lapsi, sakset ja pala kangasta

Minua on viime aikoinan vaivannut kummallinen motivaation puute. Mikään ei innosta, mistää ei tunnu saavan kiinni. Ehkä tekemistä nyt vain on ollut tuolla toisaalla elämässä niin paljon, ettei mielen sopukoissa riitä käsitöille samanlaista tilaa kuin aiemmin. Olen tahkonnut opintoja loppuun ja liikuntaharrastukseni ovat alkaneet saavuttaa saman intensiteetin kuin joskus ennen lapsia. Jostainhan sen täytyy olla pois. 

Mutta löytyy meiltä niitäkin, joiden tuotteliaisuutta ei suitsi sitten mikään. Tuleva koululainen tekee paperista ja teipistä hattuja, tietokoneita, balettitossuja ja puhelimia kuulokkeineen. Muun muassa. Sille ei tule mieleenkään, etteikö jotain pystyisi näistä materiaalista toteuttamaan. Joskus mietin mitä se saisikaan aikaan kunnon materiaaleilla ja välineillä. Nyt ei tarvitse miettiä sitäkään. Se nimittäin ruinasi itselleen jämäpalan mekkokankaastani ja käytteli vähän saksia. Ja nyt lapsi, joka ei talven pahimpinakaan pakkasina suostunut käyttämään kaulahuivia, kulkee tuolla itse tehty trikoohuivi kaulassa. Viimeistelynä hapsut ja trendikkäästi rullautuva raakareuna. Pahoin pelkään, että ompelukoneen hallinta tullaan viemään minulta lähitulevaisuudessa. 

kujetta ja kynsilakkaa

Malli/Pattern: Kujeillen by Tiina Kuu

Lanka/Yarn: Louhittaren Luolan Väinämöinen (antiikki) 

Puikot/Needles: 2,5 mm 

Jotkut projektit ovat ajallisesti isoja, vaikka päällisin puolin näyttävätkin pieniltä. Näistä kämmekkäistä olen näköjään vilauttanut keskeneräistä kuvaa yli vuosi sitten. Ja samalla näemmä ohjeistanut nypyn neulontaa. Hieno homma, sillä nuo ohjeet tulevat itselleni tarpeeseen. Kämmekkäille kävi nimittäin seuraavasti: Ne kyllä valmistuivat viime kevään aikana ja päätyivät eteishyllyn kaoottiseen villavaatesekamelskaan päästen sieltä satunnaisesti käyttöön. Niistä bloggaaminenkin jäi, monenmoisista toisiinsa kietoutuneista huvittamattomuussyistä johtuen. Nätithän ne ovat kuin possu pienenä, mutta yläreunan päättelystä tuli napakahko, mikä saattaa vieroksuttaa mukavuudenhaluista käyttäjää. Minua ainakin. Kunnes keksin tarjota kämmekkäitä sormikkaiden puutetta tuskailevalle esikoiselle. Yhdeksänvuotiaan kädet ovat kapeammat kuin omani. Ja myös kauniimmin stailatut, mikä näköjään on edellytys paitsi kämmekkäiden  käytölle, myös blogipostauksen toteutumiselle. Kauniit kädet, kaunis neulemalli. Mutta nyt mä sitten tarvitsisin omat kämmekkäät. 

lisää maailman parhaita pipomalleja

Malli/Pattern: Wurm by Katharina Nopp

Lanka/Yarn: Louhittaren Luolan Väinämöinen (jääkarhu) 

Puikot/Needles: 3 mm, reunukseen 2,5 mm  

Tytär kotiutui alkuviikosta koulusta valitellen, että hiki. Varmaan niin, kun tuolla alkavassa keväässä huidellaan toppavaatteissa ja se pipolaatikon lämpimin, villaisin pipo (rikke, kuis muuten!) päässä. Olen jo jonkin aikaa vihjaillut että voisi vaihtaa kevyempään päähineeseen kun niitäkin löytyisi, mutta jostain syystä ne eivät nyt miellyttäneet. Tarjosin sitten tällaista viime syksynä valmistunutta. Itse en ole sitä osannut ottaa käyttöön, mutta purkaakaan en ole raskinut. Sukkalangasta neulottuna se on kevyt ja vilpoisa, ja erittäin hyvin päähän istuva malli (tälle lapselle kun pitää olla ennen kaikkea mukavaa). Ja mitä kauneimman värinen. Kuin vesivärillä malattu kevättaivas. 

Pienen neuvottelun jälkeen ompelin pipoon koristeeksi napin, ja se pääsi käyttöön. 

pitsiä pipossa

Malli/Pattern: Norie by Gudrun Johnston 

Lanka/Yarn: Debbie Bliss Cashmerino DK (muistelisin näin) 

Puikot/Needles: 3,5mm, 4mm, tjsp.  

