Siri ja erämaan kutsu / Isä, minä ja meri

Hetkeen en ole kuvakirjoja lukenut, vaikka jossain vaiheessa niitä luinkin hyvin aktiivisesti. Huomasin kirjastossa Lena Frölander-Ulfin uutuuden, joka tottakai lähti mukaan, sillä edellinen oli huippu! Sattumalta Myllylahti muisti minua samaan aikaan Leea Simolan uusimmalla Siri-kirjalla, jonka edellisestä osasta pidin kovasti, joten uusinkin oli pakko päästä lukemaan. Tiivistetysti voi heti alkuun sanoa, että laadukkaita kirjoja molemmat - jälleen!

Siri ja erämaan kutsu

Takakannesta: Kun Siri ja Siina pystyttävät teltan ja saavat luvan yöretkeillä takapihalla, alkaa kesän jännittävin leikki. Erämaaseikkailu tempaisee mukaansa, ja tutut puut ja pensaat vaihtuvat jylhäksi metsäksi, kahluuallas syvänsiniseksi vuoristojärveksi. Illan hämärtyessä huolella keitetty pedonkarkotusliemi on tarpeen, kun tytöt kohtaavat leikkipossu Rampon villit sukulaiset.

Siri ja erämaan kutsu käsittelee hienosti lasten mielikuvituksen voimaa ja sen todentuntua. Hurjia seikkailuja voi saada aikaan ihan vaan takapihalta käsin, jos on valmis kuvittelemaa. Leikeistä on myös turvallista palata tuttuun ympäristöön.

Simolan kuvitus on kuin raikas tuulahdus. Väreiltään harmonisissa kuvissa on paljon katseltavaa ja varsinkin yökuvat ovat herkullisia lasten mielikuvituksen lähdettyä lentoon vähän liiankin vauhdikkaasti. Oma lämmin ja kutsuva teltta on turvasatama pimeän yön keskellä.

Muita: Leea Simola - Siri ja vedenpaisumus

 
Isä, minä ja meri

Takakannesta: Vaikka oma isä on sosiaalinen ja vilkas voi itse olla ujo. Toisten lasten kanssa leikkimisen sijasta olisikin hauskempi häipyä koiran ja leikkiveneen kanssa omille teilleen. Etsimään kauniita kiviä. Ja tuolla, merenpinnan alla, uiskentelee hauki joka etsii tätiään, ja siellä vietetään juhlia joissa soi vaimea, ihana musiikki. Sellaisiin juhliin tarvitsee mennä vain jos itse haluaa. Ja kenties meren limaisuus ei olekaan niin vaarallista?

Vaikka Isä, minä ja meri on tuttuun tapaan tumma kuvitukseltaan, sen sivujen sisältä aukeaa kutsuvat ja hienot juhlat merenalaisessa salongissa. Simolan tapaan Frölander-Ulf on tarttunut myös lasten mielikuvitus -aiheeseen ja loihtinut varsinaisen taikamaailman, jossa kesää on mukava viettää, kun tarvitsee omaa aikaa.

Muita: Lena Frölander-Ulf - Minä, Muru ja metsä

Leea Simola - Siri ja erämaan kutsu

Myllylahti, 2018

Arvostelukappale

Lena Frölander-Ulf - Isä, minä ja meri

Teos & Förlager, 2018

Kirjastosta

Chris Riddellin kuvittamia lastenkirjoja

➤ Ottilia merillä (Chris Riddell)
Olen lukenut kaksi edellistä Ottilia-sarjan osaa tytöstä ja hänen parhaasta ystävästään Mauri-herrasta, joka on pieni ja karvainen olento norjalaiselta suolta, mutta nyt Mauri-herra on lähtenyt salaiselle matkalle Norjaan etsimään Isojalkaa, Trondheimin trullia. Huomattuaan ystävänsä kadonneen, Ottilia ei voi ymmärtää miksi Mauri-herra ei edes vihjaissut aikeistaan hänelle, mutta kuten lopulta todetaan, ei Ottilia yksikertaisesti huomioinut toisen kertomisaikeita. Hän oli liian kiireinen tai keskittymiskyvytön kuuntelemaan. Ottilia keksii keinot lähteä ystävänsä perään ja hän matkaa avustajansa kanssa meren halki osaksi sukellusveneellä osaksi kävellen syvänmerensukelluspuvussa.

Näyttävän kirjan kuvat ovat muuten mustavalkoisia, mutta korostusväriksi on otettu vihreä väri, joka kulkee matkassa mukana. Riddellin kuvat ovat tunnetusti ihastuttavia ja hauskoja, täynnä yksityiskohtia. Lapset varmasti nauttivat tästä mielikuvitusmatkasta.

➤ Onneksi oli maitoa (Neil Gaiman)
Takakannesta: Kun äiti lähtee työmatkalle, isälle jää loputtoman pitkä lista muistettavia asioita. Ja kaikkein tärkein asia on: MUISTA OSTAA MAITOA. Valitettavasti isä ei muista. Niinpä seuraavana aamuna ennen aamupalaa hänen täytyy kipaista lähikauppaan. Tämä on tarina siitä, miksi kestää ikuisuuden ennen kuin isä palaa.

