Näytetään tekstit, joissa on tunniste proteiinipannari. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste proteiinipannari. Näytä kaikki tekstit

lauantai 15. elokuuta 2015

Proteiinia omppupiirakasta

Julkaistaan nyt vielä tämäkin ohje, vaikka taikina syntyy lähes täysin samoista aineksista kuin mustikkapiirakankin – ainoa, mitä lisäsin, oli 1tl psylliumia ja vähän reilummalla kädellä kanelia sekä tietysti omppulohkoja mustikoiden tilalle. Hyvää tuli!

Nämä kevyet, rasvattomat, vähähiilariset ja äärimmäisen nopeasti valmistuvat proteiinileivonnaiset ovat olleet varsinainen lifesaver Superdieettiä eteenpäin porskutellessa – on niin älyttömän helppoa napata pari kunnon kokoista palaa omena- tai mustikkapiirakkaa aamupalaksi, välipalaksi ja/tai iltapalaksi ja huolehtia kunnon ruokailuista vain kaksi kertaa päivässä. Puhumattakaan herkullisuudesta, kun rahkat, raejuustot ja kananmunanvalkuaiset korvautuvatkin kunnon leivonnaisella, slurps!


Tarvitset:
~ 2 kypsää banaania
~ 2 kokonaista kananmunaa & 2 valkuaista
~ 2-3 rkl rasvatonta maitorahkaa
~ 1,5 dl vanilja(-päärynä)wheytä
~ 2 tl leivinjauhetta
~ ½ tl suolaa
~ 1 tl kardemummaa
~ 1-2 tl kanelia
(~ 1 tl psylliumia)

Pinnalle:
~ 2-3 dl omenalohkoja

Jälleen kerran uuni lämpenemään 200 asteeseen ja kaikki taikinan ainekset kulhoon vapaavalintaisessa järjestyksessä. Surrauta taikina sauvasekoittimella sekaisin, koko komeus leivinpaperilla vuorattuun piirakkavuokaan ja asettelemaan päälle omenalohkot, jotka luonnollisesti myös hieman uppoavat taikinan uumeniin. Ripottele halutessasi omenalohkojen päälle vielä hieman kanelia ja paista uunissa keskitasolla 15 minuuttia. Valmis!

Ravintoarvot yhdelle palalle (yhteensä 8 palaa):
~ 95 kcal
~ 8,5g proteiinia
~ 9,5g hiilihydraatteja
~ 2g rasvaa


Postauksen linkki toteutettu affiliate-linkkinä TradeDoublerin kautta.

sunnuntai 9. elokuuta 2015

Proteiinia mustikkapiirakasta


Kelpaisikos erittäin vähäkalorinen, korkeaproteiininen, lähes rasvaton, mutta silti herkullinen ja mehukas versio mustikkapiirakasta? Mikäli totesit mielessäsi "kyllä kiitos", ota alla oleva resepti talteen, poimi metsästä pari desiä mustikoita ja siirry keittiön puolelle. Valmistus tapahtuu alle viidessä minuutissa, kypsennys puolestaan vartissa. :)

Tarvitset:
~ 2 kypsää banaania
~ 2-3 rkl rasvatonta maitorahkaa
~ 1,5 dl vanilja(-päärynä)wheytä
~ 2 tl leivinjauhetta
~ ½ tl suolaa
~ 1 tl kardemummaa
~ 1 tl kanelia
~ 2 kokonaista kananmunaa & 2 valkuaista

Pinnalle:
~ 2 dl mustikoita

Laita ensin uuni lämpenemään 200 asteeseen ja vuoraa pyöreä piirakkavuoka leivinpaperilla (leikkaa halutessasi reunat tasaisiksi). Lisää kaikki taikinan ainekset kulhoon haluamassasi järjestyksessä, jonka jälkeen surrauttelet kulhon sisällön melko litkumaiseen muotoon jääväksi mössöksi. Kaada taikina leivinpaperilla vuorattuun piirakkavuokaan ja asettele lusikalla päälle mustikoita – huomioi, että mustikoiden kuuluukin upota taikinan joukkoon eli kannattaa pitää silmällä, mihin kohtiin on jo mustikkapalleroita pudotellut.