Neuloin taas aikuisten koossa lapsen päähän sopivan pipon. Ei sillä, tämä sopii kyllä aikuisenkin päähän. Tiedän sen, koska neuloin toisen pukinkonttiin ja se kelpuutettiin käyttöönkin. Itse neuleesta on aika vähän sanottavaa, joten suunnataan katse muuhun vaatetukseen. Pipon lisäksi mallilla on yllään neulomani silkkivillainen Baktus ja pinkki huppari, jota kovasti vieroksuttiin koska se on pinkki. Nyt se on lempivaate. Se täytyi pestäkin öisin, ettei tarvitse olla yhtään päivää ilman sitä. Niinpä pukinkontista löytyi toinenkin huppari. Villakangastakin ostin kirpputorilta kahdeksalla eurolla noin viisi vuotta sitten. Lapsi on vihdoin kasvanut siihen sopivaksi. Joskus visioiden toteutuminen vaatii poikkeuksellisen paljon kärsivällisyyttä. 

pipot pienet pehmoiset

Malli/Pattern: VulcanSpy Hat by La Maison Rililie

Lanka/Yarn: Schachenmayr Merino Extra Fine 120

Puikot/Needles: 2,5mm, 3mm, 3,5mm 

Siinä on lapsonen pipa silmillä. Huonosti erottuvat kuvasta lyhennetyin kerroksin muotoillut korvalliset, jotka tietenkin olivat se juttu, mikä sai mallin lennähtämään puikoilleni alta aikayksikön. Tai no, jouduin kipasemaan lankakaupassa ensin, eli meni siihen semmoinen tovi. Ja piti tehdä pipo vain kuopukselle, mutta tulikin tehtyä kaikille kolmelle, koska herkulliset väriyhdistelmät. Pipot ovat samat kuin edellisessä postauksessa, ja kuvatkin otettu samalla kameranvirkaa toimittavalla puhelimella (että mä kaipaan kunnon neulekuvia!). Inspiraationa toimi kottbyn kaunis versio. Itselleni kelpaisi tuollainen rauhallisempi myös. 

Ohjeesta ei ole kuin hyvää sanottavaa, mutta lankavalintaa olisin voinut harkita toisenkin kerran. Ja kolmannen. Pehmoistahan se on, mutta levisi blokatessa aivan järkyttävästi. Päiväkodista on tullut jo valitus poikineen nuorimmaisen piposta joka pyörii päässä. Ja mulle morkkis, koska harmittaa että tuli tehdyksi sellaista, mikä ei sitten ihan kuitenkaan. Jostain syystä koin tarpeelliseksi investoida sellaisiim muovisiin tupsuvempaimiin, ja tytöt tekivät tupsut pipoihinsa ihan itse, tuo kolmevuotiaskin. Haastavinta oli saada kaikki kolme myssyä kuvaan samaan aikaan. Ja muuten myös erikseen. 

pipon pingotusta

 Mulla on ollut aina jonkinasteisia ongelmia päänlämmittimien saattamisessa lopulliseen muotoonsa. Olen kyllä ollut tietoinen erilaisista mahdollisuuksista: pipon voi pingottaa esimerkiksi ilmapallon päällä, ja baskerin taas saa muotoonsa sopivankokoisen lautasen avulla. Kuitenkin olen lähes aina kuivattanut valmiin päänlämmittimet tasossa. Lopputulokseen en aina ole ollut tyytyväinen. Vaikka olisi fiksuinta testata blokkaamisen vaikutusta samaan mallikappaleeseen, on "vanhaan" työhön palaaminen jotensakin tympeää. Niinpä päädyin testaamaan uutta tapaa neulottuani tyttärille talvipipot. Kuva on otettu pipojen kuivuttua. 

 

Mitä tästä opimme? Ainakin huomioimaan lisävinkit, joista olin tietoinen, mutta viis veisasin. Ellei halua venyttää päähineen alareunaa, kannattaa se harsia apulangalla. Laiskuuksissani jätin sen tekemättä, sillä pallot mahtuivat pipojen sisälle kokonaan niin ettei alareunan resori venynyt blokkaamisen aikana. Johtuiko sitten siitä vai liekö langan ominaisuus, mutta pipojen koko kasvoi operaatiossa reilusti. Taidan pistää langan piikkiin, sillä neulos rentoutui ja venyi niin pituutta kuin leveyttäkin. Pipot kuitenkin pingottuivat kauniisti pyöreiksi kuten toivoinkin, ja pääsivät myös käyttöön. Ne eivät kuitenkaan istu tavalla, jota jokainen äiti, päiväkodin täti ja luultavasti lapsikin vaatii. Silmille valuva, päässä pyörivä pipo sijoittuu nimittäin kärkisijoille leikkivän lapsen inhokkilistalla. Nähtäväksi jää, kuka meistä harmistuu tilanteeseen ensimmäisenä, ja miten ongelma ratkaistaan.

