Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen raportissa kartoitettiin hiljattain ammatteja, joita uhkaa katoaminen. Tilalle on tulossa uusia ammatteja, mutta kiinnostavatko ne nuoria - tai onko kukaan vielä kuullutkaan niistä?
Ilmeisesti tilanne on valoisampi kuin osattiin arvata, sanoo tulevaisuuden betatestaaja Santeri Vieteri. Hän on jo löytänyt oman unelmaduuninsa hypoteettis-konkreettisena tulevaisuudentutkijana. Vastaavaa työtä Suomessa tekee toistaiseksi vain kolme ihmistä, mutta ala tulee kasvamaan rajusti lähivuosina.
"Tiedän sen varmuudella, koska olen nähnyt tulevaisuuden", toteaa tutkija, jonka ammatti on kuin suoraan tieteiselokuvasta.
"Tulevaisuutta ei kannata säätää, ellei ensin pysty näkemään seurauksia. Siksi me betatestaamme jokaista tulevaa vuosikymmentä asumalla siellä joitakin kuukausia. Omakohtaisen kokemuksemme perusteella voimme sitten antaa ohjeita nykyajan päättäjille: millä valinnoilla on hyviä seurauksia ja millä huonoja."
Tulevaisuudentutkimuksen ala koki suuren muutoksen vuoden 2012 alussa, kun vihdoin keksittiin toimiva aikakone. Tulevaisuus voidaan nyt kokea elämällä siellä itse - mutta tästä syystä tulevaisuudesta tulee hypoteettinen.
"Saamamme tiedon perusteella saatamme muuttaa käyttäytymistämme nykyisyydessä, mikä voi johtaa tulevaisuuden muuttumiseen. Tästä syystä konkreettinenkin tulevaisuus on aina hypoteettinen. Se voidaan vielä muuttaa", lupaa Santeri Vieteri.
Suurimmat mahdollisuudet tulevaisuudentutkimus avaa koulutusjärjestelmälle. Kun tiedämme tulevaisuuden ammateissa, voimme luoda opiskelupaikkoja, vaikka työssä vaadittavaa teknistä edistysaskelta ei ole edes tehty.
"Meillä ikään kuin koulutetaan puhelinmyyjiä jo ennen kuin on keksitty puhelinta", Vieteri vertaa.
VIISI SUOSITUINTA AMMATTIA VUONNA 2025
Mitkä sitten ovat tulevaisuuden uudet alat, ja kuinka houkuttelevilta ne kuulostavat lasten mielestä?
"Lapset suhtautuvat uusiin ammatteihin paljon myönteisemmin kuin aikuiset", kertoo ETLA:n säätövastaaja Irmeli Hallahurtta. "Varsinkin sellaiset ammatit kiinnostavat, joihin liittyy zombeja."
Seuraavat vtulevaisuuden ammatit ovat tulevaisuudessa erittäin suosittuja ja myös työllisyysnäkymät tulevat olemaan hyvät niille, jotka ajoissa hakeutuvat koulutukseen:
1) Katapultinlataaja tai katapultinsuuntaaja. Työhön kuuluu täsmällisyyttä ja toistoa, mutta onneksi kohteet ja maisemat muuttuvat nopeasti. Katapultinlataaja asettaa tilanteen vaatiman suuren, pallomaisen linnun katapulttiin ja katapultin suuntaaja laukaisee sen kohti sikojen linnoitusta. Työ on tärkeä, sillä tuhotuista linnoituksista kilisee rahaa valtion kassaan. Ilman tätä työtä me emme voisi olla voittajia.
2) Platform-parkour-kerääjä. Meillä on jo nyt paljon kokemusta kultakolikoista, jotka leijailevat niin korkealla, ettei niihin yllä kuka tahansa. Tarvitaan kerääjiä, joiden notkeus ja ponnistusvoima on päivitetty maksimiin. Platformparkourkerääjät keksivät keinoja yltää niihin vaikeasti saavutettaviin kultakolikoihin, jotka muutoin jäisivät kiusaamaan mieltä.
3) Zombietähystäjä. Lyhyesti sanottuna hyvä tähystäjä varmistaa sen, että linnoitetun kyläpahasen muilla asukkailla ei ole koko ajan pinna kireällä. Ammattimaisten tähystäjien ansiosta kaikki muut saavat nukkua yönsä hyvin.
4) Velkakertymän rankaisija. Tulevaisuudessa kaikki taloushuolet on onnistuttu ratkaisemaan käyttäen kungfua. On havaittu, että selkeästi tehokkain tapa pitää kurissa valtiovelka ja negatiivinen kauppasuhde, on vetää niitä kuonoon. Ratkaisevan havainnon tekee Chuck Norris keväällä 2014, kun hän pamauttaa yhdysvaltojen valtionvelkaa ja se puolittuu yhdestä iskusta. Suomen kokoisessa maassa ei valitettavasti tarvita kuin muutama sata aktiivista velanhakkaaja, joten vaikka ala on suosittu, se ei työllistä kovin monia. Sitä paitsi Chuck Norrisin eläessä velat kautta maailman pelkäävät kasvaa, ja hän kuolee vasta 144-vuotiaana.
5) Tankki. Tankin tehtävä on yksinkertainen. Hän seisoo eturintamassa ja ottaa osumaa, kun irtisanomiset uhkaavat muita ammatteja. Korkean levelin tankki torjuu jopa 50 henkilötyövuoden vähennykset, kunhan häntä buustaa paladin, ja parantaja on palauttamassa hipareita. Suomen tulevaisuudenvaltti teollisuuden lakkauttamistoimia vastaan löytyy vihdoinkin, kun YT-neuvotteluihin keksitään lähettää ammattimainen tornipuolustusryhmä, joka muodostuu vähintään yhdestä tankista ja muutamista takarivin taistelijoista.
Entä millä tavoin nuoret ajattelevat että heidän työuransa edistyy tällaisissa tulevaisuuden ammateissa?
Kuudesluokkalaisten vastaus on reipas ja lyhyt:
"Vasemmalta oikealle!"
Näytetään tekstit, joissa on tunniste skenesurffaaja. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste skenesurffaaja. Näytä kaikki tekstit
keskiviikko 22. tammikuuta 2014
keskiviikko 8. kesäkuuta 2011
Asimov-säätiö
Tahdon tänään puhua eräästä tulevaisuuden kulttuuri-ilmiöstä, johon olen törmännyt aikamatkoillani 2100-luvulle. Kyseessä on Isaac Asimovin mukaan nimetty makrososiologian ja psykohistorian erikoispalkinto, jota Pietarin yliopisto alkoi myöntää vuodesta 2012 alkaen. Palkintoa ei suinkaan jaeta vain tieteiskirjailijoille, vaan etupäässä sosiologeille ja tulevaisuudentutkijoille, jopa täysin tuntemattomille amatööreille. Se perustuu kaikille avoimeen kilpailuun, joka käynnistyy viiden vuoden välein (ei siis suinkaan olympiadeissa, vaan neuvostoperinteen mukaisesti viiden vuoden sykleissä). Ensimmäinen kilpailu julistettiin käyntiin jo vuonna 2002.
Kilpailun haaste on yksinkertainen. Osallistujien tehtävänä on kirjoittaa essee, joka kuvailee teknisiä, taloudellisia ja yhteiskunnallisia muutoksia taikka muodin ja viihteen trendejä seuraavalla vuosikymmenellä. Aihealue ja ilmaisutapa on vapaa.
Kilpakirjoitukset sinetöidään avaamattomina aikakapseliin, joka avataan kymmenen vuoden vuoden kuluttua siitä päivästä. Kilpailijoista se, jonka essee on osunut lähimmäs oikeaan, voittaa pääpalkinnon ja hänet julistetaan sosiologien kuninkaaksi.
Kilpailun idea on siis varsin yksinkertainen, mutta sillä havaittiin olevan merkittäviä seurauksia 2000- ja 2100-luvun yhteiskunnassa. Kilpailussa pärjänneet tutkijat saivat mediassa niin suurta huomiota, että heitä alettiin pitää kiistattomina neroina ja jopa suoranaisina meedioina. Pian vakavatkin tutkijat ympäri maailmaa tahtoivat pönkittää uraansa ja kilpailun osanottajamäärät kasvoivat huimaaviksi. Kilpailuraati sai luettavakseen tuhansia amatöörien, professorien, poppamiesten, gurujen ja viihdekirjailijoiden laskelmia ja mitä mielikuvituksellisempia, huumehoureisia sepityksiä. Asimov-kilpailun tulosten julistustilaisuus jätti pian mediahuomiossa varjoonsa jopa Nobel-palkinnot ja NASA:n Mars-operaatiot. Kaikista kilpailun kärkikymmenikköön yltäneistä henkilöistä tuli julkkiksia vähintään omassa kotimaassaan. Heiltä udeltiin tulevaisuuden tapahtumia keskusteluohjelmissa, naistenlehdissä ja vakavissa tiedekolumneissa.
Pitkän historiansa aikana kilpailu nosti esiin ällistyttäviä lahjakkuuksia ja koki monia skandaaleja: esimerkiksi kapselin sinetöintiä epäiltiin moneen kertaan epäluotettavaksi tai tuloksia väärennetyiksi, niin pelottavan lähelle osuivat parhaat ennustukset, valikoituina tuhansien vakavien ja täysin vitsinä esitettyjen veikkauksten joukossa. Monet tavalliset ihmiset huomasivat olevansa ihailijoidensa silmissä uusi Nostradamus tai kauan odotettu Avatar. Jotkut heistä sekosivat, jotkut tulivat miljonääreiksi huijaamalla herkkäuskoisia ja esiintymällä guruna - mutta tietenkin oli myös paljon niitä, jotka hyödynsivät mahdollisuutensa ja löysivät viran, jossa saattoivat käyttää todellisia taitojaan todelliseen tutkimustyöhön.
Kilpailun kolmesataavuotisella taipaleella yksi henkilö nousi esiin hämmästyttävällä tavalla. Hänen nimensä on Oliver Hole ja kuuluisimmalla kilpailuesseellään hän voitti myöhemmin myös Nobelin palkinnon taloustieteestä.
Oliver Hole osallistui Asimov-kilpailuun neljä kertaa - ja myös neljä kertaa hänen kirjoituksensa sai vähintään kunniamaininnan. Kerran hän oli kolmas ja kerran hän voitti. Saavutus oli häkellyttävä, kun ottaa huomioon, että kilpailuun lähetettiin keskimäärin 6000 esseetä. Kukaan toinen ei edes yltänyt kärkisijoille edes kolmesti. Kahdesti palkittuja henkilöitä oli heitäkin vain kaksi. Muistakaa siis, että kilpailu järjestettiin ainoastaan viiden vuoden välein.
Oliver Holen ensimmäinen, kolmanneksi yltänyt essee, käsitteli tositeevee-ohjelmien kehityskaarta. Hole kuvaili vuonna 2002, kuinka Idols, Talent, Big Brother ja muut vastaavat formaatit leviäisivät Yhdysvalloista ja Euroopasta Lähi-Itään, Aasiaan ja Afrikkaan. Hän oli laatinut kaavan, joka muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta kertoi, minä vuonna esimerkiksi Tansanian Talent tai Iranin Big Brother käynnistyisivät, ja kuinka minkäkin maan yleisömäärät kehittyisivät ja lopulta taas hiipuisivat.
Joidenkin asiantuntijoiden mukaan Holen kirjoitus oli myös sinä vuonna kaikista parhaiten onnistunut tieteellinen veikkaus, mutta sitä ei kilpailun julkisuuskuvan vuoksi olisi tahdottu nostaa ensimmäiseksi. Kilpailun raati korotti ennemmin ykköseksi Tanskalaisen viisitoistavuotiaan tytön esseen, jossa lähinnä ylistettiin naisten lukutaidon merkitystä talouskasvulle. Toiseksi sijoittui venäläinen professori, koska raati oli halunnut huomioida jonkun merkkihenkilön myös omasta maastaan. Hänen kirjoituksensa koski uusia innovaatioita energiateollisuudessa. Heti alusta saakka palkintoa kritisoitiinkin siitä, että se selvästi valikoi kirjoituksia, joihin liittyi ajankohtainen, poliittinen agenda. Jälkikäteen on nähtävissä (siis tekemällä aikamatkan 2100-luvulle), että monet 2000-luvun mielenkiintosimmista ja yllättävimmistä ennustuksista sijoittuivat kärkikolmikon taakse ja saivat ainoastaan kunniamaininnan. Niiden todellinen sosioteoreettinen arvo ymmärrettiin vasta vuosikymmeniä myöhemmin.
