Näytetään tekstit, joissa on tunniste manga. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste manga. Näytä kaikki tekstit

31.3.2019

Täällä taas!

Kuukauden hiljaiselon jälkeen saan vihdoin kirjoitettua tänne jotain! Halua on ollut kirjoittaa, mutta jaksamista ja aikaa ei yhtään - Instagramin puolella sentään olen enemmän aktiivinen. En kuitenkaan halua, että blogi täysin hiljenee, joten yritän kirjoittaa kuulumisia edes silloin tällöin. Ehkä jopa joku kirja-arviokin tulossa😊

No mitä sitten on tullut kuluneiden kuukausien aikana luettua? Haluaisin tähän sanoa, että paljon ja kaikkea kivaa, mutta esim. tämän kuun saldoksi tulee jäämään vain neljä kirjaa. Tosin sanottakoon, että työnalla on Stephen Kingin tuhatsivuinen Se, jota ei hetkessä lueta. Maltoin viimein lukea pitkäaikaisena haaveena olleen Erin Morgensternin Yösirkuksen, josta en ollut kuullut mitään muuta kuin hehkutuksia ja nuo kannet ovat tosi kivat! Erehdyin lukemaan kirjan takakannen ja odottamaan jotain maagisen kiehtovaa, sillä miljöönä on sirkus, joka toimii kahden nuoren taikurin pelikenttänä, mutta pelin panoksista he eivät itse tiedä. Eikö kuulostakin houkuttelevalta!! Mikä aarreaitta kirjailijalle lähteä kirjoittamaan. Rajattomat mahdollisuudet. Tilanteen kehittely itse pelivaiheeseen kestää kuitenkin reilusti yli puolenvälin eikä taikureiden voimienmittelö ole lainkaan kiinnostavaa, eikä tunnu että sen olisi tarkoituskaan. Yösirkus ei tarjoa mitään uutta vaan toistaa takakannen tekstin, jonka lukija on tietysti etukäteen jo katsonut, joten juoni on tiedossa alusta loppuun. Miten tylsää! Ei ole hetkeen mikään ärsyttänyt näin paljon.

Liv Strömqvistin Kielletty hedelmä sen sijaan oli kaikkea muuta kuin tylsä. Tuossa albumissa tiukkaan syyniin pääsee tällä kertaa naisen sukuelin, jonka merkitys ja siihen suhtautuminen on ihmiskunnan historian aikana ollut hyvinkin erilainen. Jälleen osuvaa pohdintaa ja viiltävää analyysiä ja faktaa Strömqvistiltä. Huutia saavat tabut ja uskomukset. Kielletty hedelmä on teos, joka kaikkien tulisi lukea!


Palasin L. M. Montgomeryn Anna-sarjan pariin ja hyppäsin heti toiseen kirjaan luottaen siihen, että ensimmäisen osan tapahtumat palautuisivat mieleen vähitellen. Sarjan jatkaminen on ollut jonkin aikaa mielessä varsinkin kun sain Runotytöt kokonaan luettua ja viimeisen sysäyksen aikeelle sain Matkalla Mikä-Mikä-Maahan -blogissa pyörivästä Montgomery-lukuhaasteesta. Pääsin oikeastaan heti kärryille tapahtumista, mutta en tuntenut samaa lukuintoa mitä minulla on Runotyttöjä lukiessa ollut. Ne ovat aivan ihania kirjoja, mutta Anna-sarjaa en näillä näkymin ole jatkamassa, sillä oli työn takana saada luettua Anna ystävämme loppuun.

Ennätin jo lukemaan pari tämän vuoden uutuutta; Naomi Aldermanin feministinen dystopia Voima oli pitkään odotettu suomennos, joka pisti miettimään monia asioita yhteiskunnassamme, sillä kirjassa nais-mies asetelma on pistetty päälaelleen naisten saadessa itselleen odottamattoman voiman. Ja sitten heistä kaikista tulikin todella koston- ja vallanhaluisia. Kirja on todella kärjistävä, mutta ehkä sen tarkoitus onkin ravistella kunnolla ajattelemaan, koska tasa-arvokysymykset ovat vielä huonossa jamassa maailmalla. Seuraavaksi voitaisiin kuitenkin siirtyä vähän hienovaraisempaan esittämistapaan. Olen enemmän pienten yhteisöjen tarkkailusta kiinnostunut, joten Voiman koko maailman kattava näkökanta tuntui välillä runsaudessaan uuvuttavalta.