kevätpipoja

 

Malli/Pattern: Raituli by Marja Suomela

Lanka/Yarn: Cascade Heritage silk

Puikot/Needles: 3mm, resori 2,5mm

 

On ollut jostain syystä kovin kiirus. Tai siitä kiireestäkään tiedä. Mutta koneen avattuani olen mieluummi avannut gradutiedoston kuin blogin. Erittäin kummallista. Tai ehkä ei sittenkään.

Iltapuhteinani olen kyllä neulonut. Muutamia kevätpipoja olen saanut valmiiksi. Söpöimmästä päästä ovat nämä pinkin ja pinkin raidan yhdistelmät. En osannut päättää kumpaa käytän pohjavärinä, joten tein kaksi versiota. Lapsi ja lapsen isä valitsivat omaan käyttöön hempeämmän version.
 

Reippaampi värikombinaatio päätyneee erään toisen suloisen pikkutytön synttärilahjapakettiin. Neuloin pipoihin pituutta inasen enemmän kuin ohje suosittaa, ja niistä tuli sitten inasen liian isoja. Mutta jospa se menisi kasvunvarasta. En ilmeisesti pääse irti mieltymyksestäni löysiin, takaraivolla roikkuviin pipoihin. Pienten menossa sellaiset tahtovat kuitenkin olla vähän hankalia. Raidat neuloin neljä kerrosta korkeiksi koska pakkomielle. Raitojen vaan kuuluu olla neljä kerrosta korkeita.

 

Tällä neidillä oli piponsa suhteen mielestäni omituinen väritoive: "sellainen tohveenvärinen ja sitten pinkki siihen". Vielä omituisempaa oli, että varastoistani löytyi juuri oikeanvärisiä lankoja. Neuloessa värit näyttivät edelleen oudoilta, mutta nähtyäni pipon muutaman kerran luonnossa jouduin toteamaan, että lapsen visio oli pistämätön. Pipo sopii hänelle hyvin, ja värityksessä on itseasiassa jotain marimekkomaista. Ehkä niillä on joskus ollut mallistossa raitapaita samantyyppisellä värityksellä.

pieniä urakoita

Yksi kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa. Tämä kuva kertoo, etten hallitse kameran asetuksia, ja että meillä on koira.

Päätin joskus syksyllä neuloa päiväkotilaisille ohuet lapaset. Ne kun ovat mukavat viileillä muttei vielä kylmillä keleillä, ja aluslapasina kurarukkasten tai sitten talvella paksumpien lapasten alla... no juu. Nyt vihdoin päättelin viimeiset langanpäät. Mutta onhan tässä vielä talvea ja kevättäkin edessä, elleivät sitten ole kädet ehtineet jo kasvaa näistä ohi. Langat ovat enempi ja vähempi sukkaprojektien jämiä. Tummanruskea muistaakseni Trail Sockia, loput Louhittaren Luolan Väinämöistä (valaan laulu, hiekka, sammal, sumu, kammari, ja peukussa vadelma). Toivottavasti jämiä riittää vielä yksiin villasukkiin. Epäilen nimittäin arvostavani näitä värejä enemmän kuin muksut.

Tartuin myös vihdoin härkää sarvista ja inventoin vaatekaappini. Kun kaikki rikkinäinen, liian pieni, liian iso, pahaksi nuhjaantunut tai muutoin käyttökelvoton oli karsittu pois, oli (on) näky aika lohduton. Omistan niin vähän vaatteita, että sitä on ilmeisesti vaikea käsittää. Ainakaan haastattelemani keskiverto naisihminen ei tuntunut ymmärtävän, että ilmaisu "ei mitään päällepantavaa" voi oikeasti tarkoittaa juuri sitä. Mutta ei pahaa ettei jotain hyvääkin. Taisin nimittäin löytää sen kaipaamani swants-aihion ihan sieltä omasta kaapista, niin että pääsen jossain vaiheessa kokeilemaan niiden tekoa. Vaatepulmaani siitä ei kyllä taida olla apua, vai käyttääkö joku oikeasti niitä tekemiään swantseja?

arktiset kuplat

Malli/Pattern: Kupla-lapaset by Soile Pyhäniska

Lanka/Yarn: Cascade 220 (nature & summer sky heather)