Kilpailun haaste on yksinkertainen. Osallistujien tehtävänä on kirjoittaa essee, joka kuvailee teknisiä, taloudellisia ja yhteiskunnallisia muutoksia taikka muodin ja viihteen trendejä seuraavalla vuosikymmenellä. Aihealue ja ilmaisutapa on vapaa.
Kilpakirjoitukset sinetöidään avaamattomina aikakapseliin, joka avataan kymmenen vuoden vuoden kuluttua siitä päivästä. Kilpailijoista se, jonka essee on osunut lähimmäs oikeaan, voittaa pääpalkinnon ja hänet julistetaan sosiologien kuninkaaksi.
Kilpailun idea on siis varsin yksinkertainen, mutta sillä havaittiin olevan merkittäviä seurauksia 2000- ja 2100-luvun yhteiskunnassa. Kilpailussa pärjänneet tutkijat saivat mediassa niin suurta huomiota, että heitä alettiin pitää kiistattomina neroina ja jopa suoranaisina meedioina. Pian vakavatkin tutkijat ympäri maailmaa tahtoivat pönkittää uraansa ja kilpailun osanottajamäärät kasvoivat huimaaviksi. Kilpailuraati sai luettavakseen tuhansia amatöörien, professorien, poppamiesten, gurujen ja viihdekirjailijoiden laskelmia ja mitä mielikuvituksellisempia, huumehoureisia sepityksiä. Asimov-kilpailun tulosten julistustilaisuus jätti pian mediahuomiossa varjoonsa jopa Nobel-palkinnot ja NASA:n Mars-operaatiot. Kaikista kilpailun kärkikymmenikköön yltäneistä henkilöistä tuli julkkiksia vähintään omassa kotimaassaan. Heiltä udeltiin tulevaisuuden tapahtumia keskusteluohjelmissa, naistenlehdissä ja vakavissa tiedekolumneissa.
Pitkän historiansa aikana kilpailu nosti esiin ällistyttäviä lahjakkuuksia ja koki monia skandaaleja: esimerkiksi kapselin sinetöintiä epäiltiin moneen kertaan epäluotettavaksi tai tuloksia väärennetyiksi, niin pelottavan lähelle osuivat parhaat ennustukset, valikoituina tuhansien vakavien ja täysin vitsinä esitettyjen veikkauksten joukossa. Monet tavalliset ihmiset huomasivat olevansa ihailijoidensa silmissä uusi Nostradamus tai kauan odotettu Avatar. Jotkut heistä sekosivat, jotkut tulivat miljonääreiksi huijaamalla herkkäuskoisia ja esiintymällä guruna - mutta tietenkin oli myös paljon niitä, jotka hyödynsivät mahdollisuutensa ja löysivät viran, jossa saattoivat käyttää todellisia taitojaan todelliseen tutkimustyöhön.
Kilpailun kolmesataavuotisella taipaleella yksi henkilö nousi esiin hämmästyttävällä tavalla. Hänen nimensä on Oliver Hole ja kuuluisimmalla kilpailuesseellään hän voitti myöhemmin myös Nobelin palkinnon taloustieteestä.
Oliver Hole osallistui Asimov-kilpailuun neljä kertaa - ja myös neljä kertaa hänen kirjoituksensa sai vähintään kunniamaininnan. Kerran hän oli kolmas ja kerran hän voitti. Saavutus oli häkellyttävä, kun ottaa huomioon, että kilpailuun lähetettiin keskimäärin 6000 esseetä. Kukaan toinen ei edes yltänyt kärkisijoille edes kolmesti. Kahdesti palkittuja henkilöitä oli heitäkin vain kaksi. Muistakaa siis, että kilpailu järjestettiin ainoastaan viiden vuoden välein.
Oliver Holen ensimmäinen, kolmanneksi yltänyt essee, käsitteli tositeevee-ohjelmien kehityskaarta. Hole kuvaili vuonna 2002, kuinka Idols, Talent, Big Brother ja muut vastaavat formaatit leviäisivät Yhdysvalloista ja Euroopasta Lähi-Itään, Aasiaan ja Afrikkaan. Hän oli laatinut kaavan, joka muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta kertoi, minä vuonna esimerkiksi Tansanian Talent tai Iranin Big Brother käynnistyisivät, ja kuinka minkäkin maan yleisömäärät kehittyisivät ja lopulta taas hiipuisivat.
Joidenkin asiantuntijoiden mukaan Holen kirjoitus oli myös sinä vuonna kaikista parhaiten onnistunut tieteellinen veikkaus, mutta sitä ei kilpailun julkisuuskuvan vuoksi olisi tahdottu nostaa ensimmäiseksi. Kilpailun raati korotti ennemmin ykköseksi Tanskalaisen viisitoistavuotiaan tytön esseen, jossa lähinnä ylistettiin naisten lukutaidon merkitystä talouskasvulle. Toiseksi sijoittui venäläinen professori, koska raati oli halunnut huomioida jonkun merkkihenkilön myös omasta maastaan. Hänen kirjoituksensa koski uusia innovaatioita energiateollisuudessa. Heti alusta saakka palkintoa kritisoitiinkin siitä, että se selvästi valikoi kirjoituksia, joihin liittyi ajankohtainen, poliittinen agenda. Jälkikäteen on nähtävissä (siis tekemällä aikamatkan 2100-luvulle), että monet 2000-luvun mielenkiintosimmista ja yllättävimmistä ennustuksista sijoittuivat kärkikolmikon taakse ja saivat ainoastaan kunniamaininnan. Niiden todellinen sosioteoreettinen arvo ymmärrettiin vasta vuosikymmeniä myöhemmin.
lauantai 29. toukokuuta 2010
Luolattomat miehet
Olin jo pidemmän aikaa suunnitellut matkaa esihistorialliselle ajalle. Ongelmana oli lähinnä se, etten hallinnut luolamiesten kieliä - eikä sen puolin kukaan muukaan.
Neuvokkuuteni ei tunne rajoja, ja niinpä keksin pian inhimillisen ratkaisun tähänkin pulmaan: lähetin edeltä pahaa-aavistamattoman partiolaisen, satunnaisen ylioppilaan, joka oli kirjoittanut ällän viidestä eri kielestä. Ojensin hänelle tulitikut, linkkuveitsen sekä rullan jeesusteippiä - ja käynnistin sitten aikakoneen.
Itse matkustin hänen perässään samoille seuduille, mutta muutamaa vuotta myöhemmäksi. Oletukseni oli, että partiopoika olisi siihen mennessä voittanut heimolaisten kunnioituksen.
Olin osittain oikeassa, apuvälineissä vain olisin voinut käyttää hieman enemmän harkintaa. Jääkauden ihmisillä tulentekotaidot olivat jo hyvin hallussa ja veitsiäkin he osasivat valmistaa luista ja piikivestä.
Vain jeesusteippi oli tehnyt luolamiehiin vaikutuksen - mutta sen avulla ylioppilas olikin nopeasti noussut liki jumalan asemaan.
Pelkäsin, että hän tuntisi jonkinlaista kaunaa, joten varmuuden vuoksi olin hakenut tulevaisuudesta kannettavan suojakentän. Se loi ympärilleni hennon, mutta katu-uskottavan hohteen.
Pääsin nopeasti juttuun tuon ajan ihmisten kanssa - ja juttuahan riitti.
Heti ensimmäiseksi minua huomautettiin siitä, ettei kivikaudella kukaan tahtonut tulla kutsutuksi "luolamieheksi."
"Luolat on luusereille", sanoi eräs teini-ikäinen pojankloppi: "Luolissa asuu vain rikollisia ja hulluja."
Ylioppilas selitti, että metsästäjä-keräilijöillä ei ollut varaa turvautua luonnon muovaamiin asumuksiin. He olivat jatkuvasti liikkeessä, ja pitivät korkeassa arvossa rakennustaitoa.
Kylän shamaani sanoi:
"Katso vaikka muutaman vuoden ikäisiä lapsia. Aivan luonnostaan he pelkäävät pimeitä luolia - ja vastaavasti heidän riemukkain harrastuksensa on rakentaa erilaisia majoja puunoksista, lehdistä, kankaista ja eläinten nahasta."
Ylioppilas selitti, että luolat ovat hyvin riskialttiita asumuksia. Niissä on kylmää ja kosteaa, joten ihminen helposti vilustuu. Jos luolaan sytyttää tulen, niin savu harvoin pääsee karkuun niin hyvin kuin ihmisen rakentamassa kodassa.
Tuntui, että olin tullut kivikautiselle luennolle. Kaikki pitivät minua idioottina ja huomasivat käsityksissäni aukkoja, joita tahtoivat oikoa. Eräs soturi selitti minulle kuin pikkulapselle:
"Luolissa on harvoin pakoreittejä, jos viholliset hyökkäävät tai jos sapelihammastiikeri tahtoo lounastaa. Maasto luolien ympärillä on kivikkoista ja tarjoaa niukasti ravintoa. Liikkuminen on rajoitettua ja hidasta.
Vuoristot usein saartavat luolia yhdestä tai useammasta suunnasta, joten käytössä oleva metsästysalue on suppeampi."
No miksi sitten luolista löytyy niin paljon esineitä ja merkkejä asumisesta?
Shamaani selitti:
"Luolat ovat pyhiä paikkoja. Niissä viipyy henkiä ja haltioita. Pysymme loitolla luolista muulloin kuin hätätapauksessa. Luolat ovat mystisiä, mutta ne eivät ole erityisen viihtyisiä paikkoja asua."
"Luoliin muuttavat usein vain epätoivoiset ihmiset", selitti ylioppilas. "Esimerkiksi sellaiset, jotka on syystä tai toisesta karkotettu heimosta."
"Ja se että luolista löytyy esineitä, todistaa vain, että elämän merkit säilyvät paremmin luolissa, koska siellä ne eivät ole sään armoilla."
"Ihminen ei olisi koskaan voinut kansoittaa koko planeettaa vain siirtymällä luolasta luolaan."
Shamaani täydensi:
"Jos linnut ja majavat osaavat rakentaa itselleen asumuksia, niin miksi eivät myös ihmiset."
Neuvokkuuteni ei tunne rajoja, ja niinpä keksin pian inhimillisen ratkaisun tähänkin pulmaan: lähetin edeltä pahaa-aavistamattoman partiolaisen, satunnaisen ylioppilaan, joka oli kirjoittanut ällän viidestä eri kielestä. Ojensin hänelle tulitikut, linkkuveitsen sekä rullan jeesusteippiä - ja käynnistin sitten aikakoneen.
Itse matkustin hänen perässään samoille seuduille, mutta muutamaa vuotta myöhemmäksi. Oletukseni oli, että partiopoika olisi siihen mennessä voittanut heimolaisten kunnioituksen.
Olin osittain oikeassa, apuvälineissä vain olisin voinut käyttää hieman enemmän harkintaa. Jääkauden ihmisillä tulentekotaidot olivat jo hyvin hallussa ja veitsiäkin he osasivat valmistaa luista ja piikivestä.
Vain jeesusteippi oli tehnyt luolamiehiin vaikutuksen - mutta sen avulla ylioppilas olikin nopeasti noussut liki jumalan asemaan.
Pelkäsin, että hän tuntisi jonkinlaista kaunaa, joten varmuuden vuoksi olin hakenut tulevaisuudesta kannettavan suojakentän. Se loi ympärilleni hennon, mutta katu-uskottavan hohteen.
Pääsin nopeasti juttuun tuon ajan ihmisten kanssa - ja juttuahan riitti.
