Näkymätön silta - Juutalaisena toisen maailmansodan valtaamassa Euroopassa

Kirjan nimi: Näkymätön silta (The Invisible Bridge)
Kirjoittaja: Julie Orringer, suomentanut Kristiina Savikurki
Kustantaja: Otava
Julkaisuvuosi: 2010, suomennos 2011
Sivumäärä: 760
Lukulistalle: Kirjastosta lainaamalla

Kun tarpeeksi kauan kuuntelee kanssalukupiireilijän hehkutusta ei liene mikään ihme, että Julie Orringerin Näkymätön silta tarttuu mukaan kirjastosta. Hehkutusta kannatti jälleen kerran uskoa, sillä tämä nousi ehdottomasti kärkisijoille ( ja tule siellä takuulla olemaan) vuoden parhaiden kirjojen listoilla.

Kirjan keskeisessä asemassa on unkarinjuutalainen Lévin perhe. Perheen keskimmäinen Andras on saanut stipendin arvostettuun arkkitehtikouluun Pariisissa; Ècole Spécialeen. Viimeisenään iltana Budapestissa Andras kohtaa vieraan naisen, joka saa taivuteltua Andraksen toimittamaan ison laatikon hänen sukulaispojalleen Pariisin sekä postittamaan kirjeen, jonka saa turvallisuussyistä laittaa laatikkoon vasta Ranskan puolella. Andras on täysin tietämätön siitä, että kirje sinetöi hänen kohtalonsa johdattaessaan hänet elämän uusille poluille. Andraksen vanhempi veli Tibor haaveilee lääkärinurasta ja pääseekin pienellä avustuksella opiskelemaan Italiaan. Nuorin veli Mátyás on vielä lukiossa, mutta tahtoo luoda uraansa näyteikkunasomistajana ja tanssijana.

Pariisissa kaikki on suurta ja ihmeellistä. Mutta juutalaisena elämäminen ei ole helppoa vuonna 1937 Pariisissakaan, sillä juutalaisvastaisuus valtaa paikkaansa myös ranskalaisessa katukuvassa. Aluksi Andraksen opinnot kuitenkin etenevät hyvin, hän ystävystyy kanssaopiskelijoiden kanssa, tutustuu opettajiinsa ja saa mukavan työpaikan. Hyvin pian Andras saa kuitenkin huomata, että Eurooppaa suljetaan juutalaisilta; opiskelupaikkoihin tulee juutalaiskiintiöt, oleskelulupia ei myönnetä ja kohta myös rajat suljetaan. Euroopan, ja Unkarin, ajautuessa vääjämättä kohti sotaa joutuvat nuoret Lévin veljekset tekemään suuria päätöksiä.

Työkomppaniat, pakkotyö, lyhyet lomat ja lopulta keskitysleirit tulevat juutalaisille tutuiksi sota-aikana. Taudit jylläävät, ravinto on vähäistä ja rangaistukset julmia. Lupauksilla ei ole välttämättä minkäänlaista katetta, lahjonta jyllää ja ainoa, joka pitää Andraksen järjissään on rakkaus ja usko siihen, että huominen koittaa vielä. Ja viimein, kun sota on ohi, on aika totuttautua elämään sodan jälkeisessä Unkarissa, uuden vallan alla, ruumis ja sydän arpia täynnä.

Tästä on vaikeaa kirjoittaa mitään järjellistä mielipidettä sillä tuntuu, että mitkään sanat eivät riitä tätä kuvaamaan. Lukukokemus oli samalla järisyttävä ja kaunis, lohdullinen ja lohduton. Toisella hetkellä maailmassa on kaikki hyvin, on rakkaudentäyteisiä päiviä, työläitä kouluprojekteja ja pitkiä iltoja ystävien kanssa. Toisella hetkellä olemme työleirillä jossakin päin Itä-Eurooppaa, lähes nälkäkuoleman partaalla koti-ikävää kärsimässä. Samalla tutustumme myös niihin, jotka ovat muualla kuin rakkaimpansa; toisessa maassa, turvapaikassa, kärsimässä.

Teos on osittain henkilökohtainen, sillä Orringer käyttää paljon isovanhempiensa kokemuksia hyväksi. Tieto tästä lisää entisestään teoksen ahdistavuutta, se tekee tästä entistä enemmän henkilökohtaisemman. Orringer luo taitavasti tunnelmaa; samassa lauseessa esiintyy paikoitellen toivoa tulevasta ja epäuskoa siitä, että mikään enää jatkuisi. Pariisin katuja kuvataan elävästi, samoin elämää Unkarin maaseudulla. Ihmissuhteet ovat kauniita, tärkeitä ja ennen kaikkea pysyviä. Työleirikuvaukset ovat karmivan ankeita, mutta en hetkeäkään epäile etteikö se kaikki olisi totta. Onnellisia ihmiskohtaloita ei tässä juurikaan ole, vaan kaikki haavoittuvat sodan keskellä jollakin tavoin. Silti Orringer onnistuu saamaan toivonpilkahduksia paikkoihin, joissa lukija on jo menettää toivonsa. Ennen kaikkea rakkaus on se kantava voima, joka kuljettaa lukijaa tämän tarinan läpi - tarinan, joka on tapahtunut niin monelle, jota edelleen moni tässä maailmassa muistelee, joka on vaikuttanut moneen sukupolveen. Se on lohdullinen ja samalla lohduton, ahdistava ja riemua tarjoava: tämä lukija vietti viimeiset kolmisenkymmentä sivua pala kurkussa nieleskellen.