Uunissa 200 asteessa keskitasolla n. 15 minuuttia. Parasta todennäköisesti vasta seuraavana päivänä jääkaapissa yön yli seistyään, mutta näin hetki sitten pari palaa suoraan uunista mussuttaneena voin lämpimästi suositella myös uunituoreena herkuteltavaksi, supernam. <3

Ravintoarvot yhdelle palalle (yhteensä 8 palaa):
~ 85 kcal
~ 8,5g proteiinia
~ 7g hiilihydraatteja
~ 2g rasvaa


Postauksen linkki toteutettu affiliate-linkkinä TradeDoublerin kautta.

torstai 6. elokuuta 2015

Rakkautta lautasella

Okei. Nyt jos pitäisi valita kaikkein paras resepti proteiinipannarille, olisi se ehdottomasti ja absoluuttisesti minttusuklaa-proteiinipannari mustikkarahkakuorrutuksella. Valinta oli todella helppo, raati on puhunut. Ei ehkä näytä kummoiselta, mutta kunhan vain maistatte, ette muuta halua syödäkään!


Muokkasin vähän aiempaa ohjetta ja tälläisella ollaan menty:

- ½ banaani
- 1 valkuainen
- ½ dl minttusuklaa-wheytä (itse käytin EliteWhey)
- ½ dl kaurahiutaleita
- 2 rkl rasvatonta maitorahkaa
- ½ tl leivinjauhetta
- ½-1 tl psylliumia
- 1 tl kanelia
- ripaus vaniljasokeria

Taikinan valmistus ei voisi olla helpompi – kaikki vain kulhoon ja sekaisin sauvasekoittimella. Itse jätin vahingossa taikinan raaka-aineet "turpoamaan" puoleksi tunniksi ja se saattoi olla osasyy täydellisen koostumuksen aikaansaamiseksi, joten jos mahdollista, niin suosittelen turvottamaan aineksia hetken kulhossa ennen sauvasekoittimella surrauttelua ja kypsentämistä. Paistaminen tapahtuu pienellä pannulla (tai sitten isolle pannulle pienen pannun kokoinen pyöreä keko) keskilämmöllä muutaman minuutin per puoli mieluiten kookosrasvassa.

Kuorrutteeseen:
- muutama mustikka murskattuna
- pari, kolme ruokalusikallista maitorahkaa

Päältä aavistuksen rapea aivan kuten paistettujen ohukaisten pitsireuna, sisältä pannukakkumaisen pehmeä ja mehukas. Täydellinen aamupala. <3 (...ja välipala ja iltapala ja lounas ja...)

torstai 7. toukokuuta 2015

Proteiinia omenapiirakan muodossa

Arvatkaapa miten tämän yksilön kanssa kävi? Kävi niin, että itse taikina – vaikka hyvää kokonaisuus sinänsä jo olikin – oli ainakin viisi kertaa parempaa ennen uunia.

Toisaalta niin taitaa käydä kaikkien leivonnaisten kanssa, heh...

Ajattelin seuraavaan versioon lisätä rahkaa tai jogurttia (nyt ei löytynyt jääkaapista) sekä ehkä lisää banaania ja/tai kaurahiutaleita. Tai yhden taatelin. Tai sitten heitän koko reseptin täysin ympäri. Tämä ei jää tähän, mutta sitä toista versiota odotellessa...


Proteiini-omenapiiras, vol 1

- 1,5 banaania
- 1,5 dl proteiinijauhetta (Star Nutriton Whey-80 Vanilla-Pear)
- 1,5 dl kaurahiutaleita
- 0,5 dl kookosjauhoja (tai muita jauhoja)
- 2 tl leivinjauhetta
- 2 tl kanelia
- 3 valkuaista
- 3-4 dl omenalohkoja, pakasteesta sulatettuina tai tuoreena

Sekoita aineet keskenään sauvasekoittimella ja levitä taikina leivinpaperilla vuorattuun piirakkavuokaan. Taikinan levittämisessä apuna toimii näppärästi vesilasi, jossa voit kastaa lusikkaa joka toisen levitysyrityksen (:D) jälkeen, ettei lusikka jämähdä koko ajan kiinni taikinaan. Vaihtoehtoisesti voit myös sotkea omat kätösesi ja painella taikinan huolella käsin.

