Näytetään tekstit, joissa on tunniste Suomi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Suomi. Näytä kaikki tekstit

perjantai 10. syyskuuta 2021

Pimeä aika - myyttiä myytin päälle

Ajatus pimeästä keskiajasta on myytti - mutta harva tulee ajatelleeksi kuinka suomalaisesta myytistä onkaan kysymys.

Jos katsotaan englanninkieliseen maailmaan, siellä edelleen ajatellaan, että "Dark Ages" oli totista totta - ja he ovat siinä täysin oikeassa.

En tiedä mitä suomalaisessa kouluopetuksessa tai julkisessa keskustelussa on mennyt pieleen, kun vähän väliä ilmestyy kirjoja, joissa vakuutetaan keskiajan olleen rattoisaa aikaa. Tämä keskustelu keskiaikaisen arjen mukavuudesta on oikeastaan täysin eri keskustelu, ja se rajoittuu yllättävän paljon Suomen kielialueelle.

Suomenkielisessä Wikipediassa on kaksi artikkelia, joista toinen on nimeltään "Pimeä aika", ja toinen puolestaan "Pimeä keskiaika". Katsotaan mitä nämä pitävät sisällään.

Näin artikkeli alkavat:

1) Pimeä aika

"Pimeä aika on historian ajanjaksio, jolta on käytettävissä hyvin vähän tai ei lainkaan dokumentteja."

2) Pimeä keskiaika

"Pimeä keskiaika on suomen kielessä puhekielinen ilmaisu, jossa ajatus antiikkia seuranneesta kulttuurin rappeutumisesta ja yhteiskunnallisesta hiipumisesta on siirretty tarkoittamaan niin sanottua "keskiaikaa" eli noin tuhannen vuoden ajanjaksoa suunnilleen vuosien 500 ja 1500 välissä.

Englanninkielessä "Dark ages" tarkoittaa lähinnä varhaiskeskiaikaa korkeintaan vuoteen 1000 asti."

 

Jostakin syystä suomalaiset toimittajat ja eräät tunnetut historioitsijat ovat viehättyneet meillä tähän "puhekielisempaan" tulkintaan. Sen ytimena on ajatus, että keskiajasta olisi aiemmin luotu myytti ikävänä aikana, jolloin kärsittiin rutosta ja poltettiin noitia.

Myytti kiteytyy Jaakko Tahkokallion kirjan esittelyssä Gaudeamuksen sivuilla:

"Huppupäiset pyövelit katkovat ihmisten kauloja, noitia poltetaan, taikausko kukoistaa. Kirkko päättää kaikesta ihmisten elämässä ja maapallon uskotaan olevan litteä. Tällaista oli elämä keskiajalla – vai oliko sittenkään?"

Tämä lienee sukupolvikysymys, sillä itselläni ei ole tällaista keskiaikakäsitystä koskaan tullut vastaan kouluopetuksessa tai televisiodokumenteissa. Tappavat tautiepidemiat kyllä toistuivat joitakin kertoja, mutta hetkellisinä aaltoina. Noitia ei poltettu niinkään keskiajalla vaan uuden ajan jo alettua, uskonpuhdistuksen ja valistuksen pyörteissä, usein poliittisista syistä tai jonkin paikallisen kärhämän seurauksena.

Kun sanotaan, että keskiaika oli oikeastaan ihan mukavaa aikaa, vahvistetaan myyttiä, jonka mukaan aiemmin olisi vallinnut keskiajasta erilainen käsitys. Minua ihmetyttää milloin tämä käsitys on elänyt, koska lukemissani historiateoksissa "pimeä aika" viittaa englantilaiseen tapaan keskiajan alkuun, joka todellakin oli pimeä, siinä merkityksessä, ettei tietoa ole juurikaan säilynyt.


Miten niin keskiaika olikin pimeä?

Keskiajan alku on edelleen suurelta osin hämärän peitossa. Tämä tulee varsin selväksi, kun katsotaan esimerkiksi kuningas Arthurin legendaa. Jos saarivaltion oman kuninkaan (tai heimopäällikön) historiallisesta olemassaolosta on epäselvyyttä, se on mielestäni varsin vahva todiste sen puolesta, että historiassa on totisesti aukkoja.

Arthurin mahdollinen esikuva eli Rooman valtakunnan romahdusta seuranneessa sekasorrossa 500-600-luvulla, mutta paljon myöhemmin 1100-luvulla Suomeen oletettavasti saapui piispa nimeltään Henrik, joka päätyi erään Lallin surmaamaksi. Sanoin oletettavasti, koska me emme tiedä.  Piispa Henrik ja Lalli ovat legendaa. Varsinaista historiankirjoitusta ei tuohon aikaan Suomessa harjoitettu.

Nämä aukot historiassa ovat keskiajan pimeyttä. Etenkin varhaiskeskiajasta on säilynyt hyvin vähän muuta kuin legendoja ja hautalöytöjä. Jos katsotaan myöhemmäs ajassa, niin vielä renessanssin aikaan jopa Englannin historiakirjoituksessa oli valtaisia puutteita. Silloinen historia oli suurelta osin pelkkää voittajien historiaa, vaikka kirkonkirjoissa on säilynyt tietoa myös tavallisista ihmisistä. Tudor-kaudella eläneen kenties yhä maailman kuuluisimman näytelmäkirjailijan William Shakespearen elämästä vallitsee lukuisia avoimia kysymyksiä. Hänen henkilöllisyytensä on jäänyt "keskiaikaisen pimeyden" peittoon vielä 1600-luvulla.

Jos katsotaan mitä Suomessa tapahtui vuosien 600-1600 välillä, nousee näkyville loputon määrä avoimia kysymyksiä. Suomessa keskiaika jatkui vuosisatoja pidempään kuin keski-Euroopassa, mistä syystä meillä on Kajaanin linnan kaltaisia mysteerejä, joista kerrotaan villejä tarinoita.

Viime aikoina on puhuttu paljon "Suomen kuninkaista" ja internetissä liikkuvista fantastisista tarinoista. Nämäkin myytit palautuvat keskiaikaisen pimeyden problematiikkaan, vaikka tarinat olisi keksitty aivan hiljattain.

Kun keskiajan pimeys on luonut tyhjää tilaa, sitä täydennetään mielikuvituksella. Siksikin Suomessa olisi erityisen oleellista myöntää, että keskiaikainen pimeys on todellinen asia ja se on hallinnut maatamme vielä sen jälkeen, kun muualla päästiin historiankirjoituksessa jonkinlaiseen järjestykseen, edes siinä määrin, että kyettiin edes nimeämään maan omat kuninkaat.


Miksi Suomessa keskiaikakeskustelu on lähtenyt omille teilleen?

Toivon, että joku muu osaisi vastata tarkemmin siihen, milloin alkoi myytti siitä, että keskiaika olisi ollut kurjaa aikaa, joka on motivoinut meidät toitottamaan, että keskiaika oli iloista aikaa. Siitä minulla ei ole käsitystä. En vain tahtoisi, että myyttien päälle rakennetaan uutta myyttiä, jossa edelleen iloisesti sekoittuvat tuhannen vuoden tapahtumat.

Voin vain arvailla, että suomen keskiaikakeskustelun hämäryys liittyy siihen, ettei meillä ole omasta historiastamme kovinkaan tarkkaa kuvaa. Koska Suomen keskiaika on niin pitkä ajanjakso, sen hahmottaminen on työlästä - työläämpää kuin esimerkiksi Ruotsissa, jossa selkeästi erottuvat viikinkiaika, Hansaliiton sekä Kalmarin unionin jaksot ja Kustaa Vaasan renessanssi, mistä jännittävästi edetään uskonsotiin ja Kustaa II Adolfin sotasaavutuksiin, rinnallaan hakkapeliitat.

Suomen oma historia kytkeytyy niin vahvasti Ruotsin historiaan, että sen opiskelu ei välttämättä motivoi koululaisia, jotka sitten aikuisena mitään asiasta muistamatta ovat valmiita ottamaan vastaan satuja, ainoana tarjolla olevana vastauksena avoimiin kysymyksiin. Keskiaika jää monien mielissä monolyytiksi, jonka käsittelyssä on tarkkojen tapahtumien sijaan pääosassa tunnelma. Niinpä keskustellaan vain siitä, minkälainen tunnelma keskiajalla vallitsi.

Oliko elämä mälsää, oliko se kivaa? Tässä on Suomen keskiaika pähkinänkuoressa.

torstai 30. tammikuuta 2020

Toksinen individualismi

Individualismi on tietenkin pääosin positiivinen termi ja siihen yhdistetään positiivisia arvolatauksia. Tarkoitukseni ei ole sanoa, että individualismi olisi huonompi vaihtoehto kuin kollektivismi, vaikka olen kritisoinut ihmisten siihen liittyvää sinisilmäisyyttä aiemmissa kirjoituksissani.

Olen saanut kokea, että minua syytetään kommunistiksi, tai joskus jopa jonkun sortin militantiksi, koska olen sanonut, että "individualismiin" liittyy ongelmia. Sama tilanne, jos olen kritisoinut liian kärkevästi "vapautta". Nykyään sentään vapaudesta saa puhua kriittiseen sävyyn, koska on nähty kuinka vapauden mallimaa Yhdysvallat on julistanut sotia "vapauttaakseen" kansakuntia, vaikka vapaus on ollut vain kulissi, jonka suojissa on esimerkiksi viety maan öljyvaroja. Muutos alkoi hitaasti 90-luvulla, Neuvostoliiton murennuttua, mutta se on ollut hidasta.

Koska en ole kommunisti, enkä edes äärivasemmistolainen, tahdon tässä kohtaa muistuttaa, että Neuvostoliiton sanomalehti oli nimeltään Pravda, eli totuus, vaikka siinä valtiossa sai kaikkea muuta kuin lausua ääneen totuuden.

Suurten sivilisaatioiden pyhimmistä arvoista näyttää herkästi tulevan pelkkä tyhjä symboli, ja arvot asteittain rapistuvat juuri siksi, ettei niistä ole lupa puhua pahaa. Tästä johtuen ei arvojohtajien ajatusmaailmaan tai tekoihin voida vaatia korjausliikkeitä, kun aika sitä edellyttäisi. Pyhin arvo on pian kuin pimeä komero, jonne tungetaan kaikki rojut, koska se on pyhyyden esiripun takana, minne on kätevä luutia epäkohtia pois vieraiden silmistä. Näin sivilisaatio rapistuu juuri korkeimpien ihanteidensa kautta. Tämä teesi on yksi oman filosofiani kulmakivistä. (Luultavasti Platon tai Aristoteles on jossain siitä jo aiemmin selittänyt, kuten yleensä aina.)

Olen siis puhunut individualismista pahaa, vaikka se on pyhä, ja huomannut, että minua kuullaan täysin väärin, koska minut oletetaan individualismin viholliseksi, siis viholliseksi.

Tästä syystä en enää puhu individualismista, vaan "toksisesta individualismista", joka on eri asia. Toksinen individualismi on individualismia, jota käytetään vallan ja epäoikeuden välineenä. Se on individualismia, joka on ohittanut parhaat päivänsä ja härskiintynyt.


Mitä on toksinen individualismi?


Käsitteen merkityskentän ja ilmiömaailman syvällinen selittäminen edellyttäisi kokonaista kirjaa. Sellainen on kyllä tekeillä, mutta kirja ei mahdollisesti koskaan valmistu, koska tekeillä on myös 30 muuta kirjaa filosofisista ja yhteiskunnallisista aiheista. Tämä on siis vain pintaraapaisu.

Aloitan toksisen individualismin perusmerkityksen selittämisen hyvin karkeasti, jotta tietäisimme, minne suurin piirtein katsomme. Nämä esimerkit haiskahtavat sosialismilta, mutta pyydän sitä anteeksi. Kohde, johon yritän viitata, seisoo sosialismin takana. Jos katsot sosialismista eteen päin, hieman oikealla, näet toksisen individualismin seisomassa kahden koivun välissä.

