Kirjoittaja: Renate Dorrestein, suomentanut Titia Schuurman
Kustantaja: WSOY
Julkaisuvuosi: 2006, suomennos 2009
Sivumäärä: 214
Lukulistalle: Kirjastosta lainaamalla
Jos kirjan nimi on Pojallani on seksielämä ja minä luen äidille Punahilkkaa ja kyseisestä kirjasta on useampi innostunut blogaus lienee turha todeta, että tietenkin tämä Renate Dorresteinin kirja lähtee kirjastosta mukaani kun sellaisen kerran hyllystä huomaan. Ja onneksi lähti sillä en muista hetkeen virnisteelleni yhtä paljon kuin tätä lukiessani.
Heleen on vaihdevuosia lähestyvä, miehensä kanssa kiireistä puutarhayritystä pyörittävä kahden teini-ikäisen lapsen äiti. Eräänä päivänä Heleenin äiti saa aivoinfarktin ja pian Heleen huomaa hoivaavansa myös äitiään. Äiti ei kuitenkaan muuta Heleenin luokse kuten tämän mies toivoisi, vaan Heleen juoksee kuukausikaupalla sairaalan, kodin ja työpaikan välillä etsien samalla äidilleen sopivaa hoitokotia. Samalla hänen pitää sulatella seksuaalisten halujensa katoamista, tyttärensä ihastumista, poikansa seurusteluelämää, uutta tutusmista äitiinsä ja vähäistä aikaa miehensä kanssa.
Äiti, joka lukitsee itsensä vessaan, iskee nuoria lääkäreitä, käyttää outoja termejä ja pukeutuu leopardikuvioisiin vaatteisiin on kaikessa absurdiudessaan hauska vaikka käsiteltävä aihe onkin kaikkea muuta. Dorrestein kirjoittaa kepeästi, mutta saa kuitenkin lukijan samalla pohtimaan: Mitä jos itse olisin samassa tilanteessa? Miten toimisin? Kestäisinkö itse kasassa? Heleen yrittää suhtautua asioihin rennosti, käyden päänsä sisässä hauskoja keskusteluja, mutta väkisin tulee mieleen huumorin olevan vain Heleenin pakokeino raskaasta arjesta. Heleenin elämä muuttuu lyhyessä ajassa niin paljon, että huumori tuntuu tosiaan olevan paras, ja lähes ainoa, keino tosiasioiden kohtaamiseen.
Dorrenstein kuvailee henkilöitään ja heidän ajatuksiaan elävästi. Mitään ei salata, vaan kaikki tuodaan julki - etenkin Heleen pohtii paljon myös intiimejä asioita lukijan iloksi; tai kauhuksi. Kirja on jaettu mukavasti osiin yhden osan sisältäessä aina yhden kuukauden tapahtumat. Näin lukijakin pysyy hyvin perillä siinä, millaista tahtia tapahtumat kehittyvät. Vaikka lukiessa aikajakso tuntuukin lyhyeltä on se takuulla päähenkilöidemme mielestä hyvin pitkä puolivuotinen.
Kaikki ei kuitenkaan ole aivan täydellistä, ei Heleenin elämä eikä tämän kirjan dialogi. Välillä dialogi tuntui puuroutuvan kaiken tekstin sekaan, mutta toisaalta tällaisessa kirjallisuudessa dialogi ei olekaan se kantava voima. Mutta koska itse olen dialogin ystävä tulee väkisinkin tällaisiin asioihin kiinnitettyä huomiota. Kaiken kaikkiaan tämä oli kuitenkin upea lukuelämys, joka todellakin piristi muuten niin synkkää joulukuuta. Älä siis anna kirjan nimen hämätä vaan tartu tähän ja lue.
Arvosana: ****