Kippaa päälle omenalohkoja ja laita koko komeus uuniin 175 astetta ja n. 20min. Mikäli käytit tuoreita omenoita, saattaa piirakka vaatia hieman kauemman kypsytysajan – itselläni oli käytössä viime kesän omppupuiden satoa, joka tuli pakkasesta sulatettuina suoraan lohkoina piirakan päälle. :-)


Ja vaikka tässä nyt puhutaankin vielä raakileversiosta, niin hän on silti jo kadonnut kokonaisuudessaan allekirjoittaneen masuun alle vuorokaudessa. RIP omppupiiras, olit hyvä ja herkullinen ystävä. <3

Ravintoarvot per pala erittäin ympäripyöreästi laskettuna, piirakka jaetaan kahdeksaan palaan:
Energiaa: 100kcal
Proteiinia: 8g
Hiilihydraatteja: 12g
Rasvaa: 2g

tiistai 14. huhtikuuta 2015

55kcal:n browniet


No nyt sitä reseptiä, vihdoin ja viimein. Nämä olivat niin, niiiiin herkullisia, suklaisia, ihanaisia, marjaisia ja kaikin puolin unelmakumppaneita, että olisi suorastaan rikos pimittää reseptiä yhtään sekuntia kauempaa. Siispä pidemmittä puheitta; 55kcal:n korkeaproteiiniset vadelma-suklaabrowniet, olkaapa hyvät!

Proteiini-browniet

(Reseptillä tulee 12 neliötä – jos haluat koko pellillisen, niin tuplaa annos!)

- 1 banaani
- 3 valkuaista
- 1,5dl kaurahiutaleita
- 1,5dl suklaa-proteiinijauhetta (Star Nutriton Whey-80 Double Rich Chocolate, hätätapauksessa suklaa tai minttusuklaa)
- 1tl (raaka)kaakaojauhetta, sokeroimaton
- 2rkl maitorahkaa
- 1rkl vanilja-aromia
- 2tl leivinjauhetta
- 1/2tl psylliumia
- ripaus Steviaa tai hunajaa halutessasi
(- chiansiemeniä)
(- instant-kahvijauhetta tms)
- 1-2 dl vadelmia (pakaste, kotimainen)

Mukaan voi myös laittaa pari teelusikallista kahvia tai instant-kahvijauhetta sekä chiansiemeniä – itse lisäsin siis taikinaan molemmat eli 2tl instant-kahvijauhetta (choco-cappuccino :D) ja 3tl chiansiemeniä. Nämä ovat kuitenkin maku- ja mieltymysasioita – jos et halua brownieihin esimerkiksi mitään ylimääräistä tai prosessoitua, jätä ne tuotteet pois ja käytä tarvittaessa puhtaita ja/tai korvaavia tuotteita. =)

Valmistus on jälleen dead simple: kaikki ainekset kulhoon, mössää sauvasekoittimella taikinaksi ja voilà. Taikina tämän jälkeen pellille omasta mielestäsi sopivaan muotoon eli esim. suorakulmioksi, jonka paksuus vähintään 1cm, mieluiten ehkä vähän enemmänkin. Kun taikina on tasaisesti levitetty, iske päälle vapaalla tekniikalla jäiset vadelmat ja nauti upeasta näystä – niin kaunista.


Uunissa 175 asteessa noin 15min, mutta koska jokaisen uunit tuppaavat olemaan hieman erilaisia, kannattaa ensimmäisellä paistokerralla tsekkailla tilannetta ja pitää tarvittaessa sen 20min tai ehkä jopa kauemminkin, mikäli lopputuote näyttää raa'alta. Hyvä keino testata kypsyys on iskeä puinen cocktail-tikku keskelle koko komeutta, pitää pari sekuntia ja ottaa pois ja jos tikku on puhdas, on taikina kauttaaltaan kypsynyt. Itselläni ei tietenkään cocktail-tikkuja ollut lähettyvillä, joten tein saman terävällä veitsellä ja sama juttu näyttäisi toimivan myös sillä.