Toksinen individualismi tarkoittaa karkeasti ottaen sitä, että katsomme yksilöä silloin kuin se meille parhaiten sopii, ja kun tulkinta vahvistaa meidän olemassaolevaa maailmankuvaamme. Jos siis esimerkiksi osallistumme leikkiin, ja voitamme, olemme taipuvaisia ajattelemaan, että kyse oli taitolajista. Me olemme taitavia, siksi voitimme. Jos joku toinen voittaa, sanomme että kyse oli tuurista, tai peli oli epäreilu.

Käsityksemme yksilön tai olosuhteien vaikutuksesta vaihtelee subjektiivisesti, emmekä näe tasapuolisesti milloin on kyse sosiaalisista rakenteista ja milloin yksilön taidoista.

Kyllä, tätä on tutkittu: winners-think-success-was-earned-even-if-it-was-down-to-luck

Ilmiötä selittää myös kognitiivinen vinouma nimeltään "Selviytymisharha" (Wikipedia)

Karkeasti ottaen toksisessa individualismissa on kyse siitä, että jos me itse tai kaverimme voittavat, tai jos poliittinen maailmankuvamme on kovastikin oikeistolainen, olemme taipuvaisia sanomaan, että on yksilön oma vika, jos hän ei pärjää koulussa, urheilussa tai työelämässä.

Jos katsotaan koko kuvaa, huomataan ehkä, miten urheilijalla A on henkilökohtainen lajivalmentaja, apuraha, menestyksekäs seura tukenaan sekä hyvät harjoittelupaikat. Urheilijalla B on puolestaan vakituinen duuni ja hän harjoittelee vapaa-ajallaan, ilman valmentajaa.

Jos todetaan yksituumaisesti, että urheilija A on lahjakkaampi ja ahkerampi kuin urheilija B, on kyse toksisesta individualismista. Katsotaan selityksessä pelkkää yksilöä, eikä hahmoteta kokonaiskuvaa, tunneta henkilöiden taustaa tai muita muuttuja - siis etsitään vikaa tai ansiota yksilöstä tilanteessa, jossa se on epäoikeudenmukaista ja kohtuutonta.

Tämä saattaa hyvinkin johtaa meidät lähemmäs sosialismia, mutta se ei ole sama asia kuin sosialismi. Toksinen individualismi on selitysmalli, joka estää meitä näkemästä selityksiä silloin, kun tarvittaisiin tuloksia. Jos katsotaan vain yksilöä, ja kiitetään tai syytetään häntä, ei kyetä parantamaan tuloksia, jotka johtuvat siitä, että vika on tavalla tai toisella yhteisössä.


Ajatellaan yksilön kehittymisen edellyttävän vaikeuksia ja karaistumista


Suomi on ajoittain vaikuttanut varsinaiselta individualismin mallimaalta, kenties siksi, että elimme niin lähellä Neuvostoliittoa ja opimme suhtautumaan idän kollektiivisiin harjoittelumenetelmiin "punakoneena", josta emme halunneet ottaa mallia.

Meillä on myyttejä sitkeistä urheilijoista, jotka harjoittelevat itsekseen, ilman tukijoukkoja, ja sitten hakevat parit kultamitalit olympiakisoista. Vaikka vastustamme kollektivismia, me olemme tuudittautuneet hyvin rajuotteisen individualismin harhaan ja siksi emme riittävästi tue yksilöä - eli päädymme juuri tekemään käänteisesti sitä, mitä individualismi edellyttäisi. Jätämme lahjakkaita ihmisiä heitteille, koska ajattelemme, että kyllä he siitä sisuuntuvat kunhan riittävästi kohtaavat vastoinkäymisiä ja purevat hammasta.

Sisu saattaa toisinaan olla yksi toksisen individualismin taustatekijöistä, mistä syystä meidän on erityisen vaikea kohdata ongelmaa. Sisu on meille pyhä asia, sisussa ei ole mitään moitittavaa, ei saa olla.

Kun norjalaiset hiihtäjät saavat kymmenkertaisesti apurahoitusta ja parhaat harjoitteluolosuhteet, meillä pusketaan yksin läpi pelkällä sisukkuudella.

Se on sitä toksista individualismia, ja tämä oli pahasti sanottu.

keskiviikko 21. kesäkuuta 2017

Ministerin hepulikohtaus (PodCast)

Tänään saimme Suvi Nurmen kanssa valmiiksi jo seitsemännen jakson Kevätpörriäis-kuunnelmasarjassa. Kahden minuutin podcast kertoo pääministerille varsin tyypillisestä pienestä välikohtauksesta. Jaksossa ääninäyttelijöinä vierailevat YLE:n ulkomaisten uutisten Kasper Salonen sekä muusikko-näyttelijä Talvikki Eerola (Kajaanin kaupunginteatterista).

Soundcloud.com/ministerin-valikohtaus-kasper-salonen-talvikki-eerola

Aiemmat 6 jaksoa pääsee kätevimmin kuuntelemaan tämän linkin kautta:
Kevätpörriäinen Remix

Hyvää juhannusta!

PS.
Ylimääräistä höpinää somen ongelmista:

SoundCloud on siitä hankala julkaisualusta, että Facebookista klikattuna älypuhelin (siis joko SoundCloudin oma halu tyrkyttää aplikaatioita käyttäjille tai Facebookin koodi) ohjaa käyttäjän lataamaan lisäosaa, joka ei olisi ollenkaan välttämätön. Nettiselaimen kautta avattuna sama linkki ei vaadi mitään latauksia ja äänityksen kuuntelu toimii täysin ongelmitta. Ja jos Facebookista on ensin avannut Bloggerin, äänityksen pystyy kuuntelemaan myös Facebookin pyöriessä taustalla.

Hyvin todennäköistä on, että Facebook tietoisesti pyrkii rajoittamaan kilpailijoidensa suosiota sosiaalisessa mediassa. Youtube-linkit ovat jo kauan saaneet rajoitettua näkyvyyttä, ellei videota ole ladattu erikseen Facebookiin ja silloin taas Youtube tai lataaja eivät saa siitä mitään tekijänoikeustuloa. Samaan aikaan (eli jatkuvasti) Facebook rajoittaa kaikkia sellaisia uutisia, joissa puhutaan Facebookin monopoliaseman väärinkäytöksistä tai kirjoitetaan firmasta mitenkään kriittiseen sävyyn. Esimerkiksi kuinka monesti muistat nähneesi siellä uutista, jossa puhuttaisiin siitä, kuinka fb varastaa Youtube-videoiden tuloja, koska sillä on sota Googlen kanssa?

Pienillä algoritmien viilauksilla voi täysin estää sen, ettei tietynlainen sisältö saisi yhä laajentuvaa ja leviävää näkyvyyttä, muuttuen viraaliseksi - koska postauksen näkijöitä on tuhannen sijasta vain 10 tai 50. Jos muutama läheinen ihminen tykkää ja kommentoi jakamaasi "epätoivottua" uutista, ei linkin jakaja välttämättä tajua että sitä on sensuroitu raskaalla kädellä.

Jos epäilet sanojani, niin tuleeko mieleesi SoundCloudissa julkaistua biisiä, josta olisi tullut megahitti Facebookissa? Ei tietenkään. Muutama artisti on hyvin suosittu, mutta lähinnä siksi että heillä on jo valmiiksi tietty kuulijakunta - tai he käyttävät myös muita kanavia, kuten radiota - tai koska jokin tempaus on nostanut heidät otsikoihin perinteisessä musiikkimediassa.

Pelkällä hyvällä biisillä menestyminen on käytännössä mahdotonta, koska algoritmit eivät sitä mahdollista. Linkit näkyvät vain muutamille, eivätkä useimmat pääse niitä kuuntelemaan, koska linkin klikkaaminen pyytää asentamaan aplikaation, joka ei olisi välttämätöntä, mutta sen kiertäminen ei ole vaihtoehto. Moni ei tietenkään jaksa nähdä sitä vaivaa, joten he eivät ikinä koko biisiä kuule. Ja lisäksi biisien kuunteleminen töissä tai julkisella paikalla on vaikeampaa kuin uutistekstin lukeminen.

Kuva ja sana ja video kyllä menevät viraaliksi Facebookissa, mutta ääni ei. Facebook on oletusasetuksiltaan mykkä toimintaympäristö. Ja kaikki pienet hidastavat tekijät kumuloituvat. Niinpä täytyy piakkoin löytää uusia keinoja näkyvyyden lisäämiseksi. Jo alkujaanhan näitä oli tarkoitus tehdä juuri radioon. Ja nämä suomenkieliset höpinät avautuvat niin marginaaliselle yleisölle, että englanninkielisellä alustalla julkaiseminen on vain väliaikainen hätäratkaisu. Tässähän tätä alaa vasta opetellaan sekä ääniteknisesti että maksimaalisen julkisuuden näkökulmasta.

Jos jotain tällaista soittaisi YLE Ykkösellä, 10.000 suomalaista hihkaisisi samaan aikaan WTF!!! Seurauksena olisi autokolareita.

tiistai 16. toukokuuta 2017

Lasten onnittelukirje Mauno Koivistolle 1982

Moi Manu, tervehdin Sinun uudesta presidentteisyydestäsi.

Ensivaikutelmani Suomen uudesta presidentistä: Voi onnellista! Varmasti oikea mies. Suomen presidentiltä vaaditaan lujaa luonnetta ja viehätysvoimaa.
Me halusimme parhaan, saimme parhaan! Hyvä Suomi! Hyvä Manu!

Pidän sinusta siksi, kun sinulla on hiustöyhtö ja sinä pelaat lentopalloa. Olet varmaan paras pelaaja lentopallossa, kun sinulla on ykkönen rinnassa.

Toivon, että Suomi pysyisi samanlaisena. Toivon, että et mullistaisi koko Suomea, vaan pysyisit Paasikiven linjalla. Tee sinä samallalailla kuin Urho Kekkonen.
On hauskaa saada pitkästä aikaa uusi presidentti. Mutta älä ole niin kauan presidenttinä, että olet jo ihan kalju.

Sinä annoit hyvät sanat Johannes Virolaiselle, ja lopputulos syntyi, ja minä katoin sinua televisiosta. Valtionpäämiehen työ on varmasti aika raskas. Kai sinä nyt olet nukkunut hyvin? Vaali-illan jälkeen Tellervo sanoi, että ”Sinäpä olet väsyneen näköinen, vaikka sait ääniä hirmuisesti.”

Pistä vitsejä väliin tai heitä vapaalle. Sano sille opetusministerille, että panee koululaitoksen ojennukseen. Vähennä myös autojen hintoja.

Minä sain äidiltä luvan katsoa niitä presidenttivaaleja, mutta meidän isä jo kuorsasi kun kerrottiin, kenestä tulee uusi presidentti.

Minä näin sinut televisiossa. Sinä olit kauniisti koristeltu. Näytit oikein komealta kunniamerkkeinesi ja otsakiehkuroinesi. Sinä olit niin arvokkaan näköinen, sinun vaimosi oli niin arvokkaan näköinen ja kamerat ottivat sinusta kuvia.

Jopa Kalevi Sorsa sanoi, että tämä saa kelvata.

Minä haluan tehdä lupauksen, se on tämä: En hauku koskaan Suomen perisenttiä. Toivon sinulle pitkää ikää ja hyviä ideoita.

Hallitse nyt maata hyvin ja rauhallisesti. Äläkä haasta riitaa muiden valtioiden kanssa. Älä anna tulla sotaa. Älä tuhlaa rahoja turhiin asehankintoihin. Myy vaneria ja gelloosia. Älä petä kansaa.

Hyviä pressanpäiviä, ja toivon, että tasavallan presidentti tulisi Jakomäen ala-asteelle käymään. Täällä kaikki toivoo, koska me ei olla koskaan nähty tasavallan presidenttiä.
Olen ylpeä sinusta. Sinulla on nyt hieno linna. Must'ki tulee presidentti ja kova tuleeki.