Heti ensimmäiseksi minua huomautettiin siitä, ettei kivikaudella kukaan tahtonut tulla kutsutuksi "luolamieheksi."
"Luolat on luusereille", sanoi eräs teini-ikäinen pojankloppi: "Luolissa asuu vain rikollisia ja hulluja."
Ylioppilas selitti, että metsästäjä-keräilijöillä ei ollut varaa turvautua luonnon muovaamiin asumuksiin. He olivat jatkuvasti liikkeessä, ja pitivät korkeassa arvossa rakennustaitoa.
Kylän shamaani sanoi:
"Katso vaikka muutaman vuoden ikäisiä lapsia. Aivan luonnostaan he pelkäävät pimeitä luolia - ja vastaavasti heidän riemukkain harrastuksensa on rakentaa erilaisia majoja puunoksista, lehdistä, kankaista ja eläinten nahasta."
Ylioppilas selitti, että luolat ovat hyvin riskialttiita asumuksia. Niissä on kylmää ja kosteaa, joten ihminen helposti vilustuu. Jos luolaan sytyttää tulen, niin savu harvoin pääsee karkuun niin hyvin kuin ihmisen rakentamassa kodassa.
Tuntui, että olin tullut kivikautiselle luennolle. Kaikki pitivät minua idioottina ja huomasivat käsityksissäni aukkoja, joita tahtoivat oikoa. Eräs soturi selitti minulle kuin pikkulapselle:
"Luolissa on harvoin pakoreittejä, jos viholliset hyökkäävät tai jos sapelihammastiikeri tahtoo lounastaa. Maasto luolien ympärillä on kivikkoista ja tarjoaa niukasti ravintoa. Liikkuminen on rajoitettua ja hidasta.
Vuoristot usein saartavat luolia yhdestä tai useammasta suunnasta, joten käytössä oleva metsästysalue on suppeampi."
No miksi sitten luolista löytyy niin paljon esineitä ja merkkejä asumisesta?
Shamaani selitti:
"Luolat ovat pyhiä paikkoja. Niissä viipyy henkiä ja haltioita. Pysymme loitolla luolista muulloin kuin hätätapauksessa. Luolat ovat mystisiä, mutta ne eivät ole erityisen viihtyisiä paikkoja asua."
"Luoliin muuttavat usein vain epätoivoiset ihmiset", selitti ylioppilas. "Esimerkiksi sellaiset, jotka on syystä tai toisesta karkotettu heimosta."
"Ja se että luolista löytyy esineitä, todistaa vain, että elämän merkit säilyvät paremmin luolissa, koska siellä ne eivät ole sään armoilla."
"Ihminen ei olisi koskaan voinut kansoittaa koko planeettaa vain siirtymällä luolasta luolaan."
Shamaani täydensi:
"Jos linnut ja majavat osaavat rakentaa itselleen asumuksia, niin miksi eivät myös ihmiset."
perjantai 23. huhtikuuta 2010
Kapteeni Ansio VS. tri. Tyhjyys!
Aiemmassa kirjoituksessani kerroin kuinka joulupukista oli tullut Suomen merkittävin vaikuttaja vuonna 2100. Silloin jäi sanomatta, että maailman mittakaavassa joulupukki ei sentään ole suurin ja rakastetuin supersankari. Alkaneen vuosisadan hahmo tulee olemaan Kapteeni Ansio, työnantajien ruhtinas.
Joulupukki antaa lahjoja ja Kari Grandi tuo juotavaa janoisille, mutta työn-antaja antaa tärkeimmän, eli työtä. Kehittyneiden maiden urbaani soturi ei taistele nälkää tai leijonia vastaan - hänen jatkuva sotansa käydään muilla tarvehierarkian tasoilla.
Elämämme suurin taistelu on taistelua arjen mielekkyydestä ja omanarvontunnosta. Työtä tarvitaan, jotta sälyisi mielenterveys ja kipinä, tekemisen ponsi.
OLIVER HOLE
Alkuaikojen sarjakuvissa Kapteeni Ansio esitettiin varsin mielikuvi-tuksettomasti. Hän lähinnä paljasti korruptoituneita liikemiehiä tai sotki yritysjohtajien suunnitelmia irtisanoa väkeä. Vähä vähältä kuitenkin kapteeni Ansion käsikirjoittajatiimi alkoi saada ratkaisevia oivalluksia ja löysi keinoja kuvata todellisia yhteiskunnan ongelmia.
Ratkaiseva käänne tapahtui, kun käsikirjoitustiimiin liittyi nuori visionääri Oliver Hole, joka myöhemmällä iällään tunnettiin myös nimellä "Nairobin hullu sosiologi". Hän kehitteli uraa uurtavia teorioita ja voitti jopa talouden Nobelin. Värikkään uransa aikana Oliver Hole toimi myös dosenttina Oulun yliopistossa.
20-vuotias nero loi heti ensi töikseen Kapteeni Ansiolle joukon uusia vihollisia. Pitkäaikaisin ja kammottavin nemesis oli Tohtori Tyhjyys. Tohtori oli syönyt psykosomaattisia sieniä ja harjoittanut zen-meditaatiota, mutta jotain oli mennyt kamalasti pieleen ja tohtori Tyhjyys ajautui voiman pimeälle puolelle.
Tohtori vakuuttui siitä, että jokaisen tulisi jäädä työttömäksi ja kokea sisällään ammottava tyhjyys - vasta silloin uusi Buddha saapuisi pelastamaan ihmiskunnan. Tämä pääpahis oli siis jonkinlainen anti-bodhisattva, ei niinkään antikristus.
Juuri tällaiset huimaavat ideat tekivät Oliver Holen tuotannosta niin tunnistettavaa ja toivat uuden syvyyden Kapteeni Ansion periamerikkalaisiin sekkailuihin.
(Muita Oliverin luomia hahmoja ovat esimerkiksi madam Masennus ja super-Pekkarinen.)
TYÖREFORMIN TARVE
Sarjakuvia lukevat sukupolvet uskalsivat ajatella asioita uudelta kantilta ja Kapteeni ansion ennakkoluulottomat ideat hiipivät mukaan politiikkaan ja yrityselämään.
Omalla toiminnallaan kapteeni oli antanut rohkaisevia esimerkkejä kokonaisesta työreformista. Huomio oli kiinnitetty erityisesti siihen, miten vaikeaa työtä oli tehdä: lähes kaikki tehtävät oli jo varattu tietylle henkilölle - joka mustasukkaisesti vahti, ettei kukaan muu astuisi hänen reviirilleen. Jos esimerkiksi kadulla näki irtonaisen katukiven ja yritti laittaa sen paikoilleen, tuli heti joku huutamaan: painu vittuun, älä yritä viedä mun duunia!
Työ oli muuttunut arvotavaraksi ja suojelukohteeksi. Jos jossain oli avoin työpaikka, sitä täytyi suojella vartioilla ja murtohälyttimillä - muussa tapauksessa joku vielä yrittäisi salaa mennä tekemään sitä.
Aina kun kaupunkiin tuotiin uusia työpaikkoja, ne kuljetettiin paikalle panssaroidussa vaunussa, poliisisaattueessa. Presidentti itse saapui avaamaan työhuoneet, ja piispat siunasivat jokaisen uuden työsopimuksen.
Miljoonat ihmiset kärsivät, koska työn näennäisestä niukkuudesta huolimatta oli joka puolella silti yhä tarvetta työlle. Työhön vain ei saanut tarttua, koska se oli niin tarkasti säädeltyä. Työtä suojeltiin neuroottisemmin kuin jonkin sukupuuttoon kuolevan lajin viimeistä yksilöä.
TUOTTOKORTTI
Kapteeni Ansio -lehdessä ensi kertaa esiteltiin keksintö, joka muutti kaiken tämän. Ihmiset olivat tottuneet siihen, että kuluttaminen oli helppoa. Missä tahansa tarjoutui tilaisuuksia kuluttamiseen. Työ sen sijaan oli tiukasti rajattu tietylle alueelle ja määrätylle ajanjaksolle.
Kapteeni Ansio käänsi luottokortin idean päälaelleen. Sarjakuvan vaihtoehtoisessa maailmassa asiat olivat paremmin, koska ihmisillä oli "tuottokortti". Sitä vinguttamalla saattoi missä tahansa ryhtyä työhön heti jos vain näki työlle tarvetta.
Kun ihmiset kantoivat mukanaan tuottokorttia, he uskalsivat kaduilla nostaa roskat roskikseen ja auttaa mummot tien yli. Nyt kaikki tiskasivat itse astiansa ja trimmasivat piha-aitansa kuten muinaisina aikoina. Tuottokortti valtuutti heidät tekemään työtä missä vain, milloin vain.
Ostoskeskusten paikalle nousi nyt tienauskeskuksia. Jos kuka tahansa oli rahaa tai tekemistä vailla, hän saattoi vain kävellä tienauskeskukseen ja hänelle heti löydettiin jotain mielekästä puuhaa. Myös nuoriso hengasi "tienareissa" ja sai palkkaa vastaan kokeilla erilaisia ammatteja.
Idea oli saatu tietokonepeleistä, joissa koko ajan tarjottiin uusia tehtäviä ja pelaaja koukutettiin työhön. Tietokonepeleistä ei edes ansainnut mitään, mutta silti ihmiset vapaaehtoisesti kääntelivät vipuja ja kantoivat tavaroita paikasta toiseen.
Tienauskeskusten suosio lähti samanlaiseen nousuun, heti kun vain vaikeustaso saatiin säädettyä tasolle, joka teki tehtävästä sopivan haastavaa. Tärkeintä oli se, ettei työ ollut turhaa, riistänyt ketään tai tuhonnut luontoa. Mikä tahansa työ olikaan niin sitä tehdessään ihminen tunsi, että oli pelastamassa maailman.
Joulupukki antaa lahjoja ja Kari Grandi tuo juotavaa janoisille, mutta työn-antaja antaa tärkeimmän, eli työtä. Kehittyneiden maiden urbaani soturi ei taistele nälkää tai leijonia vastaan - hänen jatkuva sotansa käydään muilla tarvehierarkian tasoilla.
Elämämme suurin taistelu on taistelua arjen mielekkyydestä ja omanarvontunnosta. Työtä tarvitaan, jotta sälyisi mielenterveys ja kipinä, tekemisen ponsi.
OLIVER HOLE
Alkuaikojen sarjakuvissa Kapteeni Ansio esitettiin varsin mielikuvi-tuksettomasti. Hän lähinnä paljasti korruptoituneita liikemiehiä tai sotki yritysjohtajien suunnitelmia irtisanoa väkeä. Vähä vähältä kuitenkin kapteeni Ansion käsikirjoittajatiimi alkoi saada ratkaisevia oivalluksia ja löysi keinoja kuvata todellisia yhteiskunnan ongelmia.
Ratkaiseva käänne tapahtui, kun käsikirjoitustiimiin liittyi nuori visionääri Oliver Hole, joka myöhemmällä iällään tunnettiin myös nimellä "Nairobin hullu sosiologi". Hän kehitteli uraa uurtavia teorioita ja voitti jopa talouden Nobelin. Värikkään uransa aikana Oliver Hole toimi myös dosenttina Oulun yliopistossa.
20-vuotias nero loi heti ensi töikseen Kapteeni Ansiolle joukon uusia vihollisia. Pitkäaikaisin ja kammottavin nemesis oli Tohtori Tyhjyys. Tohtori oli syönyt psykosomaattisia sieniä ja harjoittanut zen-meditaatiota, mutta jotain oli mennyt kamalasti pieleen ja tohtori Tyhjyys ajautui voiman pimeälle puolelle.
Tohtori vakuuttui siitä, että jokaisen tulisi jäädä työttömäksi ja kokea sisällään ammottava tyhjyys - vasta silloin uusi Buddha saapuisi pelastamaan ihmiskunnan. Tämä pääpahis oli siis jonkinlainen anti-bodhisattva, ei niinkään antikristus.