Isän kertomuksessa seikkailee jos jonkinlaista otusta kuten aikamatkustava stegosaurustiedemies, merirosvoja, vampuureja ja avaruusölleröitä. Meno on villiä ja nopeakäänteistä - onhan kuitenkin kyse aikamatkoista. Isä pölmähtää seikkailusta toiseen ja joutuu välistä pinteeseen. Riddellin kuvitukset ovat kirjan pelastus, taattua laatua, jotka pitävät mielenkiinnon yllä sekamelskan keskellä.

★★★
Chris Riddell - Ottilia merillä

(Ottoline at Sea, 2010)

Gummerus, 2017

Arvostelukappale

★★½
Neil Gaiman - Onneksi oli maitoa

Kuvitus: Chris Riddell
(Fortunately, the Milk, 2013)

Jalava, 2017

Kirjastosta

Muita postauksia
Terry Pratchett & Neil Gaiman: Hyviä enteitä 
Neil Gaiman: Tähtisumua

Chris Riddell: Ottilia ja keltainen kissa
Chris Riddell: Ottilia ja keltainen kissa
Russell Brand & Chris Riddell: Hamelnin pillipiipari
Ada Gootti ja Humisevan karju (#3)
Ada Gootti ja kuoloa kamalammat kestit (#2)
Ada Gootti ja hiiren haamu (#1)

A. A. Milne - Nalle Puh

Tässä on Puh Karhu. Hän tulee alas portaita - töpsis,
töpsis, töpsis pää edellä - Risto Reippaan jäljessä.

Kerran, kauan, kauan sitten, osapuilleen noin perjantaina, Nalle Puh asui aivan yksin metsässä nimeltä Kontiola. Näin alkaa Risto Reippaalle kerrottu tarina Karhusta, jolla on Hyvin Pienet Aivot. Yhdeksänkymmentäyhdeksän prosenttia ajasta Puhin mielessä on lähinnä hunaja ja sen vuoksi hän joutuu typeriinkin tilanteisiin, koska ajattelee mahallaan, eikä Hyvin Pienillä Aivoillaan. Laiskaksi Puhia ei voida syyttää, sillä hän vaikka lentää ilmapallolla likaisessa lätäkössä kierittyään, jotta saisi petettyä mehiläiset ja vietyä näiden hunajan. Aikamoista viitseliäisyyttä.

"Ensin Puh ja Kelluva Karhu eivät olleet oikein selvillä siitä, kumpi olisi ylimmäisenä, mutta kun oli kokeiltu useita asentoja, päätettiin, että Kelluva Karhu olisi alimmaisena, ja Puh istui voitonriemuisena kahareisin sen päällä ja meloi jaloillaan."

Kirjassa on kymmenen pientä tarinaa Puhista ja muista metsän asukeista kuten Nasusta, Kaniinista, I-haa-aasista ja Pöllöstä. Eläimet mm. Löytöretkeilevät, etsivät I-haan häntää, joutuvat tulvaan ja yrittävät napata Möhköfantin. Liian tiukan paikan tullen etenkin Nasu ja Puh osaavat livistää paikalta loistavien tekosyiden varjolla. Yksi hauskimmista tarinoista oli se kun Puh melkein törmää Tärppään ja Särppään sekä I-haa jo itsessään on hyvin komediallinen hahmo. Vieläkin kirja siis jaksoi huvittaa.

Kirjan pienet, suloiset kuvitukset on loihtinut Ernest H. Shepard.

★★★★
A. A. Milne - Nalle Puh
Kuvitus: Ernest H. Shepard

(Winnie-the-Pooh, 1926)

Wsoy, 1975

Omasta hyllystä

Tove Jansson - Muumilaakson marraskuu

Jonakin aikaisena aamuna Nuuskamuikkunen heräsi teltassaan
Muumilaaksossa ja huomasi että ilmassa oli syksyn ja lähtemisen tuntu.

Mikään ei sovi paremmin marraskuussa luettavaksi kuin Muumilaakson marraskuu; Tuo ankeatunnelmainen muumitarina ilman muumeja. Miten se siis iloinen voisikaan olla. Kaikki on vähän hukassa, kun Muumilaakson keskiössä oleva perhe on poissa - paikan sydän on teillä tuntemattomilla.

Takakannesta: On marraskuu. Sataa. Kesä on äkkiä niin etäällä kuin sitä ei olisi koskaan ollutkaan. Silloin alkaa kaivata muutosta elämään, kaivata Muumilaaksoon. Sinne kerääntyvät puuhakas Hemuli, pelokas Vilijonkka, yksinäinen homssulapsi, ikivanha Ruttuvaari ja kaunis Mymmeli. Mutta muumiperhe on lähtenyt eikä kukaan tiedä minne. Miten käy kun Hemuli yrittää olla muumipappana, Vilijonkka mammana? Saako Mymmeli tanssia, kun hän ei voi olla tanssimatta? Voiko Vilijonkaa jättää siivoamisen?

