Muukalaisia paratiisissa / Gossip Girl-manga

Muukalaisia paratiisissa

Takakannesta: Mitä teet kun menneisyys tulee perimään saataviaan?

Katchoo on nuori kaunis nainen, joka elää rauhallista elämää. Hänen asiansa ovat kohdallaan; hän on itsenäinen, fiksu ja erittäin rakastunut parhaaseen ystäväänsä Francineen, rakastettavaan neurootikkoon, jonka sydän on kultaa. Kaikki on täydellistä, kunnes Katchoon entinen työnantaja, vaarallinen Rouva Parker saapuu etsimään häntä --. Idyllisen elämän alkaessa sortua ympäriltään Katchoo ymmärtää, ettei hän ole koskaan jättänyt menneisyyttä taakseen. Nyt se uhkaa tuhota hänet ja naisen jota hän rakastaa. 

Terry Mooren kertoma ja kuvittama albumi kertoo kauniisti rakkaudesta ja ystävyydestä ja se vie totaalisesti mukanaan ensimmäisistä sivuista lähtien. Pidin sen henkilöistä ja varsinkin naishahmoista, jotka eivät heränneet joka aamu meikatunnäköisinä tai olleet mallivartaloisia. Katchoo ja Francine yrittävät selvitä elämän pyörteistä ja loppua kohti jännitysnäytelmä kasvaa, kun Katchoon menneisyys palaa vainoamaan ja vaatimaan osansa.

"Ja ehkä kuitenkin myrsky lähestyy, enkä voi tehdä mitään. Joten odotan ja katselen ja tunnen hänen henkäyksensä kasvoillani, viileän ja urhean. Hänen suolansa nuolee ihoani, hänen lupauksensa harjaa hiuksiani. Hänen raivonsa ajaa tuulen koskettamaan poskeani ja kuiskaamaan jotakin, mitä en kuule."

Vahva suositus tälle sarjalle!

✚   ✚   ✚

Gossip Girl-manga 
Takakannesta: Welcome to New York's Upper East Side, where the claws are about to come out! S is back in town after an encounter with B´s boyfriend, N. Now B's looking for payback with S's new love interest, D. Looks like B's prepared to pull it all on the line this time to take down S once and for all. Duck and cover - this might get ugly!

For your eyes only pelaa Cecilyn von Ziegesarin luomilla hahmoilla ja vähän juonellakin, mutta tekijät ovat lähteneet viemää niitä omaan suuntaansa, joten tämä ei ole pelkkä suoraviivainen mangaversion Gossip Girlistä. Keskiössä on Blairin kostosuunnitelmat Serenaa vastaan ja mikä olisikaan sopivampi tapa näpäyttää kuin viedä Serenan nukkavierun poikaystävä.

"Ever wondered what the lives
of the chosen ones are really like?

Niin kuin aikoinani petyin tv-sarjan Vanessaan tapahtui sama tässäkin. Kirjassa kaljuksi punk-henkiseksi kuvattu Vanessa on jälleen yhtä täydellisen näköinen nukke kuin kaikki muutkin. Luulisi että edes mangaversioon oltaisiin voitu keksiä edes vähän räväkämpi lähestymistapa. Jos etuoikeutettujen valkoisten nuorten juonittelu kiinnostaa, niin tässä siihen tarpeeseen sarjakuva.

★★★★
Terry Moore - Muukalaisia paratiisissa vol 1: Susta uneksin

(Strangers in Paradise, 1996)

Like, 1997

Kirjastosta

★★½
HyeKyung Baek - Gossip Girl: For your eyes only

The Yen Press, 2010

Kirjastosta

Brooklyn & Serkkuni Raakel

Brooklyn

Takakannesta: Eilis Lacey joutuu monien irlantilaistyttöjen tavoin muuttamaan paremman elämän toivossa Amerikkaan. Uudessa maassa Eilis potee aluksi koti-ikävää ja vierauden tunnetta, vaikka hänellä on töitä tavaratalon myyjättärenä, ja vuokrahuone irlantilaisen rouva Kehoen luona. Tansseissa hän tapaa italialaistaustaisen Tonyn, ja tunteet heidän välillään syvenevät. Juuri kun elämä Brooklynissa alkaa asettua uomiinsa, kotoa Irlannista tulee pysäyttävä viesti. Eilis joutuu palaamaan Irlantiin ja tekemään elämänsä tärkeimmän ratkaisun.

Oikeastaan takakansi kertookin kaiken oleellisen kirjasta ja sen tapahtumat hyvin suoraviivaisesti. Verkkaisesti ja hiljaisesti etenevä Brooklyn oli paikoitellen yhtä aneeminen ja hengetön kuin päähenkilönsä Eilis. En kokenut minkäänlaista samaistuspintaa henkilöön, joka tulee, menee ja tekee kaiken niin robottimaisesti - kuin automaatiolla. Läheisen kuolemakaan ei onnistunut pusertamaan irti tunteita ja sain hänestä hyvin totisen ja hymyttömän kuvan. Eilis oli jonkin verran itsenäinen nainen, mutta oliko lopulta monikaan idea hänestä itsestään lähtöisin vai tekikö hän kaikki miten muut sanoivat.

Maahanmuuttoa Brooklyn onnistuu kuvaamaan muuten hyvin: sopeutumista uuteen maahan, koti-ikävää, ennakkoluuloja ja oman paikkansa löytämistä. Kunpa päähenkilö ei vain olisi jäänyt niin vaisuksi.

✚   ✚   ✚

Serkkuni Raakel
Daphne du Maurier on ennestään tuttu Rebekka-romaanistaan, joka sekin edustaa psykologista jännitystä Serkkuni Raakelin tapaan. Jännitys on kietoutunut kaiken taustalle eikä se missään vaiheessa kasva kovin suureksi. Kyse on ennemminkin pahoista aavistuksista ja pienistä vihjeistä, jotka kylvävät epäluuloa.