Moido presidentti. Pitkää ikää ja valiojugurttia!
Lähde: Kevätpörriäinen 1982:
Jan Fredriksson 2 B / Timo Suominen 6 B / Toni Rauhamaa 6 A /Ari-Pekka Jokinen 4 A / Jarmo Kupinlahti 3 B / Jan Fredriksson 2 B / Simo Tikka 2 B / Jarkko Ikonen 4 C / Mirka Mattson 2 B / Mirkka Karhuviita 2 A / Milla Kuismanen 2 A / Piastina Näppi 5 A / Kaisa Vahve 4 B / Ari Antero Riikonen 2 A / Jukka Tyrkkö 3 A / Juusi Pohjola 1 B / Niina Honkanen 1 A / Simo Heikkinen 1B / Tomi Kaipainen 2 B / Nette Stenbacka 2 B / Ari Hirvonen 2 A / Minna Hautanen 2 lk / Katja Turman 2 B / Timo Kärkkäinen 3 A / Sirkku Salo 2 D / Juha Välikoski 2 B / Asko Holli 1 lk / Jarmo Jauhevainen 5 A

torstai 20. huhtikuuta 2017

Kenelle Anssi Kela puhuu?

Aloitan uuden pienoisesseiden sarjan nimeltään Kenelle puhuu... Ensimmäisessä osassa pohdistelen kuka saattaisi kuulua Anssi Kelan yleisöön.

Ihmiset kauheasti ihmettelevät sitä miksi jotkut toiset ihmiset tykkäävät Cheekista tai Kaija Saariahosta, jotka eräässä mielessä ovat saman kolikon kaksi puolta - sikäli jos ajatellaan, että kolikolla tarkoitan tässä sitä yhteiskuntaa jossa me elämme.

Kysymyksiä herää ja vastauksille on kysyntää. Niinpä on aiheellista käynnistää uusi häikäilemätön dekonstruktio-projekti, jossa riisun monimutkaiset ilmiöt niiden näennäisestä monimutkaisuudesta ja puran ne sitten selkeämpiin perusosasiin. Kulttuurin analysoiminen ei lopulta ole niin vaikeaa kuin moni kuvittelee.

Taiteen puhuttelevuuden perussääntö on se, että taide puhuttelee paremmin ihmistä, jolle se puhuu. Taide saa lämpimämmän vastaanoton, jos se puhuu ihmiselle kuin vertaiselleen ja kielellä jota tämä ymmärtää, asioista jotka häntä liikuttavat.

Kenelle siis Anssi Kela puhuu? Katsotaan mitä hän lauluissaan sanoo:

"Meistä tuli muurareita Taksikuskeja, suutareita Yksinhuoltajaäitejä, autokauppiaita Meistä tuli lääkäreitä Virkamiehiä, vääpeleitä..."
(Anssi Kela: 1972)

Hmmm... Voisiko kysymys olla esimerkiksi ihmisistä, joista tuli muurareita, taksikuskeja tai yksinhuoltajaäitejä?

Suosituimpien biisien listalla on myös biisi Nummela, josta löytyvät sanat:

"Meidän mopot kulki kahtasataa, tuon sillan kaiteilla käveltiin."

Suosituimmeista biiseistä löytyy tatuointeja, vankilakundeja, monenlaisia ihmisiä, joiden unelmat eivät toteutuneet tai jäivät puolitiehen. Niissä juodaan viinaa, poltetään röökiä, kiroillaan, yritetään itsemurhaa ja muistellaan lapsuutta.

"Mä oon hakannut nahkaani kuvia kallojen Oon siili keskellä ilmapallojen"

(Tyhmä kuu)

"Pankkitilini joudun tyhjäksi raapimaan"
(Tyhmä kuu)

Ja se lapsuus, mitä kaihoisasti muistellaan, sijoittuu pikkukaupunkiin tai maaseudulle, ei koskaan kaupunkiin.

Onko se mikään ihme, jos Helsingin eliitti ei osaa samaistua?

Anssi Kela on onneksi itse hyvin tietoinen omasta tyylistään sekä yleisöstään.

"meist' on tullut juuri sellaisii joille nuorempina naurettiin me takerrutaan menneisiin niihin jäädään kiinni"
(Nostalgiaa)

Biisien sanat kertovat aika suoraan mistä niissä on kyse. Anssi Kela ei piilota laulujensa suosion salaisuutta rivien väliin, kuten jotkut taiteilijat tekevät. Hänen taitonsa sanoittajana ymmärtää välittömästi, sikäli kuin hyväksyy hänen sanomansa.

Helsingistä tunnen tuskin ketään, joka diggaisi Anssi Kelaa. Hän on joillekin ihan ok, mutta monille ennemmin täysin näkymätön. Helsingissä on tietenkin oma räp-skene, johin liittyy oma pukeutumistyyli, omat arvot ja tietty oma sanoma hyvästä elämästä.

Kaikissa musiikissa ilmaistaan toiveita ja pettymyksiä, mutta nostalgiaan on vaikeampi samaistua, jos murtuneet unelmat eivät koskaan ole olleet omia unelmia, tai jos on oppinut katsomaan alas päin porukkaa, joka teininä ajoi mopolla.

Anssi Kelan suosiota Kehä III:sen ulkopuolella kasvattaa entisestään se, että hän sanoituksissaan korostaa ulkopuolisuuttaan kulttuurieliitistä. Suosion vahvana perustana on kuitenkin se, että Kela tuntuu kirjoittavan omakohtaisesti, eikä pelkää tuntea surua ja muita negatiivisia tunteita. Hänen lauluissaan on paljon kauneutta. Hän ei kapinoi hesalaisuutta vastaan, vaan lähtee omista vahvuuksistaan. Hän antaa äänen sille Suomelle, joka muutoin olisi paljon paljon vihaisempi.

Anssi Kelan yleisöön kuuluu herkkiä ihmisiä, jotka ymmärtävät hyvän päälle.

"muistatko kun mentiin kirjastoon ja pöllin Emmanuellen se on mun hyllyssä vieläkin"
(Nostalgiaa)

Niinhän me kaikki.

sunnuntai 30. lokakuuta 2016

Kevätpörriäisen eväitä presidentille

Nyt kun USAn vaalit ovat ovella, on hyvä hetki tutkia mitä lapset ovat mieltä presidenteistä. Valtiolliset johtajat lienevät aina olleet tärkeitä esikuvia perheen pienemmille, vaikka vanhemmat poliitikkoja miten haukkuisivat.

Ensin matkaamme ajassa vuoteen 1968. Urho Kekkosen ajan mielikuvista olisi kiintoisaa tehdä laajempikin tutkimus, mutta olen saanut käsiini vain pienen osan menneiden vuosien lehdistä.

Seuraavaksi esittelen neuvoja, joita lapset ovat tarjonneet uudelle presidentille vuonna 2000, kun Tarja Halonen astui virkaansa. Hallussani on myös Kevätpörriäinen, jossa lapset kertovat mietteitään Sauli Niinistöstä, mutta artikkelista olisi tullut liian pitkä. Ehkä palaamme häneen joku toinen kerta?
Kevätpörriäinen 1968.


Tällaisia suunnitelmia vuoden 1968 koululaisilla oli omalle presidenttiuralleen. Vahvasti tulee mieleen eräs ajankohtainen ehdokas, vaikka hän jo on (ainakin joillain mittapuilla) aikuinen.
Seppo Järvinen VI lk.

...olisi kivaa, jos olisin yksinvaltiainen presidentti...

 ...olisin kylläinen mies. Minun olisi hienot vaatteet ja hienot mrkit. Minä tulisin koneella, ja toiset ottaisivat valokuvia.
Timo Koskenneva II lk
Virpi Julkunen III lk
...ostaisin komean hevosen ja ratsastaisin sillä pitkin kaupunkia....

Kaarina Rissanen II lk
Jos sitten tulisi presidentin vaalit, niin minä sanoisin: Minä en vaihdu, kuulkaas niin.

 ...tekisin kaiken saavuttaakseni kansan suosion. Panisin Suomen asiat kuntoon. Erottaisin kaikki lässyttäjät hallituksesta.
Päivi Suoknuuti IV lk
Pirkko Hautala III lk
...valtaisin koko Suomen. Keksisin uuden maammelaulun.

Kevätpörriäisen terveiset presidentille 2000


Vuoden 2000 numerossa lapset lähettävät terveisensä Suomen uudelle presidentille.
Reetta Rannanmäki 2 lk
Aliisa Koivisto 4 B
Mari Matikainen 3 B
Ronnie 2 C
Lapset pitivät presidentistä niin kovasti, että hänelle esitettiin myös vierailukutsuja.
Emma Vancagovic 3 C
Amira Tuominen 1 A, Emilia Tuovinen 1 A, Suvi Nyman 2C
Lapset ymmärsivät, että etiketti oli hyvin tärkeää, kun kyse oli korkea-arvoisesta tapaamisesta.
Laura Salminen 1 C
Eelis Seppänen 1 D, Kirsi Tuomikoski 2 B
Lilja Bom 1 A
Anders Ferm 2 A
Lapsille oli jäänyt hyvin mieleen se, että presidentillä on kissa. En nyt muista oliko hän jo tässä vaiheessa antanut niitä lahjoiksi muille presidenteille.
Make / Anna Rasilainen 2 A / Laura Lehtilä 3 A
Roni Keto 1 A
Lapset ymmärsivät hyvin myös sen, että kannattaa tuntea vaikutusvaltaisia ihmisiä ja olla heidän kanssaan hyvissä väleissä.
Tino Lindström 3 A

Pikkujättiläinen toivottaa kaikille lukijoilleen hyvää pyhäinpäivää taikka Halloweenia!

keskiviikko 31. elokuuta 2016

Totuuden kotimaa

Kirjakauppojen konekielisistä käännöksistä syntynyt kohu sai minut leikittelemään ajatuksella, millä kaikilla tavoin tuttuja ja kenties pyhiäkin tekstejä voisi taiteen nimessä pahoinpidellä.

Linkki: Kirjakaupat myyvat konekaannettya roskaa

Päätin kokeen vuoksi kääntää pätkän Maamme laulusta, mutta samalla tulin kiinnittäneeni silmäni 10. säkeistön kohtaan:
"Totuuden, runon kotimaa
maa tuhatjärvinen"

http://www.suomalaisuudenliitto.fi/?page_id=320 
Totuuden kotimaa kuulostaa aika härskiltä. Sitähän nämä nationalistiset laulut valitettavasti ovat - aika estotonta oman paremmuuden toitotusta. Ei sinänsä, ettei Maamme laulussa olisi myös ihan kauniita kohtia kaiken isänmaallisen paatoksen joukossa. Monestihan laulua ei veisata kokonaisuudessaan, vaan siitä poimitaan vain ne "ydinkohdat", jotka herättävät vähemmän huvittunutta myötähäpeää.

Monikulttuurisuuden ja globalisaation eräs traaginen seuraus on se, miten kaikki kansat nykyään pakotetaan tiedostamaan monien kansallisten ominaispiirteidemme universaalisuus ja triviaalisuus.

Facebook-ryhmässä nimeltään "Mahdollista vain Suomessa" esimerkiksi jaetaan uutisia ja meemejä, jotka kierrätetään lähes muuttumattomina kaikkien muidenkin maiden "Mahdollista vain meillä ryhmissä."

Tietoisuuteen pakottaminen on ymmärrettävästi ahdistavaa ja luonnotonta. Monikulttuurisuus ei ole helppoa. Etenkään se ei ole mikään pieni juttu miehille, joiden on erityisesti taisteltava omanarvontunnosta rauhan aikana. Sota olisi miessukupuolelle suuri helpostus silloin, jos se karsisi heitä isolla kädellä taisteluissa. Jäljelle jääneille riittäisi kunniaa sekä todennäköisemmin vähintään yksi puoliso kullekin, parhaille tietenkin useampia.

Jos mies ei voi pönkittää asemaansa ja omanarvontuntoaan taisteluilla tai nationalistisella joukkolaululla, jää tietenkin jäljelle myös rauhanajan nationalismi, kuten urheilu. Rahakin auttaa.

Miten me sitten korvaamme miehille sen, ettei taistelukutsua tule? Miten me korvaamme sen, että urheilumenestys on heikkoa tai että kansallisten eeposten naurettavuus on kaikille ilmiselvää?