Juuri tällaiset huimaavat ideat tekivät Oliver Holen tuotannosta niin tunnistettavaa ja toivat uuden syvyyden Kapteeni Ansion periamerikkalaisiin sekkailuihin.
(Muita Oliverin luomia hahmoja ovat esimerkiksi madam Masennus ja super-Pekkarinen.)
TYÖREFORMIN TARVE
Sarjakuvia lukevat sukupolvet uskalsivat ajatella asioita uudelta kantilta ja Kapteeni ansion ennakkoluulottomat ideat hiipivät mukaan politiikkaan ja yrityselämään.
Omalla toiminnallaan kapteeni oli antanut rohkaisevia esimerkkejä kokonaisesta työreformista. Huomio oli kiinnitetty erityisesti siihen, miten vaikeaa työtä oli tehdä: lähes kaikki tehtävät oli jo varattu tietylle henkilölle - joka mustasukkaisesti vahti, ettei kukaan muu astuisi hänen reviirilleen. Jos esimerkiksi kadulla näki irtonaisen katukiven ja yritti laittaa sen paikoilleen, tuli heti joku huutamaan: painu vittuun, älä yritä viedä mun duunia!
Työ oli muuttunut arvotavaraksi ja suojelukohteeksi. Jos jossain oli avoin työpaikka, sitä täytyi suojella vartioilla ja murtohälyttimillä - muussa tapauksessa joku vielä yrittäisi salaa mennä tekemään sitä.
Aina kun kaupunkiin tuotiin uusia työpaikkoja, ne kuljetettiin paikalle panssaroidussa vaunussa, poliisisaattueessa. Presidentti itse saapui avaamaan työhuoneet, ja piispat siunasivat jokaisen uuden työsopimuksen.
Miljoonat ihmiset kärsivät, koska työn näennäisestä niukkuudesta huolimatta oli joka puolella silti yhä tarvetta työlle. Työhön vain ei saanut tarttua, koska se oli niin tarkasti säädeltyä. Työtä suojeltiin neuroottisemmin kuin jonkin sukupuuttoon kuolevan lajin viimeistä yksilöä.
TUOTTOKORTTI
Kapteeni Ansio -lehdessä ensi kertaa esiteltiin keksintö, joka muutti kaiken tämän. Ihmiset olivat tottuneet siihen, että kuluttaminen oli helppoa. Missä tahansa tarjoutui tilaisuuksia kuluttamiseen. Työ sen sijaan oli tiukasti rajattu tietylle alueelle ja määrätylle ajanjaksolle.
Kapteeni Ansio käänsi luottokortin idean päälaelleen. Sarjakuvan vaihtoehtoisessa maailmassa asiat olivat paremmin, koska ihmisillä oli "tuottokortti". Sitä vinguttamalla saattoi missä tahansa ryhtyä työhön heti jos vain näki työlle tarvetta.
Kun ihmiset kantoivat mukanaan tuottokorttia, he uskalsivat kaduilla nostaa roskat roskikseen ja auttaa mummot tien yli. Nyt kaikki tiskasivat itse astiansa ja trimmasivat piha-aitansa kuten muinaisina aikoina. Tuottokortti valtuutti heidät tekemään työtä missä vain, milloin vain.
Ostoskeskusten paikalle nousi nyt tienauskeskuksia. Jos kuka tahansa oli rahaa tai tekemistä vailla, hän saattoi vain kävellä tienauskeskukseen ja hänelle heti löydettiin jotain mielekästä puuhaa. Myös nuoriso hengasi "tienareissa" ja sai palkkaa vastaan kokeilla erilaisia ammatteja.
Idea oli saatu tietokonepeleistä, joissa koko ajan tarjottiin uusia tehtäviä ja pelaaja koukutettiin työhön. Tietokonepeleistä ei edes ansainnut mitään, mutta silti ihmiset vapaaehtoisesti kääntelivät vipuja ja kantoivat tavaroita paikasta toiseen.
Tienauskeskusten suosio lähti samanlaiseen nousuun, heti kun vain vaikeustaso saatiin säädettyä tasolle, joka teki tehtävästä sopivan haastavaa. Tärkeintä oli se, ettei työ ollut turhaa, riistänyt ketään tai tuhonnut luontoa. Mikä tahansa työ olikaan niin sitä tehdessään ihminen tunsi, että oli pelastamassa maailman.
keskiviikko 21. huhtikuuta 2010
Turha reissu?
Matkustaessani 2100-luvun Suomessa jouduin yllättäviin pikku seikkailuihin. Aikakone on kätevä lineaarisessa matkanteossa, mutta vertikaalisiin reissuihin tarvitsin yhä perinteisiä kulkuvälineitä.
Jo heti Helsinki-Vantaan lentokentällä olin pulassa. Ilmeisesti vaikutin tavallista hömelömmältä, koska vartijat ohjasivat minut sivuun jonosta. Pelkäsin jo, että minulla oli mukana jotain mikä olisi luokiteltu huumeeksi tai räjähteeksi 2100-luvun pykälissä.
Kyseessä oli kuitenkin tavallinen turhatarkastus, joka on aivan normaali käytäntö tuon ajan matkustajille. Turhatarkastuksessa minua pyydettiin avaamaan laukkuni ja tyhjentämään taskuni.
- Mihinkä sinä näitä tarvitset? Kysyi virkailija.
- Ai miten niin, vastasin.
- Eikös kolmet sukat ole jo vähän liioittelua? Varmaan pärjäisit ihan hyvin kahdellakin parilla.
- No luulen, että nyt jo täytyy tyytyä nyrkkipesuun hotellin lavuaarissa. Tästä tulee pitkä reissu nimittäin.
- Muutama kysymys myös reissusta; oletko ihan varma, että se on tarpeellinen?
- Mikäs kysymys tuo nyt on?
- Äläs rupea hankalaksi nyt yhtään. Etkö muka ennen ole ollut turhatarkastuksessa? sanoi vartija ja naputti kylttiä seinällä:
"Ihminen ei tarvitse turhempia...
kunhan ensin osaisi luopua turhimmasta."
Minulle selvisi, että jo vuodesta 2040 alkaen oli järjestelmällisesti karsittu elämästä turhuuksia. Ryhtiliike oli välttämätön, koska planeetan luonnonvarat eivät riittäneet. Rikkaiden maiden oli yksinkertaistettava tarvekarttaansa ja vähennettää kulutusta.
Laissa oli tarkasti määritelty mikä oli turhaa ja mikä välttämätöntä. Matkustukseen tietenkin täytyi aina olla perusteet. Turisteja, eli "turhisteja", kuten tuolloin sanottiin, ei enää voinut noin vain sallia.
Myös monet muut elinkeinot oli lakkautettu, esimerkiksi turhistarhaus. Jos kansalaiset törsäsivät liikaa, heidät pakotettiin pitämään turhavöitä - ne hillitsivät kulutushimoja.
Sota laittomia eroosiopajoja vastaan kesti vuosikymmeniä. Järjestäytyneellä kulutusrikollisuudella oli suoranainen armeija palkkaturhaajia: ihmisiä, jotka suostuivat rahaa vastaan valmistamaan tai myymään tarpettomia esineitä.
Lopulta kuitenkin turhistirannat tyhjenivät ja turhistivirrat ehtyivät. Myös raaka-aineet tulivat liian kalliiksi, jotta niistä olisi kannattanut valmistaa mitään sellaista, mikä hajoaisi muutamassa viikossa - tai tavaroita, joita ylipäänsä ei käytettäisi kuin kerran pari.
Järjestäytyneestä teollisuusmafiasta jäi jäljelle vain rippeet.
Onnekseni en ollut ottanut mukaan mitään turhaa matkustaessani läpi aikakausien. Kaikki omaisuuteni tulkittiin kierrätystavaraksi - jo vaatteeni olivat sata vuotta vanhaa muotia.
Habitukseni ja laukkuni vaatimaton sisältö tekivät tarkastajiin sellaisen vaikutuksen, että he uskoivat myös matkani syiden olevan perusteltuja.
Hieman kyllä jäi huono omatunto. Olihan tämä kumminkin lähinnä vain pakoa arjesta, pieni kerskamatka tulevaisuuteen. Aika lailla turha reissu.
Jo heti Helsinki-Vantaan lentokentällä olin pulassa. Ilmeisesti vaikutin tavallista hömelömmältä, koska vartijat ohjasivat minut sivuun jonosta. Pelkäsin jo, että minulla oli mukana jotain mikä olisi luokiteltu huumeeksi tai räjähteeksi 2100-luvun pykälissä.
Kyseessä oli kuitenkin tavallinen turhatarkastus, joka on aivan normaali käytäntö tuon ajan matkustajille. Turhatarkastuksessa minua pyydettiin avaamaan laukkuni ja tyhjentämään taskuni.
- Mihinkä sinä näitä tarvitset? Kysyi virkailija.
- Ai miten niin, vastasin.
- Eikös kolmet sukat ole jo vähän liioittelua? Varmaan pärjäisit ihan hyvin kahdellakin parilla.
- No luulen, että nyt jo täytyy tyytyä nyrkkipesuun hotellin lavuaarissa. Tästä tulee pitkä reissu nimittäin.
- Muutama kysymys myös reissusta; oletko ihan varma, että se on tarpeellinen?
- Mikäs kysymys tuo nyt on?
- Äläs rupea hankalaksi nyt yhtään. Etkö muka ennen ole ollut turhatarkastuksessa? sanoi vartija ja naputti kylttiä seinällä:
"Ihminen ei tarvitse turhempia...
kunhan ensin osaisi luopua turhimmasta."
Minulle selvisi, että jo vuodesta 2040 alkaen oli järjestelmällisesti karsittu elämästä turhuuksia. Ryhtiliike oli välttämätön, koska planeetan luonnonvarat eivät riittäneet. Rikkaiden maiden oli yksinkertaistettava tarvekarttaansa ja vähennettää kulutusta.
Laissa oli tarkasti määritelty mikä oli turhaa ja mikä välttämätöntä. Matkustukseen tietenkin täytyi aina olla perusteet. Turisteja, eli "turhisteja", kuten tuolloin sanottiin, ei enää voinut noin vain sallia.
Myös monet muut elinkeinot oli lakkautettu, esimerkiksi turhistarhaus. Jos kansalaiset törsäsivät liikaa, heidät pakotettiin pitämään turhavöitä - ne hillitsivät kulutushimoja.
Sota laittomia eroosiopajoja vastaan kesti vuosikymmeniä. Järjestäytyneellä kulutusrikollisuudella oli suoranainen armeija palkkaturhaajia: ihmisiä, jotka suostuivat rahaa vastaan valmistamaan tai myymään tarpettomia esineitä.
Lopulta kuitenkin turhistirannat tyhjenivät ja turhistivirrat ehtyivät. Myös raaka-aineet tulivat liian kalliiksi, jotta niistä olisi kannattanut valmistaa mitään sellaista, mikä hajoaisi muutamassa viikossa - tai tavaroita, joita ylipäänsä ei käytettäisi kuin kerran pari.
Järjestäytyneestä teollisuusmafiasta jäi jäljelle vain rippeet.
Onnekseni en ollut ottanut mukaan mitään turhaa matkustaessani läpi aikakausien. Kaikki omaisuuteni tulkittiin kierrätystavaraksi - jo vaatteeni olivat sata vuotta vanhaa muotia.
Habitukseni ja laukkuni vaatimaton sisältö tekivät tarkastajiin sellaisen vaikutuksen, että he uskoivat myös matkani syiden olevan perusteltuja.
Hieman kyllä jäi huono omatunto. Olihan tämä kumminkin lähinnä vain pakoa arjesta, pieni kerskamatka tulevaisuuteen. Aika lailla turha reissu.
torstai 1. huhtikuuta 2010
Ristikuolema vai armahdus? - Suuri Finaalishow!
Pääsiäisen kunniaksi matkustan tänään vuoteen 33jKr ja käyn aitiopaikalta seuraamassa pitkäperjantain tapahtumia. Kielitaitoni on niin heikko, että lähetin etukäteen matkaan ulkomaankirjeenvaihtaja Erkki Toivasen. Hän on jo tehnyt taustatyötä.