Puikot/Needles: 4 mm

Esikoinen otti nokkiinsa kun ei saanut samanlaisia kupliksia kuin pikkusiskot. Eipä jäänyt paljon vaihtoehtoja. Annoin hänen valita langat itse, ja hän valitsi aika arktiset värit. Minä olisin laittanut vaaleanharmaan rauhoittamaan tuota sinistä, mutta nämäpä eivät ole minun lapaseni, joten en sano sitä ääneen. Kiinnostaisi kyllä vielä kokeilla sitä sini-harmaata komboa. Mutta jotenkin tuntuu että vois vaihteeksi neuloa jotain muutakin. Varsinkin, kun neuloin juuri (taas) pipon, joka on ravelryssä neulottu jo 4047 kertaa.

eräs unohdettu

Malli/Pattern: Plain vest by Anna & Heidi Pickles

Lanka/Yarn: Cascade Eco+ (chocolate)

Puikot/Needles: 5mm

Löysin läppärini uumenista kuvia lapsen liivistä jonka neuloin viime talvena aran-lankojen hävitysvimmoissani. Olin katsellut mallia jo tovin, ja tuolloin lankavarastojen pienentämisen nimissä hylkäsin epäilyni paksusta langasta neulotun liivin käytännöllisyydestä. Ohje on ravelryssa merkitty ilmaiseksi, mutta ohjeen omalta sivulta selviääkin, että ilmainen on ainoastaan 1-vuotiaan koko. Ohjeen isompiin kokoihin saa ostaa pickles-kaupasta. Minä en ostanut, minä sovelsin, enkä vähiten siksi että ärsyynnyin moisesta harhaanjohtamisesta. 

Mallina liivi on yksinkertaisuuden ylistys ja sellaisena kovasti minun makuuni. Kokonsa puolesta se sopi ja taitaa yhäkin sopia sekä kuopukselle että keskimmäiselle. Silti se ei ole tainnut olla käytössä kertaakaan kuvaussession jälkeen. En tiedä miksi. Lanka kutittaa? Liivi on liian kuuma? Tai ei lämmitä riittävästi? Vai enkö vain ole tarjonnut sitä kyllin sinnikkäästi? Oli miten oli, en turhaan epäillyt moisen vaatekappaleen käytännöllisyyttä. Oli kuitenkin kiva löytää vuoden takaiset kuvat ja niissä tuttu hymy, tutut keikistelyt. Vaikka ainoastaan tämän päättömän nyt tarjoankin.

koukuttavat kuplat

Malli/Pattern: Kupla-lapaset by Soile Pyhäniska (muokattu lapsen kokoon) 

Lanka/Yarn: Cascade 220 Heathers (framboise, greystone, natural ja straw) 
ja Louhittaren Luolan Pohjanakka (roosa)

Puikot/Needles: 4mm

Pitäisikö olla jokin laki, joka kieltää ylpeää äitiä lataamasta tusinaa huonolaatuisia kuvia blogiinsa vain siksi että kuvittelee muidenkin niistä näkevän miten suloinen se on ja miten hauskaa meillä oli kuvatessa? Ehkä pitäisi, mutta eipä ole. Onneksi itsekriittisyyteni estää minua lataamasta kuvia tämän enempää. Näkeehän niistä miten suloinen se on, ja miten hauskaa oli. Ja että sillä on myös uudet lapaset. Ja vanha myssy. Tuo norjalainen on varmaan rakkain neulemallini ikinä, ja tämä kyseinen kappale lukeutuu myös rakkaimpiin neuletöihini. Olen neulonut sen esikoiselleni neljä vuotta sittten Rowanin Felted Tweedistä - ja yhä se on kuin uusi. Ja suloinen.   

Kuplat taitavat olla tämän talven hittijuttu. Enkä ihmettele, niin hauska niitä on neuloa. Malli on myös helppo muokata eri kokoihin. Ehdinkin joulun alla puikotella muutamat kuplikset ennekuin uuvahdin niihin. Kuopuksen pinkeissä ihanuuksissa on kaksikymmentäneljä aloitussilmukkaa. Keskimmäisen vanttuut aloitin kahdellakymmenelläkahdeksalla silmukalla ja  käänsin värit toisin päin. 

Omat kuplani ovat väritykseltään konventionaalisemmat. Mutta kauniit ja ihanat. Luonnonvalkea Cascade 220 tuntuu huopuvan käytössä melko reippaasti ainakin näin löyhään neulottuna, joten nämä kuplat hiukan jo kuohuvat.

