Paljon melua kirjoista

Ekotrippi * on humoristinen kuvaus 2020-luvun mielenmaisemasta ja ilmastoahdistuksesta. Heikkinen kuvaa mielipiteiden polarisaation ja ilmastotalkoot hersyvällä huumorilla ja suorasukaisella tosimaailman uskottavalla kielellä, mutta ahdistavat asiat puskevat silti pintaan. Huumoria on vaikea viljellä, kun ahdistavat asiat ovat niin lähellä kuin ilmastonmuutos juuri nyt on. Ekotrippi on kuitenkin hyvää vapauttavaa ilmastolukemista niille, jotka eivät pelästy ilmastofaktoja ja pientä epämukavuutta - ja jotka eivät ehkä tiedä asiasta ja sopivista ilmastoteoista vielä niin paljon. Kirjaa lukiessa voi oppia kuin varkain, mutta osalle tämä "opetus" voi olla liian osoittelevaa, vaikka Heikkinen sen hyvin piilottaakin. Päähenkilö Minna Järvinen on eronnut yksinhuoltaja, jonka mies on lähtenyt toisen naisen matkaan (tai jäänyt heidän yhteiseen taloonsa). Kolme lasta - Siiri, Joona ja Jesse - asuvat vuoroviikoin vanhempien luona, ja Minna tekee kaikkensa pitääkseen perheensä taloudell

  En pitänyt Yuval Noah Hararin Sapiensia aivan yhtä tajunnanräjäyttävänä kuin Hanna, joka bloggasi kirjasta juuri viime vuoden marraskuussa ( lue hänen postauksensa täältä ), mutta olen samaa mieltä, että tämä kirja jokaisen pitäisi ehdottomasti lukea! Harari käsittelee ihmistä ja elämää niin monesta eri näkökulmasta ja niin tuoreella ja helposti luettavalla otteella, ettei voi kuin ihailla! Sapiens. Ihmisen lyhyt historia kertoo siitä, millainen laji on homo sapiens. Kirja käy todellakin läpi koko ihmisen historian, aina ensimmäisistä ihmislajeista lajin kehityksen kautta lopulta siihen, millaiseksi maailma on muuttumassa. Harari kuvaa niin kognitiivista, maataloudellista, teollista kuin tieteellistäkin vallankumousta. Hän kertoo siitä, miksi uskomme jumaliin ja valtioihin, miten talous pyörii ja minkä takia olemme osa kulutusyhteiskuntaa. Kuten Hanna postauksessaan sanoo, on teoksen sisältö aivan valtava, joten sen kuvaaminen yhdessä blogipostauksessa olisi mahdotonta.  Hararin ki

Luin Karo Hämäläisen ja Alexander Stubbin kirjoittaman  Alex -elämäkerran lukupiiriin enkä aluksi ollut aikeissa kirjoittaa siitä blogitekstiä, koska kirja oli pitkälti oman mukavuusalueeni ulkopuolella. Pidin kirjasta kuitenkin lopulta suht paljon, joten päätin sittenkin kirjoittaa siitä muutaman sanan bloginkin puolelle. En olisi nimittäin uskonut, että poliitikon elämäkerta herättää itsessäni mitään mielenkiintoa. Alex kertoo nimihenkilöstään Alexander Stubbista, joka kasvoi lätkäperheessä, oppi tiimipelaajaksi ja päätyi EU-kuvioiden kautta Suomen kärkipoliitikoksi, kunnes päätti keskittyä perheeseensä ja jättää poliitikon työt. Kaiken tämän lisäksi kirja kertoo siitä, kuka Alex todella on – millä tavalla hän suhtautuu töihinsä (intohimoisesti, täysillä), mitä ja miten hän on opiskellut, millä tavalla urheilu on kuulunut hänen elämäänsä ja myös ketkä ovat olleet hänen rinnallaan kiperissä tilanteissa.  En tiennyt Alexista ennen kirjan lukemista juuri muuta mitä mediasta on pikaisel