Aivan valtavasti yleisöä täällä Pontius Pilatuksen palatsissa. Kaikki ovat saapuneet kannustamaan omaa suosikkiaan.
- No niin, Erkki. Joko päivän virallinen ohjelma pian alkaa? Tupa on täynnä. Mitkä ovat kansan tunnelmat?
- Vielä ei ole Pontius Pilatus saapunut tervehtimään kansaa. Kilpailijat odottavat jännittyneinä omissa paaluissaan. Lämmittelyohjelmana oli julkinen ruoskinta.
- Pohjistetaan hieman tilannetta. Miten kisa etenee? Kuka on ennakkosuosikki?
- Niin. Tilannehan on siis se, että Jeesus on alusta saakka ollut suuri ennakkosuosikki, mutta galluppien perusteella Barabbas olisi aivan viime hetkinä nousemassa rinnalle. Varsinainen kilpailu on hyvin yksinkertainen: Kansa huutaa ja voittaja valitaan tällä tavoin huutoäänestyksellä.
- Mitkä ovat Jeesuksen vahvuudet - ja kuinka luulet, että Barabbas voi tänään yllättää? Yksi Jeesuksen valtti on tietenkin se, että hän on synnitön?
- Siitä on tietenkin keskusteltu. Synnittömyys on niin vaikea todistaa - ja synnittömyys on eri asia kuin "syyttömyys". On ilmeistä, että Jeesus on syyllistynyt vähintäänkin kansan villitsemiseen ja laittomaan lääkärintoimeen.
- Jeesusta syytetään siis myös siitä, että hän olisi toiminut valelääkärinä? Mitä mieltä ovat hänen kannattajansa? Uskovatko he vielä ylivoimaiseen voittoon?
- Pahalta näyttää. Yritin haastatella Jeesuksen ykkösmiestä Pietaria, mutta hän kieltäytyi haastattelusta - peräti kolme kertaa. Sitten siihen tuli joku hullu kukko kiekumaan niin että Pietari pääsi pakoon. On myös huhuttu, että yksi Jeesuksen opetuslapsista olisi hirttänyt itsensä.
- Oi voi. Toivottavasti Jeesuksen kannatusjoukkoihin ei ole vielä iskenyt tappiomieliala.
Erkki Toivanen:
- Olen kutsunut tänne lehdistöaitioon vieraaksi muutama Barabbaan kannattaja.
- Loistavaa. Kysytään ihan ensimmäiseksi, että miksi juuri Barabbas tulisi armahtaa ristikuolemalta? Eikö hän ole rikollinen ja ryöväri?
Mieskannattaja:
- Ryöväri kyllä, varas joo, ja ehkä murhaajakin - mutta muuten aivan huippuveikko.
Samalla yleisö villiintyy. Barabbas herättelee omiaan huudoilla, joita seuraa valtaisa nauru ja viheltely:
- Antakaan sakkoa saatana! Antakaa kakkua! Munattomat roomalaiset saatana! Kun pääsen vapaaksi niin nussin läpi teidän kaikkien vaimot!
Erkki Toivanen:
- Barabbas on koko oikeudenkäynnin ajan huudellut hyvin hurmaavia rienauksia vartijoille. Hän käyttää luovasti koko kirosanojen kirjoa. Jeesus sen sijaan on esiintynyt nöyrästi ja tyynesti. Voi olla että Jeesus tämän vuoksi tuntuu kaukaisemmalta hahmolta.
Naiskannattaja:
- Barabbas on vaan niin ihku.
Meillä on täällä myös Barabbaan faniklubin puheenjohtaja. Varmaan osaat antaa jotain hieman analyyttisempiä arvioita omasta suosikistasi?
Puheenjohtaja:
- Mun mielestä kyllä jumalan pojan ei pitäisi edes alentua tällaiseen leikkiin. Jos se nyt oikeeasti tahtoo välttyä ristinkuolemalta niin eiköhän se vaan voisi vain napsauttaa sormiaan.
- Eli kannatatko Barabbasta, koska hän on tavallinen syntinen ihminen?
- Me ollaan alusta saakka uskottu tähän mahdollisuuteen - ja alussa kaikki vaan nauroivat meille - mutta nyt ollaan jo finaalissa: enää kaksi kilpailijaa jäljellä - ja ihan hyvin me voidaan nyt voittaa koko paska.
Erkki Toivanen:
- Useinhan näissä kisoissa käy niin, että altavastaaja saa kansan sympatiat.
Puheenjohtaja:
- Barabbas on suoraselkäinen palestiinalainen. Jeesus puhuu ja puhuu - mutta Barabbas tekee sen minkä lupaa. Ei noihin juutalaisiin voi luottaa.
- Onko tässä nyt siis kyse myös rasismista, antisemitismistä? Mitä mieltää olet Erkki? Eikö Jeesuksen yksi kutsumanimi ole "Juutalaisten kuningas"? Rarkeaako tämä rotukysymyksiin?
Erkki Toivanen:
- Ei voisi sanoa niinkään. Kyllä juutalaiset itse ovat myös suurelta osin vastustaneet Jeesusta. tässä nyt kirkkaasti ylitetään rotuun, uskontoon ja kansalaisuuteen liittyvät raja-aidat - kaikista ryhmistä löytyy kummankin finalistin kannattajia. Ketään ei voi yksipuolisesti kiittää tai syyttää.
- Valtavan kutkuttava tilanne siis. Palataan asiaan heti kun voittaja selviää - toivottavasti jo maanantaihin mennessä. Hyvää pääsiäistä kaikille sinne Suomeen, sinne vuoteen 2010.
- Hyvää pääsiäistä! Täällä Erkki Toivanen, Jerusalem.
Aivan valtavasti yleisöä täällä Pontius Pilatuksen palatsissa. Kaikki ovat saapuneet kannustamaan omaa suosikkiaan.
- No niin, Erkki. Joko päivän virallinen ohjelma pian alkaa? Tupa on täynnä. Mitkä ovat kansan tunnelmat?
- Vielä ei ole Pontius Pilatus saapunut tervehtimään kansaa. Kilpailijat odottavat jännittyneinä omissa paaluissaan. Lämmittelyohjelmana oli julkinen ruoskinta.
- Pohjistetaan hieman tilannetta. Miten kisa etenee? Kuka on ennakkosuosikki?
- Niin. Tilannehan on siis se, että Jeesus on alusta saakka ollut suuri ennakkosuosikki, mutta galluppien perusteella Barabbas olisi aivan viime hetkinä nousemassa rinnalle. Varsinainen kilpailu on hyvin yksinkertainen: Kansa huutaa ja voittaja valitaan tällä tavoin huutoäänestyksellä.
- Mitkä ovat Jeesuksen vahvuudet - ja kuinka luulet, että Barabbas voi tänään yllättää? Yksi Jeesuksen valtti on tietenkin se, että hän on synnitön?
- Siitä on tietenkin keskusteltu. Synnittömyys on niin vaikea todistaa - ja synnittömyys on eri asia kuin "syyttömyys". On ilmeistä, että Jeesus on syyllistynyt vähintäänkin kansan villitsemiseen ja laittomaan lääkärintoimeen.
- Jeesusta syytetään siis myös siitä, että hän olisi toiminut valelääkärinä? Mitä mieltä ovat hänen kannattajansa? Uskovatko he vielä ylivoimaiseen voittoon?
- Pahalta näyttää. Yritin haastatella Jeesuksen ykkösmiestä Pietaria, mutta hän kieltäytyi haastattelusta - peräti kolme kertaa. Sitten siihen tuli joku hullu kukko kiekumaan niin että Pietari pääsi pakoon. On myös huhuttu, että yksi Jeesuksen opetuslapsista olisi hirttänyt itsensä.
- Oi voi. Toivottavasti Jeesuksen kannatusjoukkoihin ei ole vielä iskenyt tappiomieliala.
Erkki Toivanen:
- Olen kutsunut tänne lehdistöaitioon vieraaksi muutama Barabbaan kannattaja.
- Loistavaa. Kysytään ihan ensimmäiseksi, että miksi juuri Barabbas tulisi armahtaa ristikuolemalta? Eikö hän ole rikollinen ja ryöväri?
Mieskannattaja:
- Ryöväri kyllä, varas joo, ja ehkä murhaajakin - mutta muuten aivan huippuveikko.
Samalla yleisö villiintyy. Barabbas herättelee omiaan huudoilla, joita seuraa valtaisa nauru ja viheltely:
- Antakaan sakkoa saatana! Antakaa kakkua! Munattomat roomalaiset saatana! Kun pääsen vapaaksi niin nussin läpi teidän kaikkien vaimot!
Erkki Toivanen:
- Barabbas on koko oikeudenkäynnin ajan huudellut hyvin hurmaavia rienauksia vartijoille. Hän käyttää luovasti koko kirosanojen kirjoa. Jeesus sen sijaan on esiintynyt nöyrästi ja tyynesti. Voi olla että Jeesus tämän vuoksi tuntuu kaukaisemmalta hahmolta.
Naiskannattaja:
- Barabbas on vaan niin ihku.
Meillä on täällä myös Barabbaan faniklubin puheenjohtaja. Varmaan osaat antaa jotain hieman analyyttisempiä arvioita omasta suosikistasi?
Puheenjohtaja:
- Mun mielestä kyllä jumalan pojan ei pitäisi edes alentua tällaiseen leikkiin. Jos se nyt oikeeasti tahtoo välttyä ristinkuolemalta niin eiköhän se vaan voisi vain napsauttaa sormiaan.
- Eli kannatatko Barabbasta, koska hän on tavallinen syntinen ihminen?
- Me ollaan alusta saakka uskottu tähän mahdollisuuteen - ja alussa kaikki vaan nauroivat meille - mutta nyt ollaan jo finaalissa: enää kaksi kilpailijaa jäljellä - ja ihan hyvin me voidaan nyt voittaa koko paska.
Erkki Toivanen:
- Useinhan näissä kisoissa käy niin, että altavastaaja saa kansan sympatiat.
Puheenjohtaja:
- Barabbas on suoraselkäinen palestiinalainen. Jeesus puhuu ja puhuu - mutta Barabbas tekee sen minkä lupaa. Ei noihin juutalaisiin voi luottaa.
- Onko tässä nyt siis kyse myös rasismista, antisemitismistä? Mitä mieltää olet Erkki? Eikö Jeesuksen yksi kutsumanimi ole "Juutalaisten kuningas"? Rarkeaako tämä rotukysymyksiin?
Erkki Toivanen:
- Ei voisi sanoa niinkään. Kyllä juutalaiset itse ovat myös suurelta osin vastustaneet Jeesusta. tässä nyt kirkkaasti ylitetään rotuun, uskontoon ja kansalaisuuteen liittyvät raja-aidat - kaikista ryhmistä löytyy kummankin finalistin kannattajia. Ketään ei voi yksipuolisesti kiittää tai syyttää.
- Valtavan kutkuttava tilanne siis. Palataan asiaan heti kun voittaja selviää - toivottavasti jo maanantaihin mennessä. Hyvää pääsiäistä kaikille sinne Suomeen, sinne vuoteen 2010.
- Hyvää pääsiäistä! Täällä Erkki Toivanen, Jerusalem.
sunnuntai 21. maaliskuuta 2010
Truth-Fetish
Monia varmaan kiinnostaa tietää millaiset ovat 2100-luvun säät. Sulavatko jäätiköt, leviävätkö aavikot, nouseeko merten pinta? Ainakin tunnelma on katossa täällä ilmastontutkijoiden uudenvuodenbileissä. Kiertelen vähän tässä boolimaljan seutuvilla ja kyselen kuulumisia.
- Railakas meno. Onko juhlille aihetta?
- Tää on ihan helvetin iso saavutus. Mieletön voitto koko tiedeyhteisölle - tieteen uskottavuudelle. Mistä muuten oot löytänyt noin makean kasettinauhurin. Toi on varmaan yli sata vuotta vanha? Vai onko toi joku kopio, mistä noita saa?
- Ei tää toimi. Tahtoisitko esitellä itsesi?