Vielä yhdet, jotka pukinkonttiin paketoin.

taalainmaan hevoset tunikassa

Nyt kun joulupaketit on avattu, uskallan vähän vilauttaa niiden sisältöä. Olen antanut tekemiäni käsitöitä lahjaksi hyvin harvoin. Tänä jouluna uskaltauduin paketoimaan parit villasukat miehen siskoille. Äiti sai ompelemani ruttupipon ja tuubihuivin ja eräs pieni tyttö tunikan. Viimeksi mainitusta löytyy jopa kuvallista dokumenttia. Tosin joulukuisena iltana kirkasvalolampun vierellä kiireesti räpsityt kuvat kannustavat tutustumaan johonkin kuvankäsittelyohjelmaan... vaan auttaisko sekään?    

Malli: Arctic Sun -tunika, 104 cm (Ottobre 6/2013)

Kangas: Taalainmaan hevoset-nimellä löytyy useista nettikaupoista, 
itse ostin pakalta Kajaanin Nappi-Amaliasta  

Olin uhkarohkea ja jätin koekappaleen tekemättä. Lahjan saaja on saman kokoinen kuin kuopukseni, joten mallasin kaavaa hänen kanssaan. Kavensin leveydestä muistaakseni neljä senttiä - kaavaa voisi siis leveähköksi moittia. Hihoihin ompelin ohjeesta poiketen resorit, koska halusin lisätä tunikaan hieman marianneraitaista raikkautta. Suosin resoreita lastenvaatteissa myös käytännön syistä: ne antavat mukavasti pelivaraa kasvavan lapsen hihoihin ja lahkeisiin. Tässä kyseisessä tapauksessa en kyllä ole asiasta aivan varma, sillä loppusovitus jäi omaan ompeluaikaan ja lasten päivärytmiin liittyvistä syistä tekemättä. Mutta mullahan on valmiiksi muokattu kaava ja kangastakin kaappi täynnä, joten palataan asiaan sovituskuvien kera, jahka niitä tunikoita alkaa valmistua omaankin käyttöön.

Olen nyt oppinut tekemään siistin resorikanttauksen  niin, että ompelen kaksoistikkauksen etu- ja takakappaleiden puolelle. Kanttauksen päälle tikkaamisessakin olen onnistunut melko hyvin, mutta siten kantattuja päänteitä olen sitten paniikissa antaumuksella höyryttänyt kuosiinsa. Vaikka ne ovat asettuneet, en viitsinyt ottaa riskiä tämän työn kanssa. Minusta on mukava kantata pääntie tällä tavoin myös siksi, että voin käyttää kaikkeen kanttaamiseen samaa lankaa, vaikka resori ja kuosikangas olisivatkin oleellisesti eri väriset, kuten tässä tunikassa. 

Täytyy kuitenkin aivan ääneen todeta, että alalankaa valitessa logiikkani kulki omituisia polkuja. Onhan kuosin pohjaväri tummanruskea, mutta valkoiselle nurjalle puolelle olisi ehkä kuitenkin kannattanut valita valkea alalanka, eikö vain? Olen tehnyt saman virheen aiemminkin, mutta se ei näköjään estänyt minua tekemästä samaa mokaa toiste. Ehkäpä asian alaskirjaaminen tuottaa jonkinlaisen muistijäljen ensi kerran varalta. Tai sitten ei.  

ounasvaara ja muraveinik

Malli: Ounasvaara (Ottobre 6/2012) koko 52cm ja

Muraveinik (Ottobre 4/2011), koko 50cm

Kangas: Joustofrotee (Royal-tuote), isompi vuoritettu trikoolla

Vaikka olemmekin nyt saaneet iloksemme lunta ja pakkasta niin kurkataan vielä marraskuun ankeammalle puolelle. Kurakeleillä nimittäin iski akuutti pipontarve. Päässä pyörivä pipo saa lapsen korjailemaan päähinettä kuraisilla rukkasilla, mikä saa pipot näyttämään äkkiä aika ikäväiltä. Totesin, että tarvitsemme lisää pipoja, jotka voi huoletta heittää pesukoneeseen. Tällainen yhtälö oli helpompi ratkaista ommellen kuin neuloen. 

Ompelin pipot eri kaavoilla, koska Ounasvaaran koot alkoivat siitä, mihin Muraveinikin koot loppuivat. Halusin myös kokeilla Muraveinikia nyt, kun se vielä on mahdollista, sillä tyttäret kasvavat sitä tahtia, että pienimmille kaavoille ja malleille saa pikkuhiljaa sanoa hyvästit, ja kaavaa on kovasti kehuttu. En kuitenkaan ole myssyyn erityisen tyytyväinen, vaikka osasyy huonoon istuvuuteen saattaakin olla hieman reilu koko. Arvelin että myssyn saisi istuvammaksi ompelemalla korvallisiin tarranauhaa sulkemaan pipon leuan alta. Kolmevuotias sanoi kuitenkin painavan sanansa, ja vauvamaista vaikutelmaa tuottavat tarrat jäivät ompelematta.