Toinen uutuus oli Pierre Lemaitren Tulen varjot, joka on itsenäinen jatko-osa Näkemiin taivaassa kirjalle ja sitähän minä rakastin suuresti! Vielä en ole ehtinyt Lemaitren dekkareihin asti, joten tähän väliin sopi loistavasti lukea Tulen varjot. Mutta mikä pettymys kirja olikaan! Siinä ei ollut ensimmäisen kirjan maagisen mielikuvituksen tuntua ja valloittavaa, jännittävää juonta. Tulen varjot oli täynnä poliittisia kiemuroita ja tylsiä vaikuttajamiehiä. Näiden ja talouskriisin keskellä olivat edellisestä kirjasta tuttu Madeleine ja hänen poikansa Paul. Edes Madeleinen kostoretki ei pitänyt mielenkiintoani yllä vaan luin kirjan pikavauhtia loppuun.






Sarjakuvat eivät ole jääneet vain Strömqvistin albumiin, vaan luin Tylypahkan kirjasto -blogista nappaamani vinkin eli Kanata Konamin Chi's Sweet Home -manga-albumit 1 ja 2. Ne ovat kissaihmisten must-read kamaa ja vaikka itse olenkin etupäässä koiraihminen, pidin albumeista superpaljon. Hellyyttävä Chi-pentu joutuu emosta eroon ja eksyy. Pieni poika löytää kissapennun nuutuneena maasta makaamasta ja pojan perhe ottaa sen hoiviinsa, vaikka eläimet ovat talossa kiellettyjä. Sitten päästääkin seuraamaan kaikkia hauskoja kommelluksia mitä pieni pentu talouteen tuo. Tosi hauska sarja ja täytyy ehdottomasti etsiä käsiin loputkin osat! En yhtään tiedä paljon niitä on, mutta Chi'n ei voi kyllästyä.








Toivottavasti teillä on ollut parempi alkuvuosi!

27.7.2018

Ranmaru Kotone - Your name (#1-3)


En koskaan muista, mitä unta näin.
Mutta on kuin jokin puuttuisi. Kuin etsisin jotakin.

Your name -mangatrilogia perustuu palkittuun samannimiseen animaatioelokuvaa ja mangan on tehnyt Ranmaru Kotone.

Takakannesta: Kohtaaminen, jota ei pitänyt tapahtua.
Pitkästynyt maalaistyttö Mitsuha uneksii elämästä tokiolaispoikana. Eräänä aamuna hän tosiaan herää sellaisena! Samalla Taki, nuorukainen Tokiosta, herää Mitsuhan kehossa. Tätä tapahtuu useita kertoja. Vähitellen kaksikko saa erilaisilla viesteillä yhteyden toisiinsa. Mistä on kyse? Onko kaikki pelkkää unta vai onko taustalla jokin suurempi kuvio...?



Kaukana toisistaan asuvat Mitsuha ja Taki vaihtavat kehoja selittämättömästä syystä ja vaikka tuttavapiiri ihmettelee heidän väillä muuttuvaa luonnettaan, ovat nuoret itse hämmentyneimpiä. Päiväkirjojen avulla he pystyvät kommunikoimaan keskenään ja yrittävät selvittää tilannetta. Kolmannessa osassa tilanne muuttuu jo jännittäväksi.

Vetävä Your name -trilogia sai minut taas piirun verran kiinnostuneemmaksi mangoja kohtaan ja pitäisikin lukea viimein hyllyssä odottavat Sailor Moonit loppuun. En kuitenkaan voi olla kaipaamatta aina näiden kohdalla värejä, varsinkin kun ihan ensimmäiset sivut on väreinä ja sen jälkeen joutuu tyytymään mustavalkoiseen. Mutta se onkin ainoita isoja miinuksia ja käsitän värillisyydestä koituvat kulut. Aina voi haaveilla😉


Ranmaru Kotone - Your name 1-3
Sangatsu-manga, 2016
Kirjastosta

2.4.2018

Muukalaisia paratiisissa / Gossip Girl-manga



Muukalaisia paratiisissa
Takakannesta: Mitä teet kun menneisyys tulee perimään saataviaan?
Katchoo on nuori kaunis nainen, joka elää rauhallista elämää. Hänen asiansa ovat kohdallaan; hän on itsenäinen, fiksu ja erittäin rakastunut parhaaseen ystäväänsä Francineen, rakastettavaan neurootikkoon, jonka sydän on kultaa. Kaikki on täydellistä, kunnes Katchoon entinen työnantaja, vaarallinen Rouva Parker saapuu etsimään häntä --. Idyllisen elämän alkaessa sortua ympäriltään Katchoo ymmärtää, ettei hän ole koskaan jättänyt menneisyyttä taakseen. Nyt se uhkaa tuhota hänet ja naisen jota hän rakastaa. 