Näin täydellisestä lukukokemuksesta on vaikeaa löytää mitään moitittavaa. Paksuudestaan huolimatta tässä ei ollut mitään liikaa vaan tarina pysyi tiiviinä ja piti otteessaan koko ajan. Ehkäpä viimeiset kymmenen sivua olivat ne, jotka eivät enää minua niin otteessaan pitäneet, mutta sekään ei vaikuttanut kokonaisuuteen. Jäin miettimään, että tästä saisi aivan täydellisen elokuvan vaikka harvemmin haluankaan kirjoja valkokankaalla nähdä. Tämä on ehdottomasti yksi kaikkien aikojen suosikeistani.

Arvosana: *****

18/100: Poika raidallisessa pyjamassa

Nimi: Poika raidallisessa pyjamassa (The Boy in the Striped Pyjamas)
Kirjoittaja: John Boyne, suomentanut Laura Back
Kustantaja: Bazar
Julkaisuvuosi: 2006, suomennos 2009
Sivumäärä: 206
Lukulistalle: Kirjastosta lainaamalla

Poika raidallisessa pyjamassa on yksi nykypäivän kauneimmista holokaustikertomuksista. John Boynen teosta on myyty maailmassa jo yli 4 miljoonaa kappaletta ja se sai seurakseen vuonna 2009 elokuvaversion.

Kirjan keskushenkilönä on 9-vuotias saksalaispoika Bruno. Hän asuu Berliinissä, viisikerroksisessa omakotitalossa äitinsä, siskonsa Gretelin ja komendantti-isänsä kanssa. Pian hänen isänsä saa komennuksen pomoltaan Hilleriltä ja perhe muuttaa, kotiapulaisensa Marian kanssa, uuteen tylsään taloon Aus-vitsiin.

Brunosta tulee isona löytöretkeilijä. Niinpä hän lähtee löytöretkeilijän tavoin tutustumaan uuden talon tonttirajalle, jota hän oli tarkkaillut ikkunastaan ja pitkään ja jonne hänen vanhempansa olivat kieltäneet häntä menemästä. Tontin rajalla Bruno kohtaa aidan sekä Shmuelin - pojan raidallisessa pyjamassa. Pian Bruno oppii, että aidan takana on tuhansia muita poikia ja miehiä samanlaisissa raidallisissa pyjamoissa. Bruno haluaisi leikkimään aidan toiselle puolelle, sillä hän ei voi uskoa, että siellä on niin ankeaa kuin hänen uusi paras ystävänsä Shmuel kertoo.

Lopulta Brunolle alkaa paljastua kasa totuuksia: Hänen isänsä ei olekaan kaikkien mielestä kiltti komendantti. Heidän talonsa palvelijat eivät olekaan aina olleet palvelijoita. Juutalaisia tulee vihata. Shmuel on juutalainen. Paluu Berliiniin odottaa, mutta sitä ennen Brunon pitää päästä tapaamaan Shmuelia. Niinpä hän ryömii aidan ali, pukeutuu raidalliseen pyjamaan ja soluttautuu juutalaisleiriin.

Kirja löytyy kirjaston nuortenhyllystä, mutta ainakin vielä hyvin nuorille ja herkille saattaa sisältö paikoin olla ahdistavaa. Ja koska kaikki kerrotaan kirjassa 9-vuotiaan päähenkilön silmin, on se paikka paikoin hyvinkin naivistinen. Näillä lähtökohdilla oltaisiin voitu saada oikea klassikko aikaiseksi, nyt tämä valitettavasti oli omasta mielestäni vain ihan ok.

Bruno on hyvin avarakatseinen eikä anna ympäröivän maailman määrätä hänen mielipiteitään. Välillä hän töksäyttelee asioita hyvinkin rohkeasti tajuamatta, miksi niin ei saa ääneen sanoa. Ystävyys aidan läpi on kirjan kantava teema ja kaikessa lapsensumeudessaan ihastuttava. Ehkäpä juurikin lapsensumeuden vuoksi se sellainen on. Samalla Bruno pohtii koko ajan motiiveitaan ja ihailee isäänsä vaikka jotenkin tietääkin Shmuelin kertomuksista, millaista toimintaa tämä harrastaa.