Ounasvaara-myssyn kaavassa oli epäilyttävä hiippa. Epäilyksestäni huolimatta en muokannut sitä pois kaavasta, mitä syvästi kaduin ommeltuani myssyn kasaan. Ajattelin saumuroida hiipan pois, mutta lopulta iskin siihen PaaPiilta tilaamani puuvillatupsun, jonka ansiosta hiippa asettuikin ihan sopuisasti. Myssyn haltija hyväksyi harmaan ratkaisun pitkin hampain, vaikka minusta harmaa tupsu tasapainottaa pipon pinkkiyttä kivasti. Hieman mietityttää hiipan käyttäytyminen erilaisilla materiaaleilla, mutta siitä aion ottaa selvää. Tykästyin nimittäin kaavaan niin kovasti, että vain ajan puute on jarruttanut jatkosuunnitelmien toteutusta.

ei aina käy niin kuin haaveillaan

 

 

Tulin vain kertomaan että kovasti suunnittelin, purkuun meni. Vastenmielisyyteni puuvillasekoitteisia lankoja kohtaan kasvoi, ja sain jonkinlaisen pastelliähkyn. Sirkusteltantekeleen purettuani turhautuminen ei ota laantuakseen. Jos olisi kokkokausi, heittäisin pastellit roviolle. Mutta kun ei ole, pitänee keksiä rakentavampia tapoja asian käsittelyyn. Ehkä nöyrryn, ja miehen kehotuksen mukaisesti tikutan muksuille lapasia.

lisää perhospipoja

Saumuroin vielä muutaman perhospipon. Tupsujen kera niistä tuli oikein hauskoja. Tein isommille tyttärille ja itselleni. Ja kovasti tykkään. Sen verran koleaksi vain kävi syksy, että trikoopipot tuntuvat hieman turhan köykäsiltä. Villaa olen kaivannut viime päivät. Mutta tuleehan aina uusi kevät ja kelit keveämmille pipoille. Pakataan perhoset sitä odottamaan, ja nautitaan rauhassa tulevasta talvesta!

koesaumurointeja

Voi sanoa, että tänään olen harrastanut. Päätin nimittäin langoittaa uuden saumurin heti alusta loppuun uudelleen, mikä ei ollutkaan aivan helppo urakka. Sinänsä langoituksen hankaluus tuntui minusta hieman ylimainostetulta asialta, mutta epätoivo meinasi iskeä kun tikki monista langoituksen tarkistuksista ja kireyksien säätämisistä huolimatta oli yhtä suttua. Ja oli sentään insinööri apuna säätämässä! Mutta kun google vei minut tähän pilvitehtaamon postaukseen saumurin huoltamisesta, hoksasin tarkistaa ovatko langat kunnolla langankiristimissä. Toinen neulalanka ei ollut, ja siitähän koko soppa oli syntynyt.

 

Kun sain koneen toimimaan, perheen uimahalliin ja huushollin imuroitua piti ruveta saksimaan jotain ommeltavaa. Pienensin ja muokkasin aiemmin piirtämääni pipokaavaa päälaelta paremman malliseksi ja leikkasin kaksi pipoa (itselle muistiin: ilman saumanvaroja, ja alareunasta meni vielä vajaa sentti päällisen ja vuorin saumaan). Niistä tuli melko passelin kokoisia tuollaiselle  pari-kolmevuotiaalle, ainakin jos tykkää reiluista lörppäpipoista. Ja minähän tykkään! Suunnittelin kyllä lahjoittavani nämä pipot muualle, mutta en tiedä kehtaanko...  kaikenlaista nimittäin löytyy. Jouduin vuorittamaan molemmat pipot eri kankaalla. Perhosia ei kerta kaikkiaan ollut enempää. Siiristä ja myyrystä taas ei olisi saanut kokonaisia kappaleita, joten en viitsinyt tuhlata kangasta  sisäpuoleen, kun joka tapauksessa jouduin ompelemaan sauman pipon alareunaan. Raidallinen vuori hieman kuultaa kuosin läpi. Enkä edelleenkään ymmärtänyt missä vaiheessa ja mihin suuntaan kääntää saumanvarat, jotta pipon alareunasta tulisi siisti ja litteä. Joten ne jääntyvät eri suuntiin molemmissa sivusaumoissa. Siiri&myyry-pipossa saumat eivät myöskään pälaella ihan kohtaa. Ajattelin kyllä paikata puutteen, kunhan posti mulle tupsun tuo. 

