Sukupolvien ketjussa

Äitini, lasteni mummu.

"Tuomassa hyvää tuulta meille

kurkistamassa tyttärensä huoliin,

siksi aikaa omansa unohti.

Niin mummujen äitien tytärten ketju

sydänten sykkeellä toisiinsa liitetty,

vanha viisauden virta

nuoreen korvaan

ja kokemuksen lämmin valo

pimeään yllätykseen.

Nousevien oraitten yli lähtiessään

virittävät toivon virren."

Eilen illalla saimme elää todeksi tätä Maila Jyringin "Ketjussa" -runoa. Äitini ajaa köryytti sieltä kaukaa oman kodin hiljaisuudesta tänne elämän keskelle.  Pienen hetken, yön seudun verran äiti viivähti kodissamme. Tuttu näky olohuoneessa; mummu kutimensa kanssa. Siinä hän päätteli tulevalle lapsenlapsenlapselleen lämpimäksi pesäksi suloisen "toukkapussin".

Sanat "sukupolvien ketju" on kaunis ajatus Kalevala Korussa ja tuossa runossa. Siinä sydänten ketjussa on ihmeen ihanaa varttua ja saada nauttia elämän kokemuksen ääntä ja iloita myös tästä hetkestä sekä katsella eteenpäin lasten ja lastenlasten kautta.

Juhlahetkiä ovat pienetkin vierailut ja  tapaamiset. Jäimme tänne arkea pyörittämään. Iloisina siitä, että hän on ja että hänellä on meidät. Hänen vierailunsa oli ohikiitävä hetki, lämmin läikähdus arjessa. 

Kesäajasta talviaikaan

Ihanaa sunnuntaiaamua itsekullekin 

ja tervetuloa talviaika, 

tervetuloa talviaikaan! 

Siinä menee tovi, ennenkuin keho tottelee kellon viisareita...

Kesä jatkuu takan reunalla sisälle tuomassani muratissa.

Hennon vihreät lehdet kaipaavat auringon valoa, lämpöä.

Kukkaa katsellessa ajatus kulkee vielä kesässä, lämmössä, kesäkukissa.

Kesäiset muistot ja kynttilät tuovat iloa tähän päivään.

Syksyn harmauteen.

Levollista sunnuntaita toivotteleepi Kaisu

Ensilumen iloa

"Pyry, pyry, pyry hei, 

mistä tulit sinä tänne?

Tuntureilta Lapin maan ja olen ystävänne,

vaikk´onkin rintan´ lunta vaan..."

Tutun koululaulun sanat tulivat mieleeni tänä aamuna. 

Ensilumi ilostutti, valostutti. 

Valkaisi tienoot ja tantereet. 

Ihana ensilumi. 

Luonnon oma valo ja valkeus.

Hetimiten piti laittaa lyhtyihin kynttilät  ja ikuistaa pihalta lumista kauneutta. 

Kuvat kertovat sanojani  enemmän! :)

Tämän talven ensimmäiset jääkukat kruunasivat näkymän leikkimökille.

 Lasten leikkitanhua on peittynyt valkeaan vaippaan. 

Lumikolat ja liukurit on haettu esille ja ompunpunaiset posket kielivät ulkoilun ilosta.

Säätiedotuksen mukaan lumi oli tämän päivän ilo,

mutta nautimme hetken 

ensilumen kauneudesta 

-täysin rinnoin.

Ensilumen lumoissa

riimusteli Kaisu

Elämänmakuisia päiviä

Syyslomapäivät ovat menossa ja olemme saaneet luoksemme lapsenlapsia kahdesta lastemme perheestä. Serkuilla jälleennäkeminen on ollut riemastuttavaa, riehaannuttavaa  -aina yhtä ihanaa. Kotimme on täyttynyt iloisista silmistä ja hymyhuulista, miksi -kysymyksistä ja huikeista "lasten suusta" - lausahduksista sekä leikkimisen ilosta.  Oiva syyspölyytys on menossa kaapin kätköissä oleville leluille ja peleille; ne ovat saaneet jälleen uuden tulemisensa, uuden sukupolven kiinnostuksen.

