus osallistua erilaisiin alkujumppiin. Mitään maitohappotreeniä ei ole luvassa, vaan iloista liikuntaa hyvien ohjaajien vetämänä. N. 5 km juoksureitin varrella on pisteitä, joissa könyät yli, ali tai läpi hauskasta esteestä ja saat lisäksi päällesi värijauhetta. Nämä värikkäät esteet sisältävät mm. liukumäkiä, kiipeilyverkkoja, pomppulinnoja, vaahtoa ja monenlaista muuta mukavaa!

Heti maalin jälkeen kaikki osallistuvat huikeaan maalifestariin, jossa kaikki heittävät värijauhetta ilmaan DJ:n soittaessa maailman parasta musiikkia. Päivä huipentuu Afterjuoksu-bileisiin paikallisessa yökerhossa (K-18). Näihin bileisiin on osallistujarannekkeella luonnollisesti vapaa pääsy!"

Muta ei tosin taida kuulua Suomen versioon, ei hätää... :D

Kuka voi olla innostumatta noista videoista?? Jos siis missasit SuperTreenit, niin tässä olisi heti tarjolla toinen koko päivän kestävä joukko-liikuntatapahtuma rennolla meiningillä, letkeällä musalla ja liikkumisen ilolla varustettuna. Isommalla kaveriporukalla tästä tulee vielä kivempaa ja päälle voi pistää yhtenäiset, värikkäät leggingsit, stailatut t-paidat tai vaikkapa tyllihameet – tyyli on vapaa, mielikuvituksen käyttö sallittua. =) Ja paketin mukanahan saa jokainen tuollaiset äärettömän tyylikkäät Petri Nygård -lasit, hehhe.

Kuulostiko mainospostaukselta? Ei ollut, allekirjoittanut vain vilpittömästi niin innoissaan lähestyvästä kesästä hauskoine liikuntatapahtumineen. :-D Jos tiedät lisää vastaavia, niin vinkkaa ihmeessä kommenttiboksiin!

Viha-rakkaussuhde porrastreeniin

RAKASTAN!! Ei, vaan vihaan. Rakastan. Ja vihaan. 

Ei ole kultaista keskitietä, ei tasapainoa, ei kompromissia – porrastreenissä on vain kaksi ääripäätä: rakkaus ja kipu, joka on rinnastettavissa vihaan, joka kääntyy treenin jälkeen taas rakkauteen, joka puolestaan kääntyy seuraavan päivän pohjekrampeissa vihaan ja samalla haikaillaan taas pohkeiden parantumiseen, jotta voidaan mennä taas tekemään ne kipeiksi. Pysyitkö perässä? =)

Eilen kick-starttasin siis nämä kevään viharakkaus-treenit ensimmäistä kertaa käyntiin ja voi että, miten iloiseksi portaat voivat ihmisen saada. Aika on jo kullannut muistot siitä keuhkoissa asti tuntuvasta kivusta, etureisien maitohapoista ja kaiteisiin kaksin käsin takertumisista, pffft kuka noita nyt muistelee. Pohkeillakin pystyy vielä toistaiseksi kävelemään, tosin huomisesta en menisi enää vannomaan mitään. Tahtoo uudelleen, tahtoo uudelleen!

Portaat, joita itse käyn ravaamassa, ovat joko Turun Vartiovuorenmäen yhtäjaksoiset, pitkät ja jyrkät portaat tai jommat kummat Samppalinnan jokiranta-portaista, joiden väliin mahtuu pari, kolme hassua välitasoa. Välitasoista luulisi saavan lohduketta ja lepoa ylösravaamiseen, mutta todellisuudessa muutaman normaalin juoksuaskeleen ottaminen pelkän porraskipuamisen välissä tuntuu yllättävän raskaalta.

Työosuus: portaita ylös täysillä, lepo-osuus: portaita alas hölkötellen. Tarvittaessa ylhäällä vielä kyykkyhyppyjä tai muuta kivaa extraa, nams. Ihan hirveätä rääkkiä ja jos kymmeneenkin kierrokseen tähtää, niin happi alkaa loppua about kolmannen kierroksen kohdalla, no word of a lie there. :D

Joku saattaisi kysyä, miksi ihmeessä ihminen pistää itsensä vapaaehtoisesti tällaiseen rääkkiin ja vieläpä väittää nauttivansa siitä? Hyvä kysymys. Varmaan samaa voidaan kysyä mistä tahansa liikuntamuodosta, joka vaatii itsensä puskemista kohti äärirajoja – se vain täytyy jokaisen itse kokea, oikealla asennoitumisella ja motivaatiolla.