Ravintoarvot ovat viitteelliset, mutta apauttiarallaa seuraavat:

Energiaa: 680kcal
Proteiinia: 67g
Rasvaa: 11g
Hiilihydraatteja: 65g

~> yhdessä palassa on n. 56kcal, 5,5g proteiinia, 5,5g hiilareita ja alle 1g rasvaa. Nämä tosin pyöristyvät vähän suuntaan ja toiseen riippuen siitä, kuinka millintarkkaan ravintoarvot haluaa laskea ja mitä kaikkea brownieihin pistää. :)

Postauksen linkki toteutettu affiliate-linkkinä TradeDoublerin kautta.

keskiviikko 1. huhtikuuta 2015

Proteiini-mokkapalat

Tässä tätä nyt tulee, protskuversiota niistä kuuluisista mokkapaloista. Tämä on vasta toinen kokeilemani versio, joten aavistelen varovaisesti, että näistä tullaan vielä näkemään paranneltu versio joskus myöhemmin... Stay tuned siis. =)

Disclaimer muuten, en ole itse mitenkään suuresti mokkapalojen ystävä, mutta silti vaivauduin vääntämään näitä kaksi satsia ja pakko myöntää, että eiväthän ne nyt niin hassumpia ole. Ihan täysin autenttisia näistä ei vielä tullut, vaan se "mokkamaisuus" jäi vielä vähän uupumaan, mutta ihan lähellä huidellaan – rakenne on ihanan pehmoinen (aivan kuten alkuperäisissä) ja maku herkullisen makea ja suklainen, mmmm...



Proteiini-mokkapalat

(Reseptillä tulee 12-15 pientä neliötä – jos haluat koko pellillisen, niin tuplaa annos!)

- 1/2 banaani
- 2 valkuaista
- 1dl kaurahiutaleita
- 1dl suklaa-proteiinijauhetta (Star Nutriton Whey-80 Double Rich Chocolate, hätätapauksessa suklaa tai minttusuklaa)
- 2rkl (raaka)kaakaojauhetta, sokeroimaton
- 2rkl maitorahkaa
- 2-3rkl espressoa tai vahvaa kahvia
- 1rkl vanilja-aromia
- 1tl leivinjauhetta
- 1/2tl psylliumia
- n. 3rkl hunajaa tai Steviaa, maistele taikinaa ja lisää tarvittaessa

Kuorrute:
- 2rkl rasvatonta raejuustoa
- 3rkl espressoa tai vahvaa kahvia
- 2rkl suklaa-proteiinijauhetta (tai esim. kokonaan tai osittain Star Nutriton Whey-80 Ice Coffee)
- 1rkl vanilja-aromia
- n. 1rkl Steviaa (maistele)

  1. Ensin siis kaikki taikinan ainekset yhdellä kertaa mössöksi sauvasekoittimella ja taikina pieneen uunivuokaan n. 1cm paksuiseksi levyksi. Uuniin 175 astetta 15min. 
  2. Tällä välin voitkin näppärästi tehdä kuorrutteen, joka menee myös sauvasekoittimella kertaheitolla muussiksi ja voidaan levittää hieman jäähtyneen leivonnaisen päälle kivaksi kerrokseksi. 
  3. Koristele haluamallasi tavalla, itse käytin kaakaonibsejä sekä mantelilastuja.

Näiden kanssa sitten herkuttelemaan vuoden suklaajuhlaa eli pääsiäistä, mikäli haluaa päästä vähän vähemmällä syyllisyydellä! Ravintoarvot suuntaa-antavasti koko annokselle (12-15 palaa):

Energiaa: 600kcal
Proteiinia: 60g
Rasvaa: 9g
Hiilihydraatteja: 60g

Tästä saisi mielellään antaa palautetta, jos kokeilette ja hei, jos teette jotain muutoksia taikinaan, jonka huomaatte olleen hyvä ratkaisu, niin vinkkailkaa ihmeessä. :) Ajattelin ainakin kokeilla makeutusta taateleilla/aprikooseilla/luumuilla Stevian sijaan tai sitten pistää koko reseptin jotenkin vielä hienosäätäen uusiksi, saapi nähdä. Ehkä instant-kahvijauhot saattaisivat myös herättää mokkamaisuuden enemmän eloon? We shall see, alkuun mennään kuitenkin tällä!