Philip on kasvanut serkkunsa Ambrosen kasvattamana englantilaisessa aatelislinnassa. Terveydentilansa vuoksi Ambrose matkustaa Italiaan, jossa hän kohtaa Raakelin, leskeksi jääneen serkkunsa ja rakastuu naiseen. He menevät naimisiin, mutta Ambrosen tila huononee. Pahojen aavistusten valtaamana Philip matkustaa hänen luokseen, mutta liian myöhään. Mies on jo kuollut. Tultuaan takaisin Englantiin hän saa Raakelin vieraakseen, joka on tullut tutustumaan edesmenneeen aviomiehensä kotiin. Philip ottaa vastenmielisesti hänet vastaan, mutta vierailun edetessä vihamieliset tunteet muuttuvat aivan päinvastaisiksi varoituksista ja omista alkuperäisistä epäilyistä huolimatta.

Pidän Serkkuni Raakelia kiehtovampana kuin Rebekkaa ja tuo taka-alalla lymyävä jännitys onnistuu olemaan tarpeeksi voimakas luodakseen jännitteitä henkilöiden välille. Kirja tarjoilee myös yllättävän lopun mikä on aina hyvin ilahduttava asia.

★★½
Colm Tóibín - Brooklyn

(Brooklyn, 2009)

Tammi, 2011

Omasta hyllystä

★★★
Daphne du Maurier - Serkkuni Raakel

(My Cousin Rachel, 1951)

Wsoy, 1952

Omasta hyllystä

Chris Riddellin kuvittamia lastenkirjoja

➤ Ottilia merillä (Chris Riddell)
Olen lukenut kaksi edellistä Ottilia-sarjan osaa tytöstä ja hänen parhaasta ystävästään Mauri-herrasta, joka on pieni ja karvainen olento norjalaiselta suolta, mutta nyt Mauri-herra on lähtenyt salaiselle matkalle Norjaan etsimään Isojalkaa, Trondheimin trullia. Huomattuaan ystävänsä kadonneen, Ottilia ei voi ymmärtää miksi Mauri-herra ei edes vihjaissut aikeistaan hänelle, mutta kuten lopulta todetaan, ei Ottilia yksikertaisesti huomioinut toisen kertomisaikeita. Hän oli liian kiireinen tai keskittymiskyvytön kuuntelemaan. Ottilia keksii keinot lähteä ystävänsä perään ja hän matkaa avustajansa kanssa meren halki osaksi sukellusveneellä osaksi kävellen syvänmerensukelluspuvussa.

Näyttävän kirjan kuvat ovat muuten mustavalkoisia, mutta korostusväriksi on otettu vihreä väri, joka kulkee matkassa mukana. Riddellin kuvat ovat tunnetusti ihastuttavia ja hauskoja, täynnä yksityiskohtia. Lapset varmasti nauttivat tästä mielikuvitusmatkasta.

➤ Onneksi oli maitoa (Neil Gaiman)
Takakannesta: Kun äiti lähtee työmatkalle, isälle jää loputtoman pitkä lista muistettavia asioita. Ja kaikkein tärkein asia on: MUISTA OSTAA MAITOA. Valitettavasti isä ei muista. Niinpä seuraavana aamuna ennen aamupalaa hänen täytyy kipaista lähikauppaan. Tämä on tarina siitä, miksi kestää ikuisuuden ennen kuin isä palaa.

Isän kertomuksessa seikkailee jos jonkinlaista otusta kuten aikamatkustava stegosaurustiedemies, merirosvoja, vampuureja ja avaruusölleröitä. Meno on villiä ja nopeakäänteistä - onhan kuitenkin kyse aikamatkoista. Isä pölmähtää seikkailusta toiseen ja joutuu välistä pinteeseen. Riddellin kuvitukset ovat kirjan pelastus, taattua laatua, jotka pitävät mielenkiinnon yllä sekamelskan keskellä.

★★★
Chris Riddell - Ottilia merillä

(Ottoline at Sea, 2010)

Gummerus, 2017

Arvostelukappale

★★½
Neil Gaiman - Onneksi oli maitoa

Kuvitus: Chris Riddell
(Fortunately, the Milk, 2013)

Jalava, 2017

Kirjastosta

Muita postauksia
Terry Pratchett & Neil Gaiman: Hyviä enteitä 
Neil Gaiman: Tähtisumua

Chris Riddell: Ottilia ja keltainen kissa
Chris Riddell: Ottilia ja keltainen kissa
Russell Brand & Chris Riddell: Hamelnin pillipiipari
Ada Gootti ja Humisevan karju (#3)
Ada Gootti ja kuoloa kamalammat kestit (#2)
Ada Gootti ja hiiren haamu (#1)

Kotimaisia lyhykäisiä 2017

Kurnivamahainen kissa
Suloinen satu rohkesta pienestä tytöstä, joka kuivuuden ja köyhyyden maassa tapaa kylätiellä kurnivamahaisen kissan. Kissalla on loputon nälkä ja se on jo popsinut suuhunsa meriä, armeijoita, eläimiä ja kylien viljoja. Se haluasi syödä myös tytön, mutta tämä lupaa etsiä kissalle muuta syötävää ja saa näin armonaikaa.

Matkalla tytölle konkretisoituu mitä kaikkea kissa onkaan suihinsa pistellyt. Saako joku yksin ahneuksissaan viedä kaiken ja mistä tuo lopun nälkä oikein kumpuaa? "Lasten mielistä syntyi kaiken aikaa uusien ajatusten kimaltavia saippuakuplia. Ne ruokkivat kyläläisiä, vaikka heidän peltonsa olivat paljaat." Teemu Juhanin ihastuttavista ja yksityiskohtaisista mustavalkokuvista tulee vahvasti mieleen toisen ihailemani kuvittajan, Chris Riddellin, tyyli. Molemmat ovat yhtä vallattomia ja tavattoman ilmaisuvoimaisia. Yksi suosikkikuvittaja lisää, hurraa!