Siinäpä sitä onkin pulma. Aikamme taistelu omanarvontunnon säilyttämisestä on kenties monilta osin epäonnistunut. Pään voi turruttaa viihteellä tai viinalla, jos etuudet sen sallivat, mutta mitä sitten tapahtuu, kun työttömyysetuuksia leikataan niin, ettei ole varaa muuhun kuin vihapuheen kuluttamiseen ja tuuttaamiseen. Kaikki päivät on aikaa istua koneella ja lukea MV-lehden uusimpia kauhutarinoita maahanmuuttajien suorittamista raiskauksista Saksassa tai Ruotsissa.

Totuuden, runon kotimaa ei enää taida olla ainakaan runon kotimaa. Nykyään se on pelkän totuuden kotimaa.

Niin, ja millainen siitä konekielisestä Maamme laulun käännöksestä sitten tuli? Parempaan kieliyhdistelmään täytyy vielä tähdätä, kunhan toivun apurahojen hakemisen tuottamasta stressistä. Tsekin, venäjän ja armenian mankeli tuotti tällaista:
"Unkari, Suomi, syntyi,
renkaat, kultainen sanoja!
Ei laakso, ei mäki,
Vettä ei rakastunut mereen,
maana pohjoiseen,
Jälkeen kallis isä! -"
PS.
Totuuden kotimaa olisi kova nimi bändille.

maanantai 4. heinäkuuta 2016

Brexit ja David Icke

"työväki on nyt niin kuin lapsi, jota on petetty liian monta kertaa, se ei usko enää mihinkään".
- Väinö Linna: Täällä pohjantähden alla.
Itselläni ei ole suoranaista kantaa Britannian eroamiseen EU:sta. Päätöksen pitkäaikaisia vaikutuksia on mahdotonta tässä vaiheessa arvioida. Britannilla on jo valmiiksi oma valuutta ja se on esiintynyt muutenkin EU:ssa itsenäisesti, joten vaikutus EU:n sisäpolitiikkaan ei välttämättä ole suuri.

Olen itse selkeästi Suomen EU-jäsenyyden puolella, mutta tunnustan Paavo Väyrysen olleen oikeassa siinä, että yhteinen rahayksikkö on kenties ollut virhe. Vaikea tähänkin sanoa mitään, koska meillä ei ole vaihtoehtohistoriaa, mutta kenties Suomella (ja kenties myös Kreikalla) menisi paremmin, jos olisi enemmän rahapoliittisia ohjauskeinoja. Jos vielä huomioi sen, että meri erottaa maamme kaikista muista euroa käyttävistä maista, emme voi varsinaisesti väittää kuuluvamme "yhteiskauppa-alueen ytimeen" ja siten hyötyvän yhteisestä rahasta. Yhteisestä unionista ja kauppaliitosta me kenties kuitenkin hyödymme pitkällä tähtäimellä, vaikka viime vuosina venäjänkauppa on kärsinyt pakotteista.

Kreikka ei eronnut eurosta, mutta Britannia erosi unionista. Kyllähän se tuli pienenä yllätyksenä, vaikka en seurannut keskustelua erityisen tarkkaan. En seurannut kenties siksi, etten uskonut brittien eroavan.

Minusta olisi muutenkin parempi, että meillä suomessa poliittiset vaikuttajat ja puolueet keskittyisivät SOTE-uudistukseen ja muihin keskeneräisiin projekteihin, eivätkä tuhlaisi aikaa kysymyksiin, joihin emme voi vaikuttaa. Kenties EU:n sisäisten kriisien kaikkein negatiivisin vaikutus on lopulta se, että ollessamme kaiken aikaa eurokriisien ytimessä me emme kollektiivisesti osaa kyllin lujasti keskittyä tärkeämpiin ja läheisimpiin asioihin. Tämä kritiikki kohdistuu minuun itseeni yhtä hyvin kuin mediaan tai poliitikkoihin. Suomen viranomaisten ja kansalaisten esimerkiksi Kreikkaan käyttämä aika on todennäköisesti ollut alusta loppuun pelkkää ajanhukkaa.

EU:ssa pärjäämisen paras tae saattaisi lopultakin olla se, että vähän välitettäisiin siitä mitä tapahtuu EU:ssa. Keskitytään omiin asioihin. Tiedän että se on vaikeaa. Tehdään hyvät lait niiltä osin kuin me voimme lakeja tehdä?

Vaikka en osaa ottaa kantaa siihen onko päätös Englannille tai Skotlannille hyvä, on pakko hieman ällistellä ERO-puolen mielipidejohtajien perusteluja ja retoriikkaa. Lähes ainoa kaikkialla toistuva teema nimittäin on se, että "kansa on kyllästynyt kaiken maailman dosentteihin."

Ja juuri tämä asenne lienee selittänyt myös sitä, miksi Brexit-puoli lopulta voitti. Heidän äänestysaktiivisuuttaan viime hetkillä vain lisäsi se, että kaikki viralliset tahot tuntuivat pyytävän brittejä säilymään EU:ssa. Maailmanpankki ja IMF tekivät virheen, kun ne ottivat kantaa asiaan, jonka britit kokivat omaksi valinnakseen.

Useimmissa brexitiä kommentoineessa Youtube-videossa on erittäin paljon negatiivisia ääniä, koska kysymys jakaa ihmisiä niin vahvasti. Salaliittoteoreetikko David Icke on kuitenkin onnistunut ilmaisemaan ilonsa erosta siten, että äänet ovat 90% suosiollisia. Hän artikuloi siis kenties parhaiten myös vaaleissa äänestäneiden tunnot: ERO-puolen yhtenäisin ja tehokkain argumentti oli juuri se, että päätetään juuri päin vastoin kuin mitä globaalit vallanpitäjät toivovat. Kun kerrankin tarjoutuu tilaisuus niin äänestetään päin vastoin kuin mitä koneisto toivoo.
David Icke ei ole "salaliittoteoreetikko" mitenkään kevyesti ilmaistuna. Hän on itse asiassa yksi maailman äärimmäisimmistä hörhöistä. Hän esimerkiksi teki kuuluisaksi sen teorian, että maailmaa hallitsevat reptiliaanit eli ihmisnaamaiset liskot. Hän on julkaissut aiheesta useita dokumentteja, eikä pelkää puolustaa muitakaan hurjempia teorioita.
https://en.wikipedia.org/wiki/David_Icke#Reptoid_hypothesis

On kieltämättä vähän pelottavaa, että brittiläisten syvien rivien tunnot ilmaisee parhaiten mies, joka muissa yhteyksissä luokiteltaisiin mielenterveyspotilaaksi.

keskiviikko 4. toukokuuta 2016

Tarpeellisuuden tarve

Imatralainen-lehdessä kirjoitettiin hiljattain pakolaisten toimettomuudesta:
– Tässä on valitettavasti jouduttu istumaan neljä kuukautta käsien päällä.
Toiminnan puute ei ole Perälän mukaan asukkaiden eikä työntekijöiden etu.
– Vaikea elämäntilanne, joka meidän asiakkailla on, pahenee entisestään, kun heillä ei ole mitään järkevää tekemistä vaan kaikki päivät menevät siihen, että he miettivät omaa tilannettaan.
– Normaalitilanteessa asiakkaat kävisivät päivittäin töissä, opiskelisivat ja osallistuisivat erilaisiin vapaa-ajan harrastuksiin. Mitään näistä ei ole toistaiseksi pystytty tarjoamaan.
Asukkaat ovat huomanneet, ettei tekemistä ole.
– Päivät tuntuvat pitkiltä, kun ei ole mitään tekemistä.
En olisi kyseistä juttua lukenut, elleivät maahanmuuttokriitikot olisi sille naureskelleet. Tapoihini ei kuulu mainostaa ääliöiden mielipiteitä, joten en linkitä seuraavan kommentin lähdettä. Kirjoittaja kommentoi suoraan Imatralaisen juttua:
"Ensin tullaan laittomasti, kaikkia lakeja ja pykäliä rikkoen, kymmenene turvallisen Euroopan maan läpi, sotkien ja rikkoen matkan varrelta kaikki paikat ja laittaen koko Eurooppa kaaokseen. Kun lopulta päästään majapaikkaan, jossa kaikki on ilmaista: ilmaiset vaatteet, ilmaiset petivehkeet, ilmaiset huonekalut, ilmaiset puhelimet, netti, hygieniatarvikkeet, sukset, silmälasit, lääkkeet ja ennenkaikkea ilmainen kolme kertaa päivässä eteen kannettava ruoka- tämän kaiken tarjoaa suomalainen veronmaksaja- niin alkaa valitus. 
Mikä olisi tarpeeksi, jotta sotaa ja vainoa paenneet lopettaisivat valituksen? Kaviaaria ja hanhenmaksapalleroita, ruokajuomaksi italialaista viiniä? Macin tietokone nopeimmalla yhteydellä? Vähäpukeiset naiset, jotka löyhyttelevät palmunlehtiä kun sotaa ja vainoa paennut herää torkuilta? Ja ottaa kyselemättä suihin? BMW omalla kuljettajalla? Rajaton veronmaksajien takaama Master- kortti?
On helppo nähdä, että tällaisten asenteiden ja  niille hurraamisen taustalla on enimmäkseen pelkoa omasta työllisyydestä. Maahanmuuttajien ahkeruus pelottaa jopa enemmän kuin heidän laiskuutensa. Niinpä on jotenkin väännettävä vitsiä siitä, että jopa pakolaisen halu päästä työhön on todellisuudessa halua helppoon elämään, Läpi paistaa, että on samantekevää mistä tulijoita syytetään, kunhan he eivät ole viemässä meidän työpaikkoja ja meidän naisia.

Mitään niukkuuttahan meillä ei edes olisi, ellemme niin tehokkaasti rajoittaisi juuri ihmisten mahdollisuutta antaa. Vaatimuksia saa esittää, mutta halua antaa on sekä porvareille että oikeistolaisille köyhille täysin vierasta. Maailman resurssit nähdään rajallisiksi, vaikka koneet kykenisivät tuottamaan kaikille yllinkyllin kaikkea. Tiloja vain ei saa käyttää. On rakennettava raja-aitoja ihmisten välille, jotta on köyhiä ja rikkaita - ikään kuin oma rikkaus siitä lisääntyisi, että muilla on vähemmän.

Suurin aikamme ongelma on se, että työstä on tehty rajallinen hyödyke. Työhön pääsemisen edellytys on, että joku toinen voi saada siitä lisäarvoa. Itselleen tai omalle lähipiirilleen ei työtä saa tehdä. Oman elämän parantaminen edellyttää lupaa. Vielä parempi suuntaus on se, että jopa opiskelemisestä halutaan tehdä luvanvaraista ja kallista. Opiskelupaikkoja vähennetään tietoisesti aikana, jolloin ainoa keino lisätä työn tehokkuutta ja talouskasvua olisi laajemman väestönosan kouluttaminen ja kaikkien halukkaiden työllistäminen. Robotit eivät vaadi palkkaa, mutta niiden tuottama työ ei myöskään tuota veroja tai lisäarvoa, koska kaikilla kilpailuijoilla on samat mahdollisuudet. Kun automaatio tuottaa enemmän ja nopeammin, se pakottaa hinnat alas. Kaikille jää käteen vähemmän, etenkin verottajalle.

Maat voivat oikeastaan kilpailla keskenään vain työvoiman edullisuudessa tai työvoiman korkeassa koulutustasossa, eikä ole mitään niin järketöntä kuin vaihtaa tässä tilanteessa laatua määrään. Määrää pitäisi ajatella vain sitä kautta, että mahdollisiman monille pitäisi avata ovet työelämään.

Omasta mielestäni on nurinkurista, että ostoskeskukseen voi astua sisään ja mihin tahansa voi käyttää rahaa vapaasti, mutta missään ei ole työkeskusta, johon voisi kävellä ansaitsemaan rahaa. Prosessi pienimpienkin työmahdollisuuksien ansaitsemiseksi on pitkä ja kivinen.

Teknologinen nen kehitys on ollut huimaa,  mutta ideologinen kehityksemme on ottanut pitkään takapakkia. On mielenkiintoinn ristiriita, miten niin monet ihmiset voivat nähdä työn ja opiskelun vain rasitteeksi ihmiselle itselleen ja yhteiskunnalle.