Mummun iloksi ruoka on maistunut; lapsillahan on tunnetusti koko ajan nälkä. Pienet jalat ja kädet ovat koko ajan työssä ja touhussa. Energiaa kuluu ja  porukalla syöminenkin on niin mukavaa. Ja ehkäpä mummu tietää ne lasten lempparit! <3 Pöydän alla on jalkoja ja  murusia enemmän kuin tavallisesti ja se on elämää se!

Vaatenyssyköitä on siellä ja täällä. Yksinäisiä sukkiä kulkee lattialla ja kengät ovat juuri siinä mihin ne ovat jääneetkin. Tyttöset tykkäävät vaihdella vaatteita. Näissä päivissä ei ole aikaa nipottamiseen; nyt on lupa irrotella ja olla leppoisasti. Nyt panostetaan yhdessäolon iloon ja mukavien muistojen luomiseen. Aikaa on vähän ja tekemistä tuntuu olevan paljon. Leikit soljuvat ideasta toiseen ja kolmanteen. Illalla siskonpedissä on niin vaikea rauhoittua, kun vielä on puhuttavaa ja vauhti on päällä.

Maria Ahlstedin ajatus on pyörinyt taas  mielessäni:

Lapsen läheisyys

puuhakkaat pienet sormet:

Niin paljon innostusta,

elämänriemun ruusut poskipäillä.

Ota talteen arkipäivän onni.

Tämä on sitä onnea ja iloa, josta saa hyvää mieltä evääksi tuleviin hiljaisiin päiviin. Niihin päiviin, kun lastenlasten käden kosketus on kaukana, ajatuksien päässä. Nämä on niitä hetkiä, jotka liittävät minut, lapseni ja heidän lapsensa tiiviisti toisiinsa. Näin muodostamme katkeamattoman sukupolvien sydänten ketjun. Välittämisen ja toisistamme iloitsemisen siteen. Se on vaalimisen ja vaivannäon arvoinen asia.

Pieni Eevert kysyi nukkumaan mennessämme, kun otin silmälasit silmiltäni ja pujahdin peiton alle: "Oletko sinä vieläkin mummu?"
"Olen -silmälaseittakin!" vastaan. "On ihanaa olla  mummu."  <3

Näissä tunnelmissa tänään. Syysloman voimaannuttavia hetkiä sinullekin lukijani!

-Kaisu-

Gluteenittomia karjalanpiirakoita

Syysloma.

 Irtiottoa työarjesta ja arjen rutiineista.

Ihanaa oleilua

kotoisan kurkihirren alla.

Aikaa tehdä mitä mieleen juolahtaa.

Muistaa vaikkapa hyvä leivontaohje...

Siksipä keitin eilen reilumman annoksen riisipuuroa; oikein sellaista parempaa puuroa pyhäksi. Kypsensin riisit pelkässä vedessä ja lopuksi lisäsin laktoositonta kuohukermaa sekä suolaa. Tänä aamuna hyödynsin puuron lopun ja  leivoin  luontaisesti gluteenittomia ja laktoosittomia karjalanpiirakoita yllätykseksi työstä palaavalle! <3

Gluteenittomat karjalanpiirakat (10 kpl)

1 1/4 dl vettä

2 1/2 dl Semper Karkeaa luontaisesti 

gluteenitonta jauhoseosta

täyte:

1 1/4 dl puuroriisiä

4 1/2 dl vettä

1/2 tl suolaa

tai valmista riisipuuroa, 

johon lisätään kananmuna kuohumisen estämiseksi

voiteluun:

sulatettua margariinia

Sekoita vesi ja jauhot keskenään reikäkauhalla; taikina saa olla melko kiinteää.
Leivo tanko ja jaa 10 osaan.
Taputtele ja kauli ohuiksi pyörylöiksi tai soikioiksi jauhotetulla pöydällä,
Lisää keskelle täyte, käännä reunat ylöspäin ja aloita rypyttämään keskikohdasta.
Paista 250 C niin, että puuroon tulee pieniä paistopilkkuja.
Voitele heti paiston jälkeen sulatetulla margariinilla.
Peitä huolellisesti, etteivät kovetu.
Nauti! :)

Näihin taisi tulla lisäksi rakkauden sivumaku!

-Kaisu-

Ystäväni, kivun tuttu

Eilinen ystäväni tilapäivitys 

kosketti

liikutti

pysäytti.

Täytyi tyytyä toteamaan;

me kuljemme teitä,

joita emme valitse

-tie valitsee meidät.

Kuva kyynärsauvasta, kävelemisen tuesta ja viesti kivusta pysäytti. Eikä ja  miksi -sanat nousivat ensimmäisinä mieleeni. Todeksi muuttui jälleen kerran toteamus "terveys on lahja". Sen lahjan merkityksen muistaa näiden koskettavien kuulumisien ja joskus oman kehonkin kautta. Kun kroppa alkaa oireilemaan ja kipuilemaan ja diagnoosi antaa selityksen. Nämä kivikkoiset polut, sairauden tuomat kivut ja murheet vain osuvat joidenkin kohdalle ilman selityksiä. Jotkut kannot teillämme ovat niitä, joita vanhemmat jättävät perintönä meille nuoremmille perinnöllisyyden ja alttiuden muodossa. Karuja totuuksia, jotka alkavat tulla tutuksi omassa ikäpolvessanikin.

Sairauden tuomasta kivusta kärsii koko keho sisintä myöten. Kivun tuttu on ennen kaikkea terveytensä kanssa taisteleva ja terveydestään luopuva, mutta kipu satuttaa myös läheisiä, ystäviä. Voimme olla lähellä monin tavoin. Lohduttaminen on lähellä oloa. Se on rinnalla kulkemista sanoin, ajatuksin, rukouksin. Uskon ja toivon valamista huomiseen, tuleviin päiviin. Ja ennen kaikkea tämän päivän ilon löytämistä ja siitä iloitsemista. Huomisella kun on omat ilonsa ja huolensa, omat suunnitelmansa.

Kun tulevat tuulet,

kipujen karut päivät,

kun auringon kaari on matala,

silloin tarvitsen ystäviä,

ystävän silmää, korvaa ja kättä

tuomaan kevään tuoksuja,

sytyttämään talven hangelle tähdet.

                           -Leena Salin-

Ystäväni ajatuksenkantaman päässä

ajattelen sinua tämän aamun hämärässä lämmöllä.

-Kaisu-

Pakkasen puremia

Joka talvi se omalla tavallaan yllättää; ensimmäinen todellinen pakkasyö.

Pyöränistuin oli aamulla komeassa kuurassa ja lätäköt jäässä. Pyöräillessäni olin niin ihastunut ja melkeinpä hengästynyt näkemästäni. Niin kaunista luonnossa oli! Jäätyneet vesipisarat kimaltelivat tuhansina timantteina kasvien lehdillä ja heinänkorsilla. Ne taistelivat jäätynein kyynelin kylmyyttä vastaan. Puiden lehtiä leijaili hitaasti tyvenessä syysilmassa; oksat löysäsivät otteensa niistä, luovuttivat pois.

Näin se vaan menee ja sen kuuluu mennä! Pakkanen tekee tehtäväänsä ja luonto käpertyy vähitellen kylmyyden ja kuuran -ja toivon mukaan myös lumipeiton- alle herätäkseen sitten uuteen kevääseen, uuteen loistoon.