Terry Mooren kertoma ja kuvittama albumi kertoo kauniisti rakkaudesta ja ystävyydestä ja se vie totaalisesti mukanaan ensimmäisistä sivuista lähtien. Pidin sen henkilöistä ja varsinkin naishahmoista, jotka eivät heränneet joka aamu meikatunnäköisinä tai olleet mallivartaloisia. Katchoo ja Francine yrittävät selvitä elämän pyörteistä ja loppua kohti jännitysnäytelmä kasvaa, kun Katchoon menneisyys palaa vainoamaan ja vaatimaan osansa.

"Ja ehkä kuitenkin myrsky lähestyy, enkä voi tehdä mitään. Joten odotan ja katselen ja tunnen hänen henkäyksensä kasvoillani, viileän ja urhean. Hänen suolansa nuolee ihoani, hänen lupauksensa harjaa hiuksiani. Hänen raivonsa ajaa tuulen koskettamaan poskeani ja kuiskaamaan jotakin, mitä en kuule."

Vahva suositus tälle sarjalle!




✚   ✚   ✚


Gossip Girl-manga 
Takakannesta: Welcome to New York's Upper East Side, where the claws are about to come out! S is back in town after an encounter with B´s boyfriend, N. Now B's looking for payback with S's new love interest, D. Looks like B's prepared to pull it all on the line this time to take down S once and for all. Duck and cover - this might get ugly!

For your eyes only pelaa Cecilyn von Ziegesarin luomilla hahmoilla ja vähän juonellakin, mutta tekijät ovat lähteneet viemää niitä omaan suuntaansa, joten tämä ei ole pelkkä suoraviivainen mangaversion Gossip Girlistä. Keskiössä on Blairin kostosuunnitelmat Serenaa vastaan ja mikä olisikaan sopivampi tapa näpäyttää kuin viedä Serenan nukkavierun poikaystävä.

"Ever wondered what the lives
of the chosen ones are really like?

Niin kuin aikoinani petyin tv-sarjan Vanessaan tapahtui sama tässäkin. Kirjassa kaljuksi punk-henkiseksi kuvattu Vanessa on jälleen yhtä täydellisen näköinen nukke kuin kaikki muutkin. Luulisi että edes mangaversioon oltaisiin voitu keksiä edes vähän räväkämpi lähestymistapa. Jos etuoikeutettujen valkoisten nuorten juonittelu kiinnostaa, niin tässä siihen tarpeeseen sarjakuva.


Terry Moore - Muukalaisia paratiisissa vol 1: Susta uneksin
(Strangers in Paradise, 1996)
Like, 1997
Kirjastosta

½
HyeKyung Baek - Gossip Girl: For your eyes only
The Yen Press, 2010
Kirjastosta

29.3.2014

Emma -manga


Emma osa 1 - Kaoru Mori
(エマ, 2002)
Sangatsu Manga, 2006
Omasta hyllystä

"1800-luvun loppu, Englanti."
kirjan ensimmäinen lause

Tekstin otsikon takia varmaan jo suurin osa lukijoista kaikkoaa, sillä yleensä manga mielletään nuorten tyttöjen lukemiseksi. Jos kuitenkin eksyit lukemaan arvosteluni, niin heti näin alkuun voin sanoa, etten itse kauhea manga-fani ole, mutta Emma kiinnitti huomioni heti. Se vaikutti erilaiselta kuin muut lajinsa edustajat ja olen niin iloinen, että tämä sarjakuva tarttui mukaani.

Luokkatietoisuus on huipussaan ja ankarista käyttäytymissäännöistä poikkeamista paheksutaan. Palvelustyttö Emma herättää varakkaan kauppiasperheen vanhimmassa pojassa, Williamissa, vahvoja tunteita. He molemmat kuitenkin tietävät suhteen olevan mahdoton. Muut eivät tulisi heidän suhdettaan hyväksymään.