En viitsinyt viritellä kaksoisneulaa, vaan tikkasin reunat hunajakenno-ompeleella. Ekaa pipoa tikatessa mietin löysätä langankireyttä, ja muistin sen sitten uudelleen toista pipoa tikatessani. Jälkeenpäin kokeilin testitilkulle (langankireys 4,5 --> 5), ja parempi olisi ollut niin. Se  muistiin vastaisen varalle.

ruttupipo

Käväisinhän minä siellä Eurokankaan kilolaarilla, kuten edellisen postauksen lopussa uhkasin. Sieltä löytyi käypänen pala viininpunaista trikoota, mutta otin myös keltaista pallotrikoota ihan pakalta. Päätin kokeilla ruttupipoa, jonka kaavan sain käsiini facebookin mainion Saumanvara-ryhmän kautta (kaava on julkaistu Modassa 7/2012). Tässä niistä yksi. Pipoja on oikeasti kolme. Viininpunainen ei vain tunnu kelpaavan, ja täytyy tunnustaa, että hieman aneemiselta se minunkin silmääni näyttää.

Toinen keltainen pipo taas koki kovan kohtalon heti alkuunsa. Ohjeessa nimittäin kehotetaan tekemään piposta ruttupipo rypyttämällä pitkä sivu ihan käsin ommellulla langalla. Facebookin ompeluryhmissä oltiin myös yleisesti sitä mieltä, että näin tehty rypytys kyllä kestää käytössä, koska saumaan ei kohdistu juurikaan rasitusta. No, voin kertoa, että taistelevien pikkutyttöjen välisessä köydenvedossa sitä rasitusta muuten kohdistuu. Pipo odottaa purkua ja uudelleen rututtamista, johon taidan kokeilla kuminauhaa tai framilonia.

Koristelin jokaisen pipon hieman eri tavalla. Tässä kuopuksen pipossa on yksinkertaisesti yksi pieni nappi. Nappi on kangaspäällysteinen kantanappi, ja kärpässieni siinä kirjottu. Olen saanut napin eräässä nettiystävien välisessä paketinvaihdossa aika monta vuotta sitten. Vasta nyt keksin sille sopivan paikan. Mutta kun pipo jää pieneksi, taidan kyllä napata napin takaisin talteen.

pipo perhosista

Oli jämäpala Ikasyrin harmaita perhosia. Ei ollut kovin paljon, joten ajattelin kokeilla helppoa trikoopipoa, jollaiseen löytyy useampikin hyvä ohje (esimerkiksi täältä tai täältä). Ensimmäinen versioni oli melko reilu ja jouduin pienentämään sitä ommellessa. Lopputulos sopii sekä neli- että seitsenvuotiaalle, tosin melko lailla samankokoiset päät noilla onkin. Seuraavaa kokeilua varten muokkasin kaavan kokoon 26 x 27 cm.

Perhosia riitti vain kuosiksi, joten jouduin tekemään vuorin toisesta kankaasta. Koin vuorin ja päällikankaan sauma pipon alalaidassa hankalaksi. Ehkä olisi auttanut, jos olisin tajunnut kääntää saumanvarat oikeaan suuntaan. Mutta en tiennyt mikä olisi oikea suunta. Saumuriusauma olisi myös saattanut olla litteämpi, mutta käytössäni oli vain ompelukoneen jousto-ommel. Lisäksi huomasin vasta pipon ommeltuani, ettei koneen yläsyöttö ollut ollut päällä. Ja ilman sitä nuo saumat tietysti venyivät ja paukkuivat aika lahjakkaasti. 

Voi kun tekisi mieli tilata puoli metriä vaaleanpunaisia perhosia ja ommella siitä tyttösille pipot! Mutta ehkä ensi hätään hipsin Eurokankaan kilolaarille, siellä näytti ainakin eilen olevan ihan hyvän tuntuisia puuvillatrikoita...

haaveita ja harjoituksia

 

Kovin verkkaiselta näyttää elämä blogimerkintöjen perusteella. Todellisuudessa asia on aivan toisin, ja siitä johtuu merkintöjen vähyyskin. On tässä kaivettu koulu-uralle hyvä alku oikein pohjamutia myöten ja vaihdettu päiväkotia samalla intensiteetillä. Myös oma opiskeluni on tuottanut harmaita haivenia. Ja se neulominen, se se vasta hidasta on! Aioin jo tulla teille kertomaan, että Opettajatar edistyy kiitettävää tahtia, kunnes jouduin purkuhommiin. Nyt kun purkamiset on purettu niin edistyyhän se taas. Ja pää pursuaa suunnitelmista, joiden toteuttamiseen aika ja taito tuskin koskaan riittävät. Mutta sehän on aika onnellinen tilanne näin tekeväisen näkökulmasta katsottuna.