Köyhille duunareille työ on vain ikävä keino ansaita rahaa... anteeksi jos sanon näin, mutta monille lottovoitto merkitsisi juuri vapautusta työstä, koska työ merkitsee vittuilun kestämistä. Silloin tuntuu suorastaan vittuilulta, jos joku oikein hinkuu päästä työhön - ja tekemään vieläpä samaa työtä iloisemmin ja halvemmalla.

Vittuileminen ja komenteleminen tuntuu uuvuttavan myös työnantajia, koska he eivät tahdo palkata ketään uutta työntekijää, ellei tämä tuota kolmin- tai nelinkertaisesti sitä, minkä saavat palkkana. Eihän työllistämisen todelliset kulut ole kuin 1,7 x käteen jäävä palkka, mutta silti lisäarvon täytyy olla merkittävä. Ilmeisesti vastuun kantaminen on niin ikävää, ettei sitä tahdota yhtään lisää.

Ihmiset, joilla työtä on, vihaavat työtään, mutta silti he pitävät siitä kynsin hampain kiinni, koska vihaavat vielä enemmän köyhyyttä sekä tarpeettomuuden tunnetta.

Tarpeellisuuden tarve


En nyt muista onko Maslovilla teoriassaan sellaista hierarkiaa kuin "tarpeellisuuden tarve", mutta kokemuksen kertyessä on helppo ymmärtää miksi lapsi kinuaa tekemistä ja tahtoo olla hyödyksi. Tiukan paikan tullen vanhukset, vammaiset ja työttömät tulevat armotta kuulluiksi viimeisenä. Tarpeellisuushierarkian pohjalla vaistomme huutavat, että "sinut syötetään susille heti jos jäät joukosta jälkeen".

Maahanmuuttajatkin ahdistuvat siitä jos joutuvat olemaan tyhjän panttina, koska tarpeettomuus ei ole meille luonnollista, ja vaatii huimaa aivonustyröiden uudelleenohjelmoimista että voi olla rennosti taakkana muille. Siksihän Uuno Turhapurokin tuntuu jonkinlaiselta yli-ihmiseltä, että hän siihen kykenee.

Evolutiivinen perustila on niukkuus. Kenties me siksi janoamme luoda keinotekoisia tapoja kaventaa resursseja? Kotoisuuden tähden... Siksikö me nostamme valtaan päättäjiä jotka johtavat niukkuuden narratiiveilla kansaa joka elää pelko perseessä? On kammottava ristiriita että ihmiset tuomitaan tarpeettomuuteen, jota he pelkäävät jopa enemmän kuin puutetta, ja sitten heidät vielä syyllistetään siitä ettei heitä huolita mukaan.

Kummat talkoothan nämä ovat jossa eniten venyvät ne joille ei ole työtä osoitettu, eikä siten mahdollisuutta antaa lisää, vain ainoastaan entisestään supistaa omaa olemassaoloaan. Kukapa ei olisi valmis silloin osoittamaan toista ja sanomaan: tuo tuossa on vielä tarpeettomampi kuin minä! Jos ruoka loppuu niin syödään ensin hänet!

Ja kun ihmisellä lopulta on jokin taito mihin vedota niin hän voi virassaan heittäytyä laiskaksi. Kuka työstä on puhunut? Eihän ihminen raatamista kaipaa vaan jonkin turhan puuhan jossa hän voi näyttää mahdollisimman hyödylliseltä. Todellinen työtehtävä voidaan korvata robotilla, mutta tarpeellisuuden teeskentelemistä ne eivät vielä taida.

Työntekijän tuottavuus on lisääntynyt monikymmenkertaiseksi koulutuksen ja koneiden ansiosta. Jos kouluttamattomalta vaaditaan että hän on muille hyödyksi, vaikka hänelle ei anneta työkaluja, se on aika paljon vaadittu. Jolainen järkevä tietää ettei ahkeruudella voi kuroa umpeen vuosisatojen organisatorista etumatkaa. Vain koulutuksella, yhteistyöllä ja teknologisilla resursseilla voi osallistua.

Mummotkin virkkaavat minkä reumatismin vaivaamilla käsillään ehtivät, mutta ei heidän panostaan kukaan kiitä ainakaan rahan muodossa. Työtä vaille jääneen on annettava enemmän olemalla vähemmän - niin kuin kiltti lapsi osoittaa vastarankautta syömällä vähän ja pysymällä poissa jaloista.

Järjestäytymisen pääoma


Teknologiaa meillä siis on, samoin kuin halukkaita tekijöitä. Yksi tehokas aikaansaamisen edellytys on organisaatio itse, eli jonkinlainen yksilöä suurempi voima, jolla on oma persoonansa ja vetovoimansa.

Järjestäytymisen pääomaa saattaa edustaa esimerkiksi urheilujoukkueen pitkä historia. On maineikkaita seuroja, joissa lupaavat pelaajat tahtovat pelata. Mestaruudet ja merkkiteot lisäävät brändin mahdollisuutta koota keskuuteensa taitoa ja ahkeruutta.

Esimerkiksi Äiti Ammalla on tällaista järjestäytymisen pääomaa. Hänen ympärilleen on kehkeytynyt suunnaton joukko määrätietoista ryhmähenkeä. Monilla guruilla on omista persoonallisuutensa heikkouksista huolimatta kokoonpanevaa voimaa. Kun kävin aikoinaan halaamassa Ammaa, vaistosin miten tosissaan hänen palvelijansa tilanteen ottivat. Olin itse viihdevaihteella, mutta moni muu kävi pyhyyden äärellä. Ihmisten katse oli fokusoitunut. Jengi vahti tulijoita tai jonotti omaa tilaisuuttaan aistit hereillä.

Yksittäisen ihmisen on vaikea tsempata itseään antamaan itsestään kaikkea, etenkin jos puuttuu uskoa, toivoa ja keskinäistä solidaarisuutta. Jeesushan oli aika haka näissä hommissa. Raamatussa esitellään monenlaisia keinoja kannustaa omia joukkoja puheilla ja teoilla. Jeesus kykeni kokoamaan hyvän tiimin ja vaati heiltä 100%, vähän kuin Juhani Tamminen. Jeesus loi synergiaa ja sai kertomuksillaan aikaan kunnon flow-tilan.

Yksilö on yleensä aika yksin, jos hänellä ei ole organisaatiota antamassa voimaa.

Työttömät suhtautuvat omaan asemaansa usein väliaikaisena tilanteena. He halveksivat toisiaan, vaikka eivät myöntäisi sitä ääneen. He häpeilevät itseäänkin, miksi sitten eivät muita?

Työttömyyden lannistavasta voimasta kertoo paljon se, ettei Suomen toiseksi suurimmassa kaupungissa Espoossa ole työttömien yhdistystä. Työttömyys ei Espoossa näy kadulla millään tavoin, vaikka työttömiä on kymmeniä tuhansia.

Työttömien yhdistykseltä puuttuu se organisatorinen pääoma, jota on esimerkiksi Ferrarilla. Liittyisitkö itse Espoon työttömät RY'n jäseneksi vai lähtisitkö Ferrarille töihin vaikkapa pyyhkimään tuulilasia tai vaihtamaan renkaita?

Guruilla on samaa kokoavaa voimaa kuin menestyneillä urheiluseuroilla ja brändeillä, joten on hyvinkin todennäköistä, että Espooseen syntyy aiemmin uskonnollinen kultti kuin Työttömien yhdistys.

Ai mutta sehän syntyi jo. Etkö muista: Koivuniemen uskonlahko

Espooseen on myös rakennettu Pohjoismaiden ensimmäinen Mormonien temppeli: https://en.wikipedia.org/wiki/Helsinki_Finland_Temple

Jos valtio kadottaa kykynsä tarjota kansalaisilleen merkityksellistä tekemistä jonkin suuremman palveluksessa, sen tyhjiön täyttää jokin muu. Se jokin muu voi olla vaikka Odinin soturit tai .

Työväenkulttuuria ei Espoossa ole, koska työssä käyvät tienaavat keskimäärin liikaa ja kannattavat Kokoomusta tai Vihreitä. Tämä näkyi esimerkiksi siinä, miten mahdotonta maamme toiseksi suurimmassa kaupungissa oli pyörittää jäkiekkojoukkuetta. Bluesin vararikko oli ennustettavissa, koska lätkän fanittaminen on ollut enemmän työväenluokan harrastusta.

Yksilökeskeinen ajattelu, eli individualismi kaikkine kiemuroineen tekee hyvin vaikeaksi hahmottaa näitä ihmiselämän ikuisia kuvioita. Uskonlahkojen vääjäämätön muodostuminen on täysin näkymätöntä ja mystistä kaikille niille, jotka katsovat itseään ja muita yksilöinä, jotka rationaalisesti tavoittelevat itselleen hyvää.

Ihminen on onnellinen, kun hän kokee lisäävänsä muiden onnellisuutta. Ihminen on motivoitunut, kun hän kokee tekevänsä merkityksellistä työtä meille.

Mummonikin aina sanoo, että ei hän jaksa itselleen yksin kokata ruokaa. Mummolassa täytyy käydä vieraita, jotta mummo tekisi ruokaa ja söisi ruokaa. Jos vieraita ei ole, niin mummo vain kärsii nälkää tai syö puolikkaita mikroaterioita, juo murukahvia ja nakertaa sokerikorppua.

Kenellä työtä on, se työnsä piilottakoon. Muuten joku tulee ja tahtoo auttaa. Auttaminen on meille ihmisille niin pirun luonaista, että takapihalle täytyy rakentaa korkea aita, jotta nurmikon saisi ajaa yksin kaikessa rauhassa.

tiistai 19. huhtikuuta 2016

Vallan autismi

Lyhyt kirjoitus. Mietin vain sitä, miten valtaan - ainakin suomalaiseen valtaan - yhdistyy tietty pukahtamattomuus. Voit esittää kysymyksiä ylöspäin ihmisille, joilla on rahaa ja päätösvaltaa, mutta he eivät huomaa olemassaoloasi.

Jos koetan korottaa ääntäsi, he alkavat älämöidä ja takovat lujaa omaa päätänsä avokämmenillä merkiksi, että sinä häiritset läsnäolollasi heitä ja parasta olisi että poistuisit.

Jos vallanpitäjillä on turvamiehiä ja vartijoita, nämä tietävät, että vallanpitäjää täytyy suojella lähestyvältä uhalta, jotta tämä ei saisi kaikille epämukavaa kohtausta. Niinpä turvamiehet kovakouraisesti poistavat häiritsijän huoneesta ennen kuin tämä ehtii avata suunsa.

Vallan autismi näkyy myös kustantamoiden toiminnassa. Mitä suurempi kustantamo on kyseessä, sitä varmemmin et saa mitään vastauksia kysymyksiisi. Tämä saattaa päteä jopa silloin, kun kustantamoon on paljattu erillinen tiedottaja. Jos tiedottajalle lähettää ehdotuksen liittyen yhteistyöhön näkyvässä tapahtumassa tai messuilla, ei edes tiedottaja vastaa, sillä hänestä on tullut osa vallan linnaketta ja sisäisen mukavuusalueen asukas. Talon sisällä on kiva kahvitella, mutta suhde ulkomaailmaan on epäsosiaalinen ja liki kauhunsekainen. Ulkopuoliset nähdään uhkana. Uhkaa lievittämään on palkattu vahtimestari. Parhaillaan vahtimestari oli joka kerroksessa, kun sellaiseen vielä oli varaa.

Suomalaiseen vallan linnakkeeseen palkatun vahtimestarin ensimmäiset sanat eivät ollut: "Etsittekö kenties jotakuta?" vaan "Ulos pääsee tätä tietä."

Äärimmillään vallan autismi tietenkin näkyy yhteiskunnassa, jossa vallanpitäjät ajattelevat olevansa jumalten jälkeläisiä. He eivät edes katsahda muihin ihmisiin, eivät edes vartioihinsa. Palvelijoiden on pääteltävä mitä heidän herransa tahtoo, sillä hallitsija itse ei hallitse elämäänsä tai muita. Hän on vain omissa maailmoissaan eikä halua että häntä häiritään.