- Ai joo. Iltaa vaan kaikille kuulijoille langan päässä. Olen Ari Myräkkä, jatko-opiskelija. Valmistelen väitöskirjaa stratosfääristä.
- Puhuit jotain äsken suuresta voitosta. Kukas on voittanut ja kenet?
- Tiede on voittanut ja pseudotiedehuuhaa on hävinnyt.
- Eli?
- Eli kävi juuri niin kuin me ennustettiin.
- Ja siinä on juhlan aihetta?
- Nyt on turha kenenkään urputtaa. Ne oli väärässä, me oltiin oikeassa. Lämpötilat on kohonneet melkein neljä astetta ja meren pinta jo kaksi metriä.
- Eikö sen olisi voinut estää?
- Ei missään nimessä. Eihän kukaan tiedemies sellaista ole toivonut.
- Ja minkä takia ei?
- No se on ihan tieteeseen sisään rakennettu juttu. Jos jotain väitetään niin se pitää pystyä osoittamaan empiirisesti. Ilmastoskeptikkojen taistelu olisi jatkunut ikuisesti, ellei me oli olisi annettu asioiden edetä luonnollisesti. Kuinka muuten sä voit todistaa mitään ennustuksia todeksi? Jos muutosta ei olisi tullut niin koko juttu olisi jäänyt ainaiseksi spekulaatioksi. Siitä kiisteltäisiin vieläkin.
- Ja nyt se on sitten varmennettu että mönkään menee?
- Kyllä. Kaikki on mennyt just niin päin persettä kuin me luvattiin. Just eikä melkein. Meidän laskelmat piti kutinsa.
- Ja sitäkö täällä ollaan nyt juhlimassa?
- No lähinnä sitä. Mutta kyllä mä toivon saavani myös pesää tänään.
- Kiitoksia paljon.
Tuolla näyttäisi olevan jonkin sortin professori. Pystänpä parin kysymyksen sinnekin:
- Onko totta, että tiedeyhteisö yleisesti ottaen suhtautuu ilolla siihen, että kauhuskenaariot ovat toteutuneet?
- Ainakin kaikilla niillä on syytä juhlaan, jotka aikoinaan löivät vetoa isoilla summilla. Ilmastovedonlyönti on tehnyt monesta muutosaktiivista miljonäärin - ja vastaavasti köyhdyttänyt skeptikkoja.
- Mutta entäs jos otetaan koko ihmiskunnan etu huomioon?
- Tieteen edistyminen on yhteinen voitto. Ja tiede vaatii empiriaa ja kokeita. Vain täydellinen tuho saattoi toimia täydellisen tuhon koelaboratoriona. Ei me tehdä kompromisseja tässä työssä, tällä alalla. Tää ei oo mitään humanismia, vaan kovaa luonnontiedettä.
Olin pohjistanut muutamia kysymyksiä:
- Palataan vuoteen 2035: silloin ilmeisesti poliitikot olivat viimein saavuttamassa yhteistä sopimusta, mutta tiedeyhteisö vaati, ettei mitään saa tehdä. Näinkö siinä kävi?
- No enhän itsekään ollut silloin edes syntynyt, mutta ymmärrän kyllä syyt. Tuon ajan johtavat tutkijat olivat koko uransa ajan - jo 30 tai 40 vuotta - joutuneet kuuntelemaan epäilijöiden höpölöpöä. He saivat tarpeekseen lobbauksesta ja epäilevistä äänenpainoista.
- Ja tämäkö oli paras tapa ratkaista asia?
- Tieteen kannalta totuus on aina korkein hyve. Totuuden on mentävä jopa ikävien seurausten edelle. Reipas ja näkyvä lämpötilan nousu oli ainoa keino päättää keskustelu. Osapuolet yhdessä sopivat, että antaa mennä – ja katsotaan mitä tapahtuu.
- Oletteko te nyt ylpeitä, kun kaikki tapahtui juuri niin kuin te tutkijat olitte ennakoineet?
- No itse en puhuisi ylpeydestä. Mutta nyt kun sinä nyt kerran käytit sitä sanaa niin kyllähän tähän tulokseen täytyy olla "monella tapaa tyytyväinen" – ainakin tieteen uskottavuuden kannalta. Parempi ajatella positiivisesti. Tätä koko kampanjaa voi käyttää lyömäaseena niin monessa kiistassa. Kreationisteillekin pistettiin luu kurkkuun, vaikka evoluutio ei mitenkään liity asiaan.
- Ilmeisesti jäätikköä vielä piisaa etelämantereella ja merten nouseminen on vasta päässyt alkuun?
- Meren nouseminen on se seuraava jännä juttu, joka ihmiskunnan täytyy kokea.
- Nimenomaan täytyy?
- Joo, kyselyjen perusteella se on ihan must! Odotetuin juttu. Super hot. (koko seurua nauroi makeasti, ja itsekin aloin tunnetasolla tajuta mitä kutkuttavia uhkakuvia tähän alkavaan vuosisataan liittyi.)
Professori jatkoi:
- Jäätiköiden sulaminen on vähän kuin aikanaan Beatles tai korvalappustereot – tai fasismi - sille vaan ei osaa sanoa ei.
- Hyvin pistetty, sanoi Ari Myräkkä joka oli nyt liittynyt keskusteluun: - Muistan vaarini kertoneen kuinka ensin tuli 8-bittinen Nintendo ja sitten tää Jäätiköiden Sulaminen ja muut Maya-intiaanien lupaamat apokalypsit. Sitä ei voi vaan vastustaa, kun saa elää mukana historian merkkihetkissä.
- Itse asiassa jo 2030-luvulla Grönlannista tuli ykkönen turistikohteena, kertoi professori. - Kaikki halusivat omin silmin nähdä kuinka vesi virtaa vuolaana. Jäätiköiden vierelle kasvoi lentokenttiä. Buumin huipulla siellä oli enemmän terminaaleja kuin Lontoon Heathrowssa... mikä edisti tietenkin prosessia. Jäätiköitä jopa räjäytettiin mereen, että tulisi siistimmät efektit.
- Kaikki tahtovat omin silmin todistaa apokalypsin?
- No jokainen uskonto ja sukupolvi sitä lupailee, mutta me ollaan saatu olla sen arkkitehteja. Ootko muutten koskaan pelannut Play Station ysiä, joka kytketään suoraan ydinjatkeeseen?
- No enpä ole pelannut.
- Ei kannatakaan. Apokalypsissä on ihan vitun paljon tehokkaampi flow.
- Railakas meno. Onko juhlille aihetta?
- Tää on ihan helvetin iso saavutus. Mieletön voitto koko tiedeyhteisölle - tieteen uskottavuudelle. Mistä muuten oot löytänyt noin makean kasettinauhurin. Toi on varmaan yli sata vuotta vanha? Vai onko toi joku kopio, mistä noita saa?
- Ei tää toimi. Tahtoisitko esitellä itsesi?
- Ai joo. Iltaa vaan kaikille kuulijoille langan päässä. Olen Ari Myräkkä, jatko-opiskelija. Valmistelen väitöskirjaa stratosfääristä.
- Puhuit jotain äsken suuresta voitosta. Kukas on voittanut ja kenet?
- Tiede on voittanut ja pseudotiedehuuhaa on hävinnyt.
- Eli?
- Eli kävi juuri niin kuin me ennustettiin.
- Ja siinä on juhlan aihetta?
- Nyt on turha kenenkään urputtaa. Ne oli väärässä, me oltiin oikeassa. Lämpötilat on kohonneet melkein neljä astetta ja meren pinta jo kaksi metriä.
- Eikö sen olisi voinut estää?
- Ei missään nimessä. Eihän kukaan tiedemies sellaista ole toivonut.
- Ja minkä takia ei?
- No se on ihan tieteeseen sisään rakennettu juttu. Jos jotain väitetään niin se pitää pystyä osoittamaan empiirisesti. Ilmastoskeptikkojen taistelu olisi jatkunut ikuisesti, ellei me oli olisi annettu asioiden edetä luonnollisesti. Kuinka muuten sä voit todistaa mitään ennustuksia todeksi? Jos muutosta ei olisi tullut niin koko juttu olisi jäänyt ainaiseksi spekulaatioksi. Siitä kiisteltäisiin vieläkin.
- Ja nyt se on sitten varmennettu että mönkään menee?
- Kyllä. Kaikki on mennyt just niin päin persettä kuin me luvattiin. Just eikä melkein. Meidän laskelmat piti kutinsa.
- Ja sitäkö täällä ollaan nyt juhlimassa?
- No lähinnä sitä. Mutta kyllä mä toivon saavani myös pesää tänään.
- Kiitoksia paljon.
Tuolla näyttäisi olevan jonkin sortin professori. Pystänpä parin kysymyksen sinnekin:
- Onko totta, että tiedeyhteisö yleisesti ottaen suhtautuu ilolla siihen, että kauhuskenaariot ovat toteutuneet?
- Ainakin kaikilla niillä on syytä juhlaan, jotka aikoinaan löivät vetoa isoilla summilla. Ilmastovedonlyönti on tehnyt monesta muutosaktiivista miljonäärin - ja vastaavasti köyhdyttänyt skeptikkoja.
- Mutta entäs jos otetaan koko ihmiskunnan etu huomioon?
- Tieteen edistyminen on yhteinen voitto. Ja tiede vaatii empiriaa ja kokeita. Vain täydellinen tuho saattoi toimia täydellisen tuhon koelaboratoriona. Ei me tehdä kompromisseja tässä työssä, tällä alalla. Tää ei oo mitään humanismia, vaan kovaa luonnontiedettä.
Olin pohjistanut muutamia kysymyksiä:
- Palataan vuoteen 2035: silloin ilmeisesti poliitikot olivat viimein saavuttamassa yhteistä sopimusta, mutta tiedeyhteisö vaati, ettei mitään saa tehdä. Näinkö siinä kävi?
- No enhän itsekään ollut silloin edes syntynyt, mutta ymmärrän kyllä syyt. Tuon ajan johtavat tutkijat olivat koko uransa ajan - jo 30 tai 40 vuotta - joutuneet kuuntelemaan epäilijöiden höpölöpöä. He saivat tarpeekseen lobbauksesta ja epäilevistä äänenpainoista.
- Ja tämäkö oli paras tapa ratkaista asia?
- Tieteen kannalta totuus on aina korkein hyve. Totuuden on mentävä jopa ikävien seurausten edelle. Reipas ja näkyvä lämpötilan nousu oli ainoa keino päättää keskustelu. Osapuolet yhdessä sopivat, että antaa mennä – ja katsotaan mitä tapahtuu.
- Oletteko te nyt ylpeitä, kun kaikki tapahtui juuri niin kuin te tutkijat olitte ennakoineet?
- No itse en puhuisi ylpeydestä. Mutta nyt kun sinä nyt kerran käytit sitä sanaa niin kyllähän tähän tulokseen täytyy olla "monella tapaa tyytyväinen" – ainakin tieteen uskottavuuden kannalta. Parempi ajatella positiivisesti. Tätä koko kampanjaa voi käyttää lyömäaseena niin monessa kiistassa. Kreationisteillekin pistettiin luu kurkkuun, vaikka evoluutio ei mitenkään liity asiaan.
- Ilmeisesti jäätikköä vielä piisaa etelämantereella ja merten nouseminen on vasta päässyt alkuun?
- Meren nouseminen on se seuraava jännä juttu, joka ihmiskunnan täytyy kokea.
- Nimenomaan täytyy?
- Joo, kyselyjen perusteella se on ihan must! Odotetuin juttu. Super hot. (koko seurua nauroi makeasti, ja itsekin aloin tunnetasolla tajuta mitä kutkuttavia uhkakuvia tähän alkavaan vuosisataan liittyi.)
Professori jatkoi:
- Jäätiköiden sulaminen on vähän kuin aikanaan Beatles tai korvalappustereot – tai fasismi - sille vaan ei osaa sanoa ei.
