Ja totta totisesti! Iskelmiä on kirja, joka saisi luvan kuulua paitsi tyttösten lukurepertuaariin myös äitien - etenkin tyttöjen äitien - kirjahyllyyn. Iskelmiä-romaanin päähenkilö on Aino Mallinen, 16 vuotta. Hän on kiltti ja kunnollinen pikkupartiolaisten vetäjä, joka ei ole koskaan vielä rakastunut. Sitten kolahtaa. Samuli istuu luokkaretkibussissa viereen, ja se on menoa.
Ainon status koulussa nousee, kun hän hengailee avoimesti pojan kanssa. Koska tilanne on tytölle uusi, hän ei oikein tiedä, miten suhtautua Samulin omistushaluun, rajuihin otteisiin ja linnunpoikien yliajamiseen. Mitä sitä ei toisaalta rakkauden takia tekisi? - Sitä paitsi noihan ovat pikkujuttuja. Iskelmiä, kultapieni, iskelmiä, Samuli perustelee vauhdikasta toimintaansa.
Just. Tytön äitinä ja aika paljon naistenalkujen elämää seuranneena toivon todella, ettei kukaan rakkauden huumassa suostuisi ihan mihin vain ja pelkästään sen takia, että voisi sanoa seurustelevansa.
Entä se toinen tärkeä? Se on tietenkin Salla Simukan Lumikki-trilogian päätösosa Musta kuin eebenpuu (2014). Tyylilaji on toinen kuin Iskelmissä, sillä Lumikki Anderson, lukiolainen, joutuu kummallisen vainoajan kohteeksi. Stalkkeri tuntuu tietävän sankarittaresta kaiken. Samaan aikaan Lumikki yrittää seurustella Sampsan kanssa, mutta joutuu myös miettimään suhdettaan Liekkiin, tärkeään ihmiseen lähimenneisyydessä. Satu ja todellisuus limittyvät, ja erikoista on, että Lumikki taistelee kaikkea karmeaa vastaan yksin.
Hurraa Salla Simukalle, joka vei suomalaisen nuortenkirjallisuuden maan rajojen ulkopuolelle!