Miten mukavaa olisikaan, jos ministeriksi ja muihin päättäviin asemiin pääsisi ihmisiä, jotka nauttivat yhdessä suunnittelemisesta, kuuntelevat ehdotuksia, muuttavat mielipiteitään paremman tiedon edessä ja muutenkin käyttäytyvät vähemmän autistisesti. Miten ihanaa olisikaan, jos pienet voittoa tekevät yritykset haluaisivat palkata lisää ihmisiä, mutta kun uudet ihmiset ujostuttavat. Voitot eivät mahdollista lisäväen palkkaamista, vaan ne tarjoavat enemmän hiljaisuutta ja rauhaa. Kerrankin saa ihan kaikessa yksinäisyydessään keskittyä olemaan omissa oloissaan.

Jos esi-isillämme ollut on taitoa selvitä tässä harvaan asutetussa maassa, se näkyy yhä äärimmäisenä taitona nauttia yksinäisyydestä. Siihen vain valta tarjoaa tilaisuuden. Köyhien on pidettävä kirjaa menemisestään. Parempiosainen voi hankkia toimiston mahdollisimman korkean talon ylimmästä kerroksesta ja linnoittautua vahtimestarin sekä sihteerin taakse kuin tornitettu kuningas shakkilaudan kulmassa.

torstai 7. huhtikuuta 2016

Valinnanvapauden autuus (vähemmän, mutta parempaa vapautta)

Televisiossa puhuttiin eilen taas niin paljon valinnanvapauden itsestäänselvästä ihanuudesta, että meinasin henkisesti luhistua. Oli pakko etsiä googlesta edes yksi suomenkielinen kirjoitus, jossa vapaus ei edustaisi taivaallista nannaa.

Sentään yhteen ihmiseen tässä maassa voi luottaa. Uuninpankonpoika Saku Timonen toteaa kirjoituksessaan, joka on otsikoitu Rahastamisen vapautta:
"Hallituksen päätöstä innolla hehkuttavat jankuttavat valinnanvapautta kuin taikasanaa"
Joku sentään on vielä tolkuissaan. Ihan yksin en ole.

Eipä minulla muuta.

Tai no, onhan minulla aina vaikka mitä muutakin sanottavaa asioista.

Olen tässä viime aikoina raapinut kokoon kirjaa nimeltään Parempaa vapautta. Aluksi käsikirjoituksella oli nimi Kuristava vapaus, mutta sitten päädyin myöntämään, että negatiivisella asenteella ei päästä pitkälle tässä maailmassa. Jos kirjoitan ihmisten elämää ratkaisevasti parantavia tekstejä, joissa murran kansaa alistamiseen käytettyjä perimmäisiä myyttejä ja arvohimmeleitä, niin miksipä en sitten esiintyisi elämänfilosofina ja positiivisuuden profeettana.

Siitähän kirjassa on lopulta kyse, paremmasta vapaudesta. Parempaa vapautta, parempi elämä, valveutuneempi yhteiskunta.

Vapautta on meille määrällisesti tarjottu jo paljon, liikaakin. Vaihtoja on lisätty samoin kuin tilanteita, joissa saamme valita.

Vapautta riittää, mutta onko siitä laadussa mitattuna mihinkään? Mitä jos ongelmamme ei olekaan se, että tarvitsisimme enemmän vapautta, vaan parempaa vapautta?

Tämä kysymyksenasettelu on mitä otollisinta populaarin vapaudenfilosofian takakansamateriaalia. Kukapa ei haluaisi tietää mistä siinä filosofisesti, psykologisesti ja moraalisesti on kysymys.

Ja voiko sen oivalluksen avulla tehdä rahaa?

Ongelma on se, että minulla on myös asiasta paljon sanottavaa. Ideani ovat vakavia, syvällisiä ja mullistavia. Lupaan suorastaan valaistumista ja toimitan sen minkä lupaan. Paremman vapauden rakennusohjeet eivät mahdu takakanteen, eikä ajatusta pysty kiteyttämään edes yhteen blogipäivitykseen. Siksi minä kerrankin luovun yrityksestä. Osaan ilmaista kirkkaasti kaiken mitä ajan takaa, mutta en lyhyesti.

Jos Googlessa hakee sanaparia "enemmän vapautta", hakutuloksia on 16300 kpl.

Jos kirjoittaa "lisää vapautta", löytyy tuloksia 5 920 kpl.

Jos kirjoittaa "parempaa vapautta", löytää ensimmäiseltä sivulta kirjoituksen, jonka julkaisin viime kesänä. Hakutuloksia on yhteensä 66.

Riemurasiasta esimerkiksi löytyy lause:
"Mikäs sen parempaa vapautta kuin talloa toisten vapauksia..."
Kirja pitäisi tietenkin kirjoittaa nopeasti ja julkaista mitä pikimmin, kääntää kymmenille kielille. Meillä on huutava hätä saada kuulutettua maailmalle ääni, joka peräänkuuluttaa laadukkaampaa vapautta ja kertoo mistä piirteistä me voimme tunnistaa ensiluokkaisen vapaudet aidoimmat raaka-aineet.
Saa nähdä. Veikkaan, että huomisaamuna olen unohtanut koko jutun ja vouhotan jostain uudesta asiasta. Jotenkin minulla aina yön aikana pyyhkiytyy mielestä kaikki mitä edellisenä päivänä suunnittelin.

Olen jo kirjoittanut vapaudesta niin valtavan monta esseetä, että unohdan mitä on vielä sanomatta. Sitten taas jaksan perehtyä muutamiin uusiin aiheesta englanniksi kirjoitettuihin teorioihin ja huomaan käsitteen olevan jumissa suuremmassakin maailmassa. Muotoilen kysyksen ja kun mielestäni oivallan siihen sopivan ratkaisun, lakkaa koko asia pian vaivaamasta mieltäni.

Tiedän, että pitäisi koota ajatukset ja edetä järjestelmällisesti, mutta aamulla en muista asian vakavuutta. Voi olla, että minua hidastaa myös ympäröivän yhteiskunnan eetos sekä sisäistämäni kieli, jossa ei vielä koskaan ole keksitty yhdistää toisiinsa sanoja "laadukkaampaa" ja "vapautta". Sitä jotenkin aina tuntee itsensä niin yksinäiseksi, kun huomaa toistuvasti edustavansa näkökulmia, joita ei ole kognitiivisesti strukturoitu. Niinpä koko ilmiökenttää ei useimmille ole edes olemassa.

Emme ole vapaita ajattelemaan mitä parempi vapaus voisi olla, koska meillä ei ole sille sanoja.

Voisi olettaa, että sellaista työtä kutsuttaisiin filosofiaksi, mutta ennemmin filosofiksi kutsutaan henkilöä, joka on lukenut alkukielellä kaikki Immanuel Kantin pääteokset ja niiden pohjalta julkaissut väitöskirjan. Useimmin vain runoilijat saattavat liikkua keskellä sitä intutiomme yhä villiä luontoa, johon kognitiivisia raja-aitoja ei ole piirretty. Käsitteelisen tieverkoston ulkopuolella avautuu mystikon kotimaa. Tietön, tietämätön, miten samalta se kuulostaakaan. Käsitteetön, käsittämätön.

Sen saatan lyhyesti paljastaa, että vapauden laaduntarkkailussa on aukkoja kahdesta syystä. Ensinnäkään me emme puhu vapaudesta tai mieti vapautta. Me mietimme vapauden puutetta, vaadimme je ruikutamme. Me puhumme vapaudesta arvona, mutta emme arvoituksena. Se on silti meille pyhä, ja kaikki mikä on pyhää, kuuluu uskonnon piiriin. Pyhyys on raja, jota arjessa ei ylitetä. Vapaudesta on ihannoinnin ja jalustalle korottamisen kautta tullut meille mitä suurin mysteeri.

Siksi vapaudesta eivät edes filosofit osaa puhua. Vapaudesta osaa meidän ajassamme puhua vain mystikko. Toinen ongelma on se, että me nielemme kaiken vapauden meissä herättämän pelon ja epätoivon, koska vapauden syyttäminen ei ole soveliasta. Vapaus on tabu ja siksikin se on pyhä. Edes kommunisteilla ei näytä olevan kykyä analysoida vapautta, sillä heilläkin on siihen liian traumaattinen suhde.

Se mitä vapaudesta haluaisin konkreettisesti sanoa ei ole millään tavoin mystistä. Siitä on vain todella työlästä puhua, koska tarvitaan niin laaja sanasto, miltei uusi kieli.

Vaikka olisin ainoa, joka on jo kymmenen vuoden ajan käsitteellisesti tutkinut paremman vapauden näkökulmaa, ja vaikka työn julkaiseiminen olisi miten tärkeää ja kiireellistä, silti minä joka aamu mietin unenpöpperössä, että mitä hittoa minun taas pitikään tänään tehdä? Sitten päähäni juolahtaa jokin ihan toinen, kenties yhtä lailla originelli aihe, mistä kirjoittaa. Innostun ja pian on ilta.

Ajatuksen katkonaisuus risteyttää ideoita ja tuottaa yllättäviä yhdistelmiä. Keskittymishäiriö voi luoda keskeytymättömän omaperäisyyden tuotantolaitoksen. Omalaatuisuus on yksinäisyyden kirous. Mikään ei minua niin ilahduttaisi kuin omien ideoitteni tunnistaminen kliseeksi. Keskinäinen arvostus on saman arvo- tai ajatteluperinteen jakamista.
On oikeastaan aika ihmeellistä, miten jonkun aivot voivat toimia niin johdonmukaisen epäjärjestelmällisesti. Minusta saisi joku neurologi oivan projektin poikkeavuudesta.

keskiviikko 16. maaliskuuta 2016

Äärioikeistossa on puoli josta ei puhuta

Olen pitkään ajatellut, että puhe "äärioikeistosta" ja "äärivasemmistosta" on hölmöä, koska kumpikaan äärilaita ei saa kovin paljoa kannatusta maltillisemmilta ihmisiltä.

Kun aloin pohtia asiaa tarkemmin, niin löysin kuitenkin syitä sille, miksi äärioikeistolaiset mieluusti sijoittavat itsensä kentän oikeaan laitaan ja äärivasemmistolaiset vasempaan laitaan. Kyse ei ole pelkästä sattumasta, vaikka ihmisten poliittisten näkemysten asettaminen yhdelle janalle ei aina ole kovin mielekästä.

Vielä vuosituhannen vaihteessa toivoin naivistikin, että koko jaottelu olisi häipynyt historiaan, mutta työttömyys ja eriarvoistuminen ovat taas alkaneet jakaa kansalaisia leireihin. Pitkään vihreitä äänestäneenä en edes ajatellut, että koulutuksen ja sivistykset puolustaminen olisi vasemmistolainen ilmiö, mutta perussuomalaisten ja nykyporvariston yhteinen sivistysvihamielisyys on auttanut minua niputtamaan vasemmiston ja vihreät samaan koriin - mitä perussuomalaisten retoriikka on jostain syystä myös tavoitellut. Ainakaan en juuri nyt näe paljoakaan toivoa siitä, että nykyinen Kokoomus olisi mikään tieteiden ja taiteiden asemaa puolustava sivistyspuolue.

Olen erittäin yllättynyt siitä, miten suotuisasti porvaristo ja Perussuomalaiset tekevät yhteistyötä. Tuntuu, että parhaiten hallituksen päätöksiä puoltavat juuri ne perussuomalaiset edustajat, joilla on äärioikeistolaisia asenteita. Maltillisemmat ovat kauhuissaan köyhien aseman heikentämisestä ja alkavat ehkä jo katua sitä, että Perussuomalaisten aatteellinen vastustaja Vihreät sillä tavoin niputettiin Vasemmistoliiton ja SDP:n kanssa yhteen. Se vaikeuttaa juuri köyhien puolustamista, eli repii eroa äänestäjäkuntaan.

Nyt Perussuomalaisten kannattajat joukolla pakenevat demareihin, kun huomaavat miten hyvin heidän edustajansa tulevat toimeen elinkeinoelämän ja porvaristopuolueiden kanssa.

Yhtäkkiä jaottelusta vasemmistoon ja oikeistoon on tullut taas relevantti. Köyhät havahtuvat siihen, että ehkä kaikkea vuosikymmeniä jarrutellut vasemmisto sittenkin oli heidän puolellaan. Nyt haluan kuitenkin ihmetellä sitä, miksi me puhumme ääriliikkeistä, vaikka maltillisemmat puolueet tahtovat kaikin tavoin sanoutua niistä irti.