Postauksen linkit toteutettu affiliate-linkkinä TradeDoublerin kautta.

maanantai 30. maaliskuuta 2015

Sneak Peak: protsku-mokkapaloja

Suklaista taikinaa pitkin keittiötä, proteiinijauhoja vaatteilla ja masu täynnä hyvää... Muttei ihan vielä tarpeeksi hyvää. Tänään Even keittiössä valmistui proteiini-mokkapalat versio 1 ja vaikka nämäkin ovat ihan hyviä, niin ihan hyvä ei riitä – ei, kun puhutaan legendaarisista mokkapaloista, joille halutaan terveellisempi ja proteiinipitoisempi vastine.

Tässä siis vain sneak peakia kuvien kera siitä, mitä on tulossa viimeistään pääsiäiseen mennessä, lupaan! Rakenne on jo kohdillaan ja perusrunko valmiina, mutta kolme elementtiä kaipaavat vielä korostamista: makeus, suklaus ja kahvius. Kolme kovaa, jep. 

Stay tuned, kyllä nämä kohta on hiottu täydelliseksi! ...varmaankin siis sen seitsemännen kokeilutaikinan jälkeen. En myöskään tiedä, kuka nämä kaikki kokeiluversiot syö, mutta se nyt on murheista pienin vaikka ne omaan masuun uppoisivatkin, sillä ravintoarvot ovat ainakin kuosissa. =)



perjantai 27. maaliskuuta 2015

Parasta aamupalaa aikoihin


On ne vain niin hyviä... Tällä kertaa tein tuplasatsin, luonnonjogurtin tilalla rasvaton maitorahka ja proteiinijauheena minttu-suklaan makuinen whey. Miten sitä tuntuu jatkuvasti siltä, että nämä vain paranevat erilaisten kokeilujen myötä? Pitäisi saada aikaisempi versio tähän rinnalle, jotta voisin verrata, kummalla tulee ihan oikeastikin parempaa. Ja parit proteiinimuffinssit siihen kylkeen myös. :D Hello fitness-fatness... <3

Resepti oli siis (tupla-annokselle eli kahdelle pyöryläiselle):
2/3 banaania, 1dl kaurahiutaleita, 1dl proteiinijauhetta (Star Nutrition minttusuklaa), 2rkl luonnonjogurttia/maitorahkaa, 2 valkuaista, 1tl psylliumia, 1/2tl leivinjauhetta, ripaus kanelia, korkillinen vaniljaesanssia

Tein näitä muuten kertaalleen niin, että unohdin joukosta kokonaan maitorahkan. Vähän kuivempi koostumus ehkä, mutta muuten tosi herkkua! Samoin olen kerran unohtanut psylliumin ja pariin kertaan kanelin - ei varsinaista vaikutusta herkullisuuteen. Halutessaan taikinan joukkoon voi myös lisätä vaniljaesanssia, mikäli käyttämästään protskujauheesta sitä ei löydy ja sattuu tykkäämään vaniljasta kuten allekirjoittanut. Miksei joukkoon voisi lisätä kardemummaa tai pähkinärouhettakin... Resepti on siis aika muunneltavissa, mutta parasta tulee toki laittamalla kaiken alkuperäisen satsin mukaisesti. :)


Postauksen linkki toteutettu affiliate-linkkinä TradeDoublerin kautta.

maanantai 23. maaliskuuta 2015

American Protein Pancakes


Näitä reseptejä löytyy netistä vaikka millä mitalla, mutta tässä tulee oma tämän hetken ykköseni protskuleivonnaisista. Jep, nämä vetävät vertoja jopa taivaallisille proteiinimuffinsseille eli ihan mistään kuivasta pannukakkusesta ei ole kyse, aah slurps. Juuri äsken tein näitä itselleni aamupalaksi ja valehtelematta päällimmäinen ajatus päässä on tällä hetkellä "tahtoo lisää". Kovin paljoa siellä päässä ei ilmeisesti siis liiku tänään... :D

Mutta asiaan, eli reseptiin. Annoksesta tulee siis kaksi pientä, pannulla paistettua pannaria tai yksi vähän isompi. Itse käytin sydän-muotteja, mutta helpommalla pääset, kun annostelet taikinan vain yhdeksi tai kahdeksi pyöreäksi palloksi pannulle. Taikina on onneksi sen verran paksua (aivan kuten amerikkalaisissa pannukakuissa), ettei tässä pitäisi olla ongelmaa.