Muumit ovat siis poissa, mutta kylääntulijoita heillä riittää. Iltaisin Tuhto haaveilee veneen alla Muumilaaksosta ja lopulta päättää mennä esittäytymään heille. Vilijonkka kokee järkytyksen siivouspuuhissaan ja lähtee pakoon kamalia ajatuksia muumimamman luo. Nuuskamuikkunen on jo lähtenyt syksyä pakoon, mutta huomaa jättäneensä laulustaan viisi tahtia Muumilaaksoon ja palaa niitä hakemaan. Apean hemulin mieleen tulee Muumilaakso, jossa kaikki järjestyi, kaikki oli yksinkertaista ja sujui itsestään. Hän nousee vuoteeltaan ja lähtee sinne olo keventyneenä. Huonomuistisen Ruttuvaarin mieleen nousee myös laakso, jossa hän joskus on ollut ja sinne hän suuntaa. Viimeisenä laaksoon saapuu Mymmeli, joka on tullut katsomaan pikkusisartaan Myytä, jonka muumit ovat ottaneet ottolapsekseen.

Homssu ja hemuli sekä Ruttuvaari

He päättävät jäädä asuttamaan muumitaloa, mutta kaikki muistuttaa muumien poissaolosta ja varsinkin muumimamman perään kyläilijät haikailevat. Alkuun heistä tulee toistensa seurassa äkäisiä ja riitakin saadaan aikaiseksi. Ruttuvaari marmattaa ja Nuuskamuikkunen vetäytyy ahdistuneena pois.

"Hän halusi olla yksikseen ja yrittää vihdoinkin ratkaista, miksi hän oli tuona sunnuntai-iltapäivänä suuttunut niin hirveästi. Homssusta oli pelottavaa löytää itsestään toinen, ihan erilainen homssu, jota hän ei tuntenut ja joka kenties joskus tulisi takaisin ja nolaisi hänet kaikkien toisten silmissä."

Löysin vanhan kirjallisuusdiplomivihkoni, johon pidin lukupäiväkirjaa mm. juuri Muumilaakson marraskuun lukemisesta ja siihen olin ottanut selvää, että sana 'marras' tarkoittaa kuollutta. Lisäksi kirja on viimeisimpiä muumikirjoja, joten liekö kyseessä jonkinlaiset jäähyväiset, vaikka loppu onkin toiveikas.

★★★★★
Tove Jansson - Muumilaakson marraskuu

(Sent i november, 1970)

Wsoy, 1991

Omasta hyllystä

Muumikirjoja
Tove Jansson: Taikurin hattu
Tove Jansson: Muumipapan urotyöt
Tove Jansson: Muumipeikko ja pyrstötähti
Tove Jansson: Muumit ja suuri tuhotulva

Heinähattu ja Vilttitossu x4 (+elokuva)

Kylpyhuoneesta kuului läiskintää.

Syyskuussa aloitin Heinähattu ja Vilttitossu -kirjasarjan lukemisen alusta siltä osin kuin se minulta on ollut lukematta ja näin joulun alla sain toiset neljä luettua.

Tähän mennessä ehdoton lempparini on hupaisa Heinähattu, Vilttitossu ja Littoisten riiviö, jossa kilttinä ja järkevänä pidetty Heinähattu nousee kapinaan Vilttitossun suosimista vastaan, varsinkin kun pikkusiskon huijaamista kisoissa katsotaan vanhempien puolelta läpi sormien ja kaikki vahingot laitetaan epäreilusti Heinähatun syyksi. "Mitä minun pitäisi tehdä, että ne huomaisivat minut? Ainakaan silloin minua ei kuunnella, kun avaan suuni. Entäs jos en enää avaa suutani? Jos pidänkin sen kiinni?" Räväkkä Vilttitossu on vauhdissa yrittäessään saada siskoaan puhumaan.

Heinähattu, Vilttitossu ja tanssiva konstaapeli -kirjassa sisarukset asuvat viikon Halibullenin neitien luona. Vilttitossu löytää kuvan neideistä morsiusneitoina ja Vilttitossu haluaa myös pukeutua pönkkähameeseen ja kantaa morsiushuntua. Nyt puuttuu enää se morsiuspari, mutta Vilttitossulla on sekin valittuna. Heinähatun kanssa he kirjoittavat kosintakirjeitä suunnitelman toteutumiseksi, joista toinen lähtee poliisiaseman suuntaan, mutta kaikki kirjeet eivät ehkä päädy aivan suunnitellulle ihmiselle. Kuka siis on menossa kenen kanssa naimisiin? Kirja on ihanaa sekoiludraamaa ja orastavan ihastuksen myöntämistä ja haaveilua.

Aika selvää on, että jos lapselta kieltää jotain, niin sen hän kuitenkin tekee. Heinähattu, Vilttitossu ja kielletty kampela -kirjassa äiti on lukenut, että on terveellistä syödä omien silmien väristä ruokaa, joten Vilttitossulta kielletään kampela. Noh, Vilttitossu lähtee vastoin määräystä kalaan Heinähatun kanssa pyydystääkseen kampelan. Tytöitä tippuu airot ja he haaksirikkoutuvat pahamaiselle saarelle. Onneksi Heinähattu on lukenut kirjan Risto Roopenpojan ihmeellisestä elämästä ja siinä olleita neuvoja noudattaen tytöt yrittävät selviytyä. Paitsi Vilttitossua kiinnostaa lähinnä se kampela.