Ääriliikkeet ovat erilaisia kurjuuden pakenemisen strategioita

Anarkistit ja kommunistit suhtautuvat kriittisesti taloudelliseen eriarvoisuuteen, jota tietenkin eniten edustavat muutamat erittäin rikkaat ihmiset, joista he mielellään löytävät vikoja. Äärioikealla taas halutaan ajatella, että ihmisen eriarvoisuus on tavalla tai toisella itse aiheutettua. Rasisteille syyt voivat löytyä perimästä, kulttuurista tai uskonnosta, mutta äärioikeistosta löytyy myös monia ei-rasistia ihmisiä, jotka inhoavat vasemmistoa historiallisista syistä tai siksi, että haluavat uskoa yksilön olevan itse vastuussa elämästään. Niinpä ihonväri ei estä ihmistä nojaamasta arvoissaan oikeiston oikeaan laitaan. Oikeiston äärilaidalla kaikki eivät siis ole äärioikeistolaisia.

Yleistäen voisi sanoa, että kaikki poliittiset ääriliikkeet kumpuavat niukkuudesta ja saavat voimansa eriarvoisuudesta. Anarkistit ja kommunistit sekä rasistit ja nationalistit ovat kuitenkin valinneet hyvin erilaisen strategian yrityksessään parantaa omia asemiaan tai kohentaa itsetuntoaan.

Vasemmistoanarkisti saattaa ajatella olevansa syyntakeeton rikoksiinsa, koska syntyi huonoihin olosuhteisiin. Rasisti saattaa ajatella olevansa syyntakeeton rikoksiinsa, koska hänen täytyy paljastaa muille miten paljon enemmän mustat raiskaavat kuin kantaväestö. Omissa fantasioissaan hän on pelastamassa maata mutiaisten mutavyöryltä, jonka uhkaa muut eivät tiedosta.

Kommunisteja ja anarkisteja yhdistää toisiinsa vallankumouksellisuus - ja äärioikeistoa puolestaan isänmaallinen konservatismi: Suomi on mahtava maa ja ennen kaikki oli paremmin. Joillekin syy löytyy maahanmuuttajista ja toisille laiskoista työttömistä - mutta silti Suomi on maailman paras paikka asua!

On ehkä hieman helpompi hahmottaa, miksi äärivasemmalla anarkistit ja kommunistit eroavat toisistaan. Kommunistien yhteiskunnassa tuskin olisi tilaa anarkisteille. Anarkistit kuitenkin mukailevat vasemmiston fantasioita siinä suhteessa, että he uskovat ihmisten pohjimmaiseen hyvyyteen, mutta heidän mielestään hyvyys tulee esiin vasta, jos yhteiskunnan rakenteita puretaan. Äärisosialistien näkemyksissä puolestaan vasta hyvinvointia ja tasa-arvoa puolustavat holhoavat rakenteet mahdollistavat hyvyyden, koska ne hillitsevät pahuutta.

En nyt mene tämän pidemmälle äärivasemmiston erittelyssä, sillä minua kiinnostaa enemmän se, millä tavoin äärioikeiston erilaiset ryhmät nivoutuvat yhteen tai eriävät toisistaan.


Äärioikealta löytyy sekä oikeiston puolustajia että vasemmiston vastustajia

Äärioikeistossa, kuten äärivasemmistossakin on ihmisiä, joille laillisuuden rajat hämärtyvät - mutta myös paljon niitä, joille juuri säännöt ovat kaikki kaikessa.

Maltilliset oikeistolaiset tai maltilliset vasemmistolaiset usein tekevät suuremman metelin siitä, jos vastapuolen mielenosoituksissa sorrutaan väkivaltaan. Se ei tarkoita sitä, että oman ryhmän äärilaidan tekijä hyväksyttäisiin, mutta ilmiö on silti nähtävissä.

Laillisuuden rajoja ylittävät anarkistit ja rasistit ovat kauhistus vastapuolelle, mikä eräällä tavoin mahdollistaa niiden olemassaolon. Kuten totesin, niin kommunistit tuskin kauaa katselisivat anarkisteja, jos pääsisivät mutta heistä on hyötyä pelotteena (tai ei ehkä oikeaa hyötyä ole, mutta kummallakin laidalla saadaan mielihyvää siitä, kun vastapuoli on tolaltaan. Keskustelun kärjistäminen ei demokratiassa ole viisasta, mutta siihen meillä on taipumuksia.)

Anarkistit herättävät rikkaissa enemmän pelkoa kuin köyhissä, koska rikkailla on enemmän menetettävää, jos paikkoja aletaan hajottaa tai koko yhteiskunta ajautuu kaaokseen.

Samoin rasistit herättävät vasemmistossa enemmän kauhua kuin oikeistossa, koska rasistit todistavat, että ihmisessä on heimokeskeisyyttä ja jotkut saavat nautintoa siitä, että ajattelevat olevansa synnynnäisten seikkojen ansioista muita parempia, vaikka muuten eivät osaisi mitään.

Oikeisto, samoin kuin kommunistit, eivät lopulta aio palkita ääriryhmänsä rasisteja millään tavoin. He ovat vain pelote, ja vastapuolen arvojen antiteesi, kuten anarkistit. Jos status quo löytyy ja vasemmisto lakkaa osoittamasta mieltään, ei rasisteilla ole enää käyttöä. Ei suurpääomaa kiinnosta palkata ketään hänen ihonvärinsä takia, vaan siksi että hänellä on taitoja joita voidaan hyödyntää.


Se toinen äärioikeisto, josta harvoin puhutaan

Rasistit eivät palvele status quota, mutta äärioikeistossa on myös niitä militantteja konservatiiveja, joille suunsoittamista ja laittomuuksia tärkeämpää on järkkymätön yhteiskuntarauha.

Koska kommunistit ja anarkistit tuovat pienenäkin joukkiona esille vasemmiston fantasioita omaisuuden uudelleenjaosta, näkevät monet köyhät siinä hyvän tilaisuuden parantaa asemiaan.

Monetkaan köyhät eivät (varsin järkevästi) näe suurtakaan mahdollisuutta siihen, että omaisuuden uudelleenjakoa koskaan heidän elinaikanaan tapahtuisi. Vielä järkevämpiä ovat ne, jotka ymmärtävät anarkistien fantasioiman maailman seuraukset. Hyväkin vallankumous todennäköisesti romahduttaisi ainakin yhden sukupolven elintason ja pahimmillaan seurauksena olisi täysimittainen sisällissota, kuten Syyriassa.

Niinpä monet syrjäytyneet ja kouluttamattomat miehet katsovat parhaaksi kaikin tavoin miellyttää rikkaita. Parhaaksi keinoksi he näkevät sen, että omaksuvat oikeiston ideaalit ja toistavat niitä siinäkin tapauksessa, että eivät vastaisi ideaaleja. Ainakin he ovat lojaaleja sille ajatukselle, että asiat ovat juuri nyt parhaalla mahdollisella tavalla.

Tästä on seurauksena kurinalaisuuden ihannointi sekä oman maan nationalistinen ylikorostuminen:
"Suomi on maailman paras maa, eikä mikään saa vaarantaa sitä!"
Ääriliikkeiden nelikenttä: Äärioikeisto, josta ei puhuta.

Militantit nationalistit vastustavat mielellään kaikkea, minkä tunnistavat vasemmistolaisuudeksi ja korostavat kaikkea, mikä on leimallisesti oikeistolaista. He eivät välttämättä ymmärrä asenteiden ideologisia perusteita, mutta he haluavat ajatella kuten rikkaat, jotta he saisivat rikkailta hyväksyntää.


Rahan ei koskaan tarvitse maksaa siitä, että sen väittämille löytyy puolustajia

Toisen äärisuuntauksen köyhät oikeistolaiset välttävät sotkeutumasta rasisteihin, kenties siksi, että he ymmärtävät rasistien olevan vain vasemmiston rienaukseksi tai koska he eivät aidosti tunne rasismiin mitään erityistä vetoa.

He haluavat rakentaa oikeistolaisuudesta äärimmäisen karikatyyrin, eivät niinkään äärioikeistolaisuudesta. Heille äärimmäistä arvoa edustaa sosiaalinen järjestys ja lojaalisuus vallitsevaa valtahierarkiaa kohtaan.

Äärioikeistolaisuuteen liittyvä korostunut isänmaallisuus ja innostus sodankäymiseen sopii rikkaan porvariston tarpeisiin, vaikka valtaapitävät eivät jakaisi äärioikeiston muuta arvomaailma. Jos yleinen moraali heikkenee, syntyy kasvavasta köyhälistöstä uhkakuva: rikkaat eivät halua ilkivallan tai väkivallan puhkeavan maassa, koska he saattaisivat itse kärsiä siitä. Tällöin köyhälistöstä nousee myös niitä, joille rikkaiden tarpeiden mielistely tarjoaa mahdollisuuksia työllistymiseen ja arvonnousuun.

Kurjaliston taipumus ihailla rikkaita näkyy esimerkiksi Donald Trumpin suosiossa. Jotkut köyhistä näkevät Trumpissa mahdollisuuden poliittiselle anarkismille, mutta nationalistiset ääriainekset tuntevat häneen vetoa myös todistaakseen, että ovat lojaaleja rahavallalle ja haluavat pohjimmiltaan säilyttää asiat muuttumattomina.

Rikkaiden imitoiminen pohjautuu myös fantasiaan siitä, että erottautumalla köyhistä ja köyhien edunvalvonnasta voisi päästä rikkaampien suosioon ja kenties jopa suojelemaan rikkaita massojen kateuden ja vihan mielivallalta.

Äärioikeistossa on siis ainesta, jolle eriarvoisuus näyttäytyy mahdollisuutena sosiaaliseen nousuun. Ehkä myös Soldiers of Odinin porukoissa on monia bodaavia ja itsepuolustusta harrastavia miehiä, joiden suurimpana haaveena on toimia ministerin tai miljonäärin henkivartijana.

Äärioikeiston hierarkioita kunnioittava siipi mielistelee mahtavia ja heidän asenteita, ja tästä syystä se rakentaa oikeistolaisuudesta eräänlaisen huvittavan karikatyyrin. Imitoimisen ja lainkunnioituksen kautta se toivoo tekevänsä vaikutuksen valtaapitäviin.

Oikeistonousukkaille on monesti jopa rikkaitakin tärkeämpää se, että köyhiä syytetään heidän omista ongelmistaan. Jos rikkaista joka kolmas uskoo köyhyyden olevan ihmisen omaa syytä, niin köyhistä oikeistolaisista siihen uskoo valtaosa. He uskovat mihin tahansa, mihin kuvittelevat rikkaiden uskovan.

Niinpä rahan ei yleensä tarvitse maksaa siitä, että joku puolustaisi sen arvoja ja näkemyksiä. Ei yritysjohtajien tarvitse itse istua koneen ääressä ja naputella nettiin, että työttömät ovat laiskoja. Yksi mahdollinen nimitys näille toisille oikeistolaisille voisi olla "kätyri". Kätyri on valmis tekemään mitä tahansa rahasta - tai jopa ilman välitöntä rahapalkkiota, jos hän kokee palvelevansa valtaa ja menestystä ja saa siitä merkityksellisyyttä elämäänsä.

Lapsena ajattelin, että on absurdia, miten Bond-elokuvien pahiksilla oli aina niin paljon kätyreitä, mutta sittemmin olen oppinut ymmärtämään, ettei meillä turhaan ole sellaisia sanoja kuin mielistelijä, lakeija, hännystelijä tai perseennuolija. Kätyreitä on moneen junaan. Netti on täynnä syrjäytyneitä ihmisiä, joilla on kaikki päivät aikaa kirjoitella foorumeille siitä, miten halveksittavaa heidän mielestään on elää yhteiskunnan tuella. Joko se on psykologinen preppauskeino oman syrjäytymisen syvenemisen estämiseksi tai sitten he toivovat että köyhien halveksiminen pelastaa heidät köyhiltä, koska hengeltään he ovat rikkaita.