Amerikkalaiset proteiini-pannukakut

- 1 valkuainen
- 1/2 pieni banaani (tai 1/3 isosta)
- 1 rkl maustamatonta jogurttia
- 1/2 dl proteiinijauhetta (itse käytin Star Nutrition Whey-80 Vanilla-Pear, kestosuosikki leivontaan)
- 1/2 dl kaurahiutaleita (itse käytin Fazer Alku Sadonkorjuu, jossa mukana siemeniä)
- 1/2 tl psylliumia
- 1/4 tl leivinjauhetta
- ripaus kanelia halutessasi

Tuttuun tapaan kaikki sekaisin sauvasekoittimen kanssa, paitsi että allekirjoittanut laittaa sauvasekoittimen terän armoille vain puolet kaurahiutaleista ja loput kippaa taikinaan loppuvaiheessa lusikalla sekoittaen – en tiedä, onko sillä oikeasti vaikutusta rakenteeseen, mutta tykkään kuitenkin tehdä näin päin. :) Tyyli on vapaa ja kaurahiutaleiden tilalla voisi varmasti käyttää myös kaurajauhoja, jos niitä sattuu kaupasta löytymään.

Paista pannulla miedolla lämmöllä pari minuuttia molemmin puolin tietysti lastalla varovasti nostellen ja vahtien, ettei pinta tummu liikaa ja pala.

Valmistelu on hyvä aloittaa sotkulla...



Tarjoilua varten riittää vain kaksi ihanaa pannukakkua päällekkäin ja vaikkapa loraus luomu-hunajaa ja marjoja päälle, nams! Jos taas pannareista tuli mielestäsi rumia (heh heh), voit noudattaa samaa linjaa kuin itse ja lorauttaa päälle luonnonjogurttia marjojen kera. Kaikki virheet vain rohkeasti piiloon, niin kukaan ei arvaa mitään. =) Makukin vain paranee entisestään, kun mukana on ihana jogurttikuorrutus ja muutama lisämakeutta tuova mustikka!

Ehdottomasti kokeilemisen arvoista varsinkin, jos ei omista sitä muffinssivuokaa tai muuten vain jaksa tehdä isoa satsia protskuleivonnaisia kerralla. Jotain mausta kertokoon se, että vielä täällä postauksen lopussakin haikailen uuden satsin perään ja aiemmasta on mennyt vasta max. 30 minuuttia, ääh. :D Tästä tulee pitkä päivä...



Postauksen linkki toteutettu affiliate-linkkinä TradeDoublerin kautta.

keskiviikko 21. toukokuuta 2014

Ruokapäiväkirja: lepopäivä

Ajattelin koota hieman esimerkkejä siitä, mitä tähän masuun uppoaa yhden päivän aikana niin lepo- kuin treenipäivienkin osalta. Treenipäiviksi lukeutuvat siis lihaskunto-päivät (kolme kertaa viikossa) ja lepopäiviksi sitten sekä täysin lepopäivät (kuten tänään) että aerobista liikuntaa sisältävät päivät.

Lepopäivään uppoaa tällä hetkellä kaloreita noin 1400 ja näiden päivien ruokavaliossa on yleensä enemmän soveltamisen varaa, sillä treenipäivinä treeninjälkeiset post-workout -juomat ja -ruuat alkavat olla aika lailla rutiinia. Aloitetaan ruokapäiväkirja siis tänään lepopäivästä eli yhden lepopäivän ateriat järjestyksessä:

Aamupala: kaksi kananmunaa & mozzarella-juustoraastetta, paistettu kookosöljyssä.

Lounas: broileri-avokadosalaattia

Välipala: maitorahkaa & hunajamelonia sekä ripaus kanelia

Illallinen: kookosöljyssä (nam <3) paistettua kirjolohta ja salaattia

Iltapala: proteiini-mutakakkua, joka ei näytä kummoiselta, mutta maistuu sitäkin herkullisemmalta!

Sanomattakin kai selvää, että tykkään vaihdella aterioita todella paljon enkä syö todellakaan joka päivä näitä samoja ruokia, hyvä jos kertaakaan syön täysin saman kombon. :) Aamupala alkaa kuitenkin olla jotakuinkin vakio eli aamuisin joko paistettuja kananmunia mozzarellaraasteella tai sitten light-mozzarellasiivuilla ja broileri-avokadosalaatti on näppäryytensä vuoksi suht usein toistuva eväs, mutta muuten ateriat vaihtuvat kyllä melkoisen tiuhalla tahdilla!

perjantai 21. maaliskuuta 2014

Reseptivinkkejä protskuleivontaan!