Linnunsitoja
Takakannesta: Helikopteri on tuonut Zemin konevastaisten tukikohtaan, majakkasaarelle, jonne Kuilujen valvovat silmät eivät yllä. Yhteiskunnan ulkopuolelle jättäytyneillä on vastassaan Valtion lisäksi myös nouseva meri, joka nielee saaristoa hitaasti mutta varmasti. Huippuunsa jalostetut viestikyyhkyt ovat arvokkainta mitä kapinallisilla on, mutta Maharin Kuilun Kone vahvistuu uhkaavasti ja häiritsee lintujen suunnistusta. Seuraava tehonlisäys on kuolinisku kyyhkyille. Ja vastarinnalle. Vähitellen Zemi tajuaa miksi isoveli lähetti hänet saarelle. Jesber ei tehnyt mitään harkitsematta. Zemi ei vain enää tiedä, kehen voi luottaa.

Kone valvoo isoveljen lailla kansalaisiaan, mutta majakkasaarella haudotaan hataraa kapinaa. Kirjan maailma ja lupaavat henkilöhahmot tarjoavat mainion tilaisuuden jatkaa tarinaa, sillä yhteiskunnan rakenteita ja tilaa ei selitelty turhaan auki ja minua koko skenaario jäi kiehtomaan vielä jälkeenkinpäin! Alle 200 sivuinen scifi dystopia on nopeasti luettu ja olen erityisen vaikuttunut myös Linnunsitojan kansista, joista ei meinaa saada silmiään irti.





Valas nimeltä Goliat
Kirja oli tämän vuoden Finlandia-ehdokas, joka tällä kertaa löytyi lukulistalta jopa ennen ehdokkuuden julkistamista. Se on Cristina Sandun esikoisteos. Toisinaan tarinat lipuvat sormien välistä ja jättävät sirpaleisen kuvan itsestään kansien mennessä kiinni viimeistä kertaa, joten sisällön referoinnissa saatte tyytyä pelkkään takakansitekstiin.

Takakannesta: Kolmekymppinen Alba on syntynyt ja kasvanut Helsingissä suomalaisen äidin ja romanialaisen isän tyttärenä. Alban suhde isän kotimaahan ei ole yksinkertainen: hän muistaa lapsuuden onnelliset kesälomat paahtavan auringon alla, mutta muistoja varjostavat diktatuurin vuodet salaisuuksineen. Kun Alba matkustaa romanialaisen isoisänsä hautajaisiin, hän alkaa samalla tutkia sukunsa tarinaa. Alba sukeltaa pienen romanialaiskylän historiaan, jossa osansa on ollut niin maanjäristyksillä, pohjoisesta maasta saapuneella morsiamella kuin maailmaa kiertävällä valaalla.

Itsensä sijaan Alba tuo hypähdellen tutuksi sukunsa, Helsingin ja menneisyyden Romanian. Kirja kertoo mm. kahteen kultturiin kasvamisesta. Alkuun olin innoissani, mutta ehkä kirja olisi pitänyt lukea paljon nopeammassa tahdissa, kenties jopa parilta istumalta, jotta kokonaisuus olisi ollut ehjempi ja paremmin muistissa, mutta onneksi muut ovat selvästi tajunneet paremmin kirjan hienouden. Sandun kielestä kyllä pidin: "Hänen sanansa, kuin kömpelöt linnut, hakkasivat siipiään kasvojeni edessä ja putosivat sitten." 





Pohjolan porteilla 
Kiinnostuin Mervi Heikkilän Louhi-sarjasta, mutta ensimmäisen osan kansi ei houkutellut lukemaan, joten päätin roisisti hypätä suoraan kolmanteen osaan, sillä kyse on itsenäisestä jatko-osasta, niin uskalsin heittäytyä tarinaan kesken matkan.

Takakannesta: Roona ei ole kuin muut. Roonalla on salaisuuksia. Sellaisia, että mikään elämässä ei suju tavallisesti, ei edes seurustelu Aleksin kanssa. Kun peilikuvassa alkaa vilahdella tumma varjo, ja Roonan isä Eerikki Puujumala saa huolestuttavan näyn, on syytä valmistautua pahimpaan. Roona päättää vahvistaa tietäjäntaitojaan ja hankkia oman rummun. Avukseen hän saa arpikasvoisen ystävänsä Sampsan ja kuvankauniin shamaanin, Iraidan.

Ei se oikeastaan kamalasti häirinnyt, että edelliset osat olivat jääneet lukematta, sillä pääsin samantien mukaan tarinaan, jossa Roona haaveileen tavallisiin asioihin keskittymisestä kuten lukioon ja Aleksiin, mutta ennenäky ja ystävän epätoivoinen pyyntö ajaa tytön takaisin Tuonelaan. Pohjolan portit ammentaa suomalaisesta mytologiasta ja siitä tuleekin tuosta syystä mieleen Lautturi, joka sekin käyttää kansanperinnettä hyödykseen yhtä hienolla ja kiehtovalla tavalla. Tykkäsin kovasti!

