Paljon melua kirjoista

Tämä oli kyllä genressään todella hyvä lukukokemus. Siihen on varmasti monta syytä aina juonirakenteesta sukupuolirooleihin ja ylipäänsä vaihtelevuuteen, mutta yleisesti tämä pääsi vaihtelevuudessaan yllättämään todella positiivisesti. Mikään maailmankirjallisuuden klassikko Punaista, valkoista ja kuninkaansinistä ei ole, mutta se vie maailmaa mielestäni kuitenkin eteenpäin virkistävällä tavalla. Kun kerroin puolisolleni, millaista kirjaa luen/kuuntelen juuri nyt, meinasi hän tukehtua aamuteehensä (ei konservatiivisista vaan juonellisista syistä): ”Yhdysvaltain presidentin poika ja Englannin prinssi! Ei sen korkealentoisempaa juonta ole sitten keksinyt”. Ja pakko myöntää, että oma ajatukseni ennen lukemista oli vähän sama: ajatus romanssista presidentin pojan ja prinssin välillä tuntui aivan liian satuprinssimäiseltä juonelta, jolla ei ole mitään kosketuspintaa todellisuuden kanssa. Ja ehkä näin onkin, mutta Punaista, valkoista ja kuninkaansinistä onnistuu silti vetämään mukaansa...

Ylpeyttä ja ennakkoluuloa Bloomsburyn kirjakaupassa (jatkossa Ylpeyttä ja ennakkoluuloa ) on toinen osa Bloomsburyn kirjakauppa -sarjalle, jonka ensimmäisestä osasta Pieni kirjakauppa Bloomsburyssa kirjoitin viime vuonna. Ylpeyttä ja ennakkoluuloa -kirjan päähenkilö on kirjakaupan hallinnollisen puolen ammattilainen Verity, joka mieluummin pysyttelee kaupan taka-alalla eikä ole myyntityössä. Verity on introvertti ja sinkku sekä täysin tyytyväinen tähän olotilaansa. Jotta hän saisi karistettua paritusintoiset kaverinsa pois niskastaan, hän on keksinyt mielikuvituspoikaystävän, joka joutuu sattumoisin jatkuvasti matkustamaan maailman merillä. Mutta pian valehtelu käy liian vaikeaksi ja Verity jättää poikaystävänsä – mutta kuvioihin astuukin kuin sattumalta ilmielävä Johnny, joka kaipaa puolestaan valetyttöystävää. Verity ja Johnny (joka on tietenkin äärimmäisen hyvännäköinen, menestynyt arkkitehti ja kaupan päälle vielä kiltti) tekevät sopimuksen, että käyvät kesän aikana m...

Elina luki Beth O’Learyn Kimppakämpän jo pari vuotta sitten, ja itsekin tartuin siihen viime vuonna – suurelta osin lukuhaasteen innoittamana. Ja pakko sanoa, että teos yllätti, sillä luen kyllä jonkin verran kevyttä, romanttista kirjallisuutta, mutta suurelta osin juonikuviot ja hahmot ärsyttävät yhtä lailla kuin viihdyttävät. Kimppakämpässä ei kuitenkaan käynyt näin, sillä en ärsyyntynyt juoneen enkä hahmoihin – vaikka juonikuvio onkin aika epäuskottava. Erottuaan manipuloivasta narsisti-exästään Tiffy tarvitsee halvan kämpän ja törmää Leonin kämppismainokseen. Leon työskentelee pääasiassa yötöissä hoitajana saattokodissa ja tarvitsee kipeästi ylimääräistä rahaa auttaakseen veljeään, joten hän haluaa kämppäänsä kämppiksen, joka nukkuu siellä yöt ja käy töissä päivät. Eli he nukkuisivat samassa sängyssä – kämppis yöllä, Leon päivällä. Ja Tiffyhän tarttuu tilaisuuteen. Parivaljakko alkaa viestiä keskenään post-it-lappujen välityksellä eikä heidän ole tarkoitus koskaan tavata – m...