Ajattelin laittaa pari hyväksi havaittua reseptisivustoa jakoon siltä varalta, että jollain muullakin on mennyt täysin ohi nämä proteiinipitoiset herkkupalat. :) Olen ihan haltioitunut jo pelkistä kuvista ja ainesosaluetteloista ja ajattelinkin joku päivä oikein repäistä ja tehdä työkavereille (sekä itselleni) vähän terveellisempää tarjoiltavaa! Kun vain vielä osaisi päättää, minkä tai mitkä reseptit sitä sitten valitsisi... :D

http://thegoodmorning.indiedays.com/reseptit/

Löysin tämän blogin vasta eilen (!!! MIKSEI KUKAAN OLE VINKANNUT TÄSTÄ :D) ja siitä tuli heittämällä yksi suosikeistani. Linkki menee postausaihe huomioonottaen suoraan reseptit-osioon, mutta koko blogi on kyllä tutustumisen arvoinen. :) Resepteistä himoitsen tällä hetkellä eniten näitä:

~ Suussasulavan terveellinen mutakakku
~ Maailman paras ja terveellisin kanapiirakka
~ Maailman terveellisin porkkanakakku
~ Peanut Butter Cups
~ Protein Cheesecake in a box

Kuola valuu...

Sitten lisää!

http://wellberries.com

Ahhhh, mistäs sitä aloittaisi... Täynnä toinen toistaan ihanampia ja ennen kaikkea terveellisiä reseptejä! Täältä olen ajatellut koittaa (kunhan herkuttelu on taas sallittua) ainakin seuraavia:

~ Pannukakut kookos-mustikkatäytteellä
~ Suklainen mokkavanukas Chiasta
~ Täytesuklaa kardemummalla
~ Chia-vispipuuro

Ja vielä kokonainen reseptivihko täynnä toinen toistaan herkullisempia proteiinileivonnaisia, kalorit ja ravintoarvot mukaanlaskettuina!

http://fastchannel.fi/proteiinileivonnaisia/proteiinileivonnaisia.pdf

Lisääkin olisi vaikka millä mitalla, mutta pitää varmaankin lopetella vielä, kun listani on edes jotenkuten hallinnassa... Tai no yksi vielä:

~ Chia-kookosvanukas (hs.fi)

Linkkailkaa ihmeessä, jos teilläkin on näitä reseptipankkeja jossain jemmassa! Selkeästi tämä on vasta pintaraapaisu proteiini-leivonnaisten maailmassa ja ottaisin mielelläni lisää vaihtoehtoja listalleni hankaloittamaan ennestään sitä valinnanvaikeutta, heh. :)

perjantai 21. helmikuuta 2014

Aito kodinhengetär leipoo proteiinipullaa ♡ :D

Tyyyyylsääääää. Pää ja kroppa huutavat jo liikkumaan, mutta tämä päivä mennään vielä levolla. Huomenna ajattelin kyllä vihdoin ja viimein poistua ulkoilmaan ensin aamuaerobiselle ja sen jälkeen illemmalla salitreeniä, VIHDOIN! <3 Perun kaikki aiemmat sanani sairaslomailun ihanuudesta, kyllä tämä alkaa jo riittää. Muistaapahan taas, miksi on niin kivaa olla terve. :)

Tein tänään pitkästä aikaa "protskupullaa" (maku = pulla, koostumus = pannari) vähän alkuperäistä reseptiä vähärasvaisempaan ja proteiinipitosempaan hienosäätäen ja tuolla se nyt odottaa uunissa kiltisti. Vaikka tässä onkin tosiaan se juju, että pitäisi antaa odottaa iltaan tai seuraavaan päivään ennen maistamista, niin pakko se on kai tänään jo vähän välipalana mutustella… :D Hitsit, kun olisin tajunnut tehdä jo aamusta. Alla vielä kalorilaskuri.fi:n mukaan laskettuna koko satsin ravintosisältö:


Korvasin tosiaan 4 kanamunaa 6:lla valkuaisella sekä laitoin protskujauheista 1dl whey-80 vanilla pear -makuisena ja 0,5dl hera-80 mansikanmakuisena. Toivottavasti tulee hyvää! :)

Päivän ruokavalioon on kuulunut lisäksi kanamuna-raejuusto-munakokkelia (joo, testailut jatkuvat… :D) ja broilerin koipipaloja salaatin kera. Illemmalla sitten taas parsakaalia ja broileria kookosöljyssä paistettuna sekä varmaan lisää tätä proteiinipullaa, kunhan se nyt vain ensin valmistuisi ja jäähtyisi. Slurps. :)


torstai 3. lokakuuta 2013

"Proteiinipulla"

Sain tämän ihan mahtavan reseptin alunperin proteiinipannarille, josta tuli kyllä omalla kohdallani ihan selkeästi ennemminkin resepti ihan huippuherkulliselle "proteiinipullalle". Ihana, ihana, ihana protskupulla syntyy seuraavalla ohjeella:
Tässä kuvassa vielä "pannarina" sulatettujen marjojen kera, 
mutta menee varsin mainiosti ihan sellaisenaankin!

- 4 kanamunaa (itse laitoin tosin 2 kokonaista ja 2 valkuaista, voi kuulemma laittaa myös vain 6 valkuaista)
- 2 kypsää banaania
- 2-3 rkl maitorahkaa 
- 1 1/2 dl proteiinijauhetta (itselläni Star Nutrition Whey-80 Vanilla Pear)
- 2 tl leivinjauhetta
- 1/2 tl suolaa
- 1 tl kardemummaa

Kaikki vain sekaisin vaikka sauvasekottimella ja esimerkiksi pyöreään piirakkavuokaan (pellilliseen vaatii sitten tupla-annoksen) ja uuniin. Ohjeen mukaan 200 astetta ja 10min, mutta joudun kyllä joka kerta pitämään vähintään 20min saadakseni varmasti kypsän "leivonnaisen". Ja sitten omasta mielestäni tärkein juttu ikinä; tämä on parasta vasta vetäydyttyään, mielellään jopa yön yli! Uskokaa pois, se tekee niin suuren eron makuun ja rakenteeseen. :)

Tästä satsista saan käytännössä neljän annoksen verran välipaloja, iltapaloja tai kiireessä jopa aamupaloja. Helppoa, herkullista ja nopeaa, slurps. :p

sunnuntai 29. syyskuuta 2013

Superdieetti-ruokia kiitosnam

Ihan oikeasti, nyt on kyllä alettava postaamaan näitä ruokakuvia tiheämpään tahtiin. Nämä kootut kollaasit alkavat nimittäin käydä niin laajiksi, ettei näitä jaksa kohta kukaan selata loppuun asti... :D No mutta, tässä tulee taas viime viikkojen ruokia eli varsågoda:

Ystävältäni Reetalta opittu ohje texmex-salaattiin 5% fetajuustolla, 10% jauhelihalla 
ja hups – pienellä lorauksella salaatinkastiketta... 0:)

Laiskan lounas – broileria, kanamunaa ja kurkkua.

Proteiinipannari joka maistuu ihan pullalta eli "proteiinipulla" ♡ Reseptiä tulossa jakoon myöhemmin. :)

Tonnikalasalaatti, mitäpä siihen lisäämään. :)

... Ja broilerisalaatti.

Vaihtelu virkistää! Aamupalarahka ystävän luona kera muussatuiden vadelmien, noms. ♡

Kanamunakin jäänyt jo pois, ultimate-pelkistettyä lounasta... :D

♡♡♡ Härän pihviä ♡♡♡


Esimerkki siitä, etteivät ne eväät aina niin houkuttelevilta täälläkään näytä... :D

Itsetehtyjä hiilarittomia ja lisärasvattomia lihapullia.

Lähestulkoon perinneruokaa eli kanaa, kasviksia ja kanamuna, heh.

Kanaa, kasviksia, kanamunanvalkuainen ja paistettuja kantarelleja!

Pienissä määrin sallittu 'terveysherkku' (joskin myös kaloripommi): cashew-pähkinä ja maapähkinävoita. ♡

Protskutuotteita! Minttu-suklaajuoma: nam & protskupatukat: nam.