★★★
Magdalena Hai - Kurnivamahainen kissa
Kuvitus: Teemu Juhani

Karisto, 2017

Kirjastosta
★★★½
Helena Waris - Linnunsitoja

Otava, 2017

Kirjastosta

★★½
Cristina Sandu - Valas nimeltä Goliat

Otava, 2017

Kirjastosta

★★★★
Mervi Heikkilä - Pohjolan porteilla

Haamu, 2017

Kirjastosta

Synkkiä miniarvioita

Kuvassa on kaunis syyspäivä, mutta kyseiset kirjat olivat sukellus paljon synkempään maailmaan. Osaksi tähän on syynä Yöpöydän kirjojen Halloween-lukuhaaste, johon aina innolla osallistun, vaikka genre ei olekaan varsinaisesti mukavuusaluettani. Haasteen rajat ovat onneksi aika väljät ja jokainen osallistuja voi määritellä omat rajanvetonsa. Minä päätin ottaa lukuun pari kunnon kauhukirjaa. Ainoastaan Sopimus ei tähän haasteeseen liity, mutta se tarjoilee toisenlaista kauhukuvastoa, joten sopinee näiden muiden kanssa samaan postaukseen.

⧫          ⧫          ⧫          ⧫          ⧫ 

Mia Vänskä: Musta kuu

Takakannesta: Eristynyt mökkikylä lupaa rauhaa lomailijoille: nelikymppinen perheenäiti Annukka tarvitsee hermolepoa, lööpeissä ryvettynyt bändi lähtee paikkaamaan välejään, isä lomailee pienen tyttärensä kanssa, iäkäs pariskunta viettää kuherruskuukauttaan. Idyllisen mökkikylän historia kiehtoo lomailijoita – lähistöllä sijaitsee muinainen uhripaikka. 

Mökkiläiset tekevät kapean kuunsirpin valossa uhripaikalle yöllisen tutkimusretken, jonka seurauksia kukaan ei osaa aavistaa. Pian myyttien ja todellisuuden rajat alkavat sekoittua: metsä puristuu mökkien ympärille, tuuli hengittää kuin elävä olento ja kuu hohtaa taivaalla keskellä päivää. Sitten rannasta löytyy ruumis. Se on peittynyt mustiin perhosiin.

Mustan kuun jännistys muodostuu hyvin rauhalliseen tahtiin ja vasta ihan loppupuolella kauhu hiipii kuvaan. Muuten se on jämäkkä kokonaisuus, jossa ei ole kauheasti turhaa ja kirjaa on helppo lukea. Teksti soljuu ja luonto ottaa suuren roolin tarinassa ja tunnelmallisimmat osuudet käytiinkin metsässä. Taustalla kummittelee myytit ja muinainen uhripaikka ja sivistyksestä eristäytyneet mökkiläiset joutuvat keskelle menneisyyden ja nykyisyyden tapaamista.

En voi suositella ottamaan kirjaa mukaan mökkilomalle ellei sitten halua todenteolla eläytyä tarinaan.

⧫          ⧫          ⧫          ⧫          ⧫

Marko Hautala: Varpaat 

Takakannesta: Kriisiin ajautunut reppureissaajapariskunta päätyy ranskalaiseen pikkukylään. Majatalossa heidän pöytäänsä tunkeutuu mies, jolla on villi retkiehdotus muinaisiin luolastoihin, joihin ei virallisten oppaiden kanssa ole asiaa. Muukalainen nostaa pöydälle jalkansa, jossa on jäljellä vain isovarvas. Puuttuvien varpaiden arvoitus vie pariskunnan syvälle maan uumeniin, kylmän kiven ympäröimään pimeyteen.

Marko Hautalalta en ole entuudestaan lukenut mitään, mutta Varpaat siis perustuu hänen kauhunovelliinsa ja kuvat sarjakuvaan on luonut Broci. Hänen tyylinsä on hyvin ja rento ja ilmeikäs ja ainakin Ninan hahmo jopa hieman mangamainen. En voi sanoa saaneeni lopusta kauheasti kiinni ja albumi jätti jälkeensä lähinnä hämmentyneen olon. Jos se oli tarkoituskin niin hyvä.

⧫          ⧫          ⧫          ⧫          ⧫

Audrey Magee: Sopimus

Takakannesta: Katherina Spinell ja Peter Faber menevät naimisiin toisiaan tuntematta. Natsien joukossa taisteleva Peter saa vihkiloman itärintamalta, ja Katherinalle kuuluu leskeneläke, jos Peter kaatuu. Yllättäen he kuitenkin rakastuvat toisiinsa.

Kuherruskuukauden aikana Katharinan isä vie vävynsä tyhjentämään juutalaiskoteja, tönimään perheitä tiellä odottaviin autoihin. Kun Peter palaa rintamalle, Spinellit muuttavat juutalaisilta jääneeseen asuntoon ja Katherinan vauva saa juutalaisperheen lastenvaunut.

Maailmansota, natsit ja juutalaiset ovat kirjallisuudessa erittäin kulutettu aihe, mutta Sopimus käsittelee sitä vähän eri tavalla. Peterin taistellessa Stalingradissa kurjissa oloissa Suur-Saksan puolesta nähden nälkää ja kärsien kylmyydestä, Katharina käy kutsuilla suurimpina murheinaan vanhempien riitely. Järkyttävän helposti omaksutaan asenne, että juutalaiset ovat vähempiarvoisia, eikä heidän suuntaansa suoda inhimillisiä ajatuksia. Ehkä totuudessa olisi liikaa kestettävää. "Tänään olen niin onnellinen siitä, että olen saksalainen, että olen osa tätä kaikkea. Että olen osa tätä hienoa, elävää historiaa." Ei Katharinallakaan tosin aivan helppoa aina ole, sillä yhtä helposti kuin hyvän aseman saavuttaa sen myös menettää.
 
Kotirintaman tapahtumat olivat paljon mielenkiintoisempaa luettavaa, enkä kauheasti välittänyt lukea Peteristä. Sopimus on ainut postauksen ei-kauhukirjoista, mutta tämä oli oikeasti se kaikista karmivin sisällöltään yhdistettynä vielä Audrey Mageen toteavaan, viileään tyyliin. Miten tällaista oikeasti voi tapahtua?