Kattilakosken perhe saa kirjassa Heinähattu, Vilttitossu ja Rubensin veljekset mökkinaapureikseen taiteilijaveljekset. Vilttitossusta heissä on jotain hyvin tuttua, mutta äiti on lumoutunut veljesten taiteilijuudesta ja toivoo nelivuotiaan poikansakin saavan osansa tuosta lahjakkuudesta.

Tänä vuonna ensi-iltansa saanut samanniminen elokuva noudattaa suurimmilta osin kirjaa, mutta siinä perheen poika on jätetty pois ja tilalle on otettu pari rosvoa villin menon takaamiseksi. Lisäksi loppu on ratkaistu toisella tavalla. Elokuvassa on joitain hassuja kohtauksia, joille sai naurahtaa, mutta loppua kohden koin taisteluväsymystä. Perheen äiti on varsinainen tyranni ja isä suoraan sanottuna tolvana. Kirjassa he ovat lähinnä hellyyttäviä. Heinähattu ja Vilttitossu ovat sen sijaan suloisia ja pidin varsinkin toimeliaasta Vilttitossusta ja surullisen hauskoista konstaapeleistä.

Ensi kerralla kun tekee mieli lukea Heinähatusta ja Vilttitossusta lisää, lainaan Salla Savolaisen kuvittamia uudempia versioita. En ole lukenut niistä yhtäkään ja vähän jännitän kuvittajan vaihtumista, sillä liitän niin vahvasti näihin juuri Markus Majaluoman vallattomat, hupsut hahmot.

Sinikka & Tiina Nopola
Heinähattu, Vilttitossu ja Littoisten riiviö (Tammi, 1999)
Heinähattu, Vilttitossu ja Rubensin veljekset ((Tammi, 2001)
Heinähattu, Vilttitossu ja tanssiva konstaapeli (Tammi, 2003)
Heinähattu, Vilttitossu ja kielletty kampela (Tammi, 2005)
Kuvitus: Markus Majaluoma

Kirjastosta

Heinähattu, Vilttitossu ja Rubensin veljekset -elokuva (2017)
Ohjaus: Anna Dahlman
Pääosat: Emily Shipway, Ella Kangas, Janne Kataja, Aku Hirviniemi,  Niina Lahtinen, Joonas Nordman, Krisse Salminen, Pirjo Heikkilä

Muita postauksia
Heinähattu, Vilttitossu ja vaari
Heinähattu ja Vilttitossu loman tarpeessa
Heinähattu ja Vilttitossu rosvojahdissa
Heinähattu, Vilttitossu ja iso Elsa

Lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandia-ehdokkaita

Kiirettä pitää kun vuoden viimeisiä viikkoja viedään ja rästipostaukset pitäisi maailmalle lähettää, joten jälleen on luvassa neljän kirjan yhteispostaus. Kaikkia näitä yhdistää lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandia-ehdokkuus vuosimallia 2017. Kaksi ensimmäistä näistä olisin lukenut ilman ehdokkuuttakin, mutta toisiin kahteen en olisi välttämättä osannut tarttua, mutta onneksi näin ei päässyt käymään.

Koiramäen Suomen historia

Mauri Kunnaksen varsinainen taidonnäyte on poikkileikkaus sisukkaan kansamme menneisyydestä 1500-luvulta aina 1800-luvulle asti. Käsittelyssä ovat mm. hallitsijat, sodat, noitavainot, kreivin aika... Itsenäistymiseen asti ei siis päästä, vaan Suomi poukkoilee milloin minkäkin vallan alla. Kirja vaatii lukijalta jo jonkin verran keskittymistä ja minä joka en koulussa ole ollut älyttömän kiinnostunut historiasta, sain paljon muistinvirkistystä ja uuttakin tietoa. Koiramäen Suomen historia on tiukkaa faktaa sekoitettuna keveämpiin hassutteluihin. Nostan hattua Kunnakselle, sillä kirja on kieltämättä vaatinut paljon taustatyötä ja vaivannäköä.

Avain hukassa

Avain on hukkunut jonnekin taloon, mutta minne? Auttaisitko pikkuinen? Etsisitkö avaimen? Avainta etsiessä tutustutaan erilaisiin naapureihin kuten järjestelmälliseen ja tarkkaan Barbarossaan, jonka ajatuksetkin ovat aakkosjärjestyksessä; Kalleen, jonka lattia lainehtii sydänsuruista sekä kummitukseen, joka on hamstrannut kotiinsa jos sun mitä eikä siivotakaan voi, kun lattialuuttu on hävinnyt rojun joukkoon. Kirjassa on hauskaa riimittelyä ja pirteitä kuvia, joiden tutkailemiseen menikin tovi. Avain hukassa on oiva tapa tutustua erilaisiin ihmisiin. Naapurissa voi asua vaikka minkälaista väkeä.

