Kansalliskirja - suomalaisuuden ilmentymä

Kirjan nimi: Kansalliskirja
Kirjoittaja: Turkka Hautala
Kustantaja: Gummerus
Julkaisuvuosi: 2012
Sivumäärä: 112
Lukulistalle: Pyydetty arvostelukappale kustantajalta

Turkka Hautala teki sen taas, nimittäin tarjosi yhden vuoden parhaista kirjoista Kansalliskirjallaan. Näin uskaltaa julistaa, vaikka vuosi ei ole vielä edes puolessa. Niin vahvoja pieniä tarinoita on tämä teos pullollaan.

Kansalliskirja on pieni suuri teos suomalaisuuden perimmäisestä olemuksesta. Se sisältää puolisen sataa korkeintaan kaksi sivuista novellia suomalaisesta arkipäivästä; jääkiekosta ja mäkihyppytorneista, kesäisistä kalareissuista, äidin makkarakastikkeesta, alkoholista. Se on ennen kaikkea halkileikkaus miehiseen Suomeen, täynänsä jäyhyyttä, vähäpuheisuutta ja Listoja.

Minun suosikkeihini eivät edelleenkään kuulu lyhyet tarinat, tunnelmapalat, jotka eivät oikeastaan pidä sisällään mitään suurempaa kokonaisuutta. Silti Hautala sai minut ihastumaan teokseensa. Toki se novellikokoelmamaisuudestaan huolimatta on yksi suuri kokonaisuus, jonka jokainen tarina tukee toistansa, on yksinäinen tarina, katsaus yhteiskuntaamme ja ennen kaikkea todenomainen kuvaus siitä, mitä ympärillämme tapahtuu koko ajan.

Hautalan kieli on jälleen kerran loistavaa. On murretta ja yleiskieltä, on hieman piikittelylä teineille. Jokainen novelli tulee lukijaa lähemmäs nimenomaan omalla kielellään, jokaisella novellilla on selkeästi omanlaisensa kertoja, kertoja joka tulee omanlaisestaan piiristä ja on nähnyt Suomea omalla tavallaan. On taito saada näin pieneen opukseen mahdutettua niin laaja kirjo kieltä, ihmisiä ja tapahtumia, niin todentuntuisia että ei tiedä pitäisikö itkeä vai nauraa kun jälleen kerran tunnistaa jonkun piirteen itsestään teoksen sivuilta.

Jos minun täytyisi määritellä mitä suomalaisuus on, ojentaisin kysyjälle Kansalliskirjan ja käskisin lukea sieltä. Teos tiivistää suomalaisuuden, varsinkin miehisen suomalaisuuden, perustan paremmin kuin moni pystyisi sen määrittelemään. Ennen kaikkea suomalaisuus on kuitenkin sitä, että tulee nautittua muutama olut, katsottua lätkän mm-finaali ja mentyä seuraavana päivänä töihin normaalisti. Ennen sitä finaalia kannattaa kuitenkin nauttia tämä pieni opus.

Arvosana: *****

54/100: Salo

Kirjan nimi: Salo
Kirjoittaja: Turkka Hautala
Kustantaja: Gummerus
Julkaisuvuosi: 2009
Sivumäärä: 320
Lukulistalle: Kirjastosta lainaamalla

Turkka Hautalan esikoisromaani Salo on vahva ja moniääninen. Se on episodiromaani, jonka ihmiskohtalot limittyvät toisiinsa. Se on tarina pikkukaupungista, mutta samalla myös läpileikkaus koko 2000-luvun Suomesta. Se on kertomus äkkinäisistä muutoksista, yksinäisistä ihmisistä ja haikeista kohtaloista.

Salon tapahtumat sijoittuvat yhteen viikonloppuun. Tämän episodiromaanin voi tavallaan lukea myös novellikokoelmana, mutta ehdottomasti paremmin siitä saa irti kaikki ulottuvuudet kohdeltaessa sitä romaanina. Se on kertomus pikkukylän asukkaista, joista jokainen näkee seudun elämää omalla tavallaan. On suuren teknologiatehtaan johtajaa, ensimmäistä maahanmuuttajaa, lehdenjakajaa ja nakkikioskimyyjää. Tuona kyseisenä viikonloppuna seudulla sattuu ja tapahtuu paljon ja jokaisella henkilöllä on jonkinlainen osa näissä tapahtumissa. Uusi kertoja on aina jollain tavalla esiintynyt edellisessä tarinassa, Hautalan muodostaessa näin jatkumon tapahtumien ympärille.

Hautalan esikoinen on yllättävän ehjä kokonaisuus. Olen itse päässyt tutustumaan Saloon jonkin verran ja Hautalan kuvailua lukiessa pääsin jälleen kerran kävelemään torille, joen rannalle ja ihaniin lähiöihin. Teos on poikkileikkaus lähes mistä tahansa suomalaisesta pikkukaupungista, samat asiat ja ihmiskohtalot Suomessa ovat vaakalaudalla nykypäivänä.

Pidin siitä, kuinka Hautala oli onnistunut luomaan jokaisesta henkilöstä omanlaisensa. Puhetavasta pystyi hyvin päättelemään iän ja sosiaalisen statuksen, koulutuksen tason, elämänkokemuksen ja pohdinnoista hyvin usein myös onnellisuuden tilan. Nuoremmat puhuvat enemmän slangilla ja käyttävät puhessaan roisimpaa kieltä. Enemmän maailmaa nähneet pohtivat lähes filosofisesti kaupungin menoa. Itse kiinnyin eniten nakkikioskin myyjään sekä pitserian työntekijään, jotka kuvailivat Salon katuja ja asukkaita joskus hyvinkin hulvattomin sanankääntein. Lopun hattuleidi oli myös piristävä tuttavuus, sillä hän puhui kokonaan salon murteella. Samaa salon murretta esiintyi myös jokaisen kappaleen alussa valottamaan jotakin hattuleidin näkökantaa.

Salo ei tarjoa valmiita ratkaisuja. Se tarjoaa kurkistuksen pienen kaupungin arkipäivään, sen ihmiskohtaloihin ja tapahtumiin. Aina se ei ole edes lohdullinen, vaan kuvastaa myös elämän raadollisimpia puolia. Silti se ei kuitenkaan jätä lukijaa kylmäksi, vaan saa tämän pysymään otteessaan viimeiselle sivulle saakka.

Arvosana: ****