"Entä mikä on sinun tekosyysi, Faustmann?"

"Sehän se ongelma onkin. Minulla ei ole sellaisia.
Minulla ei ole illuusioita.
Tiedän tarkalleen, miksi olen täällä."

★★★
Audrey Magee - Sopimus

(The Undertaking, 2013)

Atena, 2015

Omasta hyllystä

★★★
Mia Vänskä - Musta kuu

Atena, 2012

Kirjastosta

★★½
Marko Hautala - Varpaat
Kuvat: Broci

Haamu, 2016

Kirjastosta

Cecily von Ziegesar - Gossip Girl-sarja

Oletteko koskaan pohtineet, millaista etuoikeutettujen elämä oikeasti on?
Okei, minäpä kerron, satun nimittäin olemaan yksi harvoista ja valituista.

On se hyvä, että välillä tulee tutkailtua oman hyllyn kirjoja vähän kriittisemmällä silmällä, sillä joku aika sitten mietin, että mitä ihmettä Cecily von Ziegesarin Gossip Girl-sarja oikein tekee vielä hyllyssäni? Omistan siis koko sarjan, sillä nuorena tykkäsin niistä niin paljon, että luin suomentamattomat osat englanniksi (se kertoo jo paljon!). En kuitenkaan viitsinyt heittää niitä noin vain pois, vaan päätin sitten lukaista sarjan ensimmäiset kuusi osaa läpi 😂 Ja voi hyvänen aika sentään...

Takakannesta: Tervetuloa New Yorkin nuorten, kauniiden ja rikkaiden maailmaan. Heillä on kaikkea yllin kyllin. Valtavat asunnot, rahaa ja vapautta tehdä mitä huvittaa, sillä isä ja äiti eivät ole koskaan kotona. Vanhemmat eivät siis tiedä heidän elämästään mitään, mutta salaperäinen Gossip girl tietää: kenellä on syömishäiriö, kuka on juonut liikaa juhlissa ja kuka seurustelee kenenkin kanssa... 

Gossip girl pitää netissä juorupalstaa, jossa seurataan yksityisen tyttökoulun kiihkeitä tapahtumia. Sisäoppilaitoksesta potkut saanut Serena van der Woodsen on palannut entiseen opinahjoonsa, mutta vanhat ystävät ovat kaikkea muuta kuin innoissaan. Häikäisevä ja haluttu Serena varastaa taas heidän poikaystävänsä, juonittelee itsensä opettajien suosioon ja yksinkertaisesti pilaa ylivoimaisuudellaan heidän elämänsä. Tai niinhän tytöt luulevat, mutta Gossip girl tietää paremmin. Serenasta liikkuu kuumia juoruja... Tulossa on yllätysten syksy.

Eiköhän tuo takakansi kertonut kaiken oleellisen. Gossip girl raportoi nettisivuillaan päähenkilöiden tekemisistä ja pitkin sarjaa tulee huomattua, että ihmiset juoruavat mitä ihmeellisimpiä juttuja. Nämä päähenkilöt ovat tietysti Uper East Siden eliittiä, mutta mukaan on päässyt myös muutama tavis Brooklynistä. Vanhempia ei kauheasti näy. "Blairin elinympäristössä kaikkien vanhemmat olivat samanlaisia - niin kauan kuin jälkikasvu ei töpännyt eikä nolannut heitä, se sai periaatteessa tehdä mitä halusi." Nuorten elämä muodostuu koulun lisäksi lähinnä brunsseista, juhlista, hyväntekeväisyystapahtumista, shoppailusta ja tanssiaisista.

Päähenkilöt:

Supermallin kropalla varustettu Serena näyttää hyvältä vaikka kauhtuneessa ja tupakan polttamassa kouluhameessa. Hän vetää magneetin lailla miehiä puoleensa ja rakastuu joka sekunti uuteen kundiin (vaikka aika nopeasti muidenkin kumppanit vaihtuvat). "Serena oli tyttö, jonka jokainen muisti. Tyttö, jota jokainen hartaasti vihasi. Hänen ei tarvinnut yrittää loistaa. Hän loisti jo muutenkin kirkaammin kuin kaikki muut." Naispuolinen Hannu Hanhi.

Kultapoju ja tyttöjen päiväunien kohteen Naten tärkein tehtävä kirjassa on pilven polttaminen ja juopottelu ilman taukoja. Ajattelunmerkkejä hän osoittaa ensimmäisen kerran nelososassa. Naten tyttöystävä Blair on oman elämänsä Audrey Hepburn: aina tyylikäs ja moitteeton, jonka kalenteri on täynnä menoja: komiteoita, tennistä ja kursseja. Syömishäiriöstä kärsivällä Blairilla on kaksi haavetta: Yale ja neitsyyden menettäminen Natelle. Mainittakoon myös Chuck (tv-sarjassa lempihahmoni, mutta kirjassa inhokki), seksihullu limanuljaska, jota siedetään vain perhesuhteiden takia.

Brooklynin vahvistuksista ensimmäisenä ketjupolttaja ja piinattu sielu Dan, joka elää kiinalaisella noutoruualla ja rustaa synkkiä runoja. Tämä kalpea laiheliini on rakastunut Serenaan (tietysti) ensisilmäyksellä. Danilla on 14-vuotias pikkusisko Jenny, joka on isorintainen, lyhyt blondi. Hän on Serenan vankkumaton ihailija ja maalaa mieluusti erikoisia muotokuvia. Sitten on vielä kalju Vanessa. Koulun kummajainen ja taiteellisia dokumentteja intohimoisesti harrastava taiteellisten vanhempien tytär, joka on ihastunut Daniin.