Vastaus on kuin suuri, hymyillen vaiettu salaisuus – sen löytävät vain he, jotka sen todella haluavat löytää... :)

SuperTreenit –> SuperEve ♡

Ihmiset – jos kaipaatte pienintäkään motivaatiopiikkiä urheilun, laihdutuksen, terveellisyyden tai ruokailun suhteen, suunnatkaa ehdottomasti suuriin liikuntatapahtumiin. Tuntuu, kuin olisin uudestisyntynyt. <3

En edes tiedostanut, miten kovasti oma fiilikseni oli ollut hukassa ennen kuin pääsin sunnuntaina suuntaamaan aurinkoiseen Naantaliin pumppaamaan itseni täyteen SuperTreenien fiilistä. Miten tämän edes pukisi sanoiksi, kun tunne on jotain sellaista, mikä pitäisi jokaisen itse kokea! Huippufiilis. =) On kuin motivaatio, inspiraatio, liikkumisen ilo ja itsevarmuus olisi annettu yhden päivän piristysruiskeena suoraan suoneen, heh.

SuperTreeneihinhän saa valita lukuisten uutuuslajien joukosta itselleen kaksi varattavaa treeniä sekä kolme itseään kiinnostavaa luentoa. Näiden lisäksi on vielä mahdollista käydä testailemassa erilaisia "freebie-lajeja" eli tunteja, jotka ovat avoinna kaikille kävijöille ja joihin ei siis vaadita erillistä ennakkovarausta – ja joista voi muuten salakavalasti livistää pois, jos laji ei tunnukaan omalta. Never happened, köh heh. Tarkoituksena on viettää koko päivä paitsi treenaillen, niin myös hyvinvointia eri luennoilta itseensä ammentaen sekä upeasta, energisestä ja iloisesta tunnelmasta täysin rinnoin nauttien.

Omaan SuperTreeni-agendaani kuului siis ensin suomalaisella flowride-spinningillä, joka teki känkkäränkkä-polvellekin ihmeparantumisen. Taisi sekin reppana kaivata jo paluuta entiseen eli kunnon treenailuihin levon ja lepuutuksen sijaan ja voitte vain kuvitella, kuinka täynnä intoa ja virtaa olin tajutessani, että pystyn taas liikkumaan normaalisti ja edessä olisi vielä vaikka ja mitä! Olimme varmasti huvittava pari rakkaan pt-ystäväiseni kanssa, kun toinen koomaa spinningiin kaikkensa antaneena ja toinen hihkuu vieressä kuin duracell-pupu. :D

Testaamaan päädyin myös pitkään houkuttanutta Body Combatia, joka menikin yllättäen samaan kategoriaan kuin Zumba ja Body Step – koreografista, nopeatempoista ja aerobic-tyylistä eli toisin sanoen allekirjoittaneelle tur-haut-ta-vaa, hahah. Positiivista kuitenkin, että tässä vaiheessa heräsi valtava palo sitä omaa lajia kohtaan – kuntosali ja itsenäiset HIIT-treenit here I come. <3 Päivän treenisaldon päätti vielä fysioterapeuttien ohjaama core-treeni keskivartalolle, joka jätti sekä lihakset että sydämen lämpimiksi, me likey.

Ja ne luennot... Voi pojat, ne luennot. Suurin pudottaja ja Rakas, sinusta on tullut pullukka -ohjelmista tuttu Jenni Levävaara sekä Huippumalli haussa -ohjelman Anne Kukkohovi olivat viimeistään se kirsikka kakun päälle, jotka herättelivät jälleen takaisin puhtaan ravinnon maailmaan ja tärkeyteen. Tiesinhän tietenkin, miksi puhdas ruoka tuo hyvinvointia, miksi hyvät rasvat ja hyvät hiilihydraatit ovat tärkeitä ja miksi tätä kaikkea ylipäätään tehdään ja mihin kaikkeen se vaikuttaa, jep. Tiesin, mutten enää muistanut tiedostaa. On kuin palaset olisivat pitkästä aikaa loksahdelleet paikoilleen ja tietynlainen valaistuminen iskenyt juuri siihen penkkiin, jossa allekirjoittanut istui – ja toivottavasti pystyn heijastamaan samaa jatkossa myös blogin puolella teille.

Ennen viime sunnuntaita en tiennyt, olisinko omasta keksinnöstäni ihan aikuisten oikeasti malttanut lähteä tällaiseen koko päivän treenitapahtumaan tai että päädynkö menemään uudelleenkin. Nyt voin vilpittömästi sanoa, että onneksi menin ja kyllä – kyllä päädyn toistekin. Padapapapaa, I'm loving it!

Kiitos SuperTreenien, SuperEve on vihdoin ja viimein palannut! =) Draivia ja virtaa riittää kuin pienessä kylässä, täältä tullaan kevät, BOOM.

#gymhumour