Sekä Renate Dorresteinin Hyvä äitipuoli (2011, suom. 2013) että Joonas Konstigin Totuus naisista (2013) ovat olleet luettuina jo viikon tai pari ja jopa kirjastossakin muutaman päivän, enkä minä ole tehnyt niistä ensimmäistäkään merkintää. Aivan mahtavaa siis. Nyt romaaneista pitäisi kuitenkin sanoa jotakin viisasta.
Pidin kummastakin aika tavalla, ja etenkin Konstigin Totuus naisista kolahti. Se kertoo keski-ikäisestä Tapanista, joka yrittää ymmärtää sekä vaimoaan että lukion kakkosluokkalaista Roosa-tytärtään. Taas oli pakko lukiessa kelailla sitä, kuinka vaikeaa on nykyaikana olla nuori nainen. Se antoi perspektiiviä omaan tyttäreen (joka on vielä kuitenkin alakoulussa, onneksi) ja naisasiakkaisiin, jotka ovat Roosan ikäisiä. En haluaisi olla hetkeäkään heidän ikäisensä. Liian monimutkaista ja pelottavaa. Totuus naisista -romaanissa on erityisen hienoa nuorten dialogi, joka kuulostaa aika autenttiselta. Joonas Konstigilla on muuten oma blogi.
Renate Dorresteinin Hyvä äitipuoli on myös kiinnostavaa luettavaa. Siinä kuvataan uusioperhettä, johon kuuluu isokokoinen Claire, Axel ja tämän teini-ikäinen tytär. Ja voi vain arvata, että elo ei ole aina auvoista! Claire on sen verran jännä nainen, että hänestä tuli heti suosikkini erikoisine perisuhteesta selviytymismetodeineen.
