aikahyppy

Onko teille käynyt koskaan niin että kalenteri harppaa kaksi viikkoa siinä, missä ajattelitte kuluneen vain viikon? Tai että syksystä, tai ainakin keskitalvesta, harpataan suoraan kevääseen? No niin mullekin! Aikahypyn vaikutus on ollut hämmästyttävän kokonaisvaltainen. Neuletyöt kyllä edistyvät hiljakseen, mutta jotakin on tapahtunut. Olen kyllä suunnitellut, olen lajitellut lankoja tulevia suunnitelmia ajatellen, mutta minkänlaista paloa päästä toteuttamaan suunnitelmia ei ole. Fokus on nyt jossain ihan muualla. Suurimman osan ajasta olen istunut kirjastolla lukemassa. Mutta ei se oikeastaan huoleta. Aika aikaansa kutakin. Kyllä mä vielä saan kaivettua itseni esiin näiden kirjapinojen alta.  

mahdoton tehtävä?

Joskus elämässä törmää sellaisiinkin. Isäni, niin viisas kuin olikin, väitti, ettei sellaisia olekaan. Joskus kuvittelin, että sitten kun kasvan isoksi, kallistun varmaan hänen kannalleen. Tämänhetkiset tuntemukseni pakottavat kuitenkin vänkämään vastaan. Tai sitten teen sitä ihan keskenkasvuisuuttani. Mutta väitän että on niitä. Olen viime aikoina törmännyt muutamaan jotka vaikuttavat tyylipuhtailta sellaisilta. Tässä yksi. Mahdoton tehtävä. 

Aloitin viime helmikuussa ensimmäisen Still light -tunikani, joka - jos joku ihmettelee - ei ole blogiin saakka päätynyt. Lanka oli monen hyväksi kokema Holst Garnin Supersoft: tiheys mätti, sitten menin hieman laihtumaan, ja lopputulos näyttää lähinnä variksenpelättimen lainarievulta. Tai sitten kaula-aukko on vain suhteettoman suuri. Kainaloihin jäi valtavat vekit, ja helman päättelyreuna vielä otti ja repesi kun istuutuessani varomattomasti jalat alleni. Mutta tunika on ihana päällä, joten en heti lannistunut: pistin puikoille toisen! Varmuuden vuoksi ohjeen suosituslangasta, DROPS Alpacasta. 

Nyt sitten lähennellään lannistumispistettä. Ohjeen kokoja on moitittu kehuttu isoiksi. Koska edellinen oli suorastaan valtava, neuloin miehustan S-koon mukaan, jossa on miinusväljyyttä mittoihini nähden. Kainalovekit ovat silti lupaavasti kehittymässä. Käsittääkseni isompi koko eli lisäleveys miehustaan ja hihoihin aiheuttaisi vain isommat vekit, ja lisäksi kainalot osuisivat jonnekin vyötärön paikkeille. Lantiolle ehdittäessä helman olisi pitänyt levitä jo M-koon mittoihin, jotta takamus varmasti mahtuu kyytiin. Tiukat laskelmani osittivat näin käyvän (tein myös tarkistuslaskelmia matkan varrella), kunnes viittä vaille viimeinen levennys huomasin, että taskusilmukoiden erottamisen jälkeen etu- ja takakappaleiden silmukkamäärät heittävät pahasti. Niin pahasti, että sitä ei pikkukummassa korjata. Joten siinä on kuvassa paljon purkamista.   

Olen hieman ihmeissäni. En sentään ole ensimmäistä kertaa puikoissa. Lisäksi tätä ohjetta on vain huokailtu ja hehkuteltu - miksi ihmeessä minä en saa siitä mitään aikaan? Vertaistukea otetaan vastaan, sikäli kun en ole netin ainoa neuloja, jolle idioottivarma ohje tekee tepposet. Kuosittelugurujen vinkeistä olisin myös enemmän kuin kiitollinen. Niitä odotellessa menen vaikka purkutöihin. 

PS. Ensimmäinen linkki vie ravelryyn, tämä suunnittelijan blogiin kyseisen mallin sivuille, jos et vaikka satu ravelry-tiliä omistamaan. 

takaisin satulaan

Saumuri, jonka kovalla tohinalla syksyllä hommasin, on viettänyt melko tarkalleen puoli vuotta kaapin kätkössä. Melko mukavan majan se oli sinne tehnytkin. Oli melkein tekemätön paikka saada se sieltä ulos. Pellavapärtö ompelupöydän kulmalla kuitenkin todistaa, että minä tein sen! Puolustuksekseni on kyllä sanottava, että laiska en ole ollut. Olen vain keskittynyt intensiivisesti muihin asioihin.

Kesähousupulan pikapaikkaus on täällä meneillään. Kyse on kierrätysompelusta, mikä on itselleni uusi juttu. Materiaali tosin löytyi ihan omasta kaapista. Pellavaa on paininjalan alla, ja virtuaalisten ompeluseurojen innostamana päätin kokeilla kumilankaa alalankana. Se onnistui yli odotusten, vaikka yhden muovipuolan onnistuinkin halkaisemaan kumilankaa puolatessani. Mutta kannatti, sen verran ihastuneesti tyttäret huokailivat lopputulokselle.

...

 

Keksin, mikä siinä mättää, ainakin osittain. Käänsin nuo raitavärit toisin päin. Neuloin suoraan neuleelta toiselle, mikä on mielestäni vaivattomin tapa toteuttaa tällainen melko turhauttava purkamis- ja uudelleenneulomisprosessi. Neulepinnasta näkee, että purkulankaa on neulottu, mutta toivottavasti pingotus pelastaa. Epäilys lopputuloksen käyttökelpoisuudesta kalvaa edelleen. Pohdin, neulonko ohjeen mukaan ihan kokemuksen vuoksi - silläkin uhalla, että tuollainen edestä avoin malli jää käyttämättä, eikä helman epäsymmetrisyyskään välttämättä toimi. Vai muokkaanko tavallisemmaksi, koska epäilen että suorin helmoin, nappilistalla varuistettuna lopputulos saattaa olla käyttökelpoisempi. Tosin paremmat vyötärömuotoilut olisi siihen ratkaisuun pitänyt tehdä, enkä enää taida jaksaa purkaa. 

Tämä innostuksen puute alkaa pikkuhiljaa huolettaa. Miksi kaikki tuntuu niin mitäänsanomattomalta? Onko mun kipinä lopullisesti hukassa, vai onko pitkäjänteisyys nyt vain niin kovalla käytöllä, ettei tahdo riittää neulehommiin. Ehkä ompeleminen auttaisi. Jotain pientä nopeasti valmiiksi heti?

...

Käykö teille koskaan niin, että hyvältä tuntunut idea muuttuu toteutusvaiheessa epämääräiseksi ja menettää hohtonsa? Että neulepinnaksi muotoutuminen saa vyyhdeillä houkutelleet värit latistumaan tai muuttumaan tunkkaisiksi? Että malli vaikutti hauskalta, mutta onko se sittenkään kovin käyttökelpoinen.

No, mulle kävi juuri niin. Neulon loppuun kuitenkin, koska tämä kortti on pakko nähdä käännettynä. 

nypyn neulominen ylivetäen

iKuva vääristää värit, mutta nätti se on silti.

Pieniä voivat olla ne detaljit, joihin kannattaa kiinnittää huomiota! Monet ovat tuskailleet nyppyjen, etenkin tämän mallin seitsemän silmukan nyppyjen, neulomista. Facebookissa tuli sattumalta vastaan vihje ohjeen ravelry-sivulta löytyvästä vinkistä neuloa nypyt ylivetäen. Olenkin vaistomaisesti käyttänyt samaa tekniikkaa, mutta en ole aiemmin huomioinut sitä, että sillä, mihin suuntaan nypyn muodostavat silmukat kallistuvat, on merkitystä. Neulottaessa oikein yhteen ja neulottaessa takareunoistaan kiertäen yhteen silmukat tietenkin kallistuvat eri suuntiin, mikä täytyy huomioida myös jos käyttää ylivetokavennuksia nypyn tekemiseen. Joten en ollutkaan saanut oivallusta, vaan oivalluksenpuolikkaan. Purkuun ja uusiksi. 

Näin neulotaan nyppy ylivetokavennuksia käyttäen 

Oikealle kallistuvat silmukat (lopputulos sama kuin jos neuloisit seitsemän oikein yhteen): Neulo ensimmäinen nypyn seitsemästä silmukasta, palauta se takaisin vasemmalle puikolle ja vedä seuraavat kuusi silmukkaa ja langankiertoa yksitellen neulotun silmukan yli. Siirrä silmukka oikealle puikolle ja kiristä lanka ennenkuin jatkat neulomista. 

Vasemmalle kallistuvat silmukat (lopputulos sama kuin jos neuloisit seitsemän oikein yhteen takareunoistaan): Siirrä nypyn ensimmäiset kuusi silmukkaa/langankiertoa neulomatta oikeanpuoleiselle puikolle. Neulo seitsemäs silmukka oikein. Vedä kuusi siirrettyä silmukkaa/langankiertoa neulotun silmukan yli.

 

Mikä voima onkaan oikeaan suuntaan kääntyvillä silmukoilla! Olen jo nyt tyytyväinen.  

hiha vaiheessa

Neuloin pitkästä aikaa alhaalta ylöspäin, ja vaikeeta oli (olevinaan). Koska hihasauman istuttaminen on suunnilleen ärsyttävintä mitä tiedän - kädentie on aina paljon pidempi kuin hihan pyöriö, ja juuri kun luulee saaneensa epäsuhdan tasattua huomaakin sen vain siirtyneen kappaleelta toiselle - päätin neuloa hihan toiseen suuntaan. Otti aikansa ennenkuin viitsin miettiä homman alkuun, sillä en ole koskaan tehnyt tällaista ilman ohjetta. Itse säädin ja mielestäni ihan onnistuneesti, mutta luulisi jostain löytyvän oikein ohjeenkin istutetun hihan neulomiseen ylhäältä alaspäin. Vai säätävätkö kaikki muutkin vain itse?  

junassa ehtii neuloa

Mies järjesti minut minilomalle. En olekaan matkustanut yksin ainakaan viimeiseen seitsemään ja puoleen vuoteen. Reissulla oli siis liki terapeuttinen luonne. Viihdyin. Siitä on kiittäminen hyvää seuraa, mutta äiti-ihmiselle myös yksin oleminen on harvinaista ylellisyyttä, ja ehtihän siellä sitäkin. Välillä on ihanaa, kun ei tarvitse huolehtia kenestäkään muusta kuin itsestään.

En tiedä onnistuuko kukaan muu palaamaan tyhjin käsin shoppailureissulta, mutta minä. Yksi mekko jäi jälkitoimitukseen, ja se on mielestäni melko vähän, jos on varta vasten mennyt vaateostoksille. Nyt sitten mietin uudelleen sen pitsipalmikkohässäkän vyötärömuotoiluja, että sitä voisi käyttää tämän uuden mekon kanssa. Ja taas neulotaan purkulankaa... onneksi Cascade aika hyvin kestää sen. Ja neulepinnastakin tulee tasaista, kun ei keri lankaa välissä vaan neuloo suoraan neuleelta toiselle (Tikrulta apinoimani tekniikka, jota suosittelen kokeilemaan, jos nyt välttämättä haluaa purkulankaa neuloa).

Reissuneule on tietenkin oltava, tällä kertaa oli pipo. Kuvan laatu taas mitä sattuu, liikkeessä heiluva juna vielä oikein korostaa omppuluurin huonoimpia ominaisuuksia. Parempia sitten valmiista, ehkä.

rajatilahiihtoa

Jouduin toteamaan, että siinä, missä toiset neulovat kaverilleen polvimittaiset villasukat, minä saan aikaiseksi puoli kiloa purkulankaa. Siis oikeesti! Tai oikeastaan kyseessä on vain kaksi vyyhtiä, mutta jos ne kaksi on purettu kahteen ja neulottu melkein kolmeen kertaan, niin eikö operationaalisella tasolla päästä puolen kilon tietämille? Tässä pitsin ja palmikon yhdistelmää väriterapiapostauksessa vilauttamistani langoista. Pitkään olen miettinyt onko mallineule ruma vai kaunis, mutta alan nyt kallistua kauniin kannalle. Kunpa se vain avautuisi valmiissa neuleessa kuten tässä kuvassa! Useimmissa ravelryssä näkemissäni kuvissa se ei valitettavasti näytä niin tekevän, ja ehkä juuri siksi olen sen kanssa empinyt.

Samanmoista rajatilahiihtoa on ollut koko viikko. Olen tullut kyseenalaistetuksi (huonolla tavalla) ja perseellepotkituksi (hyvällä tavalla), keikkunut epätoivon laitamilla ja huomannut sitten, että suhteellisuudentajussani saattaa olla kehittämisen varaa... Joskus mietin, neuloutuvatko eletyt tunnelmat käsillä olevaan työhön, ja siitäkö johtuu, ettei jonkin tekeminen tai jokin valmistunut vain tunnu hyvältä, vaikka periaatteessa onkin. Käykö teille niin? Minulle tuntuu käyvän. Huomaan jo tehdessä jahkaavani, oliko se valittu väri sittenkään hyvä, tai neulonko nyt kuitenkin väärää mallia. Vaikka kyse on (kai) jostain ihan muusta kuin tekeillä olevasta neuleesta. Olen varma etten löydä juuri tälle neuleyksilölle sopivia nappeja ja sitten kaikki on pilalla. Ja olen niin kyllästynyt työn edistymättömyyteen että haluaisin aloittaa mitä tahansa muuta, mutten pysty ennekuin saan valmiiksi tämän, mitä parhaillaan puran, koska menin lisäämään muutamia silmukoita minkä johdosta kuvio kohdistuu nyt väärin...

Paitsi että nyt olen senkin korjannut, ja se kohdistuu ihan oikein. Ehkä kaikki muukin kohdistuu juuri nyt oikein. Neulon äkkiä valmiiksi ennenkuin epäilys taas saa vallan.

väriterapiaa

Värien psykologiset merkitykset ovat mietityttäneet minua jo pidemmän aikaa. Mitä lempivärit kertovat minusta tai sieluni tilasta? Tai kertovatko ne mitään, jos mieltymyksen vaihtelevat. Lapsena ehdoton lempivärini oli vaaleansininen. Naimisiin menin tummanpunaisessa silkissä, ja esikoisen vauva-aikana hankin kirkkaanpunaisen kantotakin. Keskimmäisen synnyttyä aloin kuitenkin ahdistua punaisessa takissani, enkä ole sen koommin kyennyt pukeutumaan niin kirkkaaseen väriin.   

Jo pitkään lempivärini on ollut harmaa. Lankakaupat ja kangasliikkeet ovat yhtä täydellisen harmaansävyn metsästystä. Vaihtelu virkistää, joten olen yrittänyt innostua myös muista väreistä, tai ainakin löytää mausteita harmaan rinnalle. Lempeät siniset, oljenkeltaiset, luonnonvalkoiset ja hiekanvärit - eikö siinä ole taivas ja maa, lumen peittämä pelto ja mereen laskeutuvat kalliot? En ole näihin oljenkeltaisiin ja luonnonvaaleisiin rohjennut tarttua - mutta syteen tai saveen, nyt päätin rohjeta. Niin että minulle tämä on väriterapiaa, mutta tämä voisi olla myös kuva-arvoitus: mitä näet kuvassa? Minä näen tunikan ja kaksi neuletakkia. 

yllätystalvi

Kaikki piponi ovat tuntuneet turhan lämpimiltä tähän epätalveen. Aika kauan jaksoin kuitenkin vuoroin hikoilla, vuoroin paljain päin palella. Kadehtien lapsosten keveämpiä silkkivillaisia pipoja. Vihdoin laitoin puikoille itseäni varten sellaisen. Vaan kuinkas sitten kävikään! Hieman lunta ja lupaava pakkanen!!! Enpä voisi olla tyytyväisempi. Mieliala nousi taivaaseen saakka! Vaikka hiukan pöllämystynyt olen myös. On ollut omituinen vuosi. Näiköhän se nyt palaa normaalimmille urille? Vai manaammekohan juhannuksena ikuisesti jatkuvaa talvea ja toivomme, että kevät vihdoin tulisi?

mukavia raitoja?

Tähän aikaan vuodesta monessa käsityöblogissa vallitsee hys hys-projektien aiheuttama hiljaisuus. No, voin kertoa, että minun hiljaisuuteni ei tänäkään vuonna johdu niistä. Jotain itse tehtyä kyllä olen, omaksikin yllätyksekseni, pakettiin käärinyt. Varsinaisesti hiljaisuutta aiheuttavat kuitenkin opiskelukiireet. Sekä kummallinen päättämättömyys, joka saa purkamaan jo neulottua, muuttamaan suunnitelmia, purkamaan, jättämään sikseen epämääräisen tyytymättömyyden tunteen iskiessä. 

Kuvassa lepäävistä raidoista olen neulonut yhden ja toisenkin version. Viimeisimmässä olen edennyt ihan ohjeen mukaan. Vyötärömuotoilut tosin jätin pois ja neuloin helman a-linjaiseksi, koska langan laatu viittaa siihen, että se tulee blokatessa venymään eivätkä muotoilut välttämättä osu kohdilleen (olisko joku muu muka neulonut mallitilkun?). En kuitenkaan ole varma, päättyvätkö raidat ihan sopivaan kohtaan kroppaani. Ja ne vyötärömuotoilut olisivat ehkä kuitenkin olleet paikallaan. Pidänkö edes tuosta kauluksesta, ja minkä mittainen helma sitten olisi pukevin? Silkkisekoite on myös erittäin laskeutuvaa, joten pelkään että valmiista neuleesta tulee liiaksi pintaa nuoleva. Ehkä se toimisi sittenkin paremmin neuletakkina. Kiskaisin jo puikot neuleesta, mutta päättämättömyys vaivaa. Purkaako raitoihin asti ja neuloa koko helma raidallisena? Vai purkaako kokonaan ja neuloa jotain aivan muuta?

Neuleväsymyksestä kertonee sekin, etten jaksa tähän väliin viritellä edes pientä korjaavaa projektia, vaikka olen sen hyväksi metodiksi todennut. Mutta talviunet kelpaisivat.

ei aina käy niin kuin haaveillaan

 

 

Tulin vain kertomaan että kovasti suunnittelin, purkuun meni. Vastenmielisyyteni puuvillasekoitteisia lankoja kohtaan kasvoi, ja sain jonkinlaisen pastelliähkyn. Sirkusteltantekeleen purettuani turhautuminen ei ota laantuakseen. Jos olisi kokkokausi, heittäisin pastellit roviolle. Mutta kun ei ole, pitänee keksiä rakentavampia tapoja asian käsittelyyn. Ehkä nöyrryn, ja miehen kehotuksen mukaisesti tikutan muksuille lapasia.

haaveita ja harjoituksia

 

Kovin verkkaiselta näyttää elämä blogimerkintöjen perusteella. Todellisuudessa asia on aivan toisin, ja siitä johtuu merkintöjen vähyyskin. On tässä kaivettu koulu-uralle hyvä alku oikein pohjamutia myöten ja vaihdettu päiväkotia samalla intensiteetillä. Myös oma opiskeluni on tuottanut harmaita haivenia. Ja se neulominen, se se vasta hidasta on! Aioin jo tulla teille kertomaan, että Opettajatar edistyy kiitettävää tahtia, kunnes jouduin purkuhommiin. Nyt kun purkamiset on purettu niin edistyyhän se taas. Ja pää pursuaa suunnitelmista, joiden toteuttamiseen aika ja taito tuskin koskaan riittävät. Mutta sehän on aika onnellinen tilanne näin tekeväisen näkökulmasta katsottuna.

Osa neulonta-ajasta on toki mennyt ompeluharjoituksiin. Olen tutustunut paremmin ompelukoneeseeni, mikä on aiheuttanut koneen hankkineen insinöörin taholta hienoista paheksuntaa: etten muka tiennyt että koneessa on toimiva neulanlangoitin! (Eilen illalla käytin sitä ensimmäisen kerran, ja että se onkin kätevä ominaisuus!) Trikoota olen käynyt pariin otteeseen saumuroimassa kansalaisopiston käsityöneuvonnassa. Se onkin ihan huippuhyvä mahdollisuus, joskin harjoittelu on hidasta, koska koen ajan järjestämisen ja kodin ulkopuolelle lähtemisen hieman työläänä. Saumuria on etsitty kotiinkin, mutta toistaiseksi tuloksetta. Köyhän kun ei kannata halpaa ostaa. Valitettavasti köyhällä ei myöskään ole tuosta vain varaa siihen haavelistan kärkipaikan saavuttaneeseen Jukiin. Toisaalta saumuriasiaa kaivellessa tietämykseni siitä mitä olen hankkimassa on kasvanut kiitettävästi, joten ehkä tässäkin asiassa hiljaa hyvä tulee. Kuvassa on esikoiselle saumuroimani Ruler -paita (Ottobre 4/2013, 140cm). Tuon sievän napin alla saumat irvistävät. Että ei tässä todellakaan voi taidolla brassailla. Mutta eläköön huijaamisen mahdollisuus.

celestite omenatarhassa

Malli/Pattern: Celestite by Cecily Glowik McDonald

Lanka/Yarn: The Uncommon Thread Silky Merino Fingering (leaden)

Puikot/Needles: 3,5mm

Minun piti neuloa kahdesta silkkimerinovyyhdistä huivi, mutta lanka kerta kaikkiaan kieltäytyi huiviksi muotoutumasta. Se huijasi mieleeni ajatuksen yksinkertaisen, avonaisen 3/4-hihaisen takin neulomisesta. Sellaisen, joka lämmittää mukavasti kesäillan viiletessä. Hain kaksi lisää lankaa ja ryhdyin työhön. Neule valmistui elokuuhun, joka jo uumoilee syksyä. Näissäkin kuvissa sataa tihuuttaa, vaikkei sitä huomaa. Ja yht'äkkiä kepeä kesäneule ei tunnukaan niin ajankohtaiselta idealta.

Neuleen väri on ihana ja lanka muutenkin puhdasta luksusta. Ainoa harmin aihe oli se, että käsinvärjättyjen vyyhtien värisävyt saattavat vaihdella eri vyyhtien välillä. Häivyttääkseni värierot neuloin raitoja kahdelta kerältä. Lopputulos on halutunlainen, mutta kahden samanvärisen langan raidoittaminen ei todellakaan tehnyt neulomisesta erityisen nautinnollista. Tiheyteni poikkesi ohjeen suositustiheydestä, joten neuloin isomman koon mukaisilla silmukkamäärillä. Reunuksen neuloin kahteen kertaan: Ensin muotoilin sen ohjeen mukaan lyhennetyin kerroksin. Lopputulos ei kuitenkaan tuntunut omalta, joten purin reunuksen ja neuloin sen uudestaan täysleveänä. Samalla taisin skipata mallin varsinaisen jujun, mutta olkoon. Parempi se näin on. 

Sitten päästäänkin ongelmaosioon. Neule on mielestäni kaunis ilman kiinnitysmekanismeja. Joskus kaipaisin kuitenkin liepeiden lämpöä ympärilleni. Olen myös huomannut, että vaikka neule tuntuu muuten istuvan, olkalaukkua kantaessani se valuu ärsyttävästi selän puolelle. Nappilenkin voisi resoriin virkata ja napin ommella, tai hakaset. Mutta silloin sievä reunus rikkoontuisi. Ja jos siinä olisi nappi tai hakanen, tuntisin, että sitä on myös käytettävä.

Puolimittaiset hihatkin tuntuvat arveluttavilta näin syksyä vasten, vaikka niiden sirous alunperin kiehtoikin. Ajatus pitkähihaisesta paidasta vajaamittaisten hihojen alla ei minua miellytä, ja säiden viileneminen on jo ehtinyt muistuttaa minua käytännöllisestä ja palelevasta puolestani. Pohdin siis yhä, kaipaako neule täyspitkiä hihoja ja/tai kiinnitysmekanismia, koska en haluaisi haudata sitä kaappiin kevättä odottamaan. Mutta tässä se nyt on, sellaisena kuin sen kuuluisi olla. Siis melkein.

tilaustyö puikoilla

 

Että voi neulominen joskus maistua puulta! Vaikka kaiken järjen mukaan tekeillä olevan työn pitäisi olla erityisen mieluinen. Neiti keskimmäinen nimittäin takertui lankoihin aivan itse KodinYkkösillä seikkaillessamme, ja tilasi niistä "sellaisen tunikan tai mekon". Sitähän pitäisi tikutella oikein isolla ilolla! Vaan kun ei. Jo nuo ohjeen mukaiset hihan levennykset joka kolmannella kerroksella näyttävät tuottavan epäilyttävän kapeat hartiat. En myöskään ole aivan varma omasta päätöksestäni oikaista kauluksen aloituksessa. Sen päätöksen tein kuitenkin siksi, että valitsemamme lanka tuntui  taipiuvan kierteelle kovin kankeasti. 

Ja lankahan tässä suurimman surun tuottaakin. Tyttönen himoitsi nimittäin jotain Novitan puuvilla-viskoosia, jonka heti näppituntumalta kamalaksi totesin. Ja jonka nimen unohdan joka kerta heti sen vyötteestä tarkistettuani. Ja minä hairahdin, koska ajatus neulomisesta lapsen oma-aloitteisesti esitetyn toiveen mukaisesti tuntui niin miellyttävältä. Langan tuntuma on muovinen ja se halkeilee jos puikonpää sujahtaa silmukkaan vähänkään huolimattomammin. Halkeiltuaan sen säikeet muuttuvat kuin taikaiskusta hötöksi, jota on lähes mahdoton koota uudelleen silmukan muotoon, joten nuo halkeilut jäävät ikävästi näkyviin neulepintaan. Langan väri, joka kaupan räikeissä valoissa näytti ihan siedettävältä, suorastaan särkee silmiäni täällä kotona. Omat "oikeat" neulelankani näyttävät sen rinnalla niin ihanan murretuilta ja turvallisilta. Mietin, olisiko sittenkin pitänyt valita se aniliininpunainen, jota myös oli tarjolla. Mutta päädyimme kuitenkin tähän. Ja tätä nyt neulotaan. Miten ikävä onkaan neuloa, kun lopputulos tuntuu jo etukäteen olevan pilalla huonon lankavalinnan vuoksi! 

Voi kurjuus. Toivoin, että tämän vuodatuksen myötä kykenisin suhtautumaan neuleeseen hieman suopeammin. Mutta kirjoitettuani kaiken ulos olenkin valmis siirtämään sen ikuisesti ufoutuvien kastiin ja luomaan silmukat uuteen, parempaan yritykseen. Virkkaamaan hirviölangan joksikin, jona se ei voi ketään vahingoittaa (tiedän kyllä, etten koskaan tule sitä tekemään). Käykö teille koskaan näin? Ja miten silloin toimitte?

äidin pikku apulainen

 

 

Malli/Patern: Aidez by Cirilia Rose

Lanka/Yarn: Cascade Eco+ (Summer sky heather)

Puikot/Needles: 6mm

Kuten sanoin, se on tunnelaji. Ja tämä Aidezin kaveri jakaa minun tunteeni pahasti kahtia. Neulomisprosessina se oli hieno. Malli näyttää monimutkaiselta, mutta ei loppujen lopuksi sitä ole, vaikkakaan niiden mysteeripalmikoiden arvoitusta en onnistunut pitävästi ratkaisemaan. Mallikerrat jäivät helposti mieleen ja rytmittivät neulomista kivasti. Modauksia ohjeeseen tein sen verran, että neuloin alhaalta ylöspäin saumattomasti, hihat erikseen ja yläosan taas yhtenäisenä. Kainaloissa silmukat odottavat apulangoilla, ajattelin, josko silmukoisi saumat. Kuten kuvasta näkyy, vähän vaiheessa ollaan vielä... 

 

 

...ja saattaapa olla että siihen jääkin. Jostain syystä Aidez on roikkunut to do -listalla reilun vuoden, pääasiassa kai siksi, että olen ehkä epäillyt, ettei se ole aivan minun tyyliseni vaate. Titityyn Siinan puheet taivaansinisestä Aidezista saivat minut innostumaan, mutta neuloessa epäilys on vain vahvistunut. Keksin äkkiseltään montakin itselleni vaatteeksi sopivampaa mallia. Joten tuumin, etten päättele vaan puran, koska nyt se on vielä helppoa. Vaan sitten iski valinnanvaikeus. Mitä siis...

 

 

...teen? Voisin ottaa revanssin Amelian kanssa, mutta se kaipaisi ehkä hieman keveämpää lankaa. Golden wheat cardiganin ohje mulla olis jo valmiina (mutta jokin syy on kai siihenkin, etten ole tullut neuloneeksi sitäkään aiemmin?). Harvest moon voisi sopia minulle, samoin Tilted Duster. Monta muutakin kivaa tulee mieleen. Tai sitten tunikaa, Idlewood tai talonmiehen neitikin... Selkeästi simppelimpään suuntaan olen kuitenkin menossa. Pitänee tuumata hetken. Vaikka lankaa keriessä.

aidez-moi!

Oikeastaan tämä postaus ei ole mikään avunhuuto, vaikka toivonkin, että siitä itselleni apua olisi. Kyse ei myöskään ole siitä kirjallisuuden genrestä, joka erilaisia itsensä auttamisen välineitä tarjoaa. Tiedättehän nämä hyvään elämänhallintaan tähtäävät self help -kirjat, jotka monesti vaikuttavat tervejärkisestä ihmisestä - ja me kaikkihan olemme omasta mielestämme tervejärkisiä ihmisiä - aikamoiselta huuhaalta. Paitsi silloin, kun sattuvat tukemaan omia uskomuksiamme asiain tilasta.
 

 

Joka tapauksessa en huuda apua, vaan ihan puhtaasti neulomisesta on kyse. Jotta ingressini ontuva aasinsilta (vielä huonompia kielikuvia kehiin!) avautuisi niillekin joilta ei ranskan kieli taivu, kerron, että olen viime aikoina googlannut ahkerasti neulemallia nimeltä Aidez. 'Aider' on ranskan kielinen verbi, 'aidez' sen monikon toinen muoto, joka tarkoittaa 'auttakaa'. Muistaakseni näin. Joka tapauksessa kuvia tästä kaunokaisesta löytyy vaikka millä mitalla, mutta ei tietenkään juuri siitä detaljista, joka minulle on tuottanut päänvaivaa. Näinhän siinä tietysti aina käy. Kyseessä on siis tämä takin takakappaleessa keskikuvion molemmin puolin sijaitseva kiertopalmikko.

 

 

Ohjeen tulkinta tuotti hieman päänvaivaa kyseisen palmikon kohdalla. Päädyin tulkitsemaan sen niin, että

nurjalla kerroksella neulotaan palmikon silmukat nurin kiertäen lanka kaksi kertaa puikon ympärille seuraavalla kerroksella kierrot puretaan ja neulotaan silmukat palmikoksi

väliin tulee kaksi kerrosta sileää neuletta. 

 

Uskon neulovani sen oikein, mutta tekniikka on sen verran outo, etten ole aivan varma. Enkä tiedä pidänkö löysästä kierrosta, jonka siten saan aikaiseksi. Siedänkö sitä nyt, kun kuitenkin olen jo aika pitkällä menossa. Vai puranko kaiken ja neulon uudelleen ihan tuiki tavallisin napakoin palmikoin. Kas siinä pulma!

 

 

Aidezin etukappaleet taasen ovat vallan hurmaavat!  Voisin vaikka muokata koko takin vain näille supersuloisille kuvioille, mutta sehän olisi vähän tylsää. Lanka, jonka ihanan värin olen vähemmän ihanasti ylivalottanut, on Cascaden Eco+, ja se ihana väri 'Summer Sky Heather'. Olen ihmetellyt miksi Aidezia on neulottu niin paljon juuri kyseisestä langasta. Runsaat palmikot, ehkä tuota mysteeripalmikkoa lukuunottamatta, olisivat edukseen tiukempikierteisellä langalla. Vaikka kieltämättä tässä langassa, sen rakenteessa ja väreissä, on samankaltaista eteerisyyttä kuin mallissa itsessään.

 

Hekumoi hän nyt.

Mutta mitä lie mieltä on sitten, kun työ on valmis? 

Neulominen ei ole välineurheilua,
se on tunnelaji.