Osa neulonta-ajasta on toki mennyt ompeluharjoituksiin. Olen tutustunut paremmin ompelukoneeseeni, mikä on aiheuttanut koneen hankkineen insinöörin taholta hienoista paheksuntaa: etten muka tiennyt että koneessa on toimiva neulanlangoitin! (Eilen illalla käytin sitä ensimmäisen kerran, ja että se onkin kätevä ominaisuus!) Trikoota olen käynyt pariin otteeseen saumuroimassa kansalaisopiston käsityöneuvonnassa. Se onkin ihan huippuhyvä mahdollisuus, joskin harjoittelu on hidasta, koska koen ajan järjestämisen ja kodin ulkopuolelle lähtemisen hieman työläänä. Saumuria on etsitty kotiinkin, mutta toistaiseksi tuloksetta. Köyhän kun ei kannata halpaa ostaa. Valitettavasti köyhällä ei myöskään ole tuosta vain varaa siihen haavelistan kärkipaikan saavuttaneeseen Jukiin. Toisaalta saumuriasiaa kaivellessa tietämykseni siitä mitä olen hankkimassa on kasvanut kiitettävästi, joten ehkä tässäkin asiassa hiljaa hyvä tulee. Kuvassa on esikoiselle saumuroimani Ruler -paita (Ottobre 4/2013, 140cm). Tuon sievän napin alla saumat irvistävät. Että ei tässä todellakaan voi taidolla brassailla. Mutta eläköön huijaamisen mahdollisuus.

kun äiti paidan ompeli

Kumma juttu. Siiri ja Myyry ovat hahmoja, joita en lapsudestani muista. Jostain syystä minulla on silti tunne, että pitäisi muistaa. On se asia miten hyvänsä, kankaaseen painetut siirit ja myyryt ovat aika hellusia. Menin tilaamaan kangasta, vaikka kyse on trikoosta. Uskottelin itselleni että ompelen, vaikka salaa epäilin etten koskaan tule uskaltamaan. Vaan ompelinpa sittenkin! 

Malli: Fall Basic - raglanpaita (Ottobre 4/2013), 98 cm   

Kangas: Siiri ja Myyry-trikoo, PaaPii Design

Ja paita näyttää riittävän paljon paidalta ollakseen ensimmäinen ompelemani trikoopaita! Siis sellainen paita, jota jonkun olisi tarkoitus käyttää ihan ihmisten ilmoilla. Koska olen edelleen saumuriton, suristelin ompelukoneella. Löysin siitä jousto-ompelen, jonka kanssa elää. Käsialaa täytyy vain hieman harjoitella. Helmat tikkailin kaksoisneulalla. Se onnistui melko hyvin, mutta saumojen ylityksissä huomasin koneen hieman hermostuvan. Ja varmuuden vuoksi kuvasin paidan heti tuoreeltaan. Yöpaidalleni kävi nimittäin niin, että ihan hyvältä näyttänyt kaksoisommel levisi konepesussa, tikki ikään kuin venyi pituutta ja löystyi. Silloin tosin olin löysännyt langankireyksiä (näin taidettiin jossain ompeluryhmässä neuvoa). Nyt jätin alalangan silleen ja kiristin ylälankaa napinläpikireydelle (kolmoseen). Ompeleen pesunkestävyys jännittää silti.

Kaula-aukon ompelin kahteen kertaan. Aluksi kanttasin resorilla, kuten lehdessäkin on tehty. Eurokankaasta löytynyt paras mahdollinen resori on kuitenkin ihan kamala. Lisäksi kaula-aukosta tuli liian löysä ja se istui huonosti päällä. Leikkasin koko kantin pois, tein trikoonauhaa itse paitakankaasta ja kanttasin sillä uudestaan. Hieman parempi, vaikkei kaunis vieläkään. Hihansuissa on myös sitä kamalaa resoria, mutta niiden korjailulla en taida itseäni kiusata. 

Ompelin paidan orjallisesti lehden ohjeenmukaista työjärjestystä noudattaen. Aika monta kertaa sai vaihtaa kaksoisneulaa tavallisen tilalle. Pääntienkin kanttasin Ottobren oman ohjeen mukaan, mikä myös tuotti hieman ongelmia. Jälkeenpäin muistin, että internetin aarreaitasta löytyy myös tosimummon hyvä tutoriaali paidan ompelusta. Taitaa se sivu olla näytöllä auki ensi kerralla kun ompelen paidan.