Vaikka ollaan jo tammikuun loppupuolella, on vielä aika pohtia taas kulunutta kirjavuotta 2021 ja siirtää sen jälkeen katseet tämän vuoden kirja-aarteisiin. Olemme nimittäin molemmat ehtineet jo avata tämän vuoden kirjasaldon. Ennen kuin pääsemme kertomaan vuoden 2022 ensimmäisistä luetuista kirjoista, niin tässä postauksessa muistelemme mitä viime vuonna tuli luettua ja kerromme mitä kirjallisia tavoitteita asetamme tälle vuodelle. Kirjavuoden 2021 nostot Pisin luettu kirja: ELINA: J. R. R. Tolkien: Taru sormusten herrasta – 981 sivua HANNA: Annie Proulx: Barkskins – 717 sivua Lyhyin luettu kirja: ELINA: Paula Nivukoski: Onnelliset aakkoset – 61 sivua HANNA: Tove Jansson: Taikatalvi – 131 sivua Kirja, joka jätti hyvälle mielelle: ELINA:  Beth O'Leary:  Vaihtokauppa HANNA: Jenny Fagerholm: 24 pientä ihmettä Kirja, joka itketti: ELINA:  J. R. R. Tolkien:  Taru sormusten herrasta   HANNA: Nadia Murad: Viimeinen tyttö Kirja, jota ei malttanut laskea käsistään: ELINA: Sally Rooney

Viimeistä vuoden 2021 luetuista kirjoista viedään. Kuka tappoi bambin? ei ole suosikkini Monika Fagerholmilta, mutta tärkeän aiheensa vuoksi voin suositella sitä luettavaksi kaikille. Fagerholm yhdistää jälleen kerran taitavan, miltei sadunomaisen tunnelman järkyttäviin raakuuksiin. Romaanin Huvilakaupunki muistuttaa – samoin kuin muissakin Fagerholmin teoksissa – mitä tahansa hyväosaisten aluetta Suomessa ja erityisesti läntistä Uuttamaata. Romaanin tarinan keskiössä on vuosia aiemmin tapahtunut törkeä joukkoraiskaus, jossa neljä rikkaan teinipojan porukka raiskasi tytön kellarissa kotibileiden aikana. Kirja itsessään sijoittuu vuosia tapahtuman jälkeen. Sen päähenkilö Gusten Grippe oli yksi näistä neljästä pojasta, mutta hän oli myös pojista se, joka oli vähiten tapahtumassa osallisena ja joka lopulta teki ilmoituksen poliisille. Teos käsittelee tapahtuman jälkeistä syyllisyyttä sekä sitä hiljaisuutta, jolla kaikki kaupunkilaiset etenevät elämässä eteenpäin ja painavat tap

Kirjoitin viimeksi aivan päinvastaisesta kirjasta eli Nadia Muradin Viimeisestä tytöstä , joten laitetaanpa tähän väliin hyvänmielen tarina. Majakanvaloa ja tuoreen leivän tuoksua (jatkossa Majakanvaloa ) on kertomus uusista aluista ja unelmiensa toteuttamisesta, kun ja missä sitä vähiten odottaa. Elina kirjoitti Majakanvalosta jo aiemmin. Päähenkilö Polly kokenut konkurssin ja eron, ja vähävaraisena hän muuttaa pieneen Mont Polbearnen saareen, jossa hän pistää ränsistyneen vuokratalonsa uuteen uskoon ja jatkaa rakasta leipomisharrastustaan. Pollyn leipomukset ovat suuressa suosiossa, ja hän saa paljoa uusia ystäviä, joista merkityksettömimpiä eivät suinkaan ole komea kalastaja Tarnie sekä menneisyydestään hiljainen, sydänsuruinen amerikkalaismies Huckle, joka hoitaa alueella mehiläisiä. Kylän kyyninen leipomonpitäjä Gillian ei puolestaan lainkaan arvosta Pollyn leipää ja näkee tämän kilpailijana, kunnes jonkinlainen rauha saavutetaan – mutta siitä en spoilaa lisää. Minulla