- Hyvin pistetty, sanoi Ari Myräkkä joka oli nyt liittynyt keskusteluun: - Muistan vaarini kertoneen kuinka ensin tuli 8-bittinen Nintendo ja sitten tää Jäätiköiden Sulaminen ja muut Maya-intiaanien lupaamat apokalypsit. Sitä ei voi vaan vastustaa, kun saa elää mukana historian merkkihetkissä.
- Itse asiassa jo 2030-luvulla Grönlannista tuli ykkönen turistikohteena, kertoi professori. - Kaikki halusivat omin silmin nähdä kuinka vesi virtaa vuolaana. Jäätiköiden vierelle kasvoi lentokenttiä. Buumin huipulla siellä oli enemmän terminaaleja kuin Lontoon Heathrowssa... mikä edisti tietenkin prosessia. Jäätiköitä jopa räjäytettiin mereen, että tulisi siistimmät efektit.
- Kaikki tahtovat omin silmin todistaa apokalypsin?
- No jokainen uskonto ja sukupolvi sitä lupailee, mutta me ollaan saatu olla sen arkkitehteja. Ootko muutten koskaan pelannut Play Station ysiä, joka kytketään suoraan ydinjatkeeseen?
- No enpä ole pelannut.
- Ei kannatakaan. Apokalypsissä on ihan vitun paljon tehokkaampi flow.
keskiviikko 17. maaliskuuta 2010
Esko Elias II
Blogissani olen vieraillut muinaisissa imperiumeissa idässä ja lännessä. Nähdäkseni lähelle olen katsonut mahdollisimman kauas, ja niinpä olen (toistaiseksi) väistänyt kaikki kotimaan aiheet.
Tällä hetkellä elämme niin synkkien talousnäkymien keskellä, että jo uutistenlukijankin ääni värisee. Lievittääkseni työn armossa pakertavan kansan huolia teen katsauksen Suomen taloustilanteeseen vuonna 2100.
Aloitin matkani vuodesta 2101. Luin koosteen kuluneen vuoden merkittävimmistä uutisista ja sitten palasin joitakin kuukausia takaisin ajassa - kuumimmalle skenelle, eli sinne missä historia tulee livenä.
Vuoden mehevimmät lööpit ohjasivat minut Korvatunturille, jossa oli käynnissä joulupukin vaalit - järjestyksessään jo viidennet.
Sadassa vuodessa puhuttu kieli ehtii muuttua paljon, ja oma puhetapani kuulosti tuon ajan ihmisten korvissa vanhahtavalta ja viralliselta ("alkeelliselta laajakaista-slangilta", kuten vuonna 2100 sanotaan).
Toimittajat olettivat, että olin ulkomaalainen, joka on oppinut suomea kirjoista ja netistä. Käytin tilannetta hyväkseni ja sillä tavoin saatoin esittää tyhmempää - eli siis juuri niin tietämätöntä kuin olin.
Ainakin yksi asia oli vuodessa 2100 pysynyt ennallaan: suomalaiset olivat innoissaan siitä, että ulkomainen toimittaja oli tullut tekemään heistä juttua.
Olen pyrkinyt ilmaisemaan dialogin nykykielellä. Jotkin uudet sanonnat menivät minulta vähän ohi, mutta luulen ymmärtäneeni pääkohdat.
Pyysin paikallisia kertomaan Korvatunturin historiasta.
- No siis tästähän käytiin valtavaa kädenvääntöä vielä joku sata vuotta sitten, kertoi paikallisen koulun historianopettaja, jonka löysin lähipubista. - Koko ajan piti tapella siitä, että asuuko Joulupukki Etelänavalla, Suomessa, Venäjällä, Norjassa vai missä - ja täällä Suomessa me sitten päätettiin, että se kiista täytyy ratkaista.
- Ja se ratkaistiin kuinka?
- Selkein konsti tietenkin oli, että pistettiin lehteen ilmoitus: "etsitään joulupukkia elinikäiseen virkaan" - ja juuri sillai siinä tehtiinkin: perustettiin vaan se virka.
- Eli nykyään lapsien ei enää tarvitse epäillä joulupukin olemassaoloa ja pettya karvaasti?
- Ei todellakaan. Tänä päivänä joulupukki on olemassa ja sillä selvä. Katso vaikka wikipediasta.
- Eikö ole aika vaativaa ottaa vastuulleen tuollainen titteli koko elämänsä ajaksi?
- No eihän siinä ole mitään uutta. Paavejakin on nimitetty virkaan jo vuosisatoja, eikä Dalai Lama valita siitä, että joutuu olemaan hengellinen johtaja kunnes henki lähtee. On ihan luonnollista, että kapitalismilla on oma keulakuvansa, joka sitoutuu työhön ihan yhtä pitkäksi aikaa kuin nämä muutkin elävät symbolit.
- Mitenkäs muut maat sitten nielivät tämän Suomen päätöksen omatoimisesti perustaa joulupukin virka?
- No olihan siitä aluksi vähän vääntöä Maailman Kauppajärjestössä - mutta sitten kun EU oivalsi projektin taloudelliset mahdollisuudet ja antoi tukensa, niin ei meitä sitten enää pysäyttänyt mikään.
- Eli Ruotsi tai esim Kanada eivät lähteneet haastamaan?
- No siis nehän olisivat ehkä pistäneet vastaan, jos olisivat tajunneet millaisia mahdollisuuksia tässä piili. Jos rehellisiä ollaan, niin varmaan kaikki muut ajatteli aluksi, että me ollaan ihan hulluja.
- Ja nyt joulupukki-instituution on siis hyväksynyt yli 150 maata.
- Kyllä vain. Joulupukki on ylivoimaisesti tunnetuin suomalainen maailmalla.
- Eli ilmeisesti joulupukki on nykyään Suomen ulkopolitiikassa isompi herra kuin presidentti tai ulkoministeri?
- Isompi kuin sellaiset kaikki yhteensä. Joulupukin ympärillä pyörii bisnes, joka vastaa kymmentä prosenttia Suomen bruttokansantuotteesta. Joulupukin brändi on monet kerrat keikkunut maailman kymmenen arvokkaimman joukossa.
- No mitä tähän joulupukin työhön sitten tarkalleen ottaen sisältyy?
- Siitä sinun varmaan täytyisi kysyä joltain tontulta. Ainakin sanotaan, että pukin aikataulustaan kolmannes kuluu ulkomailla - hän käy vuosittain yli viidessäkymmenessä maassa valtiovierailulla. Joulupukilla on oma rakettireki - tai oikeastaan kolme.
- No mites sitten muu klassinen joulun ihme; tontut jo mainitsitkin - mutta entäs lentävät porot?
- Nekin on kaikki about kunnossa. Tontut luotiin parikyt vuotta sitten geenitekniikalla - ja porojen nenä saatiin hohtamaan jo paljon sitä ennen. Porot kyllä lentäisi, jos kaikki tykkäisi siitä. Nää on näitä eläinsuojelukysymyksiä. Arvaa, kun joku kettutyttö vapauttaa poroja, joilla on siivet selässä ja painovoiman kumoavat sarvet. Millä hitolla sellaisen sitten ottaa kiinni?
Oletin puristaneeni kaiken oleellisen irti tästä lähteestä, joten kumosin tuoppini ja lähdin. Janosin kuulla vielä tonttujen ja muiden joulutyöläisten näkökulman.
Otin yhteyttä viralliseen tiedotustonttuun, mutta hän oli liian kiireinen näin vaalien aikaan. Kuulin, että Suomen jouluministeri pitäisi tiedotustilaisuuden toimittajille ja päätin lähteä sinne etsimään joulun taikaa ja tilaisuutta gonzoiluun. Täytin termospullon tujakalla glögillä, jotta uskaltaisin heilua takarivissä ja huutaa kaikkien päälle.
Vaistosin että tästä tulisi paras reportaasi koskaan. Olin sellaisissa endorfiinipöllyissä että se vastaisi kunnon kokkeliviivaa. Kaiken lisäksi minulla oli päällä niin uskomattomat retrokuteet, että kaikki joilla oli yhtään silmää muodille ottivat asennon ja tekivät kunniaa. Vanhahtava murteeni iski jalat tonttutyttöjen alta ja olin aikamatkaaja menneisyydestä - siis vittu mikä katu-uskottavuuden huippu ja egotrippi oli meneillään.
Olin juonut jo puolet glögistä, kun jouluministeri aloitti. Kusetti ihan hitosti, mutta en jaksanut matkustaa ajassa uudestaan ihan vaan käydäkseni vessassa. Piti vaan kestää ja heilua että saisin nopeasti esittää kysymyksiä.
- Hyvää iltaa, aloitti jouluministeri ja kaatoi kannusta vettä lasiinsa kuten asiaan kuuluva vesilasikäyttäytyminen edellytti. - Tiedätte jo varmaan tilanteen. Ylitontut, esipukit ja jouluministeriön virkamiehet ovat kokoontuneet lumilinnaan valitsemaan uutta pukkia. Minä hetkenä hyvänsä saattaa piipusta nousta merkkisavu, joka ilmoittaa, että lopulliseen tulokseen on päästy. Vaali tapahtuu suljetuin ovin, enkä voi paljastaa äänestyksen vaiheista. Yksinkertaisesti en tiedä siitä enempää kuin tekään. Luen kuitenkin virallisen tiedotteen, jonka on laatinut ylitonttu...
Jouluministerin selonteko oli puuduttava, mutta vieressäni istui vanhempi toimittaja, joka oli vähintään yhtä lempeässä maistissa. Tarjosin hänelle glögiä ja kuiskailin kysymyksiä käheällä huutoäänellä:
- Kuka muuten alun perin keksi näin sekopäisen idean?
- Jaahas. Projektin historiasta on varsin selkeä kuva. Kaikki sai alkunsa blogikirjoituksesta, joka ilmestyi 17.3.2010 - muistan tän siitä, että nuorimmalla pojalla on synttärit. Arvellaan, että alkuperäinen suunnitelma olisi ollut pelkkä vitsi, mutta kävikin niin, että lähikauppias Vesa Keskinen sai joltain kaveriltaan linkin tähän blogitekstiin ja innostui ideasta ihan tosissaan. Lyhyessä ajassa hän kokosi tarvittavat pääoman, ja yhteistyössä SubTV:n kanssa Vesi Keskinen järjesti ensimmäisen Haluatko joulupukiksi? -kilpailun. Hän perusti Korvatuntunturille myös oman lähikaupan ja kutsui Scorpionsit esiintymään.
- Ja hetikö se sitten löytyi se oikea virallinen joulupukki?
- Aluksi joulupukit olivat määräaikaisessa virassa, mutta kaikista se tuntui vain teatterilta. Olihan näitä joulupukkia esittäviä partanaamasiviilejä nähty jo kotona ja kaupoissa ja telkkarissa.
Vasta kun 2000-luvun merkittävin filosofi Jari Sarasvuo kirjoitti kirjan, jossa hän ylisti Sisäistä Joulupukkia. Siitä sitten opittiin uusi vakaumus - ja pian jo aika moni suomalainen uskoi, että joulupukkius voisi olla ihmisen todellinen pysyvä ominaisuus.
Ensimmäinen aito joulupukki kastettiin virkaansa lumipesulla jouluaattona 2024. Sen jälkeen on joulupukkeja ollut jo neljä: Esko Elias Ensimmäinen, Jussi Petteri, Jussi Petteri Toinen - ja juuri edesmennyt Matti Olavi.
- Aika uskomatonta mitä kaikkea ihmiset voi keksiä ja muuttaa todeksi.
- No jaa. Mun mielestä paljon uskomattomampaa on se, miten vuosisatojen ajan aikuiset kusettivat omia lapsiaan. Ei sen aikaiseen maailmankuvaan jotenkin vaan pääse sisään, vaikka silloin se varmaan tuntui ihan normaalilta. Olihan normaalia joskus sekin, että syötiin vasikoita ja hevosia.
Tällä hetkellä elämme niin synkkien talousnäkymien keskellä, että jo uutistenlukijankin ääni värisee. Lievittääkseni työn armossa pakertavan kansan huolia teen katsauksen Suomen taloustilanteeseen vuonna 2100.
