samalla jännittäen, miten pakkasen vierailu näkyisi niissä.
Valua seurannut yllättävän kylmä yö teki aavistuksen kaunista jääkukkien näköistä pintaa.
Se antoi oman ainutkertaisen lisänsä näihin töihin
ja samalla myös oman hoksautuksensa tähän hommaan näin syksymmällä.
Kauneus on katoavaista.
Tykästyin hetimiten todella paljon tähän astiaan,
Tällä kertaa olin muistanut napata muutaman kuvankin siitä valuvaiheesta,
kännykällä kylläkin siinä työn lomassa ja touhussa.
Konstailemattomia, aitoja tilannekuvia,
mutta niistä näkyy olennaiset vaiheet.
~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~
mutta niistä näkyy olennaiset vaiheet.
~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~
Syyskuinen aurinko helli eilen taas oikein täysillä meitä.
Oli tyyntä ja kaunista.
Oli tyyntä ja kaunista.
Kauneus on katoavaista.
Varpujen lehdet tippuvat varmaan pian,
mutta syyskuinen hetki luonnon helmassa kannattelee kuitenkin pitempään.
Tuoksut, värit, käsillä työstäminen, luonnon hiljaisuus antoivat omansa mielelle.
Siellä kranssia kiepsutellessa tuli mieleen blogiystävä.
Hänen mustikkakranssi antoi sysäyksen tähän. <3
~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~
Sunnuntaiaamun rauha.
Pientä sadetta.
Odotamme siskoni perhettä kylään.
Se on niin mukavaa tavata pitkästä aikaa! <3
Ihanaa sunnuntaita Sinulle ja syyskuun lopun iloa!
-Kaisu-
~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~
Sunnuntaiaamun rauha.
Pientä sadetta.
Odotamme siskoni perhettä kylään.
Se on niin mukavaa tavata pitkästä aikaa! <3
Ihanaa sunnuntaita Sinulle ja syyskuun lopun iloa!
-Kaisu-