Emma itse on hyvin väritön ja hillitty persoona, joten en osaa sanoa tarkalleen mihin William hänessä ihastui. Rouva, jonka palveluksessa Emma on, tuntuu olevan aikaansa edellä, sillä hän salaa toivoo Emman ja Williamin suhteen toteutuvan, vaikka juuri tuohon aikaan palvelustyttö ja rikas mies tuskin joka päivä virallisti suhteensa. Emmalla riittää kuitenkin vientiä siellä sun täällä, mikä oli aika yllättävää. Ainakin omasta mielestäni. Jotenkin se hiljainen hiirulainen kai onnistui herättämään miesten huomion sisäkkövaatteidensa alta.

Williamin tuttu Hakim tulee yllättäen kylään Intiasta norsujensa kanssa. Hän on kyllästynyt vanhan hoitajansa nalkuttamiseen ja on aina halunnut kokeilla yksin matkustamista (tässä tapauksessa yksin matkustaminen tarkoittaa yksin parinkymmenen palvelijan kanssa!). Ja tietysti tämäkin miekkonen rakastuu Emmaa. Ah tätä draaman määrää!



En tosiaan ole mihinkään tämänkaltaiseen törmännyt aikaisemmin. Aivan kuin hyvä, Jane Austenin kaltainen, romaani olisi kuvitettu sarjakuvamuotoon (ja kas kummaa, nimikin on sama kuin yhden Austenin kirjan). Rakenne oli kuin romaanista, sillä sarjakuva sisältää oikein lukuja. Jos tosiaan kuvia ei olisi ollut, niin tämä olisi mennyt helposti läpi romaanina.

Myös piirrostyyli - jota mangoissa yleensä inhoan - oli herkullinen ja yksityiskohtainen. Jokainen kuva oli kuin oma taideteoksensa. Noin muuten mangat näyttävät hätäisesti piirretyiltä ja valjuilta. Mutta tämä PITÄÄ ehdottomasti kaikkien lukea!

Tähtiä:


 Sarjassa on julkaistu 10 osaa.

26.12.2013

Naoko Takeuchi - Sailor Moon 3

Sailor Moon 3 - Naoko Takeuchi
Kodansha Comics, 2003
Kirjastosta lainattu

"He's become the tool of Queen Beryl, the queen 
of the evil empire, the Dark Kingdom."
kirjan ensimmäinen lause

Sarjakuvia ei kauheasti blogeissa näy, varsinkaan mangoja. En itsekään ole mikään suuri fani, kun ei ole oikein löytynyt sellaisia, joihin haluaisi kunnolla tutustua, vaikka monia on tullut luettua. Sailor Moonia tuli pienenä katsottua televisiosta ja pidinkin siitä erittäin paljon, joten näin vanhemmiten päätin joku vuosi sitten kokeilla näitä mangoja ja samantien ostin kuusi ensimmäistä osaa, kun ne halvalla netistä löysin.

Hassua aloittaa bloggaaminen kolmannesta osasta, mutta kun kaksi ensimmäistä on tullut luettua jo ennen kuin blogini perustin, joten koettakaa kestää :D

JUONIPALJASTUKSIA
Pahan kuningatar Beryl aivopesee Mamorun pahaksi Endymioniksi ja Sailor-sotureille selviää Usagin olevan Kuun prinsessa, jota heidän täytyy suojella. Kuvioihin astuu myös Hopeakristalli, jota kaikki havittelevat omakseen sen voimien tähden. Soturit matkaavat kukistamaan Berylin kätyreineen, mutta pahan kuningattaren voimat ovat suuremmat.

Hopeakristallin lisäksi mukaan soppaan astelee - tai pikemmin tupsahtaa - pieni ja outo Chibiusa, joka väittää olevansa nimeltään Usagi. Mutta sitä eivät tytöt tiedä, että Chibiusa on saapunut tulevaisuudesta pelastaakseen Hopeakristallin avulla äitinsä.
JUONIPALJASTUKSET LOPPUU

Tästä sarjakuvasta tykkääminen taitaan loppujen lopuksi mennä kuitenkin nostalgian piikkiin, sillä ei tämä mikään kauhean kummoinen ole. Hyvä vastaan paha taisteluita maailman pelastamiseksi sekä satunnaista koulunkäyntiä.

Haaveilen myös edelleen, että nämä sarjakuvat tehtäisiin värillisinä, sillä mustavalkoisuus häiritsee. Väriä, väriä, väriä!

Tähtiä:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...