Aloitin matkani vuodesta 2101. Luin koosteen kuluneen vuoden merkittävimmistä uutisista ja sitten palasin joitakin kuukausia takaisin ajassa - kuumimmalle skenelle, eli sinne missä historia tulee livenä.
Vuoden mehevimmät lööpit ohjasivat minut Korvatunturille, jossa oli käynnissä joulupukin vaalit - järjestyksessään jo viidennet.
Sadassa vuodessa puhuttu kieli ehtii muuttua paljon, ja oma puhetapani kuulosti tuon ajan ihmisten korvissa vanhahtavalta ja viralliselta ("alkeelliselta laajakaista-slangilta", kuten vuonna 2100 sanotaan).
Toimittajat olettivat, että olin ulkomaalainen, joka on oppinut suomea kirjoista ja netistä. Käytin tilannetta hyväkseni ja sillä tavoin saatoin esittää tyhmempää - eli siis juuri niin tietämätöntä kuin olin.
Ainakin yksi asia oli vuodessa 2100 pysynyt ennallaan: suomalaiset olivat innoissaan siitä, että ulkomainen toimittaja oli tullut tekemään heistä juttua.
Olen pyrkinyt ilmaisemaan dialogin nykykielellä. Jotkin uudet sanonnat menivät minulta vähän ohi, mutta luulen ymmärtäneeni pääkohdat.
Pyysin paikallisia kertomaan Korvatunturin historiasta.
- No siis tästähän käytiin valtavaa kädenvääntöä vielä joku sata vuotta sitten, kertoi paikallisen koulun historianopettaja, jonka löysin lähipubista. - Koko ajan piti tapella siitä, että asuuko Joulupukki Etelänavalla, Suomessa, Venäjällä, Norjassa vai missä - ja täällä Suomessa me sitten päätettiin, että se kiista täytyy ratkaista.
- Ja se ratkaistiin kuinka?
- Selkein konsti tietenkin oli, että pistettiin lehteen ilmoitus: "etsitään joulupukkia elinikäiseen virkaan" - ja juuri sillai siinä tehtiinkin: perustettiin vaan se virka.
- Eli nykyään lapsien ei enää tarvitse epäillä joulupukin olemassaoloa ja pettya karvaasti?
- Ei todellakaan. Tänä päivänä joulupukki on olemassa ja sillä selvä. Katso vaikka wikipediasta.
- Eikö ole aika vaativaa ottaa vastuulleen tuollainen titteli koko elämänsä ajaksi?
- No eihän siinä ole mitään uutta. Paavejakin on nimitetty virkaan jo vuosisatoja, eikä Dalai Lama valita siitä, että joutuu olemaan hengellinen johtaja kunnes henki lähtee. On ihan luonnollista, että kapitalismilla on oma keulakuvansa, joka sitoutuu työhön ihan yhtä pitkäksi aikaa kuin nämä muutkin elävät symbolit.
- Mitenkäs muut maat sitten nielivät tämän Suomen päätöksen omatoimisesti perustaa joulupukin virka?
- No olihan siitä aluksi vähän vääntöä Maailman Kauppajärjestössä - mutta sitten kun EU oivalsi projektin taloudelliset mahdollisuudet ja antoi tukensa, niin ei meitä sitten enää pysäyttänyt mikään.
- Eli Ruotsi tai esim Kanada eivät lähteneet haastamaan?
- No siis nehän olisivat ehkä pistäneet vastaan, jos olisivat tajunneet millaisia mahdollisuuksia tässä piili. Jos rehellisiä ollaan, niin varmaan kaikki muut ajatteli aluksi, että me ollaan ihan hulluja.
- Ja nyt joulupukki-instituution on siis hyväksynyt yli 150 maata.
- Kyllä vain. Joulupukki on ylivoimaisesti tunnetuin suomalainen maailmalla.
- Eli ilmeisesti joulupukki on nykyään Suomen ulkopolitiikassa isompi herra kuin presidentti tai ulkoministeri?
- Isompi kuin sellaiset kaikki yhteensä. Joulupukin ympärillä pyörii bisnes, joka vastaa kymmentä prosenttia Suomen bruttokansantuotteesta. Joulupukin brändi on monet kerrat keikkunut maailman kymmenen arvokkaimman joukossa.
- No mitä tähän joulupukin työhön sitten tarkalleen ottaen sisältyy?
- Siitä sinun varmaan täytyisi kysyä joltain tontulta. Ainakin sanotaan, että pukin aikataulustaan kolmannes kuluu ulkomailla - hän käy vuosittain yli viidessäkymmenessä maassa valtiovierailulla. Joulupukilla on oma rakettireki - tai oikeastaan kolme.
- No mites sitten muu klassinen joulun ihme; tontut jo mainitsitkin - mutta entäs lentävät porot?
- Nekin on kaikki about kunnossa. Tontut luotiin parikyt vuotta sitten geenitekniikalla - ja porojen nenä saatiin hohtamaan jo paljon sitä ennen. Porot kyllä lentäisi, jos kaikki tykkäisi siitä. Nää on näitä eläinsuojelukysymyksiä. Arvaa, kun joku kettutyttö vapauttaa poroja, joilla on siivet selässä ja painovoiman kumoavat sarvet. Millä hitolla sellaisen sitten ottaa kiinni?
Oletin puristaneeni kaiken oleellisen irti tästä lähteestä, joten kumosin tuoppini ja lähdin. Janosin kuulla vielä tonttujen ja muiden joulutyöläisten näkökulman.
Otin yhteyttä viralliseen tiedotustonttuun, mutta hän oli liian kiireinen näin vaalien aikaan. Kuulin, että Suomen jouluministeri pitäisi tiedotustilaisuuden toimittajille ja päätin lähteä sinne etsimään joulun taikaa ja tilaisuutta gonzoiluun. Täytin termospullon tujakalla glögillä, jotta uskaltaisin heilua takarivissä ja huutaa kaikkien päälle.
Vaistosin että tästä tulisi paras reportaasi koskaan. Olin sellaisissa endorfiinipöllyissä että se vastaisi kunnon kokkeliviivaa. Kaiken lisäksi minulla oli päällä niin uskomattomat retrokuteet, että kaikki joilla oli yhtään silmää muodille ottivat asennon ja tekivät kunniaa. Vanhahtava murteeni iski jalat tonttutyttöjen alta ja olin aikamatkaaja menneisyydestä - siis vittu mikä katu-uskottavuuden huippu ja egotrippi oli meneillään.
Olin juonut jo puolet glögistä, kun jouluministeri aloitti. Kusetti ihan hitosti, mutta en jaksanut matkustaa ajassa uudestaan ihan vaan käydäkseni vessassa. Piti vaan kestää ja heilua että saisin nopeasti esittää kysymyksiä.
- Hyvää iltaa, aloitti jouluministeri ja kaatoi kannusta vettä lasiinsa kuten asiaan kuuluva vesilasikäyttäytyminen edellytti. - Tiedätte jo varmaan tilanteen. Ylitontut, esipukit ja jouluministeriön virkamiehet ovat kokoontuneet lumilinnaan valitsemaan uutta pukkia. Minä hetkenä hyvänsä saattaa piipusta nousta merkkisavu, joka ilmoittaa, että lopulliseen tulokseen on päästy. Vaali tapahtuu suljetuin ovin, enkä voi paljastaa äänestyksen vaiheista. Yksinkertaisesti en tiedä siitä enempää kuin tekään. Luen kuitenkin virallisen tiedotteen, jonka on laatinut ylitonttu...
Jouluministerin selonteko oli puuduttava, mutta vieressäni istui vanhempi toimittaja, joka oli vähintään yhtä lempeässä maistissa. Tarjosin hänelle glögiä ja kuiskailin kysymyksiä käheällä huutoäänellä:
- Kuka muuten alun perin keksi näin sekopäisen idean?
- Jaahas. Projektin historiasta on varsin selkeä kuva. Kaikki sai alkunsa blogikirjoituksesta, joka ilmestyi 17.3.2010 - muistan tän siitä, että nuorimmalla pojalla on synttärit. Arvellaan, että alkuperäinen suunnitelma olisi ollut pelkkä vitsi, mutta kävikin niin, että lähikauppias Vesa Keskinen sai joltain kaveriltaan linkin tähän blogitekstiin ja innostui ideasta ihan tosissaan. Lyhyessä ajassa hän kokosi tarvittavat pääoman, ja yhteistyössä SubTV:n kanssa Vesi Keskinen järjesti ensimmäisen Haluatko joulupukiksi? -kilpailun. Hän perusti Korvatuntunturille myös oman lähikaupan ja kutsui Scorpionsit esiintymään.
- Ja hetikö se sitten löytyi se oikea virallinen joulupukki?
- Aluksi joulupukit olivat määräaikaisessa virassa, mutta kaikista se tuntui vain teatterilta. Olihan näitä joulupukkia esittäviä partanaamasiviilejä nähty jo kotona ja kaupoissa ja telkkarissa.
Vasta kun 2000-luvun merkittävin filosofi Jari Sarasvuo kirjoitti kirjan, jossa hän ylisti Sisäistä Joulupukkia. Siitä sitten opittiin uusi vakaumus - ja pian jo aika moni suomalainen uskoi, että joulupukkius voisi olla ihmisen todellinen pysyvä ominaisuus.
Ensimmäinen aito joulupukki kastettiin virkaansa lumipesulla jouluaattona 2024. Sen jälkeen on joulupukkeja ollut jo neljä: Esko Elias Ensimmäinen, Jussi Petteri, Jussi Petteri Toinen - ja juuri edesmennyt Matti Olavi.
- Aika uskomatonta mitä kaikkea ihmiset voi keksiä ja muuttaa todeksi.
- No jaa. Mun mielestä paljon uskomattomampaa on se, miten vuosisatojen ajan aikuiset kusettivat omia lapsiaan. Ei sen aikaiseen maailmankuvaan jotenkin vaan pääse sisään, vaikka silloin se varmaan tuntui ihan normaalilta. Olihan normaalia joskus sekin, että syötiin vasikoita ja hevosia.
Skenesurffaaja - johdanto
Tässä vaiheessa minun täytyy tehdä pieni tunnustus. Historiallisten aiheitteni kirjavuus ei ole perustunut luovuuteen tai laajaan yleissivistykseen vaan tekniseen huijaukseen.
2000-luvun vaihteessa nettiforumeilla kohuttiin aikamatkaaja John Titorista. Häly unohtui nopeasti ja noin kaksi vuotta sitten huomasin, että Titorin käyttämä aikakone oli tullut myyntiin pennihuutokaupassa. Veikkaukseni osui nappiin ja sain kojeen 42 eurolla 13 sentillä. Sen jälkeen olen tehnyt parikymmentä matkaa menneisyyteen - ja muutaman myös tulevaisuuteen.
(Kuva koneesta, jonka John Titor toi mukanaan vuodesta 2036.)
Aiemmin olen naamioinut retkeni fiktiivisen tarinan muotoon, mutta nyt ajattelin julkaista muutaman matkakertomuksen suorasanaisena raporttina. Jotkin historian opetukset ovat liian tärkeitä, jotta ne jäisivät ihmisten mieliin vain tekaistuna hupailuna.
2000-luvun vaihteessa nettiforumeilla kohuttiin aikamatkaaja John Titorista. Häly unohtui nopeasti ja noin kaksi vuotta sitten huomasin, että Titorin käyttämä aikakone oli tullut myyntiin pennihuutokaupassa. Veikkaukseni osui nappiin ja sain kojeen 42 eurolla 13 sentillä. Sen jälkeen olen tehnyt parikymmentä matkaa menneisyyteen - ja muutaman myös tulevaisuuteen.
(Kuva koneesta, jonka John Titor toi mukanaan vuodesta 2036.)
Aiemmin olen naamioinut retkeni fiktiivisen tarinan muotoon, mutta nyt ajattelin julkaista muutaman matkakertomuksen suorasanaisena raporttina. Jotkin historian opetukset ovat liian tärkeitä, jotta ne jäisivät ihmisten mieliin vain tekaistuna hupailuna.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)