Vietimme toukokuun toisen sunnuntain juhlaa leppoisan kotoisassa ja kiireettömässä tunnelmassa.
Viikko sitten vapun aikaan olivat perheelliset lapset käymässä,
joten olimme pikkuperheellä kotosalla.
Onnen ja Ilon toivotuksia sateli ja minut ympäröi monenlaisten kukkasten kirjo.
Minulla nimittäin sattuu olemaan syntymäpäiväkin tässä äitienpäivän aikaan. :)
Perheen pienimmäisen kortti hellytti minua erityisesti.
Siinä oli sitä lapsenomaista rakkautta ja sydämeen sattuvaa tunteen syvyyttä, aitoutta.
Ja kortti oli tehty kivalla tekniikalla. Siinä näkyy lapsen käden jälki ja kuuluu lapsen ääni! <3
Oli ihana aurinkopäivä. Nautimme isän ja poikien grillaamia herkkuja sekä tyttären tekemää salaattia tuolla takakuistilla. Aamupäivän kävelylenkki teki tehtävänsä ja ruoka maittoi, sanoin kakkukahvit.
Iltapäivällä mieheni houkutteli minut ulkoilureitille tarpomaan pitkin mäntykankaita ja peltojen reunoja. Siellä menimme mäkiä ylös, mäkiä alas. Mutkaisia polkuja pitkin, sivuuttelimme vesihötteikköjä lenkkareiden kastumista varoen, tasapainoilimme pitkospuilla ja ponnistelimme ohuttakin ohuemmassa hiekassa. Toistakymmentä kilometriä kävelimme, loppumatkasta hölkkäsimme. Olo oli väsyneen onnellinen yhteisestä matkasta, rauhallisesta luonnosta, luonnon kauneudesta.
Siinä peräkanaa kulkiessa ajatuksissani mittailin edellä kulkevaa miestäni; sitä, että hän ja meidän välinen rakkaus on mahdollistanut minun äitiyden. Ilman häntä ei olisi näitä lapsia, tätä äitiyttä ja äitiyden iloa. Sydämeni aivan läikkyi onnesta ja ilosta niitä pohtiessani.
Minä olen hänen lastensa, meidän lastemme äiti! <3
Siinä kuljimme välillä vaitonaisina omissa ajatuksissa, välillä ajatuksia vaihtaen. Vetovastuu sujui sutjakasti ja matka taittui mukavasti. Mielessäni vertasin sitä kulkuamme tähän tavalliseen arkeen; siihen, miten tässäkin yhdessä mennään myötä- ja vastamäkeen,
Välillä arki on niin mutkaista, ettei päämäärää näy. Välillä lastenkin kanssa on selkosta, suoraa, selvää reittiä ja välillä nousu on niin huimaa haasteiden kanssa, että heikompaa jo hirvittää.
Vastamäen ja jyrkänteen jälkeen on yleensä loivaa laskua ja helppo hymyillä.
<3
Oli ihana äitienpäivä.
Perinteiset kuviot aamukahvien kera,
pienten pitkään piilotellut, salaisuuksina säilyneet lahjat,
päätä pitempien poikien onnenrutistukset,
puhelut, viestit
kaksi vaaleanpunaista, herkkää pionia
tyttäreltä äidille.
Hyvää ruokaa, yhdessäoloa.
Täynnä tunnetta, että on rakastettu.
Ja saa rakastaa.
~~Kaisu~~