Tämä naivistisuus on samalla myös valitettavasti kirjan huonoimpia puolia. Minun on kamalan vaikeaa uskoa, että natsi-Saksassa elävä, Hitlerin oikean käden poika ja Auswitchin naapuriin muuttavan pojan maailma olisi niin musta-valkoinen etteikö tämä olisi kuullut mistään maata hätkähdyttävistä asioista: ei juutalaisvainoista, ei keskitysleireistä, eikä ilmeisesti edes Hitleristä (tai Hilleristä, kuten Bruno tätä kutsuu koko kirjan ajan). Bruno kulkee koko ajan laput silmillä ja tuntuu olevan haluton edes ajattelemaan sitä mahdollisuutta, että maailmassa olisi jotakin pahaa. Toki voidaan psykologisesti ajatella, että tämä oli Brunon tapa vältellä asioita - leikkiä (tai oikeasti olla) olevansa tietämätön kaikesta ympäröivästä. Olla uskomatta Shmuelin kertomuksia. Ihmeellistä tämä kaikki tietämättömyys on varsinkin siksi, että luulisi Berliinissä kuulevan yhtä jos toistakin tai opettajien koulussa opettavan jonkinlaista propagandaa. Mutta siltikin Bruno on tietämätön.

Arvosana: ***

1/100: Kirjavaras

Kirjan nimi: Kirjavaras (The Book Thief)

Kirjoittaja: Markus Zusak, suomentanut Pirkko Biström

Kustantaja: Otava

Julkaisuvuosi: 2005, suomennos 2008

Sivumäärä: 556
Lukulistalle: Kirjakerhon kautta omaan kirjahyllyyn

Markus Zusakin Kirjavaras sijoittuu natsi-Saksaan, vuosiin 1939-1943. Kertojana toimii, ehkä vähän yllättäen mutta sitäkin toimivammin, Kuolema. Kirjan keskeisimpänä henkilönä toimii Liesel Meminger sekä hänen kasvattivanhempansa, kotikatu Himmelstrasse sekä Lieselin paras ystävä Rudy, joka ihannoi Jesse Owensia. Jo ennen kuin kirja on päässyt kunnolla alkuun, on Liesel menettänyt sekä äitinsä että pikkuisen veljensä. Ennen lopullista huipentumaa kohtaamme vielä myös Maxin, juutalaisen, joka on piilotettu kellariin.

Liesel varastaa ensimmäisen kirjansa 9-vuotiaana, vaikka ei juurikaan osaa lukea. Pian lukemisesta (ja kirjojen varastamisesta ja omistamisesta) ja kirjoittamisesta tulee Lieselin elämän henkireikä. Samalla hän viettää jokseenkin iloisia lapsuusvuosia Himmelstrassella jalkapalloa pelaten, Hitlerjugendin kokouksissa ja Rudyn kanssa varastellessa. Sota vaikuttaa väkisin myös Lieselin elämään, mutta hyväsydäminen tyttö kyseenalaistaa nopeasti Hitlerin opetukset. Kirjojen avulla Liesel oppii sanojen mahdin ja löytää pakopaikan sodan keskellä - lukuhetket pommosuojassa tarjoavat suojaa niin Lieselille kuin Himmlstrassen muillekin asukeille.

Kirjan lopetuksesta saadaan esimakua jo 50 sivua ennen varsinaista lopetusta. Silti, vaikka tietää mitä tulemaan pitää, loppu tulee kovalla voimalla iskuna suoraan kasvoihin. Lopetus on raastava, tuhoontuomittu, mutta samalla myös lohduttava. 50 sivun aikana luulee valmistautuneensa, mutta kun kaikki iskee kasvoille sitä huomaa, että olikin väärässä.

Zusakilla on omintakeinen tyyli kirjoittaa ja tässä jos jossain se toimii. Pitkiä ja lyhyitä lauseita sekaisin samassa kappaleessa. Kirja kirjan sisässä. Kuoleman tekemiä listauksia selittämässä asioita. Tämä rakenne luo kirjaan iloisen ja huolettomankin ilmapiirin, vaikka Lieselin perheellä asiat eivät olekaan hyvin ja sota painaa kaikkia. Juonellisesti kirja voisi toki olla vahvempikin, mutta kerronta paikkaa hyvin joissakin kohdin heppoista juonta. Zusak on aiemmin kirjoittanut nuorten kirjoja, joten Kirjavaras onkin vakuuttava esikoinen aikuisdraaman parissa. 

Kirjan vahvuuksia olivat ehdottomasti erilainen kerronta, kaikki pienet nyanssit jotka pitivät lukijan otteessaan, kirja kirjan sisässä-toteutus sekä lopetus, joka jätti ajattelemaan. Kieltämättä hyvä aloitus tämän vuoden kirjarupeamalle.

Arvosana: ****½