Aivottomampaa kirjallisuutta ei tule heti mieleen. Yhteistä samannimisen tv-sarjan kanssa ei ole muuta kuin samannimiset hahmot ja se syvällisyys mitä tv-sarjaan on edes yritetty saada, niin siitä ei ole kirjoissa tietoakaan. Pelkkää pintaliitoa.

XOXO Gossip girl

_ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _

★★½
Cecily von Ziegesar - Gossip Girl

Eliittinuoret (Wsoy, 2002) 
Tiedät että rakastat minua (Wsoy, 2002)
Kaikki kuuluu minulle (Wsoy, 2003)
Koska olen sen arvoinen (Wsoy, 2003)
Pidän siitä juuri noin (Wsoy, 2004)
Olet se jonka haluan (Wsoy, 2004)

Omasta hyllystä

HLBTQ pienoisromaaneja (#pridelukuviikko)

Tänään lähti käyntiin kirjablogeissa Prideviikkon lukutempaus ja osallistun teemaviikkoon varmaan neljän kirjan voimin, mikäli sen neljännen ennätän lukea tässä arkena loppuun. Näin alkuun niputan tähän samaan postaukseen kaksi pienoisromaania homoseksuaaleista.

Violette Leducin kahden koulutytön rakkaussuhdetta ranskalaisessa sisäoppilaitoksessa kuvaava Thérése ja Isabelle päätyi luettavakseni puhtaan sattuman vuoksi. Matkalukeminen sattui loppumaan yllättäen ja hain kierrätyshyllystä luettavaa. Vaihtoehtoja ei ollut monia, mutta Leducin nimen tunnistin lukulistaltani. Hauska välillä lukea kirjaa näinkin, kun ei tiedä yhtään mitään etukäteen. Pitää joskus kokeilla toistekin.

Tykkään jossain mielessä yleensä kirjoista niiden juonen takia (yhdistettynä kauniiseen kieleen), mutta Thérésessä ja Isabellessä pidin puhtaasti kirjan runollisesta kielestä. Tapahtumathan olivat pelkkää rakkaus- ja rakastelukohtausten toistoa. Kaikki keskittyy vain siihen miten paljon he rakastavat toisiaan, mutta eivät voi olla julkisesti yhdessä.

"-- Minä olen vain minä. Se ei riitä. Minä en ole metsä. Ruohonkorsi hiuksissani, suklaamakeinen koulupukuni poimuissa, leppäkerttu sormieni lomassa, pehmä untuvanukka kaulallani, arpi poskessani tekisivät minusta monin verroin rikkaamman. Miksi minun hiukseni eivät ole raidan lehvistö hänen kätensä hyväilyn alla?"

⧫         ⧫         ⧫

Jean Cocteaun pieni, alle satasivuinen romaani Valkoinen kirja on homoeroottinen tarina, jota näin jälkeenpäin on vaikea palauttaa mieleen. Hän kirjoitti sen rakkaussurujen ja oopiumin avulla ja takakannessa kirjaa kuvaillaan näin: "eroottinen elämäntarina, yhtä tyhjänpäiväinen kuin elämä muutenkin, ja kenties juuri siitä johtuen Cocteau antoikin sen tapahtumien viilettää lukijan silmien editse kuin kuvallisella pikakelauksella pyörivän videon."

Kirjan miespäähenkilö kertoo nuoruuden seksuaalisesta heräämisestään ja kokemuksistaan miesten kanssa. Jotain kiinnostavuutta Valkoisessa kirjassa on, mutta välillä uppouduin enemmän kirjaan tehtyihin piirroksiin, jotka nekin ovat Cocteaun käsialaa. Cocteaulta voin enemmän suositella Kauhukakaroita, josta kirjoitin jotenkin näin: "Kauhukakaroissa on unenomainen maailma, sillä siinä on jotain yliluonnollista, vilpitöntä ja kiehtovaa."

___________________________________

★★½
Violette Leduc - Therese ja Isabelle

(Thérése et Isabelle, 1966)

Weilin+Göös, 1968

Omasta hyllystä

★★★
Jean Cocteau - Valkoinen kirja

(Le Livre Blanc, 1928)

Odessa, 1986

Kirjastosta

Jo Nesbø - Lepakkomies (Dekkariviikko)

"Jokin oli pielessä."

Jep - ja pahasti. Takana on jo kolme huippuhyvää Jo Nesbøn dekkaria, mutta Lepakkomies on vasta ensimmäinen Harry Holeni. Tämä Nesbøn esikoisdekkari aloittaa siis Harry Holesta kertovan sarjan, josta ilmestyi juuri tänä vuonna yhdestoista osa, Jano, pitkän tauon jälkeen. Luulin tällä kokemuksella tietäväni mitä odottaa, mutta olin hakoteillä. Yritin kovasti etsiä sitä karismaa mitä niin monet ovat sarjasta löytäneet, mutta vedin vesiperän. Kirjalle on kaiken lisäksi myönnetty Lasiavain-palkinto, joka annetaan Pohjoismaiden parhaalle rikoskirjalle. Edellisiä kirjoja olen kuitenkin rakastanut, joten ehkä Nesbøsta on vasta viime vuosien aikana hioutunut minulle sopiva kirjailija. Niin sen on pakko olla.

Takakannesta: Rikostutkija Harry Hole on lähetetty Austaliaan tutkimaan nuoren norjalaisnaisen murhaa. Työparikseen hän saa persoonallisen aboriginaali Andrew Kensingtonin, josta tuntuu kehittyvän Holelle myös ystävä. Kun ratkaisu vaikuttaisi olevan käden ulottuvilla, paljastuu, ettei mikään ole aivan sitä miltä näyttää. Myös Holen omat menneisyyden haamut tunkeutuvat esiin, ja soppaa hämmentää vielä ihastuminen ruotsalaiseen tyttöön.