Köyhien poliittista yhdistymistä on aina vaikeuttanut heidän henkilökohtainen häpeänsä ja toisiaan kohtaan tuntema halveksunta. Moni köyhä on vain väliaikaisesti vähävarainen, eikä aio kotiutua köyhyyteen suostumalla ajattelemaan ja käyttäytymään kuten köyhän tulisi ajatella ja käyttäytyä - ja tässäkin on koulukuntia: ollako köyhä jonka nöyryys on ihailtavaa vai köyhä, jonka suoraselkeinen ylpeyttä herättää kunnioitusta - vaiko kenties köyhä, jonka elämän jatkuminen perustuu säälittävyyden maksimointiin ja muilta kalasteltuihin armopaloihin? Kas siinä pulma.

Äärioikeistoon vetoa tuntevan nousukkaan tunnistaa siitä, että kun rikkaiden mielestä köyhät ovat laiskoja, hän on heti asiasta samaa mieltä. Militantille äärioikeistolle on leimallista vasemmiston arvojen vihaaminen etenkin siinä tapauksessa, että he itse ovat rutiköyhiä. Äärioikeiston syrjäytyneet miehet äänestävät asumistuen ja työttömyystuen heikennysten puolesta, vaikka saisivat itse kärsiä siitä suoraan.

Niinpä ei ole mikään ihme, jos Perussuomalaisten suosituimmat kansanedustajat ovat puolessa vuodessa todistanet olevansa opportunisteja ja nousukkaita. Heti parempaan asemaan päästyään he unohtavat köyhät ja alkavat mielistellä porvareita. Sitä ennen he ovat kuitenkin onnistuneet uskottelemaan tuhansille köyhille, että köyhyys on heidän oma vikansa.

Äärioikeistossa on naurettavinta se, että se saa voimansa köyhyydestä, mutta se kuitenkin palvelee kaikkein rikkaimpia.

lauantai 13. helmikuuta 2016

Kaikkein köyhimmät kohtaavat järkyttäviä epäkohtia

Toimeentulotuella eläminen on valtava henkilökohtainen häpeä ja myös yleisemmin suuri tabu. Tilanteesta kertoo hyvin se, ettei Facebookista löydy toimeentulon tarvitsijoiden tukiryhmää. Kukaan ei ole kehdannut perustaa sellaista tai sitten kaikki toimeentulotuella elävät toivovat, että tilanne on väliaikainen.

Useimmat ymmärtävät, että toimeentulotuki on niin pieni, että sillä hädin tuskin elää. Harvat kuitenkaan ovat kuulleet, millaisia epäkohtia siihen liittyy. Työttömyysetuuksia nauttivat ehkä tietävät, että heille oikeutettu lupa tienata 300 euroa ei koske toimeentuella eläviä. Toimeentulotuella elävä ei saa tienata penniäkään tai palkasta vähennetään 100%. Epäkohdasta ei kuitenkaan puhuta, vaikka maassamme elää yli 100.000 työtöntä, jotka eivät ole oikeutettuja edes alimpaan päivärahaan.


JÄRJESTELMÄ PAKOTTAA ASUMAAN ERILLÄÄN

Absurdeja ristiriitoja syntyy etenkin siitä, että yhdessä elävät pariskunnat katsotaan yhteisvastuullisiksi toimeentulostaan. Lisäksi yhdessä elävät saavat pienemmän summan kuin jos he asuisivat erillaan. Tämä on maamme asuntotilanteen kannalta erittäin ongelmallista, sillä pienituloisen pariskunnan ei kannana muuttaa yhteen tai siitä koituu vain taloudellisia ongelmia.

Jos yhdessä asuvasta pariskunnasta toinen työllistyy, se välttämättä näy minkäänlaisena tulonlisäyksenä. Oletetaan, että pariskunta saa toimeentulotukea (ja asumistukea) vuokraan 600 euron sekä kaksi kertaa 400 euroa, eli noin 1400 euroa.

Jos nyt toinen löytää työn, josta jää käteen 1400 euroa, siitä ei synny mitään tulonlisäystä.

Jos pariskunta taas asuu erillään, saa toinen yhä vuokraan 600 euroa plus elämiseen 400 euroa. Erillään asuvan pariskunnan tulot ovat siis 2400 euroa, eli 1000 euroa enemmän verrattuna siihen jos he asuisivat yhdessä. Ristiriidan maksajaksi joutuu tässä tapauksessa valtio tai kunta. Lisäksi erillään asumiseen pakottava lainsäädäntö pahentaa asuntotilannetta ja nostaa vuokrien hintaa, jolloin yhteiskunnalle koituva lasku on vielä suurempi.

Joku voi olettaa, että nykysäännöillä pariskunnan toisella osapuolella on syytä ottaa vastaan minimipalkkaisia töitä, mutta ei sellaisia tarjota toimeentulolla asuville. Työllistymistoimet kohdistuvat niihin, jotka nauttivat työttömyyseduista. Toimeentulolla elävä ei välttämättä saa edes työttömyysalennuksia yleisessä saunassa, vaikka hän on heitäkin heikommassa asemassa.

Kuinka sitten on mahdollista, että joku ei saa työttömyystukea, jos joutuu työttömäksi?

Esimerkiksi kirjailijat, taiteilijat ja urheilijat, jotka toimivat apurahojen turvin, lasketaan nykyään yrittäjiksi - ja aiemmin heidän tulkittiin olevan "työstäkieltäytyjiä", vaikka he olisivat työskennelleet apurahoilla useita vuosia, eivätkä missään vaiheissa hangoitelleet vastaan. He eivät ole oikeutettuja työntekijöiden oikeuksiin, koska heiltä puuttuu työnantaja sekä työsopimus. Kyse on sen verran marginaalisesta ryhmästä, josta vain pieni osa kokee vääryyttä kerrallaan, ettei tilanteeseen ole vaadittu muutosta.


KÖYHÄ ON ONNEKAS, JOS HÄN SAA EDES SEN VÄHÄN, MITÄ LAISSA LUVATAAN

Olen elänyt toimeentulotuella elämäni aikana kolmesti, ja joka kerta on jäänyt sellainen fiilis, että minua ei pidetä ihmisen arvoisena ja minua suorastaan yritetään huijata.

Ensinnäkin toimeentulotuen suuruuteen liittyvissä laskelmissa on ollut toistuvasti kummallisia virheitä - ja joka kerta siihen suuhtaan, että olen saanut vähemmän kuin mihin minulla olisi oikeus. Pelkään, että kyse on joissakin kunnissa suoranaisesta ohjeistuksesta. Kunta säästää, jos oikeus ei toteudu.

Laskelmissa on esimerkiksi laskettu samoja tuloja kahteen kertaan: minulta on pahimmiltaan vähennety 300 euroa, koska olen toimittanut sekä palkkakuitin että tilitiedot: molemmissa lukee 300 euroa tuloa, joten toimeentulotuestani on peräkkäisinä kuukausina vähennetty kahteen kertaan tuo 300 euroa, koska tiliote on esimerkiksi tammikuulta ja palkkakuitti helmikuulta.

Edellisellä kerralla tuplasti on laskettu veronpalautukset. Olen hakenut tammikuulle toimeentulotukea, joten joulukuussa saamani 250 euron veronpalautus on laskettu ensin joulukuun tuloksi, koska se näkyy joulukuun tiliotteessa. Huomasin kuitenkin, että sama veronpalautus on vähennetty myös tammikuun laskelmassa, joten tein palautteen.

Tämä kuulostaa vainoharhaiselta ja kenties kyse on sattumasta, mutta kuulun siihen pieneen vähemmistöön, jolla on pokkaa soittaa tai lähettää kirjeitä, jos on aihetta vaatia oikaisua. Olen ollut asiallinen ja minua on kohdeltu asiallisesti sen jälkeen, kun olen osoittanut virheet. En vain ymmärrä miten niitä virheitä sattuu niin helposti ja toistuvasti juuri kaikkein hädänalaisimpien kohdalle. Tässä olisi hyvä tutkimuksen aihe jollekin opiskelijalle, jos hän vain saa käsiinsä ihmisten laskelmia. En tiedä onko olemassa mitään sisäistä valvontamekanismia tai virkamiestä, jonka tehtävä on tutkia kuntien toimeentulotuen myöntöperusteiden oikeudellisuutta.


TOIMEENTULOTUELLA ASUVAN ON OPITTAVA KAIKKI NIKSIT JOTTA HÄN VOISI SAADA PENNIÄKÄÄN

Toimeentulotuen laskemisperusteet on yleensä äärimmäisen tarkka tuntea, jotta voisi saada lähellekään lain määrittämän määrän.

Ensinnäkin kaikkien sukulaisten ja ystävien kanssa on tehtävä selväksi, että mitään rahaa ei makseta tilille. Jos esimerkiksi mummoni saa päähänsä, että äitini pitäisi saada lahja 50-vuotispäiviksi, ja hän siirtää tililleni 200 euroa ja sitten soittaa perään, että "Hei. Sinä kun asut Helsingissä niin käytkö ostamassa äidillesi sellaisen huivn Stockmannilta, jota mainostettiin lehdessä."

Tämän seurauksena olen totaalisen kusessa. Minulla on tililläni jonkun toisen lahjaan tarkoitettu raha, joka estää sen että saisin seuraavassa kuussa mitään toimeentulotukea.

Sääntö 1: Jokaiselle tutulle on tehtävä selväksi, ettei tilille saa laittaa yhtään mitään. Jos haluaa antaa lahjoja tai maksaa velkojaan, niin se täytyy hoitaa käteisellä.

Sääntö 2: Tilillä on myös oltava riittävästi rahaa maksujen maksamiseen tai olet kusessa.

Oletetaan, että nostan tililtäni 20 euroa ja huomaan, että siellä on 20 euroa liian vähän rahaa vuokraan ja puhelinlaskuun. Niinpä menen pankkiin ja palautan rahan tililleni. sitten maksan vuokran ja laskut.

Tämän seurauksena menetän 20 euroa, koska tililläni näkyy pankkitalletus, jota on mahdotonta osoittaa samaksi rahaksi, joka sieltä on hetkeä aiemmin nostettu. Seurauksena on, että saan seuraavassa kuussa 20 euroa vähemmän.

Sääntö 3: Jos olet pakotettu pikavippeihin, olet kusessa.

Sama epäoikeus pätee pikavippeihin. Jos toimeentulotuen käsittelyn viipyessä otan lainaa, maksan sillä laskuja ja sitten maksan lainan takaisin toimeentulotuella, siitä seuraa, että menetän seuraavassa kuussa saman suuruisen summan toimeentulotuesta. Saamani lainasumma tulkitaan tuloksi, mutta lainan maksua ei tulkita hyväksyttäväksi menoksi.

Sääntö 4: Kaikki rahaliikenne on saatanasta.

Jos vippaan kaverilleni rahaa ja hän maksaa sen takaisin, koko summa on menetetty. Jopa virheelliset palautukset liian suuresta maksusta voidaan katsoa tuloksi. Jos siis vahingossa naputtelen vuokraa maksaessani satasen liikaa, ja vuokranantaja maksaa satasen takaisin tililleni, se satanen on minulta pois.

Ehkä kaikkein julminta on se, että veronpalautukset lasketaan tuloksi, mutta mätkyjä ei lasketa hyväksyttäväksi menoksi.

Jos pariskunnan toinen osapuoli saa 500 euroa veronpalautusta ja toinen saa 1000 euroa mätkyjä, se tarkoittaa sitä, että siinä kuussa he menettävät 500 euroa ylimääräistä toimeentulotuesta, koska vain veronpalautus huomioidaan. Verottaja samaan aikaan vaatii heiltä 500 euroa, jota heillä ei ole varaa maksaa.

Samasta summasta veloitetaan kahteen kertaan, mutta joskus se on täysin laillista, ja se tekee kaikkein kipeintä. Köyhä tuntee olevansa lain ja oikeuden ulkopuolella.

PS.
Alussa mainitsin, ettei Facebookista löydy tukiryhmää toimeentulotuella eläville. Nyt löytyy.

PSS.
Julkaisin tämän kirjoituksen vahingossa vaikka piti laittaa varastoon odottamaan. Kartoitan vielä materiaalia "toimentulotuen hakijoiden tukiryhmään".