Iltapäivällä löysin vielä paljon pakkasen jäähileellä kaunistamia kasveja. Heinät loistivat kuin valonauhat auringon säteiden alla. Kameran linssin läpi katselin pihapiiriä ja ikuistin muutamia muistoksi tästä kauniista lokakuisesta päivästä.

<3 <3 <3 <3 <3

Ajatuksissani palailen 17 vuoden takaiseen aamuun.

Sain silloin potran poikavauvan. 

Silloinkin oli kaunis päivä. 

Toivon lapselleni 

valoisia, auringon viitoittamia päiviä,

sekä sopivasti piristäviä pikkupakkasia.

<3 <3 <3

Siinä tämän päivän iloni!

Näillä taas mennään ...

-Kaisu-

Lepopäivä

Pyhäaamun rauha hiljaa huokuilee... Koti on vielä hiljainen. Nousin jo varhain nauttimaan tästä tunnelmasta; puhuttelevasta hiljaisuudesta, lokakuisesta pimeydestä ja tulevasta päivästä.

Sunnuntai on ihana päivä. Se on todellinen tauvonpaikka; huilaamista ja huokaisemista menneen viikon töistä. Se on yhdessäoloa ilman suurempia askareita. Tai latautumista tulevaan viikkoon ja sen haasteisiin. Ihan niin kuin itsekukin sunnuntain sijoittumisen omassa viikossaan tuntee ja parhaaksi näkee.

Tänä sunnuntaina saamme vieraita. Lapsetkin ovat kovasti serkkujen tapaamista odottaneet. Jälleennäkeminen on niin mukavaa. Kohtaaminen kasvokkain ja hetki yhdessä on tämän päivän ilo.

Niin monia kohtaamisia

ja silti harvoin sielut hipaisevat toisiaan.

Niin paljon sanoja ja silti vain harvat niistä

avaavat lukot yksinäisiin huoneisiin.

Niin monia kauniita hetkiä

ja silti niin myöhään ymmärrämme mitä meillä on.

(A-M Kaskinen)  

Ihanan leppoista sunnuntaita Sinulle!

-Kaisu-

Leivinuunin lämmössä

Hui! Hytisyttää. 

Tänään oli kyllä vilpoinen syyspäivä; oikea merikaupunkilaisten perinteinen markkinasää. Kotia tullessani totesin haaveeni puutarhan syystöistä varisevan lehtien tavoin maahan ja hautautuvan sinne. Ei kerrassaan inspiroinut kukkapenkkien siivoaminen tai haravointi, kun vettä vihmoi ja tuulikin oli mitä melkoinen.

Sisälläkin tuntui niin kolean kylmältä, että oitis suuntasin kulkuni puuliiteriin ja kiitin mielessäni miestäni ahkeruudesta ja kunnioitettavasta määrästä koivupuuta, jota on pinoissa takan ja leivinuunin lämmitykseen. Kieltämättä nuo puukasat eivät ole tuossa tontin rajalla sitä kauneinta katseltavaa, mutta tänään  ajatus niiden tuomasta lämmöstä lämmitti mieltäni. <3

Kodin suloisessa rauhassa ja yksin olon ilossa sytytin leivinuuniin tulen. Kuivan tuohenkäppyrän avulla puut alkoivat ilman turhia taisteluita palamaan. Pian palavan koivupuun tuoksu ja kotoinen lämpö alkoivat virrata kotiin...  .

Nämä hetket ovat aina kesän jälkeen niitä pieniä arjen kohokohtia. Tulen liekki puhuttelee omalla roihuvalla kielellään ja  suloinen lämpö leviää huoneesiin. Syksyllä on niin ihanaa viipyillä tulen ja kynttilöiden äärellä. Näissä hetkissä kiire lakkaa. Pysähtyneisyyden tunne on syksyn tarjoama lahja meille! On ihana katsoa ikkunasta, kun puun oksat viuhtovat edestakaisin ja ilmassa leijuu keltaiset lehdet. Syksy kietoo meidät vällyihin ja upottaa jalkamme pörröisiin sukkasiin. Syksy on ihanaa aikaa!