"Oletko tavannut Maijaa

ja sen seitsemää pikku faijaa?

Onhan aika tavatonta

että isiä on monta.

Vaan koskaan ei tarvitse yksin olla,

kun vanhempia on yli nolla."

Kahden maan Ebba

Takakannesta: Ebban pitää matkustaa isän luo Berliiniin melkein suoraan nelosluokkalaisten Finlandia-talon itsenäisyysjuhlasta. Miksi juuri tanssiaspäivänä! Harsohelmainen tanssimekko jää henkariin roikkumaan, kun äiti saattaa Ebban lentokentälle. Hän joutuu lentämään taas kerran yksin. Lentomatkasta tulee kuitenkin yllättävän mukava. Ja perillä Ebba saa kokea vielä enemmän yllätyksiä.

Ebba joutuu välillä ravaamaan kahden kodin välillä, mutta Saksan koti ei tunnu enää yhtä kivalta, kun siellä asuu isän lisäksi Jolanka ja tämän tytär Anna, joka on Ebbasta rasittava. Olisi paljon kivempi jäädä äidin kanssa Suomeen. Nuorten lukijoiden puolesta en mitään voi sanoa, mutta minun nykyiselle keskittymiskyvylleni (tai kyvyttömyydelleni) kirja eteni liian ponnettomasti, vaikka itse tarina oli hyvä ja päähenkilö Ebba hellyyttävä ja tomera.

Pehmolelutyttö

Takakannesta: Emilialla on salaisuus, jonka hän kertoo vain pehmoleluilleen. Hän myy aikaansa miehille - tuntemattomille aikuisille miehille, jotka ihailevat hänen kuviaan netissä. Rahanteko tuntuu ällistyttävän helpolta. Pikkuhiljaa Emilia sukeltaa yhä syvemmälle peliin, jossa kuvittelee olevansa vallankäyttäjä, kunnes on kadota itseltään.

Olisin mieluusti myöntänyt Pehmolelutytölle Finlandian, sillä vaikka tekstiä ei ollut aina ihan helppoa lukea, niin kesken lopettaminen olisi ollut mahdotonta. Kirja pitää sisällään tarkkanäköisiä huomioita etenkin aikuisista ja suorasukaista nuoren ajattelua. "Ongelmana on se, että kaikki haluavat olla sitä, mitä he eivät ole. Nuoret haluavat olla aikuisia ja aikuiset nuoria. Aika harva on tyytyväinen siihen, mitä hä on tällä hetkellä, enkä minäkään ole siitä tietysti poikkeus."

Aihetta on käsitelty hyvin, eikä lukiessa tullut mitenkään liian likainen tai inhottava olo, vaikka sillekin tielle kirjailija olisi voinut lähteä. Jukka Behmin kieli on rikasta ja raikkaanoloista: "Hymiöitä alkoi ropista niin, että olisin tarvinnut sateenvarjon."

★★★½
Mauri Kunnas - Koiramäen Suomen historia

Otava, 2017

Arvostelukappale

★★★★
Sanna Mander - Avain hukassa

S&S, 2017

Kirjastosta
★★★½
Riikka Ala-Harja - Kahden maan Ebba

Otava, 2017

Kirjastosta

★★★★★
Jukka Behm - Pehmolelutyttö

Wsoy, 2017

Kirjastosta

Uusia lastenkirjoja (2016, 2017)

Vaarin saari
Muut postauksen kirjat on tänä vuonna julkastus, paitsi tämä Vaarin saari saatiin jo edellisvuonna suomeksi. Benji Davies on itse tehnyt kirjaansa kuvat ja tekstin ja se kertoo Lassin ja hänen vaarinsa kautta välimatkasta ja luopumisesta. Lassi on voinut aina mennä käymään vaarinsa luona, mutta eräänä päivänä häntä ei näykään. Vaari onkin ullakolla ja lähdössä matkalle.

Tekstiä kirjassa on hyvin vähän ja siinäkin on kerrottu vain se oleellisin, enkä muuta kaivannut. Kuvat saavat puhua puolestaan. Daviesin kuvat ovat ihanan lempeitä ja värikkäitä ja niissä on mukavaa rosoisuutta. Hahmot ovat tosi sympaattisia ja valloittavia. Huippukirja!

Multakutri ja suon salaisuus
Multakutri asuu vanhempiensa kanssa suuren metsän laidalla ja heillä on kanala ja kasvimaa. Eräänä yönä kanalassa on yksi kana vähemmän. "Pienen tytön on tehtävä, mikä pienen tytön on tehtävä!" Multakutri pakkaa tarvitsemansa tavarat ja lähtee metsään keräämään sieniä ja marjoja, mutta törmää matkallaan omituiseen olioon.

Jännittävä tarina on jopa vähän sarjakuvamainen varsinkin siinä vaiheessa, kun Multakutri törmää olioon ja yksityiskohta yksityiskohdalta saamme nähdä minkälainen otus on kyseessä. Ja siitä seuraakin erittäin yllättäviä käänteitä. Jukka Laajarinteen tekstiin on kuvat tehnyt Elina Warsta.