Lepakkomies on hyvin sekavaa haahuilua. En tiedä mikä näissä rappiolla olevissa poliiseissa viehättää lukijoita. Hole on kirjan alussa lopettanut juomisen vain ratketakseen uudestaan, ei muutenkaan kovin skarpin oloinen äijä alkoholiongelmineen. Naisetkin tuntuvat olevan olemassa kirjassa vain Holen pantavana oloa varten. Hurraa. Ja sitten virkavalta vielä puhuttelee läskiksi nartuksi - todellinen tunnelmanlatistaja. Hole näytti keskittyvän kyllä kaikkeen muuhun kuin rikoksen ratkaisuun eli sarjamurhaajan/raiskaajan löytämiseen. Suoraan sanottuna pääsi pitkiksi aikoihin unohtumaan, että mitä Hole ylipäätään on Australiassa ratkomassa. Henkilöt olivat yhdentekeviä, pelkkää taustahälinää, joten ei oikeastaan ollut väliä kuka teki mitä. Taisi jo syyllinenkin päästä unohtumaan...

Viimeiset sata sivua sujui vaivattomasti, joten melkein 500 sivuisessa järkäleessä olisi reilusti tiivistämisen ja fokusoinnin varaa. Kiinnostavinta olivat aboriginaalit, joihin en romaaneissa juuri koskaan törmää. Lepakko symboloi aboriginaalien mielestä kuolemaa, josta kirjan nimi juontaa juurensa. Sen syntytarina on hyvin samankaltainen kuin Eevan ja Aadamin. Verta lumella sen sijaan on niin huikean omaperäinen dekkarigenressä, raikas tuulahdus, että Hole hukkuu massaan.Totta puhuakseni pelottaa tarttua seuraavaan osaan, sillä paraneeko meno tästä? Tai sitten hyppään suoraan miehen myöhempään tuotantoon.

Dekkariviikko sen kun etenee ja seuraavan kerran palailen pettämättömän Agatha Christien kera!

_________________________________________________________________ 

★★½
Jo Nesbo - Lepakkomies

(Flaggermusmannen, 1997)

Johnny Kniga, 2012

Omasta hyllystä

Muita postauksia

Jo Nesbø: Kukkulan kuningas
Jo Nesbo: Verta lumella II
Jo Nesbo: Verta lumella I

Kotimaiset Sophie ja Norma

Koska aika on kortilla, niputan kaksi lukemaani romaania samaan postaukseen. Mikaela Strömbergin Sophiessa ja Sofi Oksasen Normassa on molemmissa vahvat naishahmot ja viileän tyynet romaanit on julkaistu pari vuotta sitten. Suomi100 -haasteen tilanne näyttää näiden jälkeen enemmän kuin lupaavalta. Luettu on jo 35 kotimaista kirjaa sekä yksi odottamassa postausta. Päivittyvää listaa voi kokonaisuudessaan vilkuilla täältä.

Mikaela Strömberg - Sophie

Sophie on neljätoista vuotta, ja häellä on seitsemän sisarusta. Isä on maineikas ja äiti raamikas, perheen juuret ovat Saksassa ja koti Pietarin paraatikadulla. Elämä on yhtä huoletonta kuin vanhoissa romaaneissa.
Mutta sitten löytyy ensimmäinen ihastus, saapuu kutsu tsaarin hoviin, syttyy toinen ihastus, ja sattuu hairahdus.

Sophie naitetaan hollantilaiselle kauppiaalle ja seikkailijalle, joka pian vie perheensä läntiseen suuriruhtinaskuntaan, Suomen maaseudulle. Sophie kaitsee kasvavaa lapsikatrastaan ja pitää taloa pystyssä, kun miehestä ei siihen ole. Välillä elämä on kuin poutapäivä, mutta lopulta on aika tehdä epäsovinnaisia, välttämättömiä valintoja. Takakansi

Historiallisena romaanina Sophie perustuu tositapahtumiin. Se kertoo Sophie von Behsestä (1828 - 1886), jonka elämässä vilahtaa myös Aleksanteri II. Hyvin nuorena avioitunut Sophie sai puolisokseen vimmaisen miehen, jota hän kuvaa trooppiseksi myrskyksi. Tarinansa puolesta romaani ei liikoja tunteile. Teksti on hyvin kuvailevaa ja jälkikäteen jäikin vahvana mieleen Strömbergin käyttämä kieli.

"Kaikki on haltioitunutta, pitelemätöntä. Kaikki on neljätoista, kaikki paitsi Maria,
joka aloitti jälkijunassa, koska oli sairastanut kymmenvuotiaana pahan keuhkotulehduksen,
ja on siis vuoden muita vanhempi, mutta ei sanottavasti viisaampi. He eivät pysty kulkemaan järjestäytyneenä joukkona korttelinkaan väliä, eivätkä lyhintäkään matkaa pisteestä a pisteeseen
b, eivätkä kanavankaiteelta toiselle ilman, että joku lehahtaa tiehensä kuin taivaanlintu."

Sophie määrää omasta elämästään, joka kyseiseen aikaan ei ollut mitenkään tavallista. Hän ei jää miehensä tossun alle, vaan ottaa ohjat omiin käsiin tekee niin kuin itsenäinen nainen tekisi.

🔺        🔺        🔺

Sofi Oksanen - Norma

Normasta on moneksi: siinä on rikoskirjaa, maagisuutta ja sitten tietysti aika odotetustikin nostettu esille yhteiskunnallisia epäkohtia. Päähenkilön Norman hiukset kasvavat päivittäin hurjan määrän, mutta ne on pidettävä hallinnassa, etteivät kiinnostu hänestä väärästä syystä. Ylen haastattelussa Oksanen kertoo, että taustatekstinä toimii satu Tähkäpäästä. Romaanin alussa vietetään hautajaisia, sillä Norman äiti on jäänyt metron alle. Epävarmaa kuitenkin on, että hyppäsikö hän itse vai "auttoiko" joku.

Dekkaripiirteet ovat toki vahvasti läsnä koko ajan ja rikoksen verkko tiivistyy, mutta rikossisällön sisään kätkeytyy vahvoja ja tärkeitä teemoja kuten kohdunvuokraus, jossa rikkaat ihmiset vuokraavat jonkun toisen kohdun, kun eivät itse pysty lasta saada. Toinen teema on hiuskauppa. Romaani ottaa esille hiustenpidennysten eettisen puolen, laittaa pohtimaan mistä pidennyksiin tarvittavat hiukset oikein tulevat ja siihen liittyvä rikollisuus. Hiustenpidennykset on ilmeisesti aika rahakas bisnes.

Norma on blogini ensimmäinen Oksanen, muttei suinkaan ensimmäinen lukemani kirja häneltä. Luettuna on ennestään Puhdistus, mutta ei tämä sitten kuitenkaan lupaavan alun jälkeen ollut vieläkään aivan se minun kirjani. En voi sanoa kirjan olleen mitenkään erityisen mukava, sillä hahmot eivät olleet pidettäviä tai samaistuttavia. Tärkeää asiaa romaanissa on, en sitä kiellä. Ulkoasultaan kirja on huomiotaherättävän upea ja siihen on selvästi panostettu. Paksuissa kansissa on kuvioita, joita pitkin on mukava kuljettaa sormenpäitä.

_______________________________________

★★★
Mikaela Strömberg - Sophie

Schildts & Söderströms, 2015
Kansi: Sanna Mander

Kirjastosta

★★½
Sofi Oksanen - Norma

Like, 2015
Kansi: Anne Kursu ja Toni Härkönen

Omasta hyllystä

Joyce Carol Oates - Tavallinen rakkaus

"He tulivat esiin pensaikosta maantien vierellä."

kirjan alku

Tavallinen rakkaus -kirjan kansien väliin on kerätty 12 novellia neljästä Joyce Carol Oatesin kokoelmasta. Sain luettua niistä vain 6 novellia eli puolet koko kokoelmasta, enkä alunperin ajatellut laittaa mitään merkintää siitä tänne, mutta novellihaasteen takia julkaisen nyt sitten kuitenkin postauksen. Jääpähän tänne blogiin joku todistusaineisto siitä, että novellejakin on tullut luettua 😅

Kokoelmasta Upon the Sweeping Flood (1966)
Mies joka muuttui patsaaksi -novellissa kolmetoista vuotias tyttö ja vanhempi mies ovat pakosalla varastettuaan kassasta rahaa. "Mies oli kertonut, että koko ikänsä hän oli yrittänyt ponnistella ylöspäin, mutta aina hänet oli tuupattu takaisin alas. Vaikka tyttö oli vasta kolmetoista, hän ymmärsi kyllä haratan eron, joka vallitsi hänen oman maailmansa ja toisaalta elokuvien sekä elokuvalehtien hänelle lupaileman maailman välillä, ja hän tunsi katkeruutta rinta rinnan tuon toisen maailman silmittömän ihailun kanssa." Tarina saa edetessään väkivaltaisia piirteitä.

Tulvan kohotessa esittelee meille Walter Stuartin, joka isänsä hautajaisten jälkeen on palaamassa perheensä luo kotiin, mutta joutuu apulaisseriffin pysäyttämäksi. Hurrikaani on iskemässä ja mies kehottaa Stuartia palaamaan kaupunkiin. Stuart jatkaa hänestä välittämättä matkaa.

Kokoelmasta The Wheel of Love (1970) 
Novellin Minne menet, missä olet ollut? päähenkilö on Connie, joka mielellään pitää hauskaa tyttökaveriensa kanssa käyden välillä varttuneempien nuorten kantapaikassa. "- Mikset sinä pidä huonettasi siistinä niin kuin sisaresi? Millä sinä olet tukkasi laittanut - mikä hitto täällä lemuaa? Hiuslakka, niinkö? Et kyllä näe sisaresi käyttävän sitä töhnöä." Asiat kuitenkin saavat suuremmat mittasuhteet kuin hän oli tarkoittanut. Hurja novelli, mutta pidin siitä eniten. Pituuttakin oli mukavasti, joten tarinaan ehti hyvin päästä sisään.
 
Toipilasaikaa -novellissa mies on päässyt sairaalasta kotiin toipumaan. Muistamattomuuden hysteria on mennyt ohi ja hän yrittää sopeutua nykyiseen olotilaansa. Pahoinpitelijän kertoja on tullut sairaalaan katsomaan isäänsä. Todella hämmentävä, muutamien aukeamien pituinen tarina.

Kokoelmasta Marriages and Infidelities (1972) 
Sen sijaan Pyhä avioliitto on pitkähkö kertomus Howard Deanista, joka uusin projekti on Connell Pearcesta kertova kriittinen elämäkerta. Hän on menossa tapaamaan tämän leskeä tutustuakseen runoilijan runsaaseen tuotantoon.

Oates novellit ovat rujoja, niissä on samaa vastenmielisyyttä kuin Jim Harrisonin Syystarinoissa. Huomaan olevani jälleen mukavuusalueesta kaukana molempien, novellimuodon ja sisällön, suhteen. Analyyttisemman otteen toivossa suosittelen kurkkaamaan Suketuksen postaukseen. Minä sen sijaan pidättäydyn vastedes Oatesin hienoissa romaaneissa.

_______

★★½
Joyce Carol Oates - Tavallinen rakkaus

Otava, 1966-74
Päällys: Seppo Polameri
Novellihaaste

Omasta hyllystä

Muita postauksia
Joyce Carol Oates: Blondi
Joyce Carol Oates: Kosto - rakkaustarina