Leivinuunin lämpöön on ihana istahtaa. Ostin pari kerää villalankaa ja pitkästä, pitkästä aikaa kaivoin sukkapuikot esille. Päätin tehdä entisvanhaisen kaulurin itselleni. Moneen vuoteen en ole kutonut, mutta sieltä se taito vaan löytyy ja vertyy. Aivan huippu juttu! Käsityöt sopivat niin hyvin syksyyn ja syksyn tunnelmaan,,,

 Lehdet jatkavat matkaansa tuolla ulkona kylmässä. 

Välillä pysähtyvät ilahduttamaan väreillään ja luonnon asetelmilla. 

Josko huomenna on ulkoilman ja karaisun vuoro? :)

arvuuttelee Kaisu

Juhlaa arjen keskellä

Lauantai valkeni aurinkoisena ja kauniina. Meillä oli tilaisuus lähteä mökille kahdestaan, kun tyttäremme otti kotona tilanteen haltuun. Huolettomin mielin lähdimme mökille lämmittämään savusaunaa ja odottelemaan vieraita. Tässä päivässä oli kaksi juhlan tuntuista elementtiä; saada olla hetki kiireettömästi mökillä ja vielä saada ystäviä iltahetkeä jakamaan ja savusaunaa testaamaan. Juhlaa arjen keskellä!

Miekkonen keskittyi arvatenkin saunan lämmittämiseen, joka suoritetaan tarkalla pieteetillä. Välillä piti oikein huudella saunalle päin, onko kaveri hengissäkään. Niin hissukseen hän siellä saunalla oli ja viipyili. Kuulema nautiskeli tilanteesta!

Minun mieleni teki mennä metsään; sen rauhaan ja silmiä hivelevään väriloistoon. Kottikärryjen kanssa kuljeskelin siellä ja keräsin kaikkea ihanaa. Luonnon kauneus ja karuus; oikein siinä runosuoni alkoi pulputa! :)

Mustikan, variksenmarjan varvut

punasävyissään

odottamassa riisujaa,  

kylmää yötä, tuulta tuivertavaa.

Harmaat kelottuneet puut,

naavaiset oksat

iki-ilahduttajat,

Nuo sisukkaat sissit, 

monet säät, vuodet nähneet

 pysäyttävät, puhuttelevat värillään...

Kun kaarsin pihapiiriin kärry täynnä metsän aarteita, mies loihee ihmettelemään "mitä sinä nyt?" "Sinulle päätin näistä värkätä! Toki  myös iloksi porraspieleen ja sisällekin ystäville tervetulotoivotukseksi."  Ja ennen kaikkea itselleni, itseni takia -tietenkin. Ihana, että sain ihan rauhassa materiaalia pyöritellä ja puuhastella omilla käsilläni sitä, missä sielu lepää...

Savusaunan portaille toin emalivadillisen  

ja sinkkisankollisen metsää.

Mökin portaalla on  vanhassa saviruukussa männyntaimi juurineen.

Koivukujan alkupäässä olevan vanhan oven viereen 

keräsin niitä ihania naavaisia männynoksia, joissa oli käpyjäkin. 

Aivan lumisen näköisiä!

Puolen yön aikaan hiippailin kameran kanssa pihalla.

Kuu katseli öistä kulkijaa...

Sisällä odotti  "kauhalampetti", 

jonka mieheni toteutti päivällä pyynnöstäni. 

Tämän päivän muisto!

<3

Että tämmöstä voi olla pieni ilo ja arjen muuttuminen juhlaksi.
Niin pientä, ettei sitä aina edes hoksaakaan...
Mitkä ovat sinun juhlaa ja juhlalta tuntuvia hetkiäsi

kyselee Kaisu