Mennään jo kotiin
Takakannesta: Amerikkalaisessa kiekkoilijaperheessä Vantaalla odotetaan kiitospäivää ja joulupukkia ja käydään isän peleissä kannustamassa. Kiekkokauden päätyttyä mennään kesäksi toiseen kotiin Michiganiin. Ghanalaisperheen isä on heimokuningas. Esikoispojan mielestä ruotsi ja matikka ovat kouluaineista helpoimmat. Kreikkalais-brasilialaisessa perheessä perheenjäsenet puhuvat toisilleen sikin sokin neljää eri kieltä. Yhdessä asiassa ollaan kuitenkin jämptejä: koiralle puhutaan vain portugalia. Yksivuotias Vasili ymmärtää kaikkia kieliä. Tärkeimmät niistä ovat hymy, nauru, leikki ja syli. Syyriasta tullut 7-vuotias Adam tietää, että ihmiset ovat tärkeämpiä kuin tavarat.

Riina Katajavuori kierteli yhdessä kuvittaja Salla Savolaisen kanssa erilaisissa suomalaisissa kodeissa katsomassa minkälaista perhe-elämää niissä vietetään. Kirja on pikakurkistus eri kulttureihin, kun edustettuna on hyvin monia maita ja joissain perheissä on sekoitus paristakin maasta. Mukaan reissulle on päässyt myös kahdeksanvuotias Vellamo. Perheiden tarinat pääset esiin lasten kertomina. Ihastelin ihan erinäköisiä sisustusratkaisuja ja kulttuurillisia tapoja.

 

Satu maahispeikosta
Takakannesta: Matkallaan Halti kohtaa sykähdyttäviä maisemia ja saa uusia ystäviä. Hän tutustuu tarinoita kertovaan karhuun ja metsälammen haukivanhukseen, saa liitää taivaalla tunturipöllön selässä ja näkee vilauksen jopa salaperäisestä Tuliketusta. Falav-poron, Haltin läheisimmän matkatoverin kyydissä maisemat vaihtuvat joutuisasti, ja vauhdikkailta tilanteilta ja kommelluksiltakaan ei vältytä. Matkallaan maahispeikko kohtaa myös kaltaisensa, peikkotyttö Freyan, joka jättää pysyvän jäljen tämän sydämeen. 

Halti kokee matkallaan ilon ja ihmetyksen lisäksi surua ja tuskaa. Satu etenee hyvin rauhalliseen tahtiin ja Lappiin tutustutaan monena eri vuodenaikana ja vieraillaan monissa paikoissa. Tutuksi tulee myös Lapin mytologia, peikot ja salakavalat henget. Pelkälle kuvitukselle antaisin heti viisi tähteä, sillä nyt tekee mieli Lappiin entistä kovemmin!

Janette Backmanin kuvitus

★★★★★
Benji Davies - Vaarin saari

(Grandad's island, 2015)

Karisto, 2016

Kirjastosta

★★★★
Jukka Laajarinne - Multakutri ja suon salaisuus
Kuvitus: Elina Warsta

Wsoy, 2017

Kirjastosta

★★★½
Riina Katajavuori - Mennään jo kotiin
Kuvitus: Salla Savolainen

Tammi, 2017

Kirjastosta

★★★
Janette Backman - Satu maahispeikosta

Aviador, 2017

Kirjastosta

Heinähattu ja Vilttitossu 4/8

Ovikello soi kovaa.

Päätinkin sitten lukaista koko Heinähattu ja Vilttitossu -sarjan läpi lukuunottamatta kahta ensimmäistä sekä joulukirjaa, jotka olen jo aiemmin lukenut. Lapsuudesta en näitä kirjoja muista eikä sisällötkään herättäneet mitään tuttuuden tunnetta. Tässä postauksessa on esiteltynä lyhyesti neljä ja loput viisi niputan yhteen loppuvuoden aikana.

Heinähatun ja Vilttitossun vaari tulee yllättäen perheen luokse kylään kirjassa Heinähattu, Vilttitossu ja vaari, sillä mummi on alkanut Knapperware-konsultiksi ja nyt vaari joutuu tekemään omat ruuatkin. Pikkuveli on innoissaan, mutta Hanna-äiti ärsyyntyy vaarin sotamuisteloihin ja jatkuviin toivomuksiin, nyt elämä tuntuu menevän kauhanvarressa. Matti-isäkin unohtelee vain asioita. Hanna ryhtyy hänkin Knapperware-konsultiksi, sillä haluan kokea tavallisen naisen elämää. Näin ollen vaari pääsee kokkailemaan perheelle. Perhe huomaa myös lumessa näkyvät jäljet ja ryhtyvät pyydystämään hiipailevaa rikollista.

- Tullaanko menikin vanhoina samanlaisiksi kuin me nyt ollaan?

- Tullaan kai, Heinähattu vastasi.

- Miksi sitten välillä pitää olla erilainen? Vilttitossu kysyi.

Kirjassa Heinähattu ja Vilttitossu loman tarpeessa Vilttitosssu päättää, että lapset ovat kirjan nimen mukaisesti loman tarpeessa, sillä sellaiset lapset ovat aivan velttoja, harmaita ja hiljaisia. Matti ei ole aivan innoissaan ajatuksesta, sillä hän on keksinyt ettei talossa ole minkäänlaista pelastussuunnitelmaa. Seuraa tulipaloharjoitus, opastusta kotitapaturman välttämiseksi ja eksymisen harjoitteleminen. Lopulta he pääsevät lomalle asti, kun Hanna voittaa koko perheen risteilyn, mutta kuvitelma rauhallisesta lomasta taitaa jäädä haaveeksi.

Heinähattu ja Vilttitossu rosvojahdissa -kirjassa Alibullenin neideille on tullut vieraaksi Torsti Tattari, pieni, kalpea poika. Vilttitossulla on oma näkemys siitä, miksi Torsti on neitien luona: "Se on täällä koulutuksessa, kun sen vanhemmat eivät jaksaneet enää. Se on hyvin hankalahoitoinen poika." Samaan aikaan neitien tontilla käynnistyvät arkeologiset kaivaukset ja tapahtuu koruvarkaus, jonka takia poliisit Isonapa ja Rillirousku pidättävät yhden Kattilakosken perheestä, mutta muut eivät usko hänen olevan syyllinen.

Vilttitossu lintsaa koulusta, sillä häntä nimitellään Heinähattu, Vilttitossu ja iso Elsassa. Vapaa-ajan kuluksi hän ryhtyy ulkoiluttamaan koiria, josta seuraa kaikenlaisia kommelluksia. Sitten Heinähattu alkaa epäilemään Vilttitossun "hyppytunteja".

Pidän kovasti Markus Majaluoman velmuista kuvituksista, jotka sopivat loistavasti yhteen kirjojen huumorin kanssa. Uskon, että lapsilla  - sekä aikuisilla - on hauskaa näitä lukiessa.

Sinikki Nopola ja Tiina Nopola
Heinähattu, Vilttitossu ja vaari (Tammi, 1991) 
Heinähattu ja Vilttitossu loman tarpeessa (Tammi, 1992)  
Heinähattu ja Vilttitossu rosvojahdissa (Tammi, 1995) 
Heinähattu, Vilttitossu ja iso Elsa (Tammi, 1997)

Kuvitus: Markus Majaluoma
Kirjastosta

Chris Riddell - Ottilia menee kouluun

Ottilia asui asunnossa 243 P. V. Puuskulaisen tornissa, jota
sanottiin Pippurimyllytaloksi, koska se näytti sellaiselta.

Ihastuin Ottiliaan jo ensimmäisen kerran tavatessamme, joten olen innoissani, että sarjaa on päätetty suomentaa lisää. Englanniksi osia on ilmestynyt jo neljä. Chris Riddell on kirjoittanut ja kuvittanut myös Ada Gootti -sarjaa.

Ottilia ja Mauri-herra ovat jälleen mysteerien äärellä. He tapaavat puistossa Seela Forström-Lauristo III:n ja tämän patagonianponin Möpön. Ottilia viettää siitä lähtien paljon aikaa Seelan kanssa, kunnes uuden ystävän on mentävä kouluun. Kekseliäs Ottilia kirjoittaa vanhemmilleen ja pyytää päästä myös kouluun. Pian hän on jo koulubussilla matkalla kohti Alli B. Salon koulua.

Sisäoppilaitos on tarkoitettu erilaisesti lahjakkaille oppilaille ja Ottilia pelkää, ettei hänellä ole lahjoja. Muita oppilaita taas pelottaa Seelan kertomat kummitusjutut koulussa vaeltavasta kummituksesta, varsinkin kun kaikenlaista kummaa alkaa tapahtua. Ottilia ja Mauri-herra päättävät napata kummituksen.

 

Mauri-herra on surullinen Ottilian uudesta ystävästä, sillä hän ei haluaisi jakaa Ottiliaa kenenkään kanssa. Ottilian nukkuessa Seelan kanssa samassa ylellisessä makuuhuoneessa joutuu Mauri-herra muiden lemmikkien joukkoon Itäsiiven pilttuisiin. Ei ole ihme, että Mauri-herra kaipaa ystäväänsä, sillä Ottilialla ei näytä olevan kauheasti aikaa hänelle koulun pitäessä tytön kiireisenä. Mauri-herra on tehnyt itsekseen salapoliisitöitä etsiessään Ottilian erilaista lahjaa ja törmännyt mielenkiintoisiin asioihin, mutta Ottilia ei ehdi kuunnella.

Ottilia menee kouluun on suloinen kirja koti-ikävästä, omista vahvuuksista ja ystävyydestä. Yhtä tärkeitä tekstin rinnalla ovat Riddell taidokkaat kuvat, jotka herättävät hauskan tarinan eloon.

_ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _

★★★★★
Chris Riddell - Ottilia menee kouluun

(Ottoline Goes to School, 2008)

Gummerus, 2017

Arvostelukappale

Muita postauksia
Chris Riddell: Ottilia ja keltainen kissa
Russell Brand & Chris Riddell: Hamelnin pillipiipari
Ada Gootti ja Humisevan karju (#3)
Ada Gootti ja kuoloa kamalammat kestit (#2)
Ada Gootti ja hiiren haamu (#1)

Kuvakirjoja 2017

Huomaan, että tänä vuonna kuvakirjat ovat jääneet pahasti taka-alalle, mutta näin kesällä on aikaa korjata asia. Olen törmännyt kuitenkin hyviin vinkkeihin tänä vuonna ilmestyneistä lastenkirjoista ja haluankin tuoda ne blogiini asti. Kotimaiset kirjat oli tarkoitus näkyä paremmin ja huomaan, että näistä vain yksi on suomalaisen tekijän. Pitää siis käydä vielä etsimässä kotimaisia vinkkejä.

_ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _

Milla & Mari

Milla ja Mari ovat sisatuksia ja kuvakirja näyttää miten tytöt kuluttavat aikaansa juna-asemalla ja matkalla. Monenlaista hauskaa he keksivät, mutta välillä tulee riitojankin. Sitten sovitaan.

"Milla mietti sanojaan joita ei pitänyt sanoa ja painoi ne piiloon. Hän keksi paljon kivempia sanoja joista syntyi taas silta heidän välilleen."

Konkreettinen junamatka toimii myös symbolisessa merkityksessä: riidan ollessa pahimmillaan sataa ja junassa on yhteys poikki. Ystävyyden taas rakentuessa ennalleen mennään sillan yli.
Tekstiä on vähän, joten paljon kuvien varassa. Kuvitus on herkkää ja taidokasta. Nostalginen kuvitustyyli hämäsi kirjastossa hetken, kun ajattelin tämän olevan joku vanha kirja, vaikka nimenomaan etsin uutuuksia. Mutta todella mukavaa siis, että tyyli ei ole totaalisesti kadonnut nykymaailmasta.

_ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _

Kyllä, sanoi Koala

Kalle-koalan spesiaalialaa on päiväunet eukalyptuspuussa. Se ei pidä maan tasalla olevasta melskeestä, joka vaikuttaa kiireiseltä ja levottomalta. Kallen päivät kuluvat aina samalla tavalla, eikä koskaan tee mitään uutta. Se ei tahtoisi lähteä edes muiden eläinten leikkeihin mukaan, kun puussakin riittää hommaan. Myöhemmin koala katuu hiukan valintaansa, kun alhaalta kuuluu nuotiolauluja. Oikeasti koala pelottaa kaikki mahdolliset vaarat alhaalla maassa. Sitten olosuhteiden pakosta se joutuu jalkautumaan maankamaralle, eikä siellä olekaan niin kamalaa.

Kirjassa on hauskaa riimittelyä. Se kertoo uskaltamisen ilosta ja uuden löytämisestä - ei mikään itsestäänselvyys vanhemmallekaan lukijakunnalle. Kuvituksessa on draamantajua ja kuvat taitavatkin olla koko kirjan suola. Itse ihastelin voimakkaita värejä ja jännittäviä kuvakulmia.

_ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _

Kadonneiden eläinten saari

Pasi Pitkänen on tuttu Mörkövahdin ja Kepler62 kautta ja nyt häneltä ilmestyi oma, hyvin tunnistettava kuvakirja, joka huokuu seikkailuhenkeä ja viidakon huminaa.

Matias vie pikkusiskonsa Jennin syntymäpäivälahjaksi sirkukseen ja kesken esityksen sirkuksen katon läpi rysähtää valtava musta olento, joka vie Jennin ja lavalla kyyhöttäneen leijonanpennulla mukanaan. Matias lähtee perään lavan takaa löytynyt leijona mukanaan ja alkaa huima viidakkoseikkailu. He päätyvät saarelle, jossa oleskelee omituisia eläimiä. Enää pitää vain etsiä Jenni ja leijonanpentu.

Kadonneiden eläinten saari on hienosti mietitty kokonaisuus kannesta kanteen. Nyt jo alkaa tuntua siltä, että Pitkäsen kirjojen kohdalla voi luottaa hyvään, laadukkaaseen tarinaan ja tietysti huiman hienoihin, värikylläisiin kuviin. En saa niistä koskaan tarpeekseni. Sanomaltaan kirja tarttuu tärkeään aiheeseen, joten toivottavasti tämä vauhdikas tarina päätyy monien lasten ja aikuisten luettavaksi.

_ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _

★★★★★
Danny Parker - Milla & Mari
Kuvitus: Freya Blackwood

(Molly & Mae, 2016)

Karisto, 2017

Kirjastosta

★★★★★
Rachel Bright - Kyllä, sanoi Koala
Kuvitus: Jim Field

(The Koala Who Could, 2016) 

Mäkelä, 2017

Kirjastosta

★★★★★
Pasi Pitkänen - Kadonneiden eläinten saari

Wsoy, 2017

Kirjastosta