taalainmaan hevoset tunikassa

Nyt kun joulupaketit on avattu, uskallan vähän vilauttaa niiden sisältöä. Olen antanut tekemiäni käsitöitä lahjaksi hyvin harvoin. Tänä jouluna uskaltauduin paketoimaan parit villasukat miehen siskoille. Äiti sai ompelemani ruttupipon ja tuubihuivin ja eräs pieni tyttö tunikan. Viimeksi mainitusta löytyy jopa kuvallista dokumenttia. Tosin joulukuisena iltana kirkasvalolampun vierellä kiireesti räpsityt kuvat kannustavat tutustumaan johonkin kuvankäsittelyohjelmaan... vaan auttaisko sekään?    

Malli: Arctic Sun -tunika, 104 cm (Ottobre 6/2013)

Kangas: Taalainmaan hevoset-nimellä löytyy useista nettikaupoista, 
itse ostin pakalta Kajaanin Nappi-Amaliasta  

Olin uhkarohkea ja jätin koekappaleen tekemättä. Lahjan saaja on saman kokoinen kuin kuopukseni, joten mallasin kaavaa hänen kanssaan. Kavensin leveydestä muistaakseni neljä senttiä - kaavaa voisi siis leveähköksi moittia. Hihoihin ompelin ohjeesta poiketen resorit, koska halusin lisätä tunikaan hieman marianneraitaista raikkautta. Suosin resoreita lastenvaatteissa myös käytännön syistä: ne antavat mukavasti pelivaraa kasvavan lapsen hihoihin ja lahkeisiin. Tässä kyseisessä tapauksessa en kyllä ole asiasta aivan varma, sillä loppusovitus jäi omaan ompeluaikaan ja lasten päivärytmiin liittyvistä syistä tekemättä. Mutta mullahan on valmiiksi muokattu kaava ja kangastakin kaappi täynnä, joten palataan asiaan sovituskuvien kera, jahka niitä tunikoita alkaa valmistua omaankin käyttöön.

Olen nyt oppinut tekemään siistin resorikanttauksen  niin, että ompelen kaksoistikkauksen etu- ja takakappaleiden puolelle. Kanttauksen päälle tikkaamisessakin olen onnistunut melko hyvin, mutta siten kantattuja päänteitä olen sitten paniikissa antaumuksella höyryttänyt kuosiinsa. Vaikka ne ovat asettuneet, en viitsinyt ottaa riskiä tämän työn kanssa. Minusta on mukava kantata pääntie tällä tavoin myös siksi, että voin käyttää kaikkeen kanttaamiseen samaa lankaa, vaikka resori ja kuosikangas olisivatkin oleellisesti eri väriset, kuten tässä tunikassa. 

Täytyy kuitenkin aivan ääneen todeta, että alalankaa valitessa logiikkani kulki omituisia polkuja. Onhan kuosin pohjaväri tummanruskea, mutta valkoiselle nurjalle puolelle olisi ehkä kuitenkin kannattanut valita valkea alalanka, eikö vain? Olen tehnyt saman virheen aiemminkin, mutta se ei näköjään estänyt minua tekemästä samaa mokaa toiste. Ehkäpä asian alaskirjaaminen tuottaa jonkinlaisen muistijäljen ensi kerran varalta. Tai sitten ei.  

joulupuu on rakennettu

tontun tuomisia

Tänä vuonna joulukuu on ollut sekä konkreettisesti että kuvaannollisesti musta ja sateinen. Välillä tuntui, ettei joulu tule ollenkaan. Välillä tuntui, että se tulee liiankin nopeasti. Kiireen keskellä perinteiset jouluaskaret jäivät tekemättä ja tuli itkettyä itku jos toinenkin omaa riittämättömyyttä, kanssaeläjien ymmärtämättömyyttä. Mutta suomalaisella sisulla sätkitään, ja itseen kohdistetun armollisuuden varassa. Viime kädessä täytyy muistuttaa itselleen ettei mikään synny siitä, että täytyy. Niinpä harakkalan joulutunnelma luodaan ostopiparein ja sytytetyin kynttilöin. Kannetaan kuusi sisään ja annetaan lapsille vapaat kädet. Päätetään siivota kaapit ja komukat vaikka juhannukseksi. Istutaan alas ja huomataan: talven pimein hetki on jo takana.

Onneksi lapsukaiset toivat joulun kotiin. Kuvan tontun maalasi koululainen. Kuopus lauleskelee olemaan sulkematta ovia joulutontulta. Tontulla on tuomisina paljon iloa. 

Jätetään ovet raolleen tontun tuomisineen tulla. 

Hyvää joulua!     

nappipaita

Nuorna naimattomana neitinä sanailin, ettei villasta ennen vihkiäisiä. Vihkiäisten jälkeen ehdin tehdä kolme lastakin ennen sitä villapaitaa, mutta tässä se nyt on. Viisi vuotta minä sitä lupailin. Sitten - kolme vuotta sitten kuopuksen synnyttyä - ostin langat. Ajatuksissani oli jotain Pikkuveli-takin tyylistä, mutta mies ei ihastunut i-cord -tekniikalla toteutettuihin napinläpiin yhtä kovasti kuin minä. Ylipäätään hän piti ajatusta villatakista hieman pappamaisena. Niinpä annoin ajan kulua kunnes löysin kummallekin kelpaavan mallin.

Malli/Pattern: Nappipaita by Veera Välimäki

Lanka/Yarn: Cascade 220 (värejä en valitettavasti enää muista)

Puikot/Needle: 4,5mm

Vaikka annoin inspiraatiolle aikaa, osoittaa tämä paita silti kiistatta vetkuttelun ja toiminnan välisen ajallisen epäsuhdan työskentelyprosessissani. Sillä kun seitsemän vuoden suunnittelun jälkeen loin silmukat, neuloin paidan valmiiksi muutamassa viikossa. Lanka oli paksua ja neuloutui jouhevasti, joten miehenkokoisen villapaidan tekeminen ei ollut kummoinenkaan urakka. Mutta hihat osoittautuivat hieman nafteiksi, ja paita-raukka odotti kuukauden päivät, että innostuisin neulomaan niihin lisää pituutta. Kun sitten maltoin tarttua toimeen, vei ainaoikean reunuksen purkaminen, lisämitan neulominen ja hihojen uudelleen päättely pari tuntia.

Alkuperäinen malli on yksivärinen, ja sitä tehostavat eriväriset napit. Halusin kuitenkin käyttää neuleessa kahta miehelle sopivaa väriä, jotka olin alunperin valinnut. Tummanruskea tuntui sitäpaitsi aivan huutavan oranssia raikastuksekseen. Niinpä neuloin kauluksen, hihojen ja helman reunukseen häivähdyksen oranssia ja valitsin oranssit napit. Helmassa olevan ainaoikean palkin neuloin oranssiksi intarsia-tekniikalla. Hihoissa ne olisivat tuntuneet liiallisilta, joten jätin ne kokonaan pois.

Neuloin kaarrokkeen kauluksesta kanaloihin saakka kahteen kertaan, koska tiheyteni heitti pahasti ja uskoin sen vasta, kun paitaa pystyi kunnolla sovittamaan. Lopullisen version aloitinkin täysin ohjeesta poikkeavalla silmukkamäärällä, ja loppu on siitä pitäen sävelletty. Ohjeenmukaista tässä paidassa on lähinnä ulkonäkö. Siitä on tullut minulle tyypillinen tapa: näin yksinkertaisessa työssä en välttämättä laske silmukoita ollenkaan, vaan sovitan ja etenen näppituntumalla. Niinpä en hoksannut ohjeesta montaakaan kommentoitavaa asiaa. Vain se ihmetytti, ettei hihoissa ollut kavennuksia lainkaan. Itse kaventelin ainakin kymmenen silmukkaa, ja hihoista tuli silti melko leveät. Malli taas tuntui olevan suunniteltu pitkille ja hoikille, kuten suurin osa Veeran malleista. Minun muodokkaasta näkökulmastani tämän saa tietenkin vapaasti tulkita kritiikiksi. Mieskin on pikemminkin mallia rottweiler kuin vinttikoira. Neuleen muokkaus miesvartalolle ei kuitenkaan ole minulle kovinkaan tuttua. En myöskään osannut ennakoida sitä, miten helma tulee käyttäytymään valmiina, ja ainaoikea reunus jäikin lerpattamaan hieman. Hieman kavennusta, pienemmät puikot...?

On se kuitenkin lämmin, käyttökelpoinen, ja ennenkaikkea valmis. 

haasteneuleita

Koska olen vanhanaikainen, muutosvastarintainen dinosaurus, liityin facebook-nimiseen virtuaaliyhteisöön vasta vuosi sitten. Trendien aallonpohjat kun ovat mun juttuni. Sittemmin olen todennut kaksi asiaa: Facebook on keskusteluareena, jolla ei oikeasti keskustella (täytyykö edes sanoa että olen pettynyt). Onneksi sieltä löytyy ryhmiä, joissa keskustelu sen sijaan on monipuolisempaa ja asiallisempaa kuin vastaavilla anonyymeillä palstoilla. Virtuaalisiksi ompeluseuroiksi kutsumani ryhmät ovat osoittautuneet korvaamattomiksi. Facebookista olen myös löytänyt korvaamatonta tietoa ja vertaistukea  kilpirauhassairauteni tiimoilta. Niin että lämmin kiitos kaikille ryhmissä oleville!   

Malli/Pattern: Tekstuuri by Veera Välimäki

Lanka/Yarn: Malabrigo Merino Worsted (ravelry red)

Puikot/Needles: 5mm

Yksi facebook-ilmiö ovat erilaiset kiertävät meemit ja haasteet. Olen tosikko, en osallistu. Kerran osallistuin, ja siitä tuli paha mieli. Ehkä en omaa riittävästi leikkimieltä, mutta minusta noissa on usein toisen naurunalaiseksitekemisen vivahde, josta en pidä. Vuodenvaihteessa osallistuin kuitenkin mielelläni haasteeseen, jossa lupauduttiin tekemään omin pikku kätösin jotakin viidelle seuraavalle kommentoijalle. Taitojani ilmeisesti epäillään, sillä vain kaksi uskaltautui kommentoimaan. Tai ehkä haasteeseen liittynyt itse tekemisen vaatimus ei vain kolahda kaikille. Mutta mullehan se sopii, joten päätin käyttää hyväkseni tilaisuutta neuloa kerrankin jollekulle toiselle. Olin nopea, olenhan valmis jo ennen seuraavaa vuodenvaihdetta!

On hassua lainata toisen neuletta ja yrittää kuvata itseään peilin kautta, mutta niin tein

Olen ollut arka neulomaan muille koska en tiedä, kuinka moni arvostaa itse tehtyjä neuleita. Usein niistä kuulee neulejan selän takana lausuttuja vähemmän mairittelevia kommentteja. Täytyy sovittaa yhteen omat taidot ja tavat neuloa (jos esimerkiksi neuloo televisiota katsellessa, monimutkaiset pitsikuviot saavat jäädä), ajankäytölliset rajoitteet, neuleensaajan tyyli ja omatkin mieltymykset. Itse pidän modernista otteesta ja melko yksinkertaisesta tyylistä. Niinpä valitsin kuopuksen kummitädille tuubihuivin 'Lankaleikki'-kirjasta. Neuloin sen maailman pehmoisimmasta langasta, jonka väri sopii täydellisesti mainitulle kummitädille. Harkitsin ensin pitsihuivia, mutta totesin sitten, että modernia modernille naiselle (sitten sopiva malli julkaistiinkin heti neuleeni valmistuttua). Nähtäväksi jää, tykkääkö kummitäti tuubihuivista. Toivottavasti tykkää! Itse ainakin yllättyin sellaisen käytännöllisyydestä otettuani omani käyttöön viime talvena. Enkä toki tee muille kuin sellaista, mitä itsekin pidän hyvänä. 

Malli/Pattern: Pipa by Veera Välimäki

Lanka/Yarn: TeeTee Primavera

Puikot/Needles: 3,5mm & 4mm 

Toiselle rohkealle, veljeni vaimolle, neuloin pipon. Kahteen kertaan, kuten aiemmin kerroinkin. Tiesin että toiveena oli vähän keveämpi pipo, sillä pakkaskelien pipoja hänellä kuulemma on riittävästi. Lopullinen versio valmistui syvänpunaisesta silkkivillasta. Olen neulonut samanlaiset pipot tyttärille, ja sen kokemuksen perusteella Primavera on pipolankana välikauteen tai ihan pieniin pakkasiin sopiva. Sitä uskaltaa myös tarjotella muille, sillä tytärten neuleet ovat pysyneet ahkerasta käytöstä huolimatta moitteettomassa kunnossa. Langan syvänpunainen väri sopii näyttävälle nuorelle naiselle huomattavasti paremmin kuin ensimmäisen version hämäränsekainen violetti. Ainaoikean neulepinnan viehättävyys sen sijaan hieman mietityttää, mutta halusin neuloa varman mallin jonka tiesin toimivan tällä langalla. Käsityömäinen jälki viehättää kyllä itseäni, mutta ellei se viehätä saajaa, niin toivottavasti silkin himmeä kiilto (jota on, vaikkei kuvasta uskoisikaan) korvaa sen puutteen. 

hello, kitty!

En ole koskaan tykännyt erikeepperitouhuista, mutta tyttäret ovat sitäkin innokkaampia askartelijoita. Olen harmitellut etten osaa enempää olla avuksi siinä hommassa, mutta eiväthän nuo näytä minua kaipaavankaan. Viisivuotias leikkasi hahmot kiiltokuvista ja liimasi jäätelöpuikkoihin. Olen aika kohtuuttoman ylpeä toisen ideoista! Keittiön lattia on tietenkin paperisilpun peitossa, ja tuo levollisen näköinen kaveri ehti käydä tappelussa ennenkuin pääsi valokuvattavaksi. Ihan tavallista arkea meillä. 

mukavia raitoja?

Tähän aikaan vuodesta monessa käsityöblogissa vallitsee hys hys-projektien aiheuttama hiljaisuus. No, voin kertoa, että minun hiljaisuuteni ei tänäkään vuonna johdu niistä. Jotain itse tehtyä kyllä olen, omaksikin yllätyksekseni, pakettiin käärinyt. Varsinaisesti hiljaisuutta aiheuttavat kuitenkin opiskelukiireet. Sekä kummallinen päättämättömyys, joka saa purkamaan jo neulottua, muuttamaan suunnitelmia, purkamaan, jättämään sikseen epämääräisen tyytymättömyyden tunteen iskiessä. 

Kuvassa lepäävistä raidoista olen neulonut yhden ja toisenkin version. Viimeisimmässä olen edennyt ihan ohjeen mukaan. Vyötärömuotoilut tosin jätin pois ja neuloin helman a-linjaiseksi, koska langan laatu viittaa siihen, että se tulee blokatessa venymään eivätkä muotoilut välttämättä osu kohdilleen (olisko joku muu muka neulonut mallitilkun?). En kuitenkaan ole varma, päättyvätkö raidat ihan sopivaan kohtaan kroppaani. Ja ne vyötärömuotoilut olisivat ehkä kuitenkin olleet paikallaan. Pidänkö edes tuosta kauluksesta, ja minkä mittainen helma sitten olisi pukevin? Silkkisekoite on myös erittäin laskeutuvaa, joten pelkään että valmiista neuleesta tulee liiaksi pintaa nuoleva. Ehkä se toimisi sittenkin paremmin neuletakkina. Kiskaisin jo puikot neuleesta, mutta päättämättömyys vaivaa. Purkaako raitoihin asti ja neuloa koko helma raidallisena? Vai purkaako kokonaan ja neuloa jotain aivan muuta?

Neuleväsymyksestä kertonee sekin, etten jaksa tähän väliin viritellä edes pientä korjaavaa projektia, vaikka olen sen hyväksi metodiksi todennut. Mutta